Turkki, Saudi-Arabia, Pakistan ja Egypti rakentavat alueellista turvallisuusyhteistyötä

Yhdysvaltojen ja Israelin sota Irania vastaan on kiihdyttänyt Lähi-idän eri valtioiden tarvetta arvioida uudelleen omia ulko- ja turvallisuuspoliittisia järjestelyjään. Kyse on kuitenkin jo jonkun aikaa iduillaan olleiden ajatusten kypsymisestä. Eniten sota on vaikuttanut ikään kuin sodan sijaiskärsijöiksi joutuneiden Persianlahden yhteistyöjärjestön (GCC) maihin, jotka ovat rakentaneet ulkoisen turvallisuutensa Yhdysvaltojen varaan. Näissä maissa on Yhdysvaltojen sotilastukikohtia ja miehistöä, minkä lisäksi osa maista – ilmeisesti ainakin Bahrain ja Arabiemiraatit – ovat myös antaneet maansa toimia Yhdysvaltojen Iraniin kohdistamien iskujen laukaisupaikkoina.

Ilmeisesti osa GCC:n maiden turvallisuusviranomaisista pohtii nyt, onko amerikkalaisista tukikohdista enemmän haittaa kuin hyötyä. Keskeinen kysymys on myös, miten ne voisivat monipuolistaa turvallisuustakuitaan, kun Yhdysvaltojen haluun puolustaa niitä ei enää luoteta. Ylipäätänsä Iranin sota sysää maailmaa ja erityisesti Lähi-itää kohti ”jälkiamerikkalaista” maailmaa. Yhdysvaltain tempoilevan ja epävarmuuksia luovan ulkopolitiikan vauhdittamana nousevat, alueelliset vallat pyrkivät säilyttämään strategisen liikkumatilansa, hajauttamaan riippuvuuksia sekä rakentamaan uusia koalitioita. Turkin, Saudi-Arabian, Pakistanin ja Egyptin rakenteilla oleva uusi alueellinen turvallisuusyhteisö on oivallinen esimerkki tästä.

Saudi-Arabia ja Qatar pitävät Israelia uhkana ja haluavat torjua sen pyrkimyksen alueelliseen hegemoniaan, erityisesti 7. lokakuuta 2023 alkaneen Gazan sodan myötä. Saudi-Arabia sai jo jokin aikaa sitten viimeisteltyä pitkään työstetyn puolustussopimuksen Pakistanin kanssa. Huomionarvoista on, että pakistanilaisia sotilaita on palvellut Saudi-Arabian armeijassa jo vuosien ajan, erityisesti sen maavoimissa. Pakistanilaiset ovat myös kouluttaneet saudikadetteja. Mihin kaikkeen valtiot ovat toistensa puolustamisessa sitoutuneet, ja onko Saudi-Arabia nyt esimerkiksi Pakistanin ydinpelotteen alla, on edelleen melkoisen epäselvää. Toisaalta Pakistanin ydinasepelotteella on jo merkittävä symbolinen merkitys ja se on tulkittavissa myös viestinä Israelille, että Saudi-Arabialla on voimaa takanaan.

Alueellinen islamilaisten valtioiden puolustusliitto oli tunnetusti Turkin presidentin Erdoǧanin oppi-isän Necmettin Erbakanin pitkäaikainen päämäärä. Erdoğan ei ole halukas korvaamaan Turkin NATO-jäsenyyttä millään ”islamilaisella NATO:lla”, mutta Turkin nykyisen valtakoalition maailmakuvan keskiössä on mahdollisimman autonominen Turkki, jonka suhde länsimaihin on vain yksi suhde muiden joukossa. Erdoğan on kohta pari vuosikymmentä puhunut tarpeesta löytää Lähi-idän ongelmiin paikallisia ratkaisuja ja peräänkuuluttanut muslimienemmistöisten maiden tarvetta yhtenäisyyteen ja yhteistyöhön. Israelin alati aggressiivisempi politiikka palestiinalaisalueilla ja sen pyrkimys saavuttaa alueellinen ylivalta ovat Erdoğanin kauhuskenaario. On kuitenkin hyvä huomata, että Turkin kannalta alueelliset ratkaisut ja visio alueellisesta järjestyksestä on mahdollista toteuttaa kahta vastakkaista väylää.

