Väkivalta miehitetyillä alueilla lisääntyy Israelin vaalien alla
Israelissa järjestetään ensimmäinen marraskuuta viidennet parlamenttivaalit vajaassa neljässä vuodessa (huhtikuu ja syyskuu 2019, maaliskuu 2020 ja maaliskuu 2021). Jatkuvasti toistuvat vaalit kertovat poliittisesta umpikujasta Israelin sisäpolitiikassa, eivätkä nämäkään vaalit välttämättä muuta tilannetta, joka liittyy enemmän henkilökysymyksiin (Netanyahun puolesta tai vastaan) kuin ideologisiin erimielisyyksiin. Tällä kertaa erityispiirteenä on tilanteen poikkeuksellinen kireys miehitetyillä Länsirannalla ja Jerusalemissa. Osa analysoijista puhuu jo kolmannen palestiinalaisten intifadan eli kansannousun alkamisesta.
Lisääntyneet iskut
Reilusti toistasataa palestiinalaista on saanut surmansa Israelin armeijan ja siirtokuntalaisten iskuissa Länsirannalla tänä vuonna, enemmän kuin kertaakaan vuoden 2015 jälkeen. Kuolleiden joukossa on paljon alaikäisiä. Viime vuosinahan Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on keskittynyt erityisesti niin sanottuihin ”Gazan sotiin”, mutta tänä vuonna konflikti on kiihtynyt erityisesti muilla miehitetyillä alueilla. Parisen kymmentä israelilaista siviiliä ja sotilasta on vastaavasti saanut surmansa iskuissa, joita ovat tehneet sekä Länsirannan palestiinalaiset että Israelin omat palestiinalaiset kansalaiset (”Israelin arabit”). Jo maaliskuun lopulla Israel aloitti aallonmurtajaksi (šover ha-galim) kutsutun sotilasoperaation Länsirannalla. Operaatioon on kuulunut laajamittaisia pidätyksiä, aseellisia iskuja sekä kokonaisten kaupunkien ja kaupunginosien piirityksiä.
Leijonien luola
Viime aikoina Israel on ottanut Länsirannalla käyttöön kovempia sotilaallisia menetelmiä, joita ei ole vuosiin nähty muualla kuin Gazassa. Viime tiistaina 25.10. Nablusiin tehtiin laaja isku, johon mediatietojen mukaan kuului mahdollisesti lennokista ammutun ohjuksen käyttö. Ainakin viisi palestiinalaista sai surmansa Nablusissa ja yksi Ramallahin alueella. Kymmenet palestiinalaiset loukkaantuivat yhteenotoissa. Palestiinalaisten puolella yhteenottoihin osallistui myös Palestiinalaishallinnon poliiseja. Palestiinalaiset ovat vastanneet Israelin iskuihin myös laajoilla mielenosoituksilla ja yleislakoilla. Juuri Nablus ja toinen pohjoisen Länsirannan kaupunki Jenin ovat olleet tapahtumien keskipisteenä. Israel on jo pitkään väittänyt, että Palestiinalaishallinto ei estä militanttien toimintaa alueelta. Palestiinalaishallinto puolestaan katsoo, että Israelin jatkuvat iskut Nablusin ja Jeninin seudulla heikentävät Palestiinalaishallinnon auktoriteettia ja siten mahdollisuutta pitää yllä järjestystä.
Viime aikoina huomiota on kiinnittänyt uusi järjestö, joka tunnetaan nimellä Leijonien luola (’Arīn al-usūd). Israel surmasi järjestön silloisen johtajan Ibrahim Nabulsin elokuussa, minkä jälkeen järjestö on ottanut vastuun useista Israelin armeijaan ja siirtokuntalaisiin kohdistuneista iskuista. Leijonien luola on yksi merkittävimmistä kehityksistä palestiinalaisessa vastarinnassa vuosiin. Usein Fatah-taustaisista miehistä koostuva sissisotaa käyvä järjestö on ensimmäinen uusi aseellista vastarintaa edustava toimija pitkään aikaan. Samanlaisia järjestöjä tai Arin al-usudin soluja on nopeasti noussut eri puolille Länsirantaa. Uusien järjestöjen jäsenet ovat nuoria miehiä, joista monet ovat syntyneet toisen intifadan (2000–2005) jälkeen. Leijonien luolalla ei ole uskonnollista (jihadistista) taustaa, vaikka mukana on myös esimerkiksi Hamasin tukijoita. Palestiinalaishallinto on tässä kehityksessä pitkälti sivustakatsoja.
