Hyödyttömän Marokon huuto
Arabikevään kellot soivat Marokossakin vuonna 2011. Kuningas Mohammed VI reagoi tarkkailijoiden mielestä nopeasti ja viisaasti toteuttamalla tärkeitä muutoksia ja taipumalla osaan mielenosoittajien vaatimuksista. Nuoren kuninkaan onnistui lievittää nuorten turhautumista ja voittaa yhteiskuntarauha, toistaiseksi. Siitä lähtien on puhuttu ”Marokon poikkeuksesta” (Moroccan exception).
Lokakuussa 2016 nuoren kalakauppiaan, Muhcine Fikrin, traaginen ja nöyryyttävä kuolema kuitenkin avasi Pohjois-Marokossa sijaitsevan Rifin alueen asukkaiden haavat. Fikrin kaloja takavarikoineen poliisimiehen kerrotaan käyttäneen halventavaa lausetta ’ṭḥan mmu!’ eli “murskaa se paskiainen!”, jonka jälkeen roska-auton murskainkoneisto syöksyi Fikrin päälle murskaten tämän kuoliaaksi. Tapauksen yksityiskohtien tultua julki monet marokkolaiset olivat järkyttyneitä. Vähitellen tilanne rauhoittui ja suurin osa marokkolaisista palasi arkirutiineihinsa – mutta eivät rifiläiset. Heidän suuttumustaan vain voimistivat Muhcine Fikrin kuoleman aiheuttaneille annetut lievät tuomiot. Ne herättivät Rifin ihmisissä lḥogra-tunteen.
Lḥogra kielii sosiaalisesta ja taloudellisesta ahdingosta
Marokon arabiaksi sana lḥogra tarkoittaa kirjaimellisesti nöyryyttämistä, mutta sillä on oikeastaan laajempi merkitys. Sanaan kytkeytyvät sorto, poissulkeminen ja epäoikeudenmukainen kohtelu marinoituina viranomaisvallan väärinkäytöllä ja höystettyinä väärintekijän rankaisematta jättämisellä. Taloudellinen ahdinko syventää osaltaan tätä tunnetta ja toivottomuus paremmasta tulevaisuudesta ajaa nuoria kaduille osoittamaan mieltä. Suurin osa marokkolaisista kokee lḥograa ja elää siihen liittyvien haasteiden kanssa, mutta taloudellisen ahdingon aste vaihtelee alueittain.
Marokkolaisten käsitystä maan eri alueista värjää kirjoittamaton sosiologistaloudellinen jako: Länsi-Marokko ja osa Atlantin rannikosta muodostavat ns. hyödyllisen Marokon. Tähän kuuluvat mm. länsiosien suuret kaupungit kuten Rabat ja Casablanca. Alueen vastakohdaksi mielletään ns. hyödytön Marokko, joka on köyhä ja marginalisoitu. Se koostuu Marokon muista osista ja erityisesti Marokon itäosista, vuoristoalueista ja erämaasta.
Vuoristoinen Rif kuuluu luonnollisesti jälkimmäiseen, hyödyttömänä pidettyyn Marokkoon. Alueen infrastruktuuria tai teollisuutta ei ole kehitetty siirtomaavallan aikana tai sen jälkeen. Hallinnollisen jaon perusteella Rifiin kuuluvat myös pääosin arabiankieliset Tanger ja Tetuan, mutta kulttuurisesti marokkolaiset tarkoittavat Rifillä berberinkielisiä alueita, joista suurimmat kaupungit ovat berberinkielisisten heimojen asuttamat al-Hoceima ja Nador maaseutuineen.
