Moskeija ja kaupunki taustalla

Muslimiveljeskunta globaalina vihollisena: Egypti, Trump ja Ruotsin moskeijat

Juttu on julkaistu aikaisemmin (6.4.2017) myös Helsingin yliopiston Lähi-itä-blogissa. Kysymys siitä, miten islamismin eri suuntauksiin, islamistiseen radikalisoitumiseen tai sen uhkaan tulisi suhtautua, on tunnetusti kasvanut globaaliksi poliittiseksi kysymykseksi. Muslimienemmistöisten maiden ohella aihe on merkittävä myös länsimaissa, jotka pelkäävät radikalisoitumisen johtavan terrorismiin ja valtaväestön arvoihin vihamielisesti suhtautuvaan muslimivähemmistöön. Yksi ajankohtainen debatti liittyy Muslimiveljeskuntaan ja sen vaikutuksiin […]

Hannu Juusola – 4 toukokuuta 2017

, ,

Katutaidetta

Onko Hamas valmis kompromissiin?

Kesäkuussa 1974 PLO:n (Palestiinan vapautusjärjestön) korkein päättävä elin Palestiinan kansalliskongressi hyväksyi ajatuksen palestiinalaisesta valtiosta ”missä hyvässä osassa vapautettua Palestiinaa”. Vaikka kyse tuolloin oli vielä ”väliaikaisesta” ratkaisusta koko Palestiinan vapautuksen säilyessä pitkän tähtäimen strategisena tavoitteena, se oli alku prosessille, joka johti Israelin olemassaolon hyväksymiseen seuraavien vuosikymmenien aikana. Israelin tuhoa vaatineet PLO:n peruskirjan pykälät muutettiin ja julistettiin […]

Hannu Juusola – 2 toukokuuta 2017

, , , , ,

Kuvituskuva, sydämiä portissa

Mitä kuuluu Tunisialle kuusi vuotta kansannousujen jälkeen?

Pientä Tunisiaa voi pitää Lähi-idän valopilkkuna. Niin sanotuista arabikevään maista demokratiakehitys on edennyt siellä pisimmälle. Keskeisenä syynä demokraattisen siirtymävaiheen onnistumiselle voi pitää maltillista islamistista al-Nahda-puoluetta, joka toimi vuosikymmeniä maan alla presidentti Ben Alin aikana. Tunisian esimerkki osoittaa, että modernin poliittisen islamin ja demokratian ajatusten yhdistäminen on mahdollista islamilaisessa maailmassa. Länsimaisesta demokratiakäsityksestä tutut yksilön oikeudet voidaan […]

Silja Lanas Cavada – 18 huhtikuuta 2017

, , , ,

kuvituskuva, turkkilaisia seteleitä joissa Atatürkin kuva

Turkin talous sinnittelee riskien keskellä

Turkkia viime vuosina koetelleet myllerrykset ovat väistämättä vaikuttaneet myös sen talouskehitykseen. Lähialueiden sodat ja levottomuudet sekä niistä johtuvat mittavat pakolaisvirrat, terrori-iskut, Venäjän asettamat talouspakotteet sekä viime kesän vallankaappausyritys ovat vaikeuttaneet talouden toimintaedellytyksiä sekä suoraan että epäsuorasti huomattavasti lisääntyneen epävarmuuden myötä. Toistaiseksi Turkin talous on kestänyt moninaiset iskut verrattain hyvin, mutta poliittiset riskit ja kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden […]

Heli Simola – 16 maaliskuuta 2017

,

Poika pitelee lippua Tahririn aukiolla

Kadonneet ja urheat: kansalaisaktivismi Egyptissä

Kuva: Mahmoud Abou Zeid (Shawkan)*   Kesällä 2015 23-vuotias nuori nainen nimeltään Esra al-Taweel katosi Kairossa ravintolaillan päätteeksi. Perheen ja ystävien etsiessä nuorta valokuvaajaa Egyptin turvallisuusviranomaiset väittivät, ettei heillä ollut tietoa Esran olinpaikasta. Egyptin turvallisuusviranomaisten häpeäksi Esra löytyi kuitenkin muutama viikko katoamisensa jälkeen al-Qanaterin vankilasta. Muutaman kilometrin päässä Kairosta sijaitseva al-Qanaterin vankila on yksi Egyptin […]