Kolmas intifada?
Uuden aseellisen vastarinnan taustalla on useita tekijöitä. Ensinnäkin Israelin kolonisaatio on jo useita vuosia jatkunut erityisen vahvana. Siirtokuntalaisten kasvava määrä on johtanut kiihtyvään väkivaltaan ja vandalismiin palestiinalaisia siviilejä kohtaan. Usein armeija suojelee siirtokuntalaisia, jotka käyvät palestiinalaisten kimppuun tai tuhoavat oliivipuita. Israelin poliittisen kentän jatkuva oikeistolaistuminen ja vasemmiston katoaminen ovat selvästi vahvistaneet siirtokuntalaisten saamaa henkistä selkänojaa. Jokaisen Israel/Palestiinassa vierailevan on helppo huomata ilmapiirin muutos. Itse sain toukokuussa seurata juutalaisten provokatiivista rukoilua – poliisien suojeluksessa – al-Aqsan alueella (Temppelivuorella) Jerusalemissa sekä siirtokuntalaisten riehuntaa Ramallahin ja Nablusin välisellä tiellä.
Toinen tärkeä tekijä on se, että usko kahden valtion mallin toteutumiseen on laajalti mennyt. Presidentti Bidenin kesäinen vierailu alueella alleviivasi tätä, sillä hän teki selväksi, ettei poliittiseen ratkaisuun ole juuri nyt edellytyksiä. Iso merkitys on myös sillä, että Palestiinalaishallinto, joka koetaan laajalti Israelin miehityksen korruptoituneeksi alihankkijaksi, on menettänyt arvovaltansa. Leijonien luolan kaltaisten uusien toimijoiden nousu onkin uhka myös presidentti Mahmud Abbasin johtamalle Palestiinalaishallinnolle. Pohjimmaisin syy on tietenkin se, että miehitys ja kolonisaatio aiheuttaa aina ja väistämättä vastarintaa. Nyt on jälleen uusi sukupolvi nuoria palestiinalaisia, jotka ovat ilmeisen valmiita aseelliseen vastarintaan. Neuvotteluihin uskoo harva.
On hyvin vaikea ennustaa, onko kolmas intifada jo alkanut vai onko tämänhetkinen tilanne vain ohimenevä piikki pitkässä konfliktissa. Israelin kohdistetut iskut (targeted killings), kaupunkien tai kaupunginosien pitkät saarrot (pari viikkoa Nablusissa) ja lisääntyneet tiesulut, palestiinalaisten yleislakot ja mellakat sekä uusien aseellisten järjestöjen syntymiset muistuttavat kovasti sitä, mitä tapahtui pari vuosikymmentä sitten. Jo nyt moni israelilainen vaatii miehitettyjen alueiden täydellistä sotilaallista valtausta toisen intifadan ajan tyyliin. Täysin riippumatta siitä, voittaako vaaleissa ”Bibin” (Netanyhau) leiri tai ”kuka-hyvänsä-paitsi-Bibi”-leiri, miehitettyjen alueiden tilanne tulee olemaan uuden hallituksen pöydällä. Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken kehotti juuri kaikkia toimimaan väkivallan vähentämiseksi Länsirannalla. Toivottavasti kansainvälinen yhteisökin herää pitkästä ”rauhanprosessin unestaan” ja ryhtyy toimiin konfliktin ratkaisemiseksi. Valitettavasti sitä ennen tultaneen näkemään paljon väkivaltaa.
Artikkelikuva: Länsirannan muuri, Wasim Al-Nasser
Kirjoituksessa huomio kiinnittyi muutamaan seikkaan:
”… miehitetyillä Länsirannalla ja Jerusalemissa…”
”… Israelin kolonisaatio on jo useita vuosia jatkunut…”
Näitä väitteitä on esitetty jatkuvasti ilman mitään perusteluita, jolloin se pakosti herättää kysymyksiä siitä, ovatko väitteet todenperäisiä ja mitkä ovat niiden perustelut.