Trauma trauman jälkeen
Mielenosoituksissa käytetty iskulause “meitä hallitsee mafia” kiteyttää hyödyttömän Marokon suhteen keskushallintoon. Rifiläisten ja Rabatin välillä on luottamuskriisi, jonka juuret menevät syvälle moderniin historiaan. Sen jälkeen, kun Marokko oli irtautunut siirtomaavallasta ja itsenäistynyt vuonna 1956, Rifin alue nousi kapinaan. Rifin vuosina 1958‒59 sattuneen kapinan syistä ja tapahtumista historioitsijat ovat eri mieltä. Se kuitenkin tiedetään, että keskushallitus vastasi voimakkaalla sotilaallisella otteella ja lähetti alueelle kolmenkymmenen tuhannen sotilaan joukon, jonka johdossa oli kruununprinssi Hassan. Rifiläiset maksoivat kovan hinnan hengellään, omaisuudellaan ja ihmisyydellään.
Alueen marginalisointi ja laiminlyönti jatkuivat koko Hassan II:n valtakauden ajan (1961–1999), ja se paheni entisestään vuonna 1984 tapahtuneen ns. leipäkansannousun jälkeen. Tämän toisen Rifin alueen kapinan taustalla oli Marokon taloudellinen ahdinko. Marokon ulkomaanvelka oli noussut voimakkaasti, ja taloudellinen kasvu oli vaatimatonta suhteessa demografiseen kehitykseen. Melkein 45 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella, ja maa kärsi korruptioista, liiallisesta byrokratiasta ja vuosia kestäneestä kuivuudesta. Valtion tekemät säästötoimenpiteet, verojen korottaminen ja kansallisen valuutan dirhamin devalvaatio johtivat elintarvikkeiden hintojen nousuun. Työttömyysaste oli korkea, mikä iski erityisen kovasti ns. hyödyttömään Marokkoon.
Rifin asukkaiden keskeisin tulolähde oli espanjalaisten tavaroiden salakuljetus. Marokon hallitus kuitenkin määräsi Espanjan Afrikan puolella sijaitsevaan enklaaviin Melillaan meneville sadan dirhamin maksun, ja se oli oljenkorsi, joka mursi kamelin selän. Rifin asukkaat nousivat kapinaan ja maksoivat siitä kovan hinnan—jälleen kerran. Vuoden 1984 historiallisessa puheessaan kuningas Hassan II lupasi antaa kunnon opetuksen “roskaväelle”, jolla hän viittaisi Rifin asukkaisiin. Ja näin hän tekikin. Hän ei kertaakaan astunut jalallakaan alueelle. Alue marginalisoitiin täysin ja se jäi jälkeen muusta Marokosta. Esimerkiksi infrastruktuuria ei kehitetty juuri lainkaan vuoden 1984 jälkeen. Puheessa käytetty nimitys roskaväki on jäänyt käyttöön tähän päivään asti. Yksi tärkeimmistä iskulauseista Rifin liikehdinnän aikana oli “Olemme marokkolaisia emmekä roskaväkeä.”
Satoja ihmishenkiä vaatineet traumatisoivat tapahtumat ovat syöpyneet kollektiiviseen muistiin ja ruokkineet lḥogra-tunnetta, joka aina välillä muistuu mieleen ja saa luottamaan vähemmän valtiovaltaan ja sen edustajiin. Hassan II:n aikana tapahtuneet vääryydet ovat olleet raskas taakka, josta ei ole voinut puhua. Uuden kuninkaan Muhammed VI:n noustua valtaan vuonna 1999 paljolti ihmisoikeusjärjestöjen painostuksen johdosta Marokkoon perustettiin ns. Oikeudenmukaisuuden ja sovinnon komissio, jonka kautta käsiteltiin ensimmäistä kertaa näitä kipeitä lähimenneisyyden tapahtumia. Se toi esille menneisyyttä, joka on piinannut pitkään marokkolaisten mieliä ja tarjosi terapiaa ja sovintoa.
Uusi kuningas, uusi toivo
Mohammed VI:n myötä Rabatin politiikka Rifin suhteen muuttui sovinnollisemmaksi. Mohammed VI oli tietoinen alueen vaikeasta tilanteesta ja samalla sen tärkeydestä, minkä vuoksi hän on yrittänyt lievittää alueen ahdinkoa eri tasoilla. Kulttuurisesti hän on vahvistanut berberikulttuuria ja heidän puhumansa amazighin kielen asemaa. Poliittisesti hän on ottanut itselleen rifiläisiä neuvonantajia. Talouden saralla hän on puolestaan antanut runsaasti resursseja pohjoismaakuntien virastolle alueen kehittämistä varten.
