Utopioiden politiikkaa: tapaus Palestiina

Utopiat eivät ole vain kirjan sivuille painettuja fantasioita vaan myös tosimaailman poliittisia projekteja. Esimerkiksi Palestiina on jo vuosisatojen ajan ollut sellaisten utooppisten unelmien ja projektien kohde, joiden tavoitteena on ollut Palestiinan kolonisaatio. Israelin kehittyessä agraarisesta ja teollisesta yhteiskunnasta globaaliksi innovaatiotalouden keskukseksi myös utopiat Palestiinasta ovat muuttuneet. Palestiina tarjoaakin mielenkiintoisen esimerkin utopioiden politiikasta eli siitä, kuinka kolonisaatiota voidaan edistää ja vastustaa utopioista käsin.

Viime vuosina arabimaissa on julkaistu merkittävää utooppista ja dystooppista kirjallisuutta. Niin Irakin, Egyptin kuin Palestiinankin nykytilannetta on käsitelty fiktiivisten tulevaisuuksien kautta. Basma Ghalayini selittää palestiinalaisen utopiakokoelman johdannossa genren kasvavaa suosiota sillä, että poliittinen kritiikki pukeutuu usein mielikuvitukselliseen futurismiin silloin, kun sensuuri on tiukkaa ja autoritäärisyys kasvussa. Palestiinalaisalueilla poliittiset aktivistit ja tutkijat kokevat usein taistelevansa kolmipäistä hirviötä, eli Israelia, Palestiinalaishallintoa ja Israelin liittolaisten ajamaa ”rauhanprosessia” vastaan. Utopia tarjoaa heille keinon maalata esiin vaihtoehtoisia tulevaisuuksia kaventuvassa poliittisessa tilassa.

Utopia ei ole kuitenkaan ainoastaan tällaisen antikolonialismin vaan myös kolonialismin väline. Historiallisesti utopiat ovat olleet vahvasti kytkeytyneitä eurooppalaisen kolonisaation projekteihin. Esimerkiksi sionismi, eli Euroopan juutalaisten vapautusaate ja Palestiinan kolonisaation ideologia, on aina hyödyntänyt utooppista kerrontaa. Palestiinaa esimerkkinä käyttäen tarkastelen tässä tekstissä sitä, kuinka utopia ja kolonialismi voivat sulautua toisiinsa. Ymmärtääksemme tätä suhdetta on kuitenkin palattava utopian alkulähteille 1500-luvun Eurooppaan.

 

Utopian kolonialistinen historia

Utopia sanana on englantilaisen Thomas Moren 1500-luvulla kehittämä kreikankielinen sanaleikki, joka muodostuu sanoista eu topos (hyvä paikka) ja ou topos (ei-paikka). Se siis viittaa hyvään paikkaan, jota ei oikeasti ole olemassa. Moren kuvaama Utopia (1516) rakentuu kolonialistiselle logiikalle, jonka mukaan alkuperäiskansat on luvallista orjuuttaa ja heidän maansa voidaan hyödyntää Utopian palvelukseen. Moren kirja loikin pohjan genren draamankaarelle, jossa täydellinen yhteiskunta perustetaan aina toisaalle, ei-eurooppalaisille alueille. Ei ole sattumaa, että utopia eurooppalaisen kirjallisuuden lajina nousi suosioon 1500-luvulla juuri ”löytöretkien” paljastamien uusien maailmojen innoittamana (Sargent 2010; 2016). Se on myös aina noussut takaisin suosioon tosimaailman kolonisaatioaaltojen myötä (Bell 2020). Utopia on kolonialismin itselleen esittämä haavekuva tulevaisuudesta.

Israel/Palestiina kysymyksen kannalta keskeistä on se, että eurooppalaiset utopiat ovat alusta asti kantaneet mukaan kristillisiä viittauksia ns. pyhään maahan ja historialliseen Palestiinaan. Esimerkiksi Sir Francis Baconin eurooppalaista modernia tiedettä juhliva teos Uusi Atlantis (1626) on täynnä tällaisia viittauksia. Kirjassa hepreaa, latinaa ja kreikkaa puhuvat, eurooppalaisen sivilisaation leviämistä edustavat proto-kolonialistit ovat rakentaneet ”Salomonin talon”. Talo on tiede- ja teknologiakeskus, joka mahdollistaa ihmeellisten innovaatioiden leviämisen ”uuteen maailmaan”. Baconin tarinassa nämä proto-kolonialistit ovat siis kehittäneet täydellisen ”uuden Jerusalemin” joka toimii kolonialismin ideaalityyppinä. Baconin tavoitteena oli kirjan avulla perustella sitä, miksi Englannin tulisi pystyttää ”Uusi Jerusalem” Irlantiin – eli kolonisoida se tosimaailmassa.  Kolonialistit näkevätkin itsensä aina osana utooppista lupausta tulevaisuudesta.

