Sudanin sota kiteyttää aikamme kauheudet – ulkovallat sekaantuvat valtakamppailuun eikä kukaan joudu vastuuseen

Huhtikuussa 2023 alkanut Sudanin sota jatkuu kiivaana jo neljättä vuotta. Arviot sodassa tähän asti kuolleiden määrästä liikkuvat reilusta sadasta tuhannesta jopa muutamaan sataan tuhanteen. Ainakin 13 miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa; pelkästään kuluneen kesän aikana drooni-iskut ja taistelut Darfurin ja Kordofanin alueilla ovat pakottaneet kymmenet tuhannet pakenemaan.

Sodan pääosapuolet, Sudanin armeija ja sen entinen liittolainen, puolisotilaallinen ryhmä Rapid Support Forces (RSF), pyrkivät vankistamaan otettaan hallussa pitämistään alueista: Kenraali al-Burhanin johtama Sudanin armeija ja sitä tukevat ryhmät hallitsevat nyt pääkaupunki Khartoumia ja suurta osaa Pohjois- ja Itä-Sudania. RSF ja sen johdossa kenraali Mohamed Hamdan ”Hemedti” Dagalo taas hallitsee suurta osaa Darfurista ja osia Kordofanin ja Blue Nilen maakunnista Sudanin länsi- ja eteläosissa. Loppukesästä 2026 taisteluita on käyty etenkin strategisesti tärkeillä alueilla Pohjois-Kordofanissa.

Osapuolet kamppailevat vallasta nyt myös kilpailevien hallitusten kautta. Näennäisesti siviilijohtoisten hallitusten julistaminen ja liittolaissuhteiden rakentaminen Sudanin muihin aseellisiin ryhmiin ja poliittisiin toimijoihin uhkaavat hajottaa Sudanin kahtia. Katastrofaalinen humanitaarinen kriisi ja sen myötä kasvava paine naapurimaissa sekä monimutkaiset alueelliset naapuruussuhteet uhkaavat laajentaa konfliktin Sudanin rajojen ulkopuolelle.

Suomessa ja Euroopassa Sudanin sota on jäänyt Ukrainan ja Lähi-idän varjoon. Vähäisestä julkisesta huomiosta huolimatta se ei kuitenkaan ole irrallaan muusta kansainvälisestä politiikasta. Päinvastoin Sudanin sodan voi nähdä yhtenä aikamme geopoliittisen kilpailun keskeisenä pelikenttänä, jonka dynamiikat vaikuttavat myös Eurooppaan.

 

Sota demokratiaa ja kansaa vastaan

Sudanin sota on monikerroksinen, kuten konfliktit usein tänä päivänä. Siinä on ensinnäkin kyse maan poliittisen ja sotilaallisen eliitin sisäisestä valtakamppailusta. Nyt keskenään taistelevat kenraalit nousivat yhdessä maan johtoon kesällä 2019 syöstyään Sudanin pitkäaikaisen diktaattorin Omar al-Bashirin vallasta väkivallattoman kansannousun jälkeen. Vastoin sitoutumistaan vallanjakoon siviilitoimijoiden kanssa ja rikkoen suunnitelman siviilijohtoiseen ja demokraattiseen hallintoon siirtymisestä, kenraalit kaappasivat vallan syksyllä 2021.

Pian tämän jälkeen kenraalien keskinäinen valtakamppailu alkoi kiihtyä. Sodan aloitti kysymys RSF-joukkojen integroimisesta Sudanin armeijaan. Taustalla vaikuttivat Sudanin valtiovallan suuret panokset: kenraalien taloudelliset intressit – etenkin maan merkittävien kulta- ja muiden luonnonvarojen kontrolloiminen ja niistä hyötyminen – kietoutuvat poliittiseen ja sotilaalliseen valtaan. Vallan menettäminen tarkoittaisi myös taloudellisten etujen vaarantumista.

