Tag: Israel

Voittajien sota?

Israelin ilmaisku Iraniin 13.6.2025 ei lopulta ollut erityisen yllättävä. Viimeisen 20 kuukauden ajan Israel on toistuvasti pyrkinyt vetämään Iranin mukaan konfliktiin, ja tällä kertaa se onnistui. Samaan aikaan Iran ja Yhdysvallat olivat aloittaneet epäsuorat neuvottelut Omanissa. Sunnuntaille 15.6. oli sovittu kolmas neuvottelukierros, mutta kaksi päivää ennen sitä Israelin isku keskeytti prosessin. Se, että toisella kädellä […]

Kyproksen ja Palestiinan konfliktit – ajatuksia Toni Alarannan tuoreen kirjan äärellä

Luin Toni Alarannan viime syksynä julkaistun erinomaisen teoksen Kreikka, Turkki ja jaettu Kypros sekä kuuntelin siihen liittyvän podcastin. Todella toivoisin, että Alarannan kirjaa lukisivat esimerkiksi toimittajat. Aivan liian harvoin nykyään uutisoinnin yhteydessä viitataan aihetta käsitteleviin tietokirjoihin, joita olisi luettu. Koska olin itsekin hiljan julkaissut laajalti uudistetun ja ajantasaistetun version teoksestani Israelin historia, aloin pohtia kahta […]

Miksi Israel väittää puolustavansa Syyrian druuseja?

Israel on viime päivinä tehnyt laajoja ilmaiskuja Syyriaan. Syyksi se sanoo druusien suojelemisen. Miksi Israel on yhtäkkiä puolustamassa yhtä Syyrian vähemmistöistä? Israel tulee apuun? Israel teki Syyrian sodan aikana ilmaiskuja Syyriaan Irania ja Hizbollahia vastaan. Joulukuun 2024 vallankumouksen jälkeen se on tuhonnut merkittävän osan Syyrian omasta sotakalustosta. Viime viikon aikana se on jälleen uhonnut olevansa […]

Navigating War – Disruptions, Involvement, and Continuity

On September 17, 2024, I had just completed teaching my classes and was making my way back home through Beirut’s busy streets when I started receiving news, texts, and soon later phone calls about what first seemed to be a cyberattack on electronic devices held by members of the Hezbollah across Lebanon. Suddenly, my short […]

Abbasin sota Jeninissä: Mihin palestiinalaishallinto pyrkii?

Lähi-idässä tapahtuu nyt hyvin paljon. Yksi vähemmälle huomiolle jäänyt kehitys on Mahmud Abbasin johtaman palestiinalaishallinnon jo reilun kuukauden kestänyt pohjoisella Länsirannalla, erityisesti Jeninissä. Reilusti toistakymmentä Jeninin asukasta ja palestiinalaishallinnon turvallisuusjoukkojen jäsentä on saanut surmansa yhteenotoissa. Yhdysvallat on pyrkinyt saamaan Israelin suostumaan Yhdysvaltojen aseelliseen lisätukeen, joka avittaisi palestiinalaishallinnon sotilasoperaatiota.  Sultana (sulta = hallinto) tunnetun itsehallintoelimen toimet […]

Palestiina on nykyisen maailmanjärjestyksen reuna – kolme mahdollista kehityskulkua

Gazan sota on laukaissut hallitsemattoman ja itseään kiihdyttävän dynamiikan, jossa nykyinen maailmanjärjestelmä on murtumispisteessä. Meneillään on loppupeli, joka kohdistuu koko järjestelmän tulevaisuuteen. Koko kansainvälinen poliittinen järjestelmä on halvaantunut Gazan sodan edessä. Israelin tuhoamissota on avannut railon, jossa korkeat periaatteet kansainvälisestä laista ja länsimaalaisten hallitusten teot erkanevat yhä kauemmaksi toisistaan. Yhdysvallat ja johtavat eurooppalaiset valtiot, kuten […]

Droonien surinaa, evakuointi-ilmoituksia ja sotasensuuria

Gazan sota on jatkunut nyt yli vuoden, ja sen seurauksena ihmiset ovat olleet äärimmäisen psyykkisen kuormituksen alla. Itse sotatoimien ohella ihmiset ovat joutuneet elämään valtavan humanitaarisen katastrofin keskellä jo ennen Israelin hyökkäystä. Gazan sota ja nyt myös sota Libanonissa ovat luonteiltaan poikkeuksellisia siinä, että psykologinen sodankäynti on niissä erityisen suuressa roolissa. Kun varsinaisia sotilasalueita ei […]

”Täytyykö meidän sotia, jotta voimme rakastaa?” – Libanonin palestiinalaiset konfliktien ristipaineessa

Oli tukahduttavan kuuma iltapäivä. Istuin muovisella puutarhatuolilla erään naisjärjestön yhteisötilassa Shatilan pakolaisleirillä Beirutissa. Yhteisön johtohahmoihin kuuluva vanhempi palestiinalaisnainen tarjoili minulle arabikahvia pienestä kertakäyttömukista ja istui sitten omalle puutarhatuolilleen minua vastapäätä. Aloitin haastattelun pyytämällä häntä esittelemään itsensä, eikä mennyt kauaa ennen kuin kävi ilmi, että haastateltavani oli yksi vuoden 1982 Sabran ja Shatilan joukkomurhasta (ks. alla) […]

Jumalan puolue – Vihattu ja rakastettu Hizbollah

Viime viikon aikana Libanon on kokenut kovia Israelin kiihdyttäessä ilmaiskujaan etenkin maan etelä- ja itäosissa. Sadoittain siviiliuhreja vaatineet iskut ovat olleet osa Israelin ja libanonilaisen šiiaislamistijärjestö Hizbollahin välistä sotaa. Taistelut alkoivat Hizbollahin julistettua tukirintaman Gazalle lokakuussa 2023. Mutta minkälainen toimija Hizbollah on? Se on USA:n ja monien länsimaiden terroristiseksi luokittelema, toisaalta keskeinen toimija Libanonin parlamentaarisessa […]

Iranin käsikassara vai itsenäinen toimija – Mitä Jemenin huthihallinto haluaa? Osa 2

Huthien Daavid vastaan länsimainen Goljat? Huthit ovat hankkineet aseistuksensa sekä Jemenin armeijalta että liittolaisiltaan kuten Iranilta ja Hizbollahilta. Tämän aseistuksen vertaaminen Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten Punaisellamerellä ja sen läheisyydessä käyttämään torjuntakalustoon antaa mittasuhteet sille, miksi huthien iskut – vaikka eivät usein osukaan – muodostavat Yhdysvalloille ja sen liittolaisille todellisen ongelman. USA:n pitkän kantomatkan Tomahawk-ohjukset maksavat […]