Alkuperäiskansat on tosimaailman kolonialismissa puolestaan esitetty Raamatun termein ”kanaanilaisina”, väärässä uskossa ja valheessa elävänä joukkona, joiden maat voidaan hyvin ottaa haltuun ja kehot karkoittaa eurooppalaisen ”sivilisaation” tieltä. Visiot Uudesta Jerusalemista ja Kanaaninmaasta ovat rytmittäneet niin Australian ja Yhdysvaltojen kuin myös Etelä-Afrikan ja Palestiinaan valtausta. Viittaukset pyhään maahan ja historialliseen Palestiinaan ovat siis kulkeneet myös tosimaailman kolonisaation projektien mukana.

 

Sionismin vaihtuvat utopiat Palestiinasta

Sionismin eri muodot ammentavat tästä eurooppalaisen utooppisen kirjallisuuden pitkästä historiasta. Sionismi tähtää juuri unelmayhteiskunnan perustamiseen kolonisaation avulla. Tunnetuin sionistinen utooppinen teksti on sionismin isän Theodor Herzlin kirjoittama Altneuland (1902), jossa köyhäksi ja likaiseksi kuvattu Palestiina muuttuu moderniksi ja kosmopoliittiseksi eurooppalaiseksi valtioksi. Romaanissa ”likaisiksi pesiksi” kuvatut palestiinalaiset kylät ovat vaihtuneet saksankielisiin paikannimiin, kuten Neudorf ja Friedrichsheim, ja Jerusalemin vanha kaupunki on tyhjennetty arabien asuinpaikoista.

Sionismin historiaan ja myytteihin perehtyneen Gabriel Pieterbergin mukaan Herzlin kirjassa esiintyvä kolonialistinen utooppisuus ei ole poikkeustapaus vaan ilmentää koko sionismin ydintä.  Pieterberg esittää, että utopia itsessään on aina kolonialistinen genre. Utopiatutkija Lyman Tower Sargent päätyy samaan johtopäätökseen: utopia on lähinnä poliittinen väline, jonka avulla imperialistisia ja kolonialistisia projekteja oikeutetaan ja pidetään elossa.

Omassa tutkimuksessani olen tarkastellut sionismin utopioiden muuttumista Israelin valtion historian aikana. Sionismin varhaiset utooppiset sankarit olivat pioneereja ja maanviljelijöitä, jotka rohkeasti ottivat ”paluun Luvattuun maahan” omiin käsiinsä ja saivat ”aavikon kukkimaan” ja tihkumaan ”maitoa ja hunajaa”. Kibbutzit eli juutalaiset modernisti organisoidut maanviljely-yhteisöt olivat varhaisen sionismin ihannoitu järjestäytymisen muoto ja utopian konkreettinen ilmentymä.  Erityisesti David Ben-Gurion, Israelin ensimmäinen pääministeri, tuli tunnetuksi pioneerimaanviljelijää idealisoivan, tieteellis-messiaanisen sionismin ideologina.

Sionismin myytit ja sankarikuvasto ovat kuitenkin päivittyneet viime vuosikymmenten aikana, sillä Israel ei enää ole teollinen maatalousyhteiskunta vaan innovaatioiden, korkean teknologian ja startup-talouden globaali johtotähti. Lähtökohtanani tutkimuksessa on ollut, että kolonialismin taloudellisen perustan muuttuessa muuttuvat utopiatkin.

Kaunokirjallisuuden sijaan sionismin utooppinen traditio elääkin nyt voimakkaasti israelilaisessa bisnes- ja startup-kirjallisuudessa. Maanviljelijöiden ja kibbutzien sijaan, startup-yrittäjät ja riski-sijoittajat näyttelevät nyt pääroolia sionismin utopioissa. Alan kirjallisuudessa israelilaisia yrittäjiä kutsutaan “pioneereiksi” ja “high-tech viljelijöiksi” ja “veteraaneiksi” – siis termeillä jotka herättävät henkiin sionismin varhaisemmat sankarihahmot (Tarvainen 2021).

Muutama esimerkki paikallisesta bisnes- ja startup-kirjallisuudesta osoittaa, kuinka sionismin tärkeimmät myytit ovat saaneet uuden elämän talouskirjallisuuden sivuilla. Hyvä esimerkki on Dan Senorin ja Isaac Sengerin bestseller Start-up nation: The Story of Israel’s Economic Miracle (2009). Kirjassa israelilaiset startup-yrittäjät esitetään Theodor Herzlin ja David Ben-Gurionin hengen perijöinä ja Israel valtiona, joka alun perinkin syntyi startup-ideana, maailmaa mullistavana innovaationa vaikeissa olosuhteissa. Israelin perustaminen esitetään kirjassa siis menestyksekkäänä startup-projektina, joka toimii ”valona maailmalle” – keskuspaikkana, josta parempi tulevaisuus kumpuaa.