Ensimmäisessä versiossa (2011–2021) Turkki tuki oppositioliikkeenä vaikuttavia Muslimiveljeskuntapuolueita Saudi-Arabiassa, Syyriassa, Jordaniassa, Egyptissä, Libyassa ja Tunisiassa. Turkki joutui kuitenkin huomamaan, että sekä Saudi-Arabia että Egypti karsastavat erittäin voimakkaasti kaikkea Muslimiveljeskuntaan viittaavaa. Alueellisesti melkoisen eristäytyneeksi ajautunut Erdoğanin hallinto on kuitenkin vuodesta 2021 lähtien vähentänyt avointa tukeaan Muslimiveljeskuntaan kuuluville toimijoille ja pyrkinyt normalisoimaan suhteensa Lähi-idän sunnivaltoihin. Turkki normalisoi suhteitaan myös Israeliin: palautti muodolliset diplomaattisuhteet ja energiayhteistyön, mutta Hamasin hyökkäys Israeliin ja siitä seuranneet Israelin sotarikokset Gazassa ovat ajaneet Turkin ja Israelin suhteet törmäyskurssille.

Turkki vastusti voimakkaasti Abraham-sopimusten nimellä kulkevaa Israelin ja arabivaltojen keskinäistä tunnustamisprosessia. Turkki kritisoi erityisesti sopimukset allekirjoittaneita Arabiemiraatteja ja Bahrainia, koska sopimukset ohittivat kokonaan palestiinalaisten oikeudet eivätkä edellyttäneet Israelilta toimia kahden valtion mallin edistämiseksi.

Joku voisi toki perustellusti kysyä, miksi Turkki vastustaa muiden alueen maiden normalisointipyrkimyksiä Israelin kanssa, kun maa oli itse ensimmäinen Israelin tunnustanut muslimimaa ja on suurimman osan ajasta, eli viimeistä 15 vuotta lukuun ottamatta, pitänyt itsestään selvänä, että sillä on toimivat suhteet Israeliin. Nykyinen Erdoǧanin johtama Turkki on kuitenkin liikkunut ulkopoliittisessa orientoitumisessaan kauas 1950-luvun alun Turkista, jonka prioriteetteja olivat suhteiden ylläpitäminen länsimaihin, integroituminen geopoliittisesti länteen sekä Yhdysvaltojen mittavan taloudellisen ja sotilaallisen tuen turvaaminen.

Palestiinalaisten oikeuksien korostaminen yhdistää Turkkia ja Saudi-Arabiaa

Ennen 7. lokakuuta 2023 Saudi-Arabia flirttaili suhteiden normalisoinnilla Israelin kanssa, joskaan asiasta ei keskusteltu virallisilla foorumeilla. Huomionarvoista on, että Israel ja Saudi-Arabia tekivät tiedusteluyhteistyötä erinäisten radikaalien islamistien kurissa pitämiseksi. Muistettakoon tässä yhteydessä myös, että molemmat maat ovat olleet jo kauan Yhdysvaltojen keskeisiä liittolaisia, ja Washington toimikin liimana, joka piti yllä maiden kaikessa hiljaisuudessa tekemää yhteistyötä.

Saudi-Arabia on kuitenkin korostanut palestiinalaisten oikeuksia kynnyskysymyksenä keskusteluissa suhteiden normalisoinnista. Asia on ollut tärkeää saudien kuningashuoneelle, joka joutuu ottamaan huomioon kansalaismielipiteen palestiinalaiskysymyksessä. Tämän vuoksi Saudi-Arabia on Turkin silmissä potentiaalinen yhteistyökumppani alueellisen turvallisuusjärjestyksen hahmottelemisessa. Pakistan tarjoaa molemmille sopivan yhteistyökumppanin sekä riittävän uskottavan sotilaallisen kyvykkyyden. Egypti on toistaiseksi ollut tämän alustavan Turkki-Saudi-Arabia-Pakistan-Egypti-nelikannan pidättyväisin jäsen.