Käytännössä projektit ovat kuitenkin keskittyneet Rifin länsipuolisen Tangerin ja itäpuolisen Oujdan kaupunkeihin, jotka molemmat sijaitsevat noin 500 kilometrin päässä Rifin provinssin pääkaupungista al-Hoceimasta. Rifin asukkaat ovat jälleen jääneet odottamaan vuoroaan. Uusi moottoritie, jonka tarkoitus on yhdistää Marokon itäosat sen länsiosiin, ei ole hyödyttänyt al-Hoceiman aluetta, koska se kulkee sen eteläpuolella. Poliittiset ja etenkin taloudelliset uudistukset ovat olleet liian hitaita, vaikka rifiläisten vaatimukset ovat olleet korkeintaan kohtuullisia.
Vaatimuksena korkeakoulu ja syöpätautien klinikka
Vaikka al-Hoceimassa on 400 000 asukasta, kaupungilla ei ole vieläkään omaa yliopistoa. Lähin yliopisto sijaitsee 500 kilometrin päässä vaikeakulkuista vuoristotietä. Alueella ei myöskään ole toimivaa syöpätautien klinikkaa, vaikka sille olisi suuri tarve. Rabatin syöpätautien klinikan vuoden 2015 potilaista 70% aikuisista ja 50% lapsista oli kotoisin Rifin alueelta. Syöpäpotilaiden osuus alueella on jostain syystä Marokon korkein. Yhtenä syynä saattaa olla kemiallisten aseiden käyttö espanjalaismiehityksen aikana vuonna 1924 ja sen jälkivaikutukset. Kuningas Mohammed IV määräsi jo vuonna 2004 syöpätautien klinikan perustettavaksi juuri al-Hoceimaan. Vaikka kuningas kävi vihkimässä sairaalan käyttöön heinäkuussa 2008, se ei ole enää toiminnassa, ja koko hanketta ovat varjostaneet epäselvyydet.
Rifiläisten tulonlähteet: Kalastus, salakuljetus, kannabis ja ulkomarokkolaisten varat
Marokossa rifiläisiä pidetään kovina, itsepäisinä ja jopa hieman pelottavina ihmisinä. He ovat eristäytyneet muusta Marokosta—asenne on oikeastaan vastavuoroinen. Rifiläisten luonne ja asenne liittyvät vahvasti alueen ankaraan historiaan sekä ahdinkoon. Mahdolliset elinkeinot alueella ovat rajallisia. Al-Hoceima on satamakaupunki, joka ei juurikaan hyödy kalastuksesta kahdesta syystä. Ylikalastamisen seurauksena perinteisillä menetelmillä toimivat pienkalastajat eivät voi tehdä juuri lainkaan voittoa. Lisäksi korruption vuoksi kolmelle henkilölle on luvattu 65 % kalansaaliista, jolloin pienkalastajien osuus jää pieneksi.
Toinen rifiläisten elinkeino on espanjalaisten tavaroiden salakuljetus Melillasta ja sen myynti Rifin alueella—lähinnä al-Hoceimassa ja Nadorissa. Tämä ala on naisvaltainen, vaarallinen ja vähätuloinen, mutta välttämätön osalle väestöä. Kolmas tulonlähde, kannabis, ei ole yhtään edellistä laillisempi tai turvallisempi. Kannabiksesta ja hasiksesta tunnettu Ketama ja sen ympäristö muodostavat merkittävän hampun viljelyalueen. Alueen ihmisistä jopa yli 800 000 saa elantonsa kannabiksen ja hasiksen tuotannosta ja myynnistä. Rifin alueen ansiosta Marokko on maailman suurin kannabiksen ja yksi suurimmista hasiksen tuottajista. Suurin osa Euroopassa myydystä kannabiksesta tuleekin Marokon Rif-alueelta.