Toiseksi sota on nopeasti vetänyt mukaansa Sudanin muita aseellisia ja poliittisia ryhmittymiä ja maan historiallisesti rakentuneita konfliktijakolinjoja. Etenkin sodan eskaloituminen Darfurissa on kiihdyttänyt etnistä väkivaltaa, mukaan lukien hyökkäyksiä historiallisesti marginalisoidussa asemassa olevia, muihin kuin arabeihin kuuluvia yhteisöjä kohtaan. RSF:n El Fasherin valtaus syksyllä 2025 täytti YK:n itsenäisen tutkimuskomission mukaan kansanmurhan tunnusmerkit.

Etnisen väkivallan kiihtyminen ja pääosapuolten liittoutuminen lukuisten aseellisten ja poliittisten ryhmien kanssa vaikeuttaa kestävän tulitauon ja rauhan aikaansaamista. Vaikka pääosapuolet pääsisivätkin keskinäiseen vallanjakosopimukseen, olisi suuri riski, että konflikti jatkuisi eri alueilla eikä sopimuksia noudatettaisi.

Kolmanneksi Sudanin sodassa on pohjimmiltaan kyse konfliktista harvainvallan ja tätä vastustavan kansan välillä. Edesmennyt sudanilainen asiantuntija ja tutkija Hamid Khalafallah käyttikin sodasta termiä vastavallankumouksellinen sota (eng. counterrevolutionary war) korostaakseen pääosapuolten ja näitä tukevien poliittisten ryhmittymien yhteistä kamppailua demokraattisia kansanvoimia vastaan. Samaa termiä käytti hiljattain asiantuntija Eva Khair YK:n turvallisuusneuvostossa painottaen jakolinjaa autoritaaristen johtajien ja tavallisten sudanilaisten välillä.

Sudanin sota on sota ennen kaikkea sudanilaisia ja heidän muutosvaatimuksiaan vastaan. Kumpikaan sodan pääosapuolista ei nauti Sudanissa laajamittaista kansansuosiota, vaan rakentaa valtansa luonnonvarojen kontrollin ja (laittoman) kaupan sekä intressipohjaisten liittoutumien varaan niin Sudanin sisällä kuin ulkopuolella.

Ulkopuoliset maat ovat sekaantuneet Sudanin sotaan

Sudanin sotaa monimutkaistaa myös ulkovaltojen sotkeutuminen siihen. Arabiemiraatit kiistää tukevansa RSF-joukkoja sotilaallisesti, vaikka tuesta löytyy esimerkiksi palkkasotureihin ja RSF:n käytöstä löytyneisiin aseisiin pohjaavaa näyttöä. Hiljattain julkaistu YK:n ihmisoikeusneuvoston itsenäisen tiedonhankintamission raportti nimesi Arabiemiraattien lisäksi Tsadin, Libyan ja Somalian (Puntland) maiksi, joiden kautta kulkee ase- ja muuta tukea RSF:lle. Raportin mukaan ainakin kolumbialaisia ja eteläsudanilaisia palkkasotilaita on toiminut RSF:n riveissä. Egypti puolestaan on Sudanin armeijan keskeisimpiä tukijoita. Myös Iran, Saudi Arabia ja sodan kuluessa Venäjä, joka aiemmin tuki Wagner-palkka-armeijan kautta RSF:ää, ovat asettuneet Sudanin armeijan puolelle. Keniaa ja Etiopiaa taas on syytetty RSF:n poliittisesta tukemisesta. Myös muiden maiden sotkeutumisesta konfliktiin sodan kuluessa on raportoitu.

Sudania tulisikin tarkastella murroksessa olevan kansainvälisen järjestelmän yhtenä taistelutantereena. Tällaisena se on merkittävä myös Euroopalle. Tilanteen kehittyminen Sudanissa vaikuttaa esimerkiksi Persianlahden maiden keskinäiseen valtapoliittiseen kilpailuun ja eri kansainvälisten toimijoiden – mukaan lukien Venäjän ja Kiinan – vaikutusvaltaan strategisesti merkittävällä punaisen meren alueella. Sijainnin lisäksi ulkovaltojen sotkeutumiseen vaikuttavat  maan rikkaat luonnonvarat, kuten kulta. On kuvaavaa, että kullan vienti Sudanista (pääosin Arabiemiraattien kautta) on arvioiden mukaan kasvanut sodan aikana.