Väitteiden lähtökohdaksi voidaan hyvin esittää poliittinen asema tai/ja oma poliittinen näkemys tai yleisesti valtaan ajettu mielikuva, jonka oikeutusta on vapaus epäillä ja kritisoida.
Joten laajemman kuvan vuoksi on ensin ymmärrettävä mitä kukin em. väitteissä oleva on kansainvälisesti määritelty:
– Kolonialismi tarkoittaa prosesseja, jossa valtio tai ihmisryhmä valloittaa toisen maan ihmisineen omien alueellisten rajojensa ulkopuolella ja käyttää sitä hyväkseen sekä puuttuu sen paikallisiin poliittisiin rakenteisiin ja kulttuuriin.
– Miehitys on toimenpide, jossa valtion armeija valloittaa toisen valtion alueen ja ottaa sen hallintaansa. Miehitys tehdään usein osana sodankäyntiä, toisinaan se myös aloittaa tai päättää sodan.
Tähän liittyen on syytä muistaa mitä ko. alueesta on säädetty ja mitä kansainväliset lainoppineet siitä toteavat.
Kansainliitto/YK
YK korvasi Kansainliiton vuonna 1945, Kansainliiton mandaatit siirtyivät YK:lle sellaisinaan. Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja sisältää määräykset Kansainliiton mandaattien siirtämisestä YK:n huoltohallintojärjestelmän alaisiksi.
77 artikla
1. Huoltohallintojärjestelmää sovelletaan seuraaviin ryhmiin kuuluviin alueisiin, jotka huoltohallintosopimuksilla asetetaan sen alaisiksi:
a. nykyiset mandaattialueet …
Nykyisillä mandaattialueilla” tarkoitettiin Kansainliiton mandaatteja.
79 artikla
Jokaista huoltohallintojärjestelmän alaiseksi asetettavaa aluetta koskevista huoltohallintosopimuksen määräyksistä sekä muutoksista tai lisäyksistä on sovittava niiden valtioiden kesken joita kysymys suoranaisesti koskee, niihin luettuna asianomainen mandaattivaltio ….
Palestiinan mandaattia voidaan näin ollen muuttaa vain Israelin valtion suostumuksella.
80 artikla
1. Ellei 77, 79 ja 81 artiklan mukaan tehdyissä erillisissä huoltohallintosopimuksissa, joilla jokin alue saatetaan huoltohallintojärjestelmän alaiseksi, toisin sovita, sekä kunnes tällaiset sopimukset on tehty, ei minkään tämän luvun määräyksen ole tulkittava millään tavoin välittömästi tai välillisesti muuttavan minkään valtion tai kansan oikeuksia tai sellaisten voimassa olevien kansainvälisten sopimusten määräyksiä, joissa Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet ovat sopimuspuolia.
Palestiinan mandaattialue on ainoa Kansainliiton mandaatti, josta ei ole tehty YK:n huoltohallintosopimusta. Tämä tarkoittaa, että vuoden 1922 Palestiinan mandaatti on edelleen voimassa sellaisenaan. YK:n peruskirjan artikla 80 kieltää muuttamasta mitään niistä oikeuksista, jotka mandaateissa mainituille kansoille on tunnustettu.
Eräitä oikeusoppineiden päätöksiä ja kannanottoja:
Israel on Länsirannan laillinen haltija ja omistaja Versaillesin Vetoomustuomioistuimen 3. Osaston ratkaisun mukaan / The 3rd Chamber of Court of Appeal of Versailles
Ensinnäkin ja tärkeimpänä asiana Versaillesin Vetoomustuomioistuimen täytyi ratkaista palestiinalaishallinnon ja Israelin lailliset oikeudet Länsirantaan koskien raitiovaunuliikenteen rakentamista. Tuomioistuimen päätelmän mukaan palestiinalaisilla ei ole laillista oikeutta – kansainvälisen oikeuden mukaan – Länsirantaan, päinvastoin kuin Israelilla.