Neljäs ja tärkein tulonlähde on maastamuutto Eurooppaan ja Persianlahden maihin, mikä on toiminut ahdistuneiden nuorten venttiilinä 1980-luvulta alkaen. Euroopan talouskriisin ja viisuminsaannin kiristysten myötä nuoret kuitenkin kokevat nyt olevansa umpikujassa. Kymmenen prosenttia marokkolaisista asuu länsimaissa tai Persianlahden maissa, ja he lähettävät säännöllisesti rahaa perheilleen Marokkoon. Ulkomailta lähetetyt rahat muodostavat jopa kymmenen prosenttia Marokon bruttokansantuotteesta ja vaikuttavat siten merkittävästi Marokon talouteen. Ulkomailta tulevat lähetykset myös tuovat valtiolle paljon kaivattua ulkomaan valuuttaa. Viimeisten 15 vuoden aikana Marokko onkin pyrkinyt tarjoamaan erilaisia etuoikeuksia länsimaissa asuville marokkolaisille, jotta he lähettäisivät rahaa takaisin synnyinmaahansa. Vuonna 2016 maailman marokkolaiset lähettivät Marokkoon noin seitsemän miljardia dollaria eli yli 6,2 miljardia euroa. Jopa 35–40 % näistä rahoista lähetetään Rifin alueelle.
Varomaton liikehdinnän johtaja
Rifin alueen liikehdintää on epävirallisesti johtanut Nasser Zefzafi, karismaattinen 39-vuotias työtön mies, joka on kyennyt keräämään kaikenikäiset ja -taustaiset ympärilleen. Zefzafin räväkkä persoona ja varomaton toiminta ovat kuitenkin ajaneet hänet törmäyskurssille valtaapitävien kanssa. Häntä on syytetty mm. maan epävakauttamisesta ja separatismista.
Lopulta Zefzafi pidätettiin, kun hän repäisi mikrofonin imaamilta tämän arvosteltua saarnassaan Rifin liikehdintää. Uskonnollisen toiminnan keskeyttäminen ja moskeijan käyttö muuhun tarkoitukseen kuin rukoukseen ovat Marokossa rikoksia. Vaikka arabikevättä vastustavat ovat syyttäneet Zefzafia separatismista todennäköisemmin vain flirttaillakseen keskusvallan kanssa, miehen käyttämä räikeää retoriikka ei ole auttanut asiaa. Zefzafi on sanonut muun muassa, että “kaikella kunnioituksella, jos kuninkaamme on uskovaisten johtaja, meidän tulee pystyä kritisoimaan häntä. Hän ei ole pyhä.” Tähän on ollut helppo puuttua väittämällä, että Zefzafi ei säästä ketään, ei edes kuningasta. Hän on jopa arvostellut kuninkaan matkoja Afrikkaan ja hänen siellä tekemiä lahjoituksia.
Kuninkaan suosio on edelleen erittäin korkea ja sen takia tällainen retoriikka ei ole tuonut Zefzafille ystäviä. Vaikka kansa vaatii poliittisia muutoksia, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa, suurin osa marokkolaisista arvostaa kuningasta ja pitää häntä turvallisuuden takaajana. Kuningas on ylin auktoriteetti ja tuomari, jolla on viimeinen sana ja jolta haetaan oikeudenmukaisuutta. Kun kansa arvostelee keskusvaltaa, se viittaa korruptoituneeseen valtaeliittiin eikä kuninkaaseen. Yleinen käsitys marokkolaisten parissa onkin, että kuninkaan lähipiiri sekä poliitikot ovat korruptoituneita, mutta kuningas itse ei välttämättä tiedä kaikkea, koska neuvonantajat ja muu lähipiiri salaavat häneltä olennaista tietoa.