Liina Mustonen – 1 maaliskuuta 2017

Huivipäinen nainen ja osittain murentunut ja katutaidetta täynnä oleva seinä

”Väärää tietoa” levittämässä – journalismi Egyptissä

  Minua pidettiin keskusturvallisuusjoukkojen leirillä, Kairon ja Alexandrian yhdistävällä aavikkotiellä sijaitsevassa Kilo 10.5 -vankilassa. He hakkasivat minua koko matkan ajan Kairon keskustasta leirille ja ottivat kaikki tavarani ja rahani. Vaikka kerroin, että olen toimittaja, he pakottivat minut ottamaan kuvia aseista ja polttopulloista. Kun kieltäydyin, he riisuivat vaatteeni ja ottivat minut sisälle leirillä sijaitsevaan laittomaan selliin. […]

Liina Mustonen – 18 helmikuuta 2017

, , ,

Kuvituskuva, pikkutytön jalat pyörätuolissa

Syyrian terveydenhuollon raunioilla: konfliktin haavoittama kansanterveys

Sotaa edelsi kansanterveyden nousukausi Ennen sotaa Syyrian terveydenhuollon taso oli suhteellisesti ottaen hyvä. Tätä todensivat monet terveysindikaattorit. Kansalaisten elinajanodote oli naisilla 80 ja miehillä 75 vuotta. Pääasialliset kuolinsyyt olivat samoja kuin Suomessa: sydän- ja verisuonitaudit sekä syövät. Sairastavuus ja kuolleisuus infektiotauteihin olivat laskussa. Rokotekattavuus oli riittävä suojaamaan väestöä yleisimmiltä tartuntataudeilta. Esimerkiksi yli 95 % alle […]

Agneta Kallström – 8 helmikuuta 2017

, , ,

Takseja ja moskeija työn alla

Trumpin hallinto uhkaa Iranin ydinsopimusta

Heinäkuussa 2015 solmittu historiallinen sopimus Iranin ydinohjelmasta on esimerkki menestyksekkäästä diplomatiasta; kuten EU:n korkea edustaja Federica Mogherini hiljaittain totesi, sopimus on toiminut mainiosti. Amerikkalaisten republikaanien joukossa se on kuitenkin alusta alkaen ollut jatkuvan kritiikin kohteena. Sopimusta on arvosteltu siitä, ettei se ole lopettanut uraanin rikastusta tai rajoittanut ohjusten kehittelyä Iranissa. Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen monet […]

Tytti Erästö – 2 helmikuuta 2017

, , , , ,

kuvituskuva

Vankila ja pelon politiikka: Egypti kuusi vuotta vallankumouksen jälkeen

Vuoden 2011 Egyptin vallankumouksen vuosipäivään liittyvä artikkelisarja perehtyy vankilan politiikkaan nyky-Egyptissä. Samalla se nostaa esiin valtamedialta unohduksiin jääneitä tarinoita ihmisistä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet egyptiläisen rangaistuslaitoksen kouriin.   Tänään tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä, kun Egyptin nuoret lähtivät kaduille osoittamaan mieltään maata kolmekymmentä vuotta hallinnutta presidentti Hosni Mubarakia vastaan. Vallankumoukseen johtaneet tapahtumat alkoivat […]

Liina Mustonen – 25 tammikuuta 2017

,

Kurditaistelija kiikaroi

Turkin päämäärät Syyriassa – lyhyt oppimäärä

Turkin toimet suhteessa naapuriinsa aikavälillä 2011–2016 Turkin entinen ulkoministeri ja sittemmin lyhytaikainen pääministeri Ahmet Davutoğlu tuli aikanaan tunnetuksi iskulauseesta ”zero problems with neighbours”. Vuoteen 2012 mennessä tämä slogan oli Ankaran diplomaattipiireissä muuttunut yleiseksi vitsailun aiheeksi – eikä syyttä. Sisäisesti kipuilevan rajanaapurinsa Syyrian kanssa Turkin johto yritti ensin keskustella al-Assadin kanssa poliittisista uudistuksista, mutta kun neuvottelut […]

Toni Alaranta – 19 tammikuuta 2017

, , , , , , , , ,