Valkoinen fosfori ja kansainvälisen oikeuden harmaa alue

Israelia on syytetty valkoisen fosforin käytöstä Etelä-Libanonissa. Valkoinen fosfori polttaa ihmisiä, koteja ja elinympäristöä tavalla, joka vaikuttaa pitkään iskujen jälkeen. Tämä nostaa esiin kysymyksen, suojaako kansainvälinen oikeus siviilejä riittävästi aseilta, joiden vaikutukset eivät rajoitu pelkästään sotilaskohteisiin.

Valkoinen fosfori tunnetaan sotilaskäytössä savuverhon muodostamiseen, alueen valaisemiseen tai kohteiden merkitsemiseen käytettynä aineena. Se syttyy joutuessaan kosketuksiin hapen kanssa. Vaikka valkoista fosforia voidaan käyttää taistelutoimiin vihollista vastaan, sen vaikutukset voivat olla tuhoisia myös siviileille. Se aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä, vaikeita palovammoja, palaneita koteja ja vaaralliseksi muuttunutta elinympäristöä. Siksi sen käyttöä ei voi arvioida vain osana sotilaallista toimintaa.

Etelä-Libanon on hyvä esimerkki siitä, miksi valkoisen fosforin käyttö on ajankohtainen ja merkittävä oikeudellinen ja humanitaarinen ongelma. Israelin ja Hizbollahin välisen konfliktin kärjistyttyä lokakuussa 2023 valkoisen fosforin käytöstä on raportoitu toistuvasti alueella, jossa siviiliasutus, viljelysmaat ja Hizbollahin sotilaallinen toiminta limittyvät toisiinsa.

Valkoista fosforia kylien ja peltojen yllä Etelä-Libanonissa

Useat riippumattomat, kansainväliset toimijat ovat raportoineet Israelin käyttäneen valkoista fosforia alueella toistuvasti. Esimerkiksi Amnesty International raportoi käytöstä lokakuussa 2023 Dhayrassa ja katsoi tapahtuneen vaativan sotarikostutkintaa,  marraskuussa 2023 Human Rights Watch raportoi varmistaneensa valkoisen fosforin käytön ainakin 17 Etelä-Libanonin kunnassa.

Aihetta tutkineen Ahmad Baydounin avoimista lähteistä kokoama aineisto viittaa käytön laajuuteen. Baydounin mukaan lokakuun 2023 ja marraskuun 2024 välisenä aikana vahvistettiin 248 valkoisen fosforin käyttötapausta, joista 247 sijoittui Etelä-Libanoniin ja yksi Pohjois-Israeliin – tapaus oli vahinko. Analyysi perustui yli 650 kuvaan ja videoon. Käyttö on jatkunut tämän jälkeen: Maaliskuussa 2026 Human Rights Watch kertoi Israelin käyttäneen valkoista fosforia sisältäviä tykistöammuksia Yohmorin kaupungissa. Kesäkuussa 2026 New York Times raportoi todentaneensa kuvamateriaalin perusteella valkoisen fosforin käyttöä toukokuussa Nabatiehin lähistöllä sekä Tyroksen kaupungin lähistöllä ja muilla Etelä-Libanonin paikkakunnilla. Israel on aiemmin myöntänyt käyttäneensä valkoista fosforia Libanonissa vuoden 2006 sodassa Hizbollahia vastaan.

Kun ase sytyttää ihmisen ja ympäristön

Valkoinen fosfori voidaan luokitella polttoaseeksi eli aseeksi, jonka vaikutus perustuu tuleen, kuumuuteen tai palavaan aineeseen. Polttoaseet voivat kohdistua ihmisiin, rakennuksiin, kasvillisuuteen ja ympäristöön. Tunnetuin polttoase on napalmi, jota käytettiin laajasti Vietnamin ja Korean sodissa. Myös toisen maailmansodan aikainen Dresdenin tuho saatiin aikaan polttoaseilla.

Valkoinen fosfori on polttoaseita koskevassa keskustelussa kuitenkin ongelmallinen aine. Sitä ei aina luokitella kansainvälisessä humanitaarisessa laissa polttoaseeksi, koska sen käyttöä voidaan perustella sotilaallisilla tarkoituksilla, kuten savuverhon muodostamisella, alueen valaisemisella tai kohteiden merkitsemisellä. Sen vaikutukset ympäristöön voivat kuitenkin olla samankaltaiset kuin varsinaisten polttoaseiden.

