Turkin ja EU:n välinen suhde tulee määritellä uudelleen

Kun Suomella oli EU:n puheenjohtajuus vuonna 2006, toimin Suomen suurlähettiläänä Turkissa. Tapasin usein pääministeri Recep Tayip Erdoğania. Hän vaikutti voimakkaalta ja määrätietoiselta, mutta jo silloin helposti ärtyvältä johtajalta. Uskoimme kuitenkin tuohon aikaan EU:ssa, että Erdoğan haluaa tehdä Turkista islamilaisen demokratian mallimaan. Alku olikin lupaava. Hän joko muuttui seuraavina vuosina, tai sitten hänellä ei koskaan ollutkaan aikomusta jatkaa uudistuksia. Joka tapauksessa Turkin demokratiakehitys alkoi hiljalleen taantua.

Aallonpohja saavutettiin, kun hallitus ryhtyi ylimitoitettuihin rankaisutoimenpiteisiin viime vuoden kesäkuun vallankaappausyrityksen jälkeen. Turkissa järjestettiin 16.4.2017 perustuslakia koskeva kansanäänestys. Äänestystulos oli raskauttava käänne, sillä presidentti Erdoğanin esitys presidentin valtaoikeuksien dramaattisesta laajentamisesta hyväksyttiin pienimmällä mahdollisella äänimäärällä. Turkin suhteellisen myönteinen kehitys on viimeistään nyt päättynyt. Demokratia on hävinnyt ja yksinvaltaisuus on voittanut.

Turkissa epäillään vaalivilppiä; muun muassa ETYJ on asettanut vaalituloksen kyseenalaiseksi. Jos valtiovalta tukeutui vaalituloksen vääristelyyn, se on valtava moraalinen tappio Turkille ja turkkilaisille. On kuitenkin varmaa, että vaalitulos jää voimaan.

Turkki on siirtynyt uuteen vaiheeseen, joka ei lupaa hyvää Euroopalle, Yhdysvalloille eikä Lähi-idälle. Erdoğanin johtama Turkki on vaikea ja epävakaa kumppani.

Turkin EU-jäsenyysneuvottelut ovat olleet jäissä jo vuosia. Turkin muuttuminen autokratiaksi on aiheuttanut paineita keskustelujen käynnistämiseksi siitä, miten nyt tulisi edetä. On selvää, että Turkki ei enää täytä EU-jäsenyysneuvotteluille asetettuja ehtoja. Jäsenyysneuvottelujen lopettamista tulisikin nyt vakavasti harkita. Vielä muutama viikko sitten kysymys oli, kumpi lopettaa ne ensiksi, Turkki vai EU. Nyt tilanne on jälleen kerran muuttunut.

Periaatteessa on kolme vaihtoehtoa; joko jatketaan stagnoituneessa ja staattisessa nykytilanteessa, jompikumpi osapuoli lopettaa neuvottelut tai neuvottelut päätetään yhteisymmärryksessä. Ensimmäinen vaihtoehto vaikuttaa tällä hetkellä todennäköisimmältä.

Euroopassa ollaan eri mieltä siitä, miten Turkin kanssa tulisi edetä. Ulkoministerien huhtikuussa Maltalla pidetyssä kokouksessa Saksan ulkoministeri ilmoitti vastustavansa jyrkästi neuvottelujen katkaisemista. Itävallan ministeri puolestaan totesi, että neuvottelut pitäisi lopettaa, sillä ne ovat muodostuneet farssiksi. Kokouksessa keskusteltiin Turkista tuntikausia, mutta yksikään maa ei lopulta ehdottanut neuvottelujen lopettamista.

Koska EU:ssa on usein vaikeaa saavuttaa yksimielisyyttä ulkopoliittisista päätöksistä, EU tulee todennäköisimmin etenemään liittokansleri Angela Merkelin varovaisen, sovittelevan ja äkkinäisiä ratkaisuja kaihtavan politiikan mukaisesti myös Turkkia koskevassa neuvottelutilanteessa. Saksa haluaa pitää Turkin lähellä ja edistää dialogia sen kanssa.

Ainoa asia, joka katkaisisi neuvottelut kertaheitolla, olisi se, että Turkki ottaisi käyttöön kuolemanrangaistuksen. Erdoğan lupasi, että voittaessaan perustuslakia koskevan kansanäänestyksen kuolemantuomio palautetaan, jos parlamentti niin haluaa. Todennäköisesti Erdoğan teki tämän lupauksen saadakseen pienen äärioikeistolaisen MH-puolueen (Milliyetçi Hareket Partisi) tuen kansanäänestyksessä. MH-puolue vaatii nyt, että kuolemanrangaistus palautetaan. On kuitenkin epätodennäköistä, että näin tapahtuu.

Kansanäänestyksen aikana Erdoğanin ja Saksan sekä Hollannin vastainen retoriikka oli erittäin kovasanaista ja saavutti tason, jota ei voisi valtion päämieheltä odottaa. Erdoğan on kuitenkin kansanäänestyksen jälkeen käyttänyt paljon sovinnollisempaa kieltä. Eurooppa-päivänä yhdeksäs toukokuuta hän ilmoitti, että EU-jäsenyys on Turkin strateginen tavoite. Myös monet turkkilaiset ministerit ovat todenneet EU:n olevan tärkeä Turkille. Erdoğan käyttää taitavasti EU-jäsenyysehdokuuttaan ulko-ja sisäpolitiikan välineenä. Jos neuvottelut lopetettaisiin EU-kortin käyttömahdollisuus poistuisi. Erdoğanin ei kannata lopettaa neuvotteluja, vaan jatkaa kuten ennenkin.