Alun perin paikallisten konfliktien leviämisessä kansainväliselle areenalle ei ole sinänsä mitään uutta. Geopoliittisen kilpailun kiihtyminen kuitenkin tekee konflikteista yhä houkuttelevampia tilaisuuksia kasvattaa vaikutusvaltaa ja turvata kallisarvoisten resurssien saanti. Ulkopuolisten toimijoiden osallistuminen muodostaa itseään ruokkivan kierteen: yhden valtion puuttuminen konfliktiin kannustaa muita tekemään samoin. Konflikteihin myös sotkeutuvat enenevissä määrin suurvaltojen lisäksi ja niitä suoremmin alueelliset vallat ja ns. keskisuuret vallat.

Toisaalta Sudanin sota ilmentää nykypäivänä myös ulkovaltojen sotaan puuttumisen opportunistista ja intressipohjaista luonnetta: esimerkiksi Arabiemiraatit ja Egypti, jotka tukevat eri osapuolia sodassa, tulevat sodan ulkopuolella ihan hyvin toimeen. Tämä intressipohjaisuus voi luoda mahdollisuuksia kompromissiratkaisujen löytymiselle konfliktiin sekaantuneiden ulkovaltojen välillä.

Miten rauhaa voi ja kannattaa rakentaa maailmanpolitiikan murroksessa?

Sodan lopettamiseksi on käyty erilaisia neuvotteluita alusta lähtien, mutta huonolla menestyksellä. Kuluneen vuoden aikana kansainvälinen paine on jossain määrin lisääntynyt, ja Yhdysvallat ja EU ovat lisänneet pakotteitaan. Viimeksi tänä kesänä EU kielsi esimerkiksi kaiken Sudanista lähtöisin olevan kullan ostamisen, tuonnin ja siirtämisen. Siinä missä Euroopan parlamentti on tuominnut Arabiemiraatit osallisuudestaan konfliktiin, EU:n neuvosto (ja siten jäsenmaat) on pysynyt huomattavasti varovaisempana konfliktiin sekaantuneiden ulkovaltojen suhteen. Ihmisoikeusasiantuntijat ovatkin vaatineet EU:ta esimerkiksi käyttämään syveneviä kauppasuhteitaan Arabiemiraatteihin vipukeinona ja asettamaan maalle asevientikielto sen osallisuudesta Sudanin konfliktiin.

Rauhanpyrkimyksissä on viime aikoina korostunut ns. nelikko (eng. Quad), eli Yhdysvaltojen, Egyptin, Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien muodostama välittäjäryhmä. Tämän ryhmän yhteisymmärrys tulitauon ja rauhansopimuksen aikaansaamiseksi onkin välttämätöntä, sillä juuri nämä maat tukevat pääosapuolia ja/tai pystyvät taloudellisesti ja poliittisesti painostamaan niitä. Toisaalta etenkin Arabiemiraattien tuki RSF:lle samalla, kun se pyrkii näyttäytymään rauhan välittäjänä, on merkittävästi heikentänyt nelikon uskottavuutta.

Nelikon lisäksi kuluneen vuoden aikana Itä-Afrikan alueellisen kehitysjärjestö IGADin, Afrikan unionin, Arabiliiton, YK:n ja EU:n muodosta viisikko (eng. Quintet) on edesauttanut dialogia Sudanin poliittisten ryhmien ja kansalaisyhteiskunnan sisällä. Keväästä asti tätä työtä on tehnyt myös YK:n pääsihteerin Sudanin erityislähettiläs Pekka Haavisto. Siinä missä nelikon toiminta on vahvasti keskittynyt valtioiden väliseen geopoliittiseen tasoon, viisikko on pyrkinyt identifioimaan rauhan mahdollisuuksia ja ylläpitämään yhtenäisen valtion edellytyksiä Sudanin moninaisia ääniä ja ryhmittymiä kuunnellen.