Polttoaseita voi pitää erityisen julmana asetyyppinä, koska ne eivät ole täsmäaseita. Palava aine voi roiskua, levitä ilmassa ja tarttua ihmisiin, rakennuksiin ja kasvillisuuteen. Tulipalot voivat levitä alkuperäisen kohteen ulkopuolelle ja kuumuus, savu sekä hapenpuute voivat vahingoittaa myös niitä, jotka eivät ole hyökkäyksen varsinaisia kohteita. Siksi polttoaseet ovat erityisen vaarallisia siviileille etenkin asutuilla alueilla ja niiden läheisyydessä.

Valkoisen fosforin jäljet kehossa

Ihmiskehossa polttoaseet aiheuttavat vakavia ja vaikeahoitoisia vammoja. Niiden aiheuttamat palovammat ovat usein syviä, laaja-alaisia ja erittäin kivuliaita. Ne tuhoavat ihoa, rasvakudosta, lihaksia, hermoja ja luuta. Hoito vaatii usein leikkauksia, ihonsiirtoja, infektioiden torjuntaa, kivunhoitoa sekä pitkäaikaista kuntoutusta. Vaikeimmissa tapauksissa palovammat, hengitystievauriot, infektiot ja elimistön sokkitila voivat johtaa kuolemaan, erityisesti silloin, kun nopeaa ja vaativaa palovammahoitoa ei ole saatavilla. Selviytyneet joutuvat elämään arpien, toimintakyvyn menetyksen, hengityselinvaurioiden, näkövammojen ja kroonisen kivun kanssa. Myös psyykkiset seuraukset voivat olla merkittäviä.

Valkoisen fosforin aiheuttamien vammojen hoitaminen on vaikeaa, koska aine voi jatkaa palamista iholla ja kudoksissa niin kauan kuin sitä on jäljellä ja se saa happea. Kerran sammuttuaan se voi syttyä uudelleen esimerkiksi hoitotilanteessa, mikä tekee hoitamisesta vaarallista myös terveydenhuollon ammattilaisille. Konfliktioloissa, joissa sairaalat ovat jo valmiiksi kuormittuneita, on usein pulaa kipulääkkeistä, leikkaussaleista, teho-osastoista ja infektioiden torjunnasta. Tällöin vammat eivät ole vain vaikeita, vaan ne voivat olla käytännössä mahdottomia hoitaa.

Palava maa ja tuhoutuva elinympäristö

Valkoisen fosforin vaikutus ei pääty iskun hetkeen, vaan se voi jäädä ympäristöön ja tehdä alueesta vaarallisen myös myöhemmin. Se voi saastuttaa maaperää ja vesistöjä, mikä heikentää viljelymaan tuottavuutta, vaarantaa karjan ja kalojen elämän sekä lisää terveysriskejä ihmisille, jotka ovat riippuvaisia paikallisesta vedestä ja ruoasta. Kyse on pitkäkestoisesta ympäristöhaitasta.

Etelä-Libanonissa tällä on erityinen merkitys, kuten tutkija Samuli Lähteenoja kirjoittaa. Alueen kylät, pellot, oliivilehdot, metsät ja laidunmaat ovat siviilien ruokaturvan, toimeentulon ja paluumuuton edellytyksiä. Kun pellot, metsät ja kasvillisuus palavat, tuhoutuu myös osa siitä perustasta, jonka varassa ihmiset alueella elävät.

Kansainvälisen humanitaarisen lain porsaanreiät

Polttoaseiden ja erityisesti valkoisen fosforin käyttö on kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kannalta ongelmallista. Sitä ei ole yksiselitteisesti kielletty, mutta sen käyttö asutuilla alueilla tai niiden läheisyydessä nostaa esiin vakavia kysymyksiä erottelun, suhteellisuuden ja varotoimien periaatteiden toteutumisesta.