Mielipiteitä jakava liikehdintä
Marokon Rif-liikehdintä (Hirak al-Riif) on jakanut marokkolaisia ja paljastanut, että näennäinen yhtenäisyys ja ns. perifeeristen kulttuurien virallinen hyväksyminen kerro koko totuutta. Kansa on selkeästi jakautunut Rif-liikehdinnän suhteen: toisten mielestä Rifin väestöllä on oikeus vaatia oikeuksiaan, ja he ovat myös valmiita ilmaisemaan tukensa rifiläisille osoittamalla mieltä. Esimerkiksi Rabatin suurmielenosoitukseen sunnuntaina 11.6.2017 osallistuivat lähes kaikki poliittiset suuntaukset.
Toisaalta osa marokkolaisista kokee, että Rifin liikehdintä vaarantaa maan turvallisuuden ja vakauden ja pelkää arabikevään läpikäyneiden arabimaiden kohtaloa. Monet myös ajattelevat, että Rifin alueella liioitellaan ahdinkoa. TV-kanavien haastatteluissa kuulee usein väitettävän, ettei Rifin asukkailla ole sen enempää ongelmia kuin muillakaan marokkolaisilla. Tämä vääristynyt kuva johtuu osittain siitä, että marokkolaiset tuntevat vain huonosti maan muita osia. Maan sisäinen matkailu on hyvin rajallista. Lisäksi marokkolaiset tuntevat omaa modernia historiaansa huonosti, muun muassa siksi, että kouluissa on perinteisesti opetettu väritettyä tai yksipuolista kuvaa maan historiasta.
Tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa käytetty terminologia heijastaa kärjistynyttä ilmapiiriä ja jakautunutta kansaa. Käytössä olevat ilmaisut ovat aiempaa väkivaltaisempia ja syyttävämpiä. Ennen arabikevättä käytetty perussanasto kuten “sanoa” tai “vastata” on korvattu sanalla “pommittaa.” Rifin mielenosoituksia vastustavat puhuvat esimerkiksi ”Bouzefzaf”–nimisestä sairaudesta, joka saa ihmisen käyttäytymään aktivisti Zefzafin lailla. Toiset käyttävät mielenkiitoista uutta adjektiivia ‘lʿéyyasha’, kuningasmieliset eli he, jotka huutavat “ʿāsha al-Malik” (eläköön kuningas). On syntynyt uusia sanoja ja sanontoja, jotka kuvaavat marokkolaisten ahdinkoa. Tärkein hashtag kesäkuussa oli ’#pik_ya_wlidi.’ Ilmaisu on Rifissä ja itä-Marokossa käytetty huudahdus, joka kuvaa sanoinkuvaamattoman absurdia tilannetta. Huudahdus levisi, kun yksi pidätetyistä rifiläisistä mielenosoittajista käytti tätä huudahdusta kuultuaan tuomarilta syytelistan, jossa mainittiin muun muassa valtion turvallisuuden vaurioittaminen.
Keskusvaltaa hännystelevä media syyttää Rifin mielenosoittajia maanpetturuudesta ja ulkomaisesta rahoituksesta. Zefzafin väitetään saaneen rahoitusta Algeriasta tai jopa Polisariolta, joka on Marokossa kielletty länsisaharalainen vapautusliike. Zefzafin mainetta on yritetty pilata julkaisemalla kuvia, joissa hän esiintyy ylellisessä veneessä tai ranteessaan satoja tuhansia maksava kello. Zefzafi on haluttu esittää miehenä, joka elää aivan toisin kuin väittää elävänsä.
Myös Zefzafin käyttämä uskonnollinen retoriikka jakaa kansalaisten mielipiteitä. Monet ihmisoikeusaktivistit moittivat uskonnon sekoittamista liikehdintään. Toisaalta Zefzafi ehkä tahallaan siteeraa uskonnollisia lähteitä suojellakseen itseään ja johtamaansa liikettä ateismin syytteiltä, joita käytettiin vuonna 2011 toiminutta 20-Février-liikettä (Harakat 20 fabrayer) vastaan. Zefzafi siteeraa myös sunnalaisten arvostamia henkilöitä torjuakseen syytteet šiia-suhteista ja -tuesta. Torjuakseen separatismisyytteet hän puolestaan korostaa usein liikkeeseen osallistuvien marokkolaisuutta.