Nelikon ja viisikon erilaiset kokoonpanot ja toiminta ilmentävät rauhanneuvotteluiden murrosta ja vaikeuksia. Nelikon toiminnassa näkyy kasvava keskittyminen kapeisiin, sotilaallisten osapuolten välisiin valtasuhteisiin ja geopoliittisen tason neuvotteluihin, ns. diilien tekoon valtiollisten toimijoiden välillä. Nämä jättävät helposti konfliktien juurisyyt käsittelemättä ja konflikteista kärsineet ihmiset huomioimatta.

Toisaalta minkäänlaista muutosta parempaan on vaikea kuvitella ilman tulitaukoa, mikä jälleen vaatii keskittymistä sotilaallista valtaa pitäviin ja näitä tukeviin tahoihin. Maailman moninapaistuessa ja Yhdysvaltojen ainakin tähän asti kieltäytyessä painostamasta esimerkiksi Persianlahden maita lopettamaan tukensa sodan osapuolille, keinot sodan lopettamiseksi ovat vähissä. Samalla ns. liberaalin rauhan instituutiot ja normit, kuten YK:n rauhanrakennuskoneisto ja inklusiivisuus rauhanprosesseissa, menettävät painoarvoaan.

Rauhaa demokratian hinnalla?

Sodan loppu, puhumattakaan rauhasta, vaikuttaa näin ollen pakenevan näköpiiristä. Kestävän tulitauon aikaansaamiseksi konfliktin osapuolia tukevien ulkovaltojen olisi lopetettava sotilaallisen ja taloudellisen tuen antaminen konfliktin osapuolille ja painostettava niitä tulitaukoon. Sodan lopettamiseksi konfliktin osapuolille tulisi myös tarjota uskottavat turvatakuut, jotta ne keskinäisestä luottamuspulasta huolimatta uskaltaisivat pitäytyä taisteluiden jatkamisesta. Tässä nelikkoon kuuluvilla mailla on keskeinen rooli.

Mahdollisesti saavutettavaa tulitaukoa ei kuitenkaan tule sekoittaa rauhaan. Tulitauon alkaminen aloittaisi uuden vaiheen monikerroksisessa konfliktissa. Ennen sotaa vallinneet ongelmat ovat yhä olemassa. Siirtyminen kohti siviilijohtoista hallintojärjestelmää uhkaisi molempien sodan pääosapuolten taloudellisia intressejä ja poliittista valta-asemaa. Se myös saattaisi asettaa osapuolet vastuuseen ihmisoikeusrikkomuksista. Tämä nostaa sotilasjohtajien haluttomuutta sitoutua rauhanprosessiin.

Vastaavasti sodan loppuminen jonkinlaiseen eliitin vallanjakosopimukseen taas olisi erittäin vaikea pala hyväksyttäväksi Sudanin demokratiaa ajaville kansalaisyhteiskuntatoimijoille. Nämä varoittivat kansainvälistä yhteisöä jo Omar al-Bashirin vallan kaaduttua luottamasta sotilasjohtajien halukkuuteen jakaa valtaa ja vastata sudanilaisten demokratiapyrkimyksiin. Niille nykyisten taistelevien sotilasjohtajien pysyminen vallassa rauhan hintana merkitsisi sorron jatkumista.

Lopulta sillä, miten tilanne Sudanissa etenee, onkin merkitystä paitsi alueelliselle geopoliittiselle ja taloudelliselle kilpailulle myös ns. sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän uskottavuuden rippeille. Vahvistuuko rankaisemattomuuden periaate kansainvälisessä järjestelmässä edelleen? Kykenevätkö keskeiset toimijat ja erityisesti YK toimimaan nykymaailmassa uskottavasti paitsi humanitaarisena toimijana myös kestävän rauhan edellytysten rakentajana? Entä uskaltaako ja haluaako EU käyttää taloudellista valtaansa suitsiakseen konflikteja eskaloivia valtioita ja tukeakseen demokratiapyrkimyksiä, alueellista rauhaa ja vakautta?

 

Artikkelikuva: Vilkas souk Khartoumissa 2022. Kuva: Marco Polo’s Rhino.

Katariina Mustasilta, 14 syyskuuta 2026

Afrikka, Arabiemiraatit, Egypti, EU, geopolitiikka, Saudi-Arabia, Sudan, ulkopolitiikka, Yhdysvallat

---