Jotta voitaisiin ratkaista, onko raitiovaunuliikenteen rakentaminen laillinen vai ei, tuomioistuimen täytyi perehtyä kansainväliseen oikeuteen ja kansainvälisiin sopimuksiin todentaakseen niiden mukaan palestiinalaisille ja israelilaisille kuuluvat oikeudet. Tuomioistuimen päätelmän mukaan palestiinalaisilla ei ole laillista oikeutta – kansainvälisen oikeuden mukaan – Länsirantaan, päinvastoin kuin Israelilla.
(Tästä päätöksestä ei ole pahemmin puhuttu tai kirjoitettu mediassa, siksi se on pysynyt piilossa)
Haagin julkilausuma: Oikeusoppineiden lausunto koskien Israelin ja Palestiinan konfliktia
Tärkeät poiminnot, Alkuperäinen englanninkielinen versio Haagin julkilausumasta (The Hague Statement of jurists on the IsraelPalestine conflict) julkaistiin 31. lokakuuta 2017.
Juridiset näkemykset Osallistuneiden oikeusoppineiden näkemyksen mukaan sovellettaessa näitä yleisiä periaatteita ja muita kansainvälisen oikeuden periaatteita Israelin ja Palestiinan väliseen kiistaan on olemassa lähtökohtaisesti perusteet seuraavien näkemysten tueksi alueiden asemasta kansainvälisen lain pohjalta:
1. Vuoden 1949 aselepolinjat (joita usein kutsutaan ”1967-linjoiksi”, “1967-rajoiksi”, “kesäkuun 4. päivän rajoiksi” tai “Vihreäksi linjaksi”) eivät ole koskaan saavuttaneet kansainvälisen rajan asemaa kansainvälisen oikeuden nojalla. Tästä syystä niitä ei pitäisi suoraan tai välillisesti kutsua Israelin valtion tai minkään mahdollisen tulevan ”Palestiinan valtion” rajoiksi.
2. Perustuen Palestiinan mandaattiin, joka luotiin johtavien liittoutuneiden maiden huhtikuussa 1920 tekemällä päätöksellä ja jonka Kansainliitto hyväksyi vuonna 1922 juutalaisen kotimaan uudelleen perustamiseksi Palestiinaan, juutalaiset saivat tietyt lailliset oikeudet asettua Palestiinaan – mukaan lukien Gazan kaistalle ja alueelle, jota on myöhemmin alettu kutsua ”Länsirannaksi”, mukaan lukien Jerusalem.
3. Kansainvälisen lain mukaan mandaattialueilta tai siirtomaista syntyvien uusien valtioiden rajat määritellään itsenäistymisajankohdan aluerajojen perusteella. Tämän doktriinin (uti possidetis juris) soveltaminen Palestiinan mandaattiin tarkoittaa, että Israelin valtiolla on legitiimi oikeus suvereniteettiin Palestiinan mandaatin rajojen mukaisesti (mukaan lukien Jerusalem, Gazan alue ja ”Länsiranta”) sellaisina kuin ne olivat toukokuussa 1948, jolloin Israelista tuli itsenäinen valtio.
4. Vaikka Israel on kesäkuusta 1967 lähtien päättänyt vapaaehtoisesti soveltaa miehitystilanteita koskevan kansainvälisen humanitäärisen lainsäädännön ehtoja ”Länsirannalla” ja Gazan alueella, sen ei perustellusti olisi pakko tehdä niin, koska ei ole lainkaan yksiselitteistä, että ”Länsiranta”, mukaan lukien Itä-Jerusalem, ja Gazan alue ovat miehitystä koskevan kansainvälisen humanitäärisen lainsäädännön mukaan ”miehitettyjä alueita”.
5. Koska kansainvälinen oikeus kieltää ihmisten rotuun tai etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän, se kieltää juutalaisten sulkemisen pois ”Länsirannalta”, Gazan alueelta ja Jerusalemista heidän juutalaisen identiteettinsä perusteella.
6. Maailmassa on monia esimerkkejä, joissa ”miehitettyinä” (kansainvälisen lain tarkoittamassa merkityksessä) pidetyille alueille on tapahtunut väestön muuttoliikkeitä ulkopuolelta, kuten Turkin toimet Pohjois-Kyproksella, Venäjän Krimillä tai Marokon Länsi-Saharassa. Valtioiden suvereenin yhdenvertaisuuden periaate edellyttää, että israelilaisten asutuskäytäntöjä ei kohdella eri tavalla kuin vastaavaa asutustoimintaa muilla miehitetyiksi väitetyillä alueilla.