Avi Jorischin Thou Shalt Innovate (2019) esittää puolestaan, kuinka israelilaisten startup-yrittäjien elävä yhteys pyhään maahan synnyttää koko maailmaa parantavia keksintöjä. Yrittäjät esitetään kirjassa mystisen parantamisen eli ”Tikkun Olamin” harjoittajina. Ehtona tälle jumalalliselle, koko maailmaa parantavalle luomistyölle on se, että israelilaiset ovat juurtuneita Jerusalemiin ja pyhään maahan. Israelin valta ”pyhällä maalla” perustellaan siis innovaatiotalouden avulla.

Seth Siegelin Let There Be Water: Israel’s Solution for a Water-starved world (2015) puolestaan esittää israelilaiset yrittäjäpioneerit sionististen maanviljelijöiden ruumiillistumina. He saavat aavikon kukoistamaan ja pulppuamaan vettä teknologian avulla. Se, että Israelin valtio on miehittänyt Palestiinan vesivarantoja ja aiheuttanut akuutin vesipulan palestiinalaisalueilla, ei mahdu tähän tarinaan. Kaikissa näissä teoksissa Euroopan juutalaisten ”paluu” maahan käynnistää uuden innovaatioiden aikakauden, jota startup-yrittäjät nyt jatkavat.

Maanviljelyn sijaan myyttiset paratiisit nousevat nykyaikana siis korkean teknologian maaperästä. Näissä puhtaissa tulevaisuuden kuvissa ei kuitenkaan mainita sitä, miten Palestiinalaisalueita ja palestiinalaisia käytetään laboratoriona ennen kaikkea kyber- ja aseteknologian kehittämiseen, tai kuinka teknologiayhtiöt yhteistyössä Israelin valtion kanssa sensuroivat ja valvovat palestiinalaisia verkossa. Utopia peittää väkivallan alleen.

Tekno-utopiat ja väkivalta

Israel/Palestiinan nykytilanne kuvaa hyvin myös sitä, kuinka utopiat eivät ole vain kirjan sivuilla pysyviä tarinoita vaan myös tosimaailmaan leviäviä projekteja. Israelissa on tällä hetkellä meneillään kaksi suurta projektia, jotka levittävät nyky-Israelin teknologiateollisuuden utopiaa ja samalla ottavat haltuun kiisteltyjä alueita Israel/Palestiina konfliktin ytimestä.

Ensimmäinen projekti on nimeltään Itä-Jerusalemin Piilaakso, jossa Israelin valtio on jyräämässä noin 200 Palestiinalaisen pienyrityksen tilat Itä-Jerusalemin Wadi-al-Jozin kaupunginosasta. Kuten tämä video näyttää, tilalle ollaan pystyttämässä kansainvälisten ja israelilaisten teknologiayritysten näyttäviä tornitaloja. Wadi al-Joz on Israel/Palestiina konfliktin kannalta strategisesti merkittävä alue, joka keskeisen sijaintinsa vuoksi on ollut jo pitkään laittomien siirtokuntien kohde. Nyt aluetta integroidaan osaksi Länsi-Jerusalemia ja Israelia korkean teknologian keinoin.

Teknologiateollisuuden leviäminen vallattuun Itä-Jerusalemiin on omiaan myös kiihdyttämään alueen gentrifikaatiota. Tämän seurauksena palestiinalaisten eläminen alueella käy yhä mahdottomammaksi, sillä noin 80 prosenttia heistä elää köyhyysrajan alapuolella. Korkean teknologian projekti jatkaa siis Israelin pitkäaikaista tavoitetta eli Itä-Jerusalemin haltuunottoa.

Toinen projekti on nimeltään KKL-JNF 2040: Moving to the Land of Tomorrow.  Sen tavoitteena on “levittää startup-valtion rajoja” Israelin ”periferiaan” eli Negev/Naqabin autiomaahan ja Galileaan. Erityisesti Negev/Naqab on kiistelty alue, sillä siellä Israelin valtio on toistuvasti pyrkinyt lisäämään Israelin juutalaisten määrää ja karkottamaan tai assimiloimaan palestiinalaisia. Juutalaisen Kansallisrahaston (Jewish National Fund) koordinoiman projektin tavoitteena on rakentaa uusia teknologiakeskuksia, jotka houkuttelisivat 1,5 miljoonaa israelilaista asumaan.