Epävarmassa maailmassa kannattaa liittoutua moneen suuntaan

Myös Pakistanin ja Egyptin osallistuminen tunnusteluihin alueellisen turvallisuusyhteisön rakentamiseksi tulee tulkita osana niiden tasapainopolitiikkaa ja pyrkimystä monitahoiseen ulkopolitiikkaan tilanteessa, jossa maailmanjärjestys on syvässä murroksessa. Netanjahu-Trump-akseli sivuuttaa kaikki Lähi-idän muiden keskisuurten maiden intressit. Yhteiset keskustelut ja kokoontumiset ovat paitsi alueellisen koordinaation vahvistamista myös viestintää, jolla pyritään vaikuttamaan Yhdysvaltojen politiikkaan.

On vaikea kuvitella, että nelikko sitoutuisi muodolliseen ja pitkälle vietyyn turvallisuusliittoutumaan – kyse on enemmän yhdestä säikeestä yhä monipuolistuvassa suhdeverkostossa, jonka avulla keskisuuret vallat pyrkivät luovimaan epävarmuuden maailmassa. Yhteistyö tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia ja etäisyyden ottamista liian rajoittavaksi koettuihin perinteisiin liittolaissuhteisiin. Kyse on tälle ajalle tyypillisestä tasapainoilusta, jota nousevat vallat harjoittavat.

Toisaalta ei pidä kuitenkaan vähätellä Israelin radikaalin oikeiston nousun seurauksia ja Trumpin päätöstä antaa Israelin toimia pidäkkeettömästi loputtomalta tuntuvia turvallisuusuhkia vastaan. Moninapaistuvan kansainvälisen järjestelmän yhdeksi keskeiseksi piirteeksi on aika ajoin oletettu nimenomaan alueellisia valtakeskuksia (regional orders). Alueelliset valtakeskukset ovat kohtalaisen löyhiä, eri kokoonpanoina ilmeneviä pyrkimyksiä hallita epävarmuuden aikaa ja ilmentävät alueellisten keskisuurten valtojen pyrkimystä lisätä liikkumavapauttaan ja hallita itse omien alueidensa kehitystä.

Ennen kuin Iranin sota on saatu päätökseen, israelilainen turvallisuuskeskustelu rummuttaa ajatusta Turkista maan uutena eksistentiaalisena uhkana. Toisaalta Antalya Diplomacy Forumissa (17. –19.4.2026) Turkin ulkoministeri Hakan Fidan totesi, että Israelin, Kreikan ja Kyproksen liittolaisuus on muslimimaiden vastainen allianssi. Tätä tuskin allekirjoittavat sen enempää monen arabimaan kanssa lisääntyvää yhteistyötä tekevät Kreikka ja Kypros kuin yhteistyössä mukana oleva Saudi-Arabiakaan, jolla tuskin on halua sekaantua Turkin valtapyrkimyksiin itäisellä Välimerellä.

Voidaan joka tapauksessa sanoa, että Iranin sodan jäljiltä koko Lähi-idän strateginen pelikenttä on voimakkaassa murroksessa ja tämän vuoksi erilaisiin uusiin avauksiin turvallisuusyhteistyössä on tutkijoidenkin parissa suhtauduttava vakavasti, vaikka aiemmat kokemukset eivät yhteistyölle paljon toimivia lähtökohtia tarjoakaan.

Artikkelikuva: Maiden johtajat yhteiskuvassa Antalya Diplomacy Forumissa 2026. 

Olli Ruohomäki ja Toni Alaranta, 26 huhtikuuta 2026

---