Euroopassa kritiikki Turkkia kohtaan on kuitenkin voimistunut. Selkeimmin kantaa on ottanut Euroopan neuvosto, joka asetti Turkin poikkeukselliseen erityisseurantaan. Tämä on suuri arvovaltatappio Turkille.

NATOn pääsihteeri Jens Stoltenberg kehotti Turkkia noudattamaan lakia ja oikeutta. Turkki on NATOn jäsen ja sillä on sotilasliiton toiseksi suurimmat asevoimat. NATO on periaatteessa arvoyhteisö, ja Turkin tapahtumat ovat herättäneet järjestössä suurta huolta.

Viimeksi Euroopan parlamentin sosialistiryhmä ilmoitti, että heillä on kolme ehtoa Turkin jäsenyysneuvottelujen jatkamisen tukemiseksi. Ehdot liittyvät uuteen perustuslakiin ja koskevat parlamentin erottamista, oikeuslaitoksen käytäntöjä ja kuolemanrangaistusta. On todennäköistä, että Euroopan parlamentin muutkin ryhmät tulevat ottamaan kantaa Turkkiin.

Vastaavasti Turkissa on esitetty kommentteja, että Turkille olisi parempi, jos se pääsisi irti EU:n demokratian ja ihmisoikeusvaatimusten pakkopaidasta. Näin se voisi toimia omien prioriteettiensa mukaisesti. Useimmat turkkilaiset tuntuvat kuitenkin olevan sitä mieltä, että EU-optio tulisi pitää Turkin mahdollisen tulevan demokratian ankkurina.

Euroopan suhteet Turkin kanssa ovat viileät. Turkki ja Eurooppa tarvitsevat kuitenkin välttämättä toisiaan. EU:n laajentumiskomissaari Johannes Hahn on ilmoittanut, että tilanne tulisi nyt nollata ja että EU:n tulisi etsiä uusia lähestymistapoja Turkin kanssa. EU:n tulisikin kehittää erityinen yhteistyö- ja sopimusmalli Turkkia varten. Pohjana sopimukselle voisi olla esimerkiksi Norjan ja Sveitsin ETA-sopimukset tai tuleva Brexit-sopimus.

EU-maissa asuu yli viisi miljoonaa turkkilaista. Pelkästään Saksassa heitä on kolme miljoonaa, Ranskassa miljoona ja Itävallassa sekä Hollannissa kummassakin puoli miljoonaa. Turkki käynnisti kampanjan aktivoidakseen heitä äänestämään perustuslakia koskevassa kansanäänestyksessä “kyllä”.

Saksa ja Hollanti kielsivät Erdoğania ja hänen ministereitään pitämästä vaalitilaisuuksia maissaan. Tästä Erdoğan raivostui. Hän ilmoitti Euroopan olevan mätä manner ja saksalaisten ja hollantilaisten olevan natseja. Saksassa asuvien turkkilaisten enemmistö äänesti Erdoğanin esityksen puolesta. Tämä saattoi ratkaista vaalit.

Turkin uskonnollisten asioiden virasto Diyanet kontrolloi ja rahoittaa yli tuhatta moskeijaa Euroopassa. Moskeijoiden imaamit ovat Turkista ja siellä koulutettuja. Turkin suurlähetystöt ja konsulaatit valvovat tätä toimintaa. EU-maiden pitää olla varuillaan, ettei Turkin epävakaus heijastu EU-maiden turkkilaisiin vähemmistöihin moskeijatoiminnan kautta.

Lisäksi EU-maiden tulisi asettaa Turkille selkeät rajat politikoinnille Euroopassa. Vaikuttaa siltä, että näin onkin ainakin osittain tapahtumassa. Merkel ilmoitti hiljattain, että jos Turkki järjestää kansanäänestyksen kuolemanrangaistuksesta, äänestystä ei voi järjestää Saksassa, koska asia on EU:n arvojen vastainen. Saksa on myös antanut turvapaikan turkkilaisille sotilashenkilöille, jotka hakivat turvapaikkaa Saksasta.

Vaikuttaa siltä, että Saksan varovainen linja on voittamassa ja Turkin poliittista asemaa ei monista paineista huolimatta määritellä uudelleen, ainakaan toistaiseksi. Tämä merkitsee nykytilanteen jatkumista eli odotettavissa on säännöllisesti toistuvia kriisejä EU:n ja Turkin välillä. Positiiviseen ilmapiiriin tulisi kuitenkin pyrkiä. EU:n tullisopimuksen neuvottelujen käynnistäminen antaisi tähän pontta.

*Artikkelin varhaisempi versio ilmestyi Turun Sanomissa 22.4.2017 otsikolla “Turkin epätasainen demokratiakehitys on nyt päättynyt”.

Maria Serenius, 19 toukokuuta 2017

EU, Turkki