7. Kansainvälisen oikeuden voidaan nähdä tukevan palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta, mutta se jättää osapuolten sovittaviksi keinot tämän oikeuden toteuttamiseksi. Millä tavalla palestiinalaisten itsemääräämisoikeus toteutetaan, on siis viime kädessä pikemminkin poliittinen kuin oikeudellinen kysymys.
8. Oslon sopimukset, jotka neuvoteltiin Israelin ja PLO:n välillä vuosina 1993–2000, ovat edelleen ainoat yhteisesti sovitut puitteet palestiinalaisten itsemääräämistä koskeville neuvotteluille. Sopimusten allekirjoittajat ovat laillisesti sitoutuneet olemaan rohkaisematta Oslon sopimusten rikkomiseen tai ryhtymättä muihin toimiin, jotka saattavat vaarantaa pysyvää statusta koskevat neuvottelut.
9. Odotettaessa inter alia sellaisen palestiinalaishallinnon muodostamista, joka pystyy tehokkaasti ja itsenäisesti hallinnoimaan asiaankuuluvaa aluetta, ”Palestiina” ei vielä täytä kansainvälisen oikeuden mukaisia valtion kriteereitä.
Yleiset periaatteet
1. periaate: Kansainvälisen oikeuden periaate valtioiden suvereenista yhdenvertaisuudesta edellyttää (a) kaikkien valtioiden yhtäläistä kohtelua ja (b) oikeudellisten sääntöjen muotoilua ja soveltamista yhtäläisesti kaikkiin vastaaviin valtioihin ja konflikteihin.
2. periaate: Laillisuusperiaate edellyttää, että kansainvälisen oikeuden ja politiikan välillä tehdään selkeä ero. YK:n yleiskokouksen tai turvallisuusneuvoston päätöslauselmat eivät aina heijasta todenmukaista ja täsmällistä laintulkintaa.
3. periaate: YK:n instituutioilla (mukaan lukien yleiskokous, turvallisuusneuvosto ja kansainvälinen tuomioistuin) ei ole toimivaltaa tai valtuuksia ratkaista valtioiden välisiä tai valtion ja jonkun toisen kansainvälisen toimijan välisiä kiistoja ilman heidän suostumustaan.
Juridiset näkemykset
1. juridinen näkemys: Vuoden 1949 aselepolinjat (joita usein kutsutaan ”1967-linjoiksi”, “1967- rajoiksi”, “kesäkuun 4. päivän rajoiksi” tai “Vihreäksi linjaksi”) eivät ole koskaan saavuttaneet kansainvälisen rajan asemaa kansainvälisen oikeuden nojalla. Tästä syystä niitä ei pitäisi suoraan tai välillisesti kutsua Israelin valtion tai minkään mahdollisen tulevan ”Palestiinan valtion” rajoiksi.
2. juridinen näkemys: Perustuen Palestiinan mandaattiin, joka luotiin johtavien liittoutuneiden maiden huhtikuussa 1920 tekemällä päätöksellä ja jonka Kansainliitto hyväksyi vuonna 1922 juutalaisen kotimaan uudelleen perustamiseksi Palestiinaan, juutalaiset saivat tietyt lailliset oikeudet asettua Palestiinaan – mukaan lukien Gazan kaistalle ja alueelle, jota on myöhemmin alettu kutsua ”Länsirannaksi”, mukaan lukien Jerusalem.
3. juridinen näkemys: Kansainvälisen lain mukaan mandaattialueilta tai siirtomaista syntyvien uusien valtioiden rajat määritellään itsenäistymisajankohdan aluerajojen perusteella. Tämän doktriinin (uti possidetis juris) soveltaminen Palestiinan mandaattiin tarkoittaa, että Israelin valtiolla on legitiimi oikeus suvereniteettiin Palestiinan mandaatin rajojen mukaisesti (mukaan lukien Jerusalem, Gazan alue ja ”Länsiranta”) sellaisina kuin ne olivat toukokuussa 1948, jolloin Israelista tuli itsenäinen valtio.