On syytä korostaa, että Juutalainen Kansallisrahasto on sama toimija, joka oli vastuussa maan haltuunotosta myös Palestiinan kolonisaation varhaisessa vaiheessa 1900-luvulla.   Projektia esittelevällä videolla visioidaan, kuinka aavikko muuttuu tulevaisuuden korkean teknologian paratiisiksi. Videolla kamelit, jotka viitannevat palestiinalaisiin beduiineihin ja heidän perinteisiin elinkeinoihinsa Negev/Naqabissa juoksevat karkuun modernien teknologiakeskusten tieltä. Juutalainen kansallisrahasto on mainostanut projektia sionismin seuraavana vaiheena ja merkittävimpänä tapahtumana sitten Israelin valtion perustamisen.

 

Kolonialismia vastustavat utopiat?

Kaikesta yllä olevasta voisi vetää johtopäätöksen, että utopiat ovat aina ja väistämättömästi kolonialistisia, taianomaisia fantasioita, jotka vuosisadasta toiseen oikeuttavat eurooppalaisen kolonisaation. Israel/Palestiinassa utopian väkivaltaiset kasvot piirtyvät esiin erityisen kirkkaana. Utopioiden globaalia historiaa tutkinut Barnita Bagchi tarjoaa kuitenkin toisenlaisen näkökulman. Utopiat ovat osa ihmiskunnan, ei vain eurooppalaisen kolonialismin historiaa. Bagchi osoittaa, kuinka utopioita on myös jatkuvasti käytetty kolonialismia vastaan. Historia tuntee siis myös antikolonialistisia, feministisiä ja antirasistisia utopioita – vaikka ne ovatkin usein jääneet vallalla olleiden, Eurooppa-keskeisten ja kolonialististen utopioiden varjoon.

Tällä hetkellä Israel/Palestiinan todellisuutta määrittää kuitenkin hegemoninen, asuttajakolonialistinen utopia. Trumpin valtakausi utooppisine rauhansuunnitelmineen vauhditti entisestään fantasioita Israelin laajentumisesta Länsirannalle. Bidenin hallinto näyttää myös hyväksyvän Trumpin aloittaman ”rauhanprosessin”, sekä päätöksen Yhdysvaltain lähetystön siirrosta Jerusalemiin. Israelissa ja Palestiinalaisalueilla järjestetyt vaalitkaan eivät ole ainakaan näillä näkymin  avaamassa uusia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. On hyvin mahdollista, että vaalit lopulta vain vahvistavat korruptoituneiden poliittisten eliittien asemaa. Tulevaisuus näyttää siis olevan lujasti sementoitu osaksi hegemonista asuttajakolonialistista käsikirjoitusta, eivätkä vaihtoehtoiset tulevaisuudet oikein pääse esiin.

Palestiinalaisten aktivistien ja tutkijoiden keskuudessa on kuitenkin viime aikoina puhuttu utopioiden ja uudelleenkuvittelun tärkeydestä. Israelin ja Palestiinalaisalueiden nykyinen poliittinen eliitti ja kahden valtion malli eivät tarjoa polkuja uskottaviin, parempiin tulevaisuuksiin. Siksi esimerkiksi palestiinalainen ajatushautomo Al-Shabaka on tuonut esiin kolonialismin vastaisten ja radikaalien utopioiden tärkeyttä. Tämän tekstin alussa mainittu tuore kokoelma palestiinalaisista utopioista ja dystopioista on hyvä esimerkki vaihtoehtoisista utopioista. Kokoelman teksteissä Israelia suojelevat teknologiat vaihtavatkin puolta ja arabiankieliset paikannimet ilmestyvät digitaalisille kartoille, korvaten sionismin nimeämän todellisuuden. Koko Israel/Palestiina näyttäytyy kokoelman teksteissä yhdeltä yhteen kietoutuneelta kokonaisuudelta, jonka tulevaisuus on auki. Kokoelman antikolonialistiset utopiat ja dystopiat tekevät näkyväksi ne monet mahdolliset todellisuudet, jotka odottavat vuoroaan hegemonisen nykytilan alla.

Esimerkit antikolonialistisista utopioista muistuttavat, ettei utopia ole vain hegemonian väline. Enemminkin, utopia on se dramaattinen rakenne, jonka avulla kolonisaatio etenee ja jonka kautta sitä voidaan myös vastustaa. Globaalina utooppisena symbolina Palestiina näyttelee tässä kamppailussa kokoaan suurempaa roolia. Utopia politiikan välineenä ei siis ole katoamassa mihinkään.

—

Teksti pohjaa kirjoittajan arvosteluun teoksesta Palestine +100: Stories from a Century after Nakba (Ghalayini et al 2019).

---

Artikkelikuva: Megalim aurinko- ja lämpövoimala Israelin Negevin autiomaassa. Shutterstock/Photographer Lili

 

Antti Tarvainen, 19 huhtikuuta 2021

Israel, kansainvälinen politiikka, Lähi-itä, Palestiina

---