Jumalan puolue – Vihattu ja rakastettu Hizbollah

Viime viikon aikana Libanon on kokenut kovia Israelin kiihdyttäessä ilmaiskujaan etenkin maan etelä- ja itäosissa. Sadoittain siviiliuhreja vaatineet iskut ovat olleet osa Israelin ja libanonilaisen šiiaislamistijärjestö Hizbollahin välistä sotaa. Taistelut alkoivat Hizbollahin julistettua tukirintaman Gazalle lokakuussa 2023. Mutta minkälainen toimija Hizbollah on?

Se on USA:n ja monien länsimaiden terroristiseksi luokittelema, toisaalta keskeinen toimija Libanonin parlamentaarisessa politiikassa. Se on aktiivinen osa Iranin ja sen liittolaisten muodostamaa sotilaallista ja ideologista “vastarinnan akselia” ja samalla libanonilaisten vihaama ja rakastama poliittinen puolue. Ensi vuonna 40 vuotta täyttävä Jumalan puolue on kulkenut pitkän matkan ruohonjuuritason sissijärjestöstä yhdeksi alueen vahvimpia sotilaallisia toimijoita, jolla on komennossaan kymmeniätuhansia taistelijoita ja laaja siviili- ja sotilasinfrastruktuuri.

Islamilainen vastarinta

Palataan ensin Hizbollahin syntyvuosiin 1980-luvun alkupuolelle. Sitä edeltävä 1970-luku oli nähnyt maan šiiaväestön uskonnollispoliittisen heräämisen – etenkin islamistisaarnaaja Musa Sadrin “osattomien liikkeen” myötä. Islamistiaktiivien pettymys Sadrin liikkeestä muotoutuneeseen Amal-puolueeseen sai monet etsimään uutta poliittista kotia. Poliittisella kentällä uusille islamistisille liikkeille tilaa loi myös arabimaailman vasemmiston kriisi. Tämän kriisin takana oli erityisesti alueellisesti vuoden 1967 Israelin vastaisen sodan tappio (nk. an-naksa eli takaisku). Paikallisesti Libanonissa taas vasemmisto kriisiytyi osallistuttuaan veriseen ja sen ideaalit musertaneeseen sisällissotaan 1970-luvulla, kun ensin yhteiskunnallisia uudistuksia asein tavoitelleet puolueet ajautuivat osaksi uskonryhmien välistä vihanpitoa. Samalla Iranissa vuoden 1979 islamistiseksi kääntynyt vallankumous loi energiaa ja vetovoimaa islamistisen politiikan kentälle.

Libanonin vuodesta 1975 jatkunut sisällissota oli saanut niin Israelin kuin Syyrian sekaantumaan enenevissä määrin maan politiikkaan. Vuonna 1978 Israel miehitti osia Libanonista operaatio Litanin myötä, ja paria vuotta myöhemmin 1982 ulotti hyökkäyksensä Beirutiin, josta se pakotti palestiinalaisten PLO:n vetäytymään. Näinä konfliktin ja sekasorron täyteisinä 1980-luvun alkuvuosina vastarintaa Israelin miehitystä kohtaan ryhtyivät ensisijaisesti järjestämään libanonilaiset vasemmistopuolueet. Samalla kuitenkin Iranin tuoreen islamilaisen vallankumouksen tuella ja rahoituksella myös šiialainen islamismi nosti päätään pienimuotoisten vastarintajärjestöjen muodossa.

Nämä myöhemmin nimen Hizbollah ottaneet aseryhmät tunnettiin “islamilaisena vastarintana”. Jo vuosina 1982 ja 1983 järjestöt toteuttivat mittavia pommi-iskuja, joiden kohteina olivat mm. USA:n suurlähetystö ja rauhanturvaoperaatiossa toimineiden merijalkaväen sotilaiden parakit Beirutissa. Vuonna 1985 islamilaisen vastarinnan aseryhmät ja joukko muita šiiaislamistisia puolueita, järjestöjä ja uskonnollisia organisaatioita virallisti yhdistymisensä yhdeksi puolueeksi – Jumalan puolueeksi, arabiaksi hizb Allah.

Kilpailevien vasemmistojärjestöjen kärsiessä kansainvälisen tuen puutteesta ja keskinäisistä ristiriidoista, sai tuore Jumalan puolue monopolisoitua vastarinnan Israelin miehitystä kohtaan. Iran ja Syyria auttoivat aseilla ja koulutuksella ja patosivat vasemmistopuolueiden toimintamahdollisuuksia. Samalla Hizbollah raivasi tilaa itselleen libanonilaisten vasemmistointellektuellien ja johtajien salamurhilla. Radikaali puolue käytti myös häikäilemättä terroristisiksi laskettavia keinoja, kuten kidnappauksia, itsemurhapommittajia, pommi-iskuja Israelin suurlähetystöihin ulkomailla ja lentokonekaappauksia.