Tiettyjä tavanomaisia aseita koskevan yleissopimuksen pöytäkirja III rajoittaa polttoaseiden käyttöä siviilejä ja siviilikohteita vastaan sekä siviiliasutuksen lomassa sijaitseviin sotilaskohteisiin. Nykyisessä sääntelyssä on kuitenkin siviilien kannalta vakavia aukkoja. Polttoaseiden määritelmä ei kata kaikkia aseita, jotka käytännössä aiheuttavat palovammoja ja tulipaloja, jos niiden ensisijaiseksi käyttötarkoitukseksi ilmoitetaan jokin muu kuin sytyttäminen. Tämä on keskeistä juuri valkoisen fosforin kohdalla, koska sen käyttöä voidaan perustella esimerkiksi savunmuodostuksella, vaikka vaikutukset siviileihin ovat polttoaseiden kaltaisia.

Siviilin kannalta tämä ero on usein keinotekoinen. Keho ei pala eri tavalla sen perusteella, millä tarkoituksella ase laukaistiin. Koti ei tuhoudu eri tavalla siksi, että palava aine määriteltiin savuksi eikä polttoaseeksi.

Toinen ongelma liittyy siihen, että sääntely kohtelee eri tavoin ilmasta pudotettavia ja maasta laukaistavia polttoaseita. Ilmasta pudotettavien polttoaseiden käyttö siviilikeskittymissä sijaitseviin sotilaskohteisiin on tiukemmin kielletty kuin maasta laukaistavien aseiden käyttö. Siviilien näkökulmasta tämä ero on vaikeasti perusteltavissa. Palovamma, tulipalo tai hengitystievaurio ei ole vähemmän vakava siksi, että ase laukaistiin maasta eikä pudotettu ilmasta.

Pöytäkirja rajoittaa myös metsien ja muun kasvillisuuden polttamista. Niitä ei saa ottaa polttoasehyökkäyksen kohteeksi, ellei kasvillisuutta käytetä taistelijoiden tai sotilaskohteiden suojaamiseen, kätkemiseen tai naamioimiseen tai ellei kasvillisuus itsessään ole sotilaskohde. Tämä on tärkeää, sillä kasvillisuus ei ole sodassa pelkkää maastoa, vaan siviilien ruokaturvan ja toimeentulon edellytys.

Aseteknisten määritelmien takana kärsivät siviilit

Israel on aikaisemmin kiistänyt käyttäneensä valkoista fosforia kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Maan armeija on korostanut, että ammuksia voidaan käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin kansainvälisen oikeuden sallimissa rajoissa. On totta, että valkoista fosforia saa käyttää tiettyjen ehtojen vallitessa. Se ei kuitenkaan ratkaise olennaista kysymystä: Mitä tapahtuu alueella oleville siviileille?

Kansainvälinen humanitaarinen oikeus ei arvioi vain aikomusta, vaan myös vaikutuksia, ennakoitavuutta ja varotoimien riittävyyttä. Polttoaseiden ongelma on, ettei niiden vaikutuksia voida aina rajata sotilaskohteisiin. Tuli ei noudata rajoja. Se ei pysähdy karttaan merkittyyn kohteeseen eikä kysy, onko kyseessä sotilas- vai siviilikohde.

Valkoisesta fosforista puhuttaessa ei pidä piiloutua aseteknisten määritelmien taakse. Jos aine aiheuttaa hengenvaarallisia palovammoja, sytyttää koteja ja tuhoaa peltoja, sen inhimillinen seuraus on sama riippumatta siitä, kutsutaanko sitä savuksi, valaisuksi vai polttoaseeksi. Samankaltaiset kysymykset ovat nousseet esiin myös muissa konflikteissa, kuten Gazassa, Ukrainassa ja Sudanissa, joissa siviilit ovat joutuneet elämään polttavan ja laajalle leviävän valkoisen fosforin keskellä.

Kirjoittaja on Niilo Helanderin säätiön rahoittamana (2025–2026) tutkinut polttoaseita.

Artikkelikuva: Pommitusten jälkeistä savua Shebaassa, Etelä-Libanonissa. Savu on kuvaajan mukaan valkoisen fosforin muodostamaa. Kuva: Ramiz Dallah.

Agneta Kallström, 24 kesäkuuta 2026

aseet, Iranin sota, Israel, Libanon, sota

---