4. juridinen näkemys: Vaikka Israel on kesäkuusta 1967 lähtien päättänyt vapaaehtoisesti soveltaa miehitystilanteita koskevan kansainvälisen humanitäärisen lainsäädännön ehtoja ”Länsirannalla” ja Gazan alueella, sen ei perustellusti olisi pakko tehdä niin, koska ei ole lainkaan yksiselitteistä, että ”Länsiranta”, mukaan lukien Itä-Jerusalem, ja Gazan alue ovat miehitystä koskevan kansainvälisen humanitäärisen lainsäädännön mukaan ”miehitettyjä alueita”.
5. juridinen näkemys: Koska kansainvälinen laki kieltää ihmisten rotuun tai etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän, se kieltää juutalaisten sulkemisen pois Länsirannalta, Gazan alueelta ja Jerusalemista heidän juutalaisen identiteettinsä perusteella.
6. juridinen näkemys: Maailmassa on monia esimerkkejä, joissa ”miehitettyinä” (kansainvälisen lain tarkoittamassa merkityksessä) pidetyille alueille on tapahtunut väestön muuttoliikkeitä ulkopuolelta, kuten Turkin toimet Pohjois-Kyproksella, Venäjän Krimillä tai Marokon Länsi-Saharassa. Valtioiden suvereenin yhdenvertaisuuden periaate edellyttää, että israelilaisten asutuskäytäntöjä ei kohdella eri tavalla kuin vastaavaa asutustoimintaa muilla miehitetyiksi väitetyillä alueilla.
7. juridinen näkemys: Kansainvälisen oikeuden voidaan nähdä tukevan palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta, mutta se jättää osapuolten sovittaviksi keinot tämän oikeuden toteuttamiseksi. Millä tavalla palestiinalaisten itsemääräämisoikeus toteutetaan, on siis viime kädessä pikemminkin poliittinen kuin oikeudellinen kysymys.
8. juridinen näkemys: Oslon sopimukset, jotka neuvoteltiin Israelin ja PLO:n välillä vuosina 1993– 2000, ovat edelleen ainoat yhteisesti sovitut puitteet palestiinalaisten itsemääräämistä koskeville neuvotteluille. Sopimusten allekirjoittajat ovat laillisesti sitoutuneet olemaan rohkaisematta Oslon sopimusten rikkomiseen tai ryhtymättä muihin toimiin, jotka saattavat vaarantaa pysyvää statusta koskevat neuvottelut.
9. juridinen näkemys: Odotettaessa inter alia sellaisen palestiinalaishallinnon muodostamista, joka pystyy tehokkaasti ja itsenäisesti hallinnoimaan asiaankuuluvaa aluetta, ”Palestiina” ei vielä täytä kansainvälisen oikeuden mukaisia valtion kriteereitä.
Lisään vielä kolonisaatiota koskevan kommentin. Kolonialismia on yritetty väkisin soveltaa Israeliin huomioimatta täysin historiallista totuutta juutalaisvaltion aikaisempiin valtiollisiin olemassaoloihin.
Samalla on ohitettu tosiasia, etteivät palanneet juutalaiset olleet jonkin ulkopuolisen valtion toteuttamia valloittajia. Juutalaisilla on päinvastoin kuin palestiinalaisiksi kutsutuilla pitkä historiallinen, kansainvälinen ja maalakeihin perustuva sidos nykyiseen valtioonsa aina Jordanjokeen saakka.
Mikäli kolonialismia halutaan ymmärtää oikein niin Jordanian siirtäessään kansalaisiaan, joita hämäävästi kutsutaan palestiinalaisiksi, miehittämälleen ns. Länsirannalle v.1948-1967 aikana ja samalla pakottaessaan niin Jordaniasta kuin miehittämältään alueelta jokaisen juutalaisen pois, on kolonialismia, miehityksen lisäksi.
Kolonialismia ei voi verrata Juudean ja Samarian juutalaisasutuksiin, sillä ko. alue on kansainvälisesti osoitettu juutalaisille, ensin Kansainliiton v.1922:n päätöksessä ja sittemmin YK:n peruskirjaan sitovana kirjattuna artiklassa 80. Eikä tätä päätöstä ole kumottu tai muutettu eli se on edelleen voimassa sitoen myös YK:n ja kaikkia sen jäsenvaltioita. noudattamaan sitä.