Etelän vapautus

Libanonin sisällissodan päättyessä vuonna 1990 myös Jumalan puolueen asema muuttui. Kun muut aseryhmät luopuivat varusteistaan, piti Hizbollah aseensa. Perusteena oli se, että Israel miehitti edelleen osaa maasta. Tässä vaiheessa vastarinnan monopoli oli tukevasti puolueen käsissä. Samalla Hizbollah kuitenkin integroitui osaksi Libanonin sektariaanista parlamentaarista poliittista järjestelmää, jossa valta oli jaettu eri uskonkuntia edustavien poliittisten puolueiden välillä.

Puolue osallistui vaaleihin ja sai oman kansanedustajakaartinsa sekä merkittävän roolin kunnallis- tai aluehallinnoissa maan šiiaenemmistöisissä osissa. Tarkkoja väestölukuja ei ole, mutta yleisesti arvioidaan šiiamuslimeiden muodostavan noin kolmanneksen maan väestöstä. Puolue on kasvattanut vaaleissa tasaisesti ääniosuuttaan 1990-luvun vajaasta kymmenestä prosentista viime vaalien liki kahteenkymmeneen prosenttiin. Verrattuna muihin libanonilaisiin puolueisiin, Hizbollahin puolesta puhui se, ettei se ollut juuri kääntänyt aseitaan muita maan uskonryhmiä vastaan.

Hizbollah toimi siis 1990-luvulta alkaen kahdella periaatteella – toisaalta osana Libanonin poliittista järjestelmää, toisaalta aktiivisena sissijärjestönä Etelä-Libanonin miehitystä vastaan. Tätä perua on mm. EU:n tapa luokitella puolueen sotilaallinen siipi terroristijärjestöksi, mutta ei sen poliittista siipeä. Vuonna 2000 puolue saavutti olemassaolonsa merkittävimmän saavutuksen. Israel oli väsynyt jakavaan ja kalliiksi käyvään Etelä-Libanonin miehitykseen, ja vakaasti voimistuvan vastarinnan edessä vetäytyi alueelta. Jumalan puolue oli vapauttanut Etelä-Libanonin ja sai tällä laajaa sympatiaa libanonilaisten keskuudessa. Monia Libanonin kristittyjä Hizbollahin islamistisuus pelotti, ja etenkin maan eteläosien kristityissä yhteisöissä pelättiin alueen joutumista puolueen käsiin. Pelättyjä puhdistuksia tai kostoiskuja ei kuitenkaan tapahtunut, mikä osaltaan vakiinnutti puolueen roolia maassa.

Jumalallinen voitto

Vaikka Israel oli karkotettu maasta, ei Hizbollah luopunut aseistaan, vaan symbolisesti vaati edelleen pienien kiisteltyjen raja-alueiden vapautusta. Samalla se rakensi kannattajiaan varten kattavaa siviili-infrastruktuuria koulutuksen, terveydenhuollon, asuntorakentamisen ja muiden sosiaalipalveluiden saralla ja vahvisti myös näin asemaansa šiiayhteisön tukipilarina. Tässä se toimi Libanonin muiden sektariaanisten puolueiden tapaan valtiollisten palveluiden ollessa heikkoja tai olemattomia.

Vuonna 2006 puolue kidnappasi kaksi israelilaista sotilasta tarkoituksenaan vankienvaihto, minkä seurauksena Israel käynnisti laajan “Heinäkuun sodaksi” ristityn, kuukauden kestäneen pommituskampanjan ja maaoperaation Libanoniin. Kun Israel lopulta vetäytyi maasta ilman, että islamistista vastarintäjärjestöä oli täysin tuhottu, julisti puolueen karismaattinen johtaja Hasan Nasrallah “jumalallisen voiton” vihollisesta. Hetken aikaa puolue oli suosionsa kukkuloilla. Mielipidetiedustelut arabimaailmasta kertoivat, että Nasrallah oli koko Lähi-idän suosituin poliitikko – ja ylistystä sateli yllättäviltä tahoilta kuten Saudi-Arabiasta. Libanonissakin Hizbollahin vastarintaa ymmärrettiin ja tuettiin yli uskonto- ja puoluerajojen.

Tämä ei kuitenkaan kestänyt kauaa – jo edellisenä vuonna 2005 Hizbollahin sekaantuminen Libanonin pääministeri Rafiq Haririn salamurhaan ja sitä seurannut sisäpoliittinen kuohunta olivat ajaneet puolueen osaksi maan tiukasti kahtiajakautunutta poliittista kenttää. Vuonna 2008 Hizbollahin sisäpoliittisten vastustajien muodostama hallitus uhkasi purkaa puolueelle tärkeän viestintäverkon, minkä seurauksena puolueen asemiehet miehittivät läntisen Beirutin ja pakottivat hallituksen perääntymään hankkeesta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun puolue käänsi näkyvästi aseensa kohti Libanonilaisia maanmiehiään, ja herätti kansalaisten keskuudessa pelkoja paluusta sisällissotaan.