Edessä synkkä tulevaisuus?
Marokko on kehittynyt viime vuosikymmeninä paljon, mutta talous- ja korruptio-ongelmat ovat yhä vakavia, enkä pidä ollenkaan mahdottomana, että Marokossa syntyy vielä voimakkaampi kansannousu lähivuosina. Rakenteelliset muutokset ovat välttämättömiä sen ehkäisemiseksi. Ehkä nuoret mielenosoittajat tietävät jotakin sanoessaan: “Vaikka kuinka sammuttaisit, jonain päivänä se vielä syttyy. Kyse on massojen voimakkaasta tulesta. Se varmasti syttyy vielä.”
Rifin kriisi on kestänyt yli seitsemän kuukautta, mikä tekee siitä maan itsenäisyyden ajan pitkäjaksoisimman kriisin. Valtio on hämmennyksen tilassa. Palatsilta tulee rauhoittavia viestejä muun muassa virallisten tiedotteiden kautta. Näistä huolimatta sisäministeriö on toiminut päinvastaisesti ja käyttänyt liiallista väkivaltaa, saartanut al-Hoceiman kaupungin ja estänyt pääsyn sinne jopa ramadanin päättävän id-juhlan aikana. Niinpä juhlapyhistä tuli varsin väkivaltaisia ja surullisia.
Oli suuri pettymys Hoceiman asukkaille, että odotettua kuninkaallista armahdusta liikehdinnän johtajille ja aktiiveille ei tullut id-juhlan yhteydessä. Mohammad VI piti kylläkin juhlan aattona ministerikokouksen, jossa hän moitti hallituksen kyvyttömyyttä ratkaista al-Hoceiman kriisiä. Hän ilmaisi “tyytymättömyytensä, tyrmistyksensä ja huolensa” siitä, ettei hänen alaisuudessaan vuonna 2015 allekirjoitettuja suuria kehityshankkeita ollut pantu täytäntöön ja syytti tästä al-Hoceiman kehitysprojektista vastaavia ministereitä. Rangaistuksena kuningas kielsi asianosaisilta ministereiltä kesälomat ja käski heitä hetimmiten panemaan täytäntöön kyseiset projektit. Lisäksi kuningas vaati raportin viikon sisällä siitä, ketkä ovat laiminlyöneet velvollisuuksiaan aiheuttaen täten Rifin alueen ahdingon ja liikehdinnän. Al-Hoceima on myös saanut uuden lääninjohtajan (wāli), jolta odotetaan paljon.
Palatsin odotetaan ratkaisevan kriisin heinäkuun lopussa vietettävän kruunun päivän kunniaksi, mikä ehkä rauhoittaa kansaa. Mutta riittääkö se pitkällä tähtäimellä, on eri asia.
Kesä on ovella, ja alueella alkaa heinä-elokuussa lomakausi, jonka aikana maahan tulee lukuisia Euroopan marokkolaisia. Kesän aikana väestömäärä kasvaa tuntuvasti, ja kotimaahansa lomailemaan saapuneet, Euroopassa demokratiaan ja vapauteen tottuneet marokkolaiset voivat osallistua yhä kasvaviin mielenosoituksiin. Alueella tikittää aikapommi, jonka kuningas voi pysäyttää, mutta ei ilmaiseksi.
Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa Sorbonnen yliopiston tutkija Laurent Chalard ennusti toista vallankumousta Pohjois-Afrikkaan vuosien 2017 ja 2022 välillä. Chalardin tutkimuksen mukaan alueella on vallankumoukseen vaadittavat kolme tekijää: korkea syntyvyys, heikko talous ja autoritaarinen poliittinen järjestelmä. Monet tarkkailijat pohtivat nyt, onko Rifin liikehdintä tämän ennustetun vallankumouksen alkua. Minun mielestäni ei. Ainakaan vielä.
Kuva: Maria Pakkala