Tunnelmia Beirutissa surullisen viikon lopulla

Tiistaina 17.9. olin työpäivän jälkeen FIMEn toimistorakennuksen kuntosalilla lopettelemassa treeniä, kun kännykkääni kilahti viesti ystävältä Suomesta: ‘oothan kunnossa?’. Tilanne ei suoraan koskenut meitä instituutissa, mutta viimeistään kävellessäni kotiin tilanteen yhteiskunnallinen laajuus alkoi selvitä minulle, kun ambulanssit kiitivät letkassa ohitseni kohti Beirutin suuria sairaaloita. Oma asuinalueeni on kaukana Hizbollahin alueista, jonne iskut pääasiallisesti kohdistuivat, mutta alueellani sijaitsee monia sairaaloita, joten kuulin sireenien pauhausta kotona vielä tuntikausia räjähdysten jälkeen.  

Laitoin paikallisille ystävilleni viestiä, ja he sanoivat, etteivät ole vielä peloissaan, mutta pakkaavat laukkunsa nopeasti ja suuntaavat ulkomaille, jos tilanne kiristyy entisestään. Tutustuessani libanonilaisiin ihmisiin olen huomannut, että heillä on erittäin korkea toleranssi poliittiselle epävarmuudelle kaikkien Libanonia runnelleiden tapahtumien takia. Paikalliset eivät pienestä hätkähdä, ja he usein tunnistavat jo sodan äänistä mitä tapahtuu ja missä. Tämä Israelin terroriteko on kuitenkin järkyttänyt libanonilaisia syvästi, ja tuonut esiin traumoja ainakin vuoden 2020 Beirutin satamaräjähdyksestä.  

Keskiviikkona koulut ja ministeriöt olivat suljettuja ja maassa oli surupäivä. Kävellessäni toimistolle kadut olivat hiljaisia lukuun ottamatta sairaalojen edustoja, joissa parveili surevia omaisia. Iltapäivällä tragedia jatkui, kun tapahtui vielä edellistä päivää voimakkaampia räjähdyksiä, ja ambulanssit lähtivät taas liikkeelle. Erityisen karmaisevaa on, että osa räjähdyksistä tapahtui tiistain räjähdysten uhrien hautajaisissa. Muun muassa tiistaina kuolleen partiolaispojan hautajaisissa oli iso partiolaisten kulkue.  

Torstaina koko Libanon seurasi tiiviisti Hassan Nasrallahin puhetta huolimatta siitä kannattivatko he Hizbollahia vai eivät. Olin Uberissa matkalla kotiin, ja kuuntelimme taksikuskini kanssa radiosta puhetta. Hän tulkkasi minulle pääpointit ja kertoi myös nähneensä edellisenä päivänä ystävänsä kaatuneen räjähdyksissä. Ilmeisesti hänen ystävänsä oli nyt sairaalassa saamassa hoitoa vammoihinsa.  

Perjantaina kävelin naapurustoni silmäsairaalan ohi töihin. Silmäsairaala, joka normaalisti on auki vain päiväsaikaan, on toiminut nyt kolme vuorokautta kellon ympäri. Vielä perjantaina sen pihalla oli ambulansseja, ja uusia potilaita tuotiin paareilla leikkauksiin.  

Suomen mediassa inhimillinen kärsimys on jäänyt teknisten yksityiskohtien varjoon. Libanon on hauras valtio, jonka infrastruktuuri oli jo valmiiksi heikoissa kantimissa. Iskujen sattumanvaraisuus on kylvänyt pelkoa ihmisissä – kuka vain saattaa olla väärässä paikassa väärään aikaan. Siksi täällä puhutaankin terrori-iskusta. Traagisista iskuista voi kuitenkin seurata edes jotain hyvää, ne saattavat yhdistää Libanonin moninaisia ihmisryhmiä.  

Elämä jatkuu jotenkuten normaalisti, mutta yleinen tunnelma on surullinen tämän tragedian myötä, eikä Beirut ole tällä hetkellä oma värikäs itsensä. 

—

Artikkelikuva: Susanne Dahlgren, Beirutin eteläosassa oleva mainostaulu, johon on laitettu kesällä surmattujen Hamas-ja Hizbollahjohtaijien sekä aiemmin surmatun Iranin vallankumouskaartin johtajan kuvat.

Julia Rauman, 20 syyskuuta 2024

Beirut, Libanon, Lähi-itä, sodat ja konfliktit