Aseet kohti Syyriaa – ja taas Israelia

Pian vuoden 2008 tapahtumien jälkeen arabimaailmaa vavisuttivat vuoden 2011 kansannousut, jotka vaativat ihmisarvoista elämää ja demokratiaa. Vaikka Libanonissa liikehdintä jäi pienimuotoiseksi, Syyriassa kansannousu vavisutti Hizbollahin tärkeän tukijan Bašar al-Assadin hallintoa, ja muuttui pian hallinnon väkivaltaisten toimien myötä sisällissodaksi. Hizbollah astui Syyrian sekasortoon tukemaan al-Assadin hallintoa perustellen Libanonissa ratkaisua alueen suojelemisella yhä ääri-islamistisemmiksi kääntyneiltä Assadin vastustajilta sekä nousevalta ISIS-järjestöltä.

Puolueelta, joka perusteli olemassaoloaan vastarinnalla Israelia kohtaan ja tuella Palestiinan vapautuksen puolesta, ratkaisu osallistua toisen arabimaan sisällissotaan herätti kysymyksiä. Onko niin, että reitti Jerusalemiin kulkee nykyään Damaskoksen kautta? Syyrian suunta herätti myös kasvavia syytöksiä, että puolue toimii Iranin käsikassarana. Vaikka sota herätti nousevaa vastustusta puoluetta kohtaan Libanonissa, vakiinnutti se samalla asemiaan Libanonin poliittisen kentän keskeisenä toimijana. Samalla nyt pragmatistiseksi arvioitu puolue vahvisti sotilasinfrastruktuuriaan maassa valmistautuen aina mahdolliseen uuteen sotaan Israelia vastaan.

Hizbollah on kulkenut pitkän matkan 1980-luvun sissiryhmästä Libanonin kenties vaikutusvaltaisimmaksi poliittiseksi puolueeksi. Sen sisäpoliittinen vaikutusvalta on tosin riippuvainen poliittisesta suhmuroinnista ja epävakaista liittolaisuuksista esimerkiksi kristityn FPM-puolueen kanssa. Samalla se Syyrian sodan myötä otti vahvempaa roolia alueellisesti osana Iranin liittolaisten “vastarinnan akselia” – puolueen sotilasasiantuntijoita matkusti Jemenissä neuvomassa huthikapinallisia, Syyriassa kouluttamassa hallinnon joukkoja ja Iranissa saamassa koulutusta maan vallankumouskaartilta. Tästä tiiviistä yhteistyöstä muodostui ajatus “rintamien yhtenäisyydestä”, jonka seurauksena Hizbollah julisti tukirintamansa Gazalle lokakuussa 2023.

Vaikka Hizbollah on läheisessä yhteistyössä Iranin ja muiden alueellisten liittolaistensa kanssa, on se kuitenkin libanonilainen toimija, jolla on myös omat intressinsä. Nyt Israelin pommittaessa Libanonia on puolueen aseellisen siiven toimintakyky ja joustavuus koetuksella. Hyvin varustautunut ja vahvaa paikallista kannatusta nauttiva puolue on vaikeassa paikassa – se toteuttaa olemassaolonsa tarkoitusta, mutta kuinka pitkään se on kykeneväinen jatkamaan uhmakkaana teknisesti ja kalustollisesti ylivertaisen vihollisensa edessä? Libanonilaisten silmissä mielipide puolueesta on jakautunut – toisille se vetää maata tarpeettomaan sotaan Israelin kanssa, toisille se on ainoa uskottava toimija maan eteläosien uutta miehitystä vastaan ja palestiinalaisten tukena. Monet vastustavat puoluetta poliittisesti, mutta ymmärtävät sen sotilaallista toimintaa. Israelin sodan lakeja rikkoville toimille Libanonissa ei tästä jaosta huolimatta löydy ymmärtäjiä. Jumalan puolue on hankalassa asemassa Israelin voimannäytön ja Libanonin hauraan sisäpolitiikan välissä.

Kirjallisuutta:
Daher, Joseph. Hezbollah: The Political Economy of Lebanon’s Party of God. London: Pluto Press, 2016.
Deeb, Lara. An Enchanted Modern: Gender and Public Piety in Shi’i Lebanon. Princeton: Princeton University Press, 2006.
Deeb, Lara, and Mona Harb. Leisurely Islam: Negotiating Geography and Morality in Shi’ite South Beirut. Princeton: Princeton University Press, 2013
Saad-Ghorayeb, Amal. Hizbu’llah: Politics and Religion. 1. publ. Critical Studies on Islam. London: Pluto Press, 2002.
Saouli, Adham. Hezbollah: Socialisation and Its Tragic Ironies. Edinburgh: Edinburgh University Press, 2019.

Artikkelikuva: Partiolaiset kantavat lippuja ja mm. Hasan Nasrallahin kuvaa kulkueessa Hizbollah-taistelijan hautajaisissa 1.11.2023 Tyroksessa. Kuva: Mohammad Kassir.

Samuli Lähteenaho, 26 syyskuuta 2024

Gaza, Hizbollah, Hizbullah, Israel, Libanon, Palestiina

---