Vaalit epävarmuuden varjossa – Irakin ja Kurdistanin kiista vallanjaosta

Irakin Kurdistanin aluehallinnon parlamenttivaalit oli alun perin suunniteltu pidettäväksi kesäkuun 10. päivänä. Vaaleja ei lopulta järjestetty, vaikka vaaleihin osallistuvien puolueiden ehdokaslistat ja ehdokkaiden vaalinumerot oli jo jaettu. Vaalikampanjoinnin oli määrä alkaa 10. toukokuuta, mutta, kun mitään ei tapahtunut, oli selvää ilman virallista ilmoitustakin, että vaalejakaan ei pidettäisi suunnitellussa aikataulussa – taaskaan. Vaalit olisi pitänyt järjestää jo vuonna 2022.

Kerta ei siis ollut ensimmäinen, kun vaaleja ei järjestetä ajallaan Kurdistanin itsehallintoalueella. Itse asiassa viimeisen 33 vuoden aikana – kurdipuolueiden otettua alueen hallintaansa –  yksiäkään vaaleja ei ole pidetty alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Viimeksi vaalit on järjestetty vuonna 2018.

Vaalien tämänkertainen lykkääntyminen johtui ensisijaisesti siitä, että Kurdistanissa suurinta valtaa pitävä Kurdistanin demokraattinen puolue (KDP) ilmoitti boikotoivansa vaaleja. Boikotoinnin syynä olivat muutokset, jotka Irakin liittovaltion oikeus määräsi. Näiden muutosten mukaan Irakin liittovaltion vaalikomitea järjestäisi Kurdistanin aluevaalit ja lakkauttaisi vähemmistöryhmille kuuluvat 11 kiintiöpaikkaa, jotka ovat olleet KDP:n hallussa.

KDP:n vetäytyminen johti siihen, ettei vaaleja voitu järjestää suunnitellusti. Oli tarpeen löytää kompromissi, joka mahdollistaisi KDP osallistumisen ja vaalien järjestämisen. Lopulta viisi kiintiöpaikkaa palautettiin, ja uusi vaalipäivämäärä, 20. lokakuuta, lyötiin lukkoon.  Kampanjointi käynnistyi 25. syyskuuta.

Kädenvääntö kiintiöpaikoista, vaalien järjestämisestä ja muutoksista heijastaa pitkään jatkunutta poliittista jännitystä. Tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Tässä kirjoituksessa käydään läpi Kurdistanin itsehallinnon ja Irakin keskushallinnon suhteiden historiaa ja muutoksia, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen.

Irakin ja Kurdistanin suhteiden lähihistoriaa

Irak kärsi tappion liittouman joukoille ensimmäisessä Persianlahden sodassa 1990–1991. Sota heikensi hallituksen asemaa Irakissa, mikä johti kansannousuihin ensin eteläisessä Irakissa ja pian sen jälkeen pohjoisessa Kurdistanissa. Vaikka Baath-puolue onnistui väliaikaisesti palauttamaan kontrollin molemmilla alueilla, Kurdistanissa tilanne muuttui ratkaisevasti no-fly-zone-päätöksen myötä. Kurdistanin hallinto siirtyi kahden suurimman kurdipuolueen käsiin, ja alue on siitä lähtien ollut näiden hallinnassa.

Kurdistanin demokraattinen puolue (KDP) ja Kurdistanin isänmaallinen liitto (PUK) hallitsivat Kurdistanin eri alueita: KDP pohjoista Dohukin ympärillä ja PUK etelää, Suleimania ja pääkaupunki Erbiliä. Vuonna 1992 nämä puolueet perustivat yhdessä Kurdistanin itsehallintoalueen hallituksineen.

Keväällä 1994 puolueiden välinen jännite johti neljä vuotta kestäneeseen veriseen sisällissotaan, jonka aikana molemmat osapuolet hakivat ulkopuolista tukea eliminoidakseen toisensa. Apua saatiin muun muassa Iranista, Turkista ja jopa Irakin baathilaiselta keskushallinnolta.

Elokuussa 1996, sisällissodan ollessa kiivaimmillaan, KDP pyysi apua Baath-hallitukselta. Irakin tasavaltalaiskaarti saapui Kurdistaniin ja valtasi PUKin hallussa olleen pääkaupungin, Erbilin. Siitä lähtien Degala-nimisestä kylästä tuli rajapyykki kahden eri kurdipuolueen hallitsemien alueiden välillä. Molemmilla puolueilla oli omat paikallishallintonsa aina vuoteen 2003 saakka.

Syyskuun 11. päivän (2001) iskujen ja toisen Persianlahden sodan aikoihin, jolloin Baath-hallinnon kaataminen alkoi näyttää todennäköiseltä, kurdipuolueet lähentyivät toisiaan Yhdysvaltain johdolla. Ne sitoivat strategiansa tiiviisti Yhdysvaltain politiikkaan ja tukivat hyökkäystä Irakiin. Vuoden 2003 Irakin sodan ja Baath-hallinnon kaatumisen jälkeen maahan muodostettiin uusi keskushallinto, jossa KDP ja PUK olivat keskeisessä roolissa.

Kurdinationalismin kulta-aika

Kurdipuolueet olivat tähän mennessä olleet vallassa Kurdistanissa jo 12 vuoden ajan. Tänä aikana ne olivat keränneet huomattavia varoja, koonneet suuret asevoimat ja luoneet vahvoja suhteita ulkovaltoihin. Kurdipuolueilla oli näin ollen etulyöntiasema verrattuna muihin Irakin poliittisiin ryhmittymiin, jotka olivat toimineet Baath-hallituksen aikana pääosin maanpaossa, erityisesti Iranissa.

Tämän etulyöntiaseman ansiosta KDP ja PUK saavuttivat monia tavoitteitaan Irakin uuden keskushallinnon rakentamisen yhteydessä. Ne onnistuivat kirjaamaan perustuslakiin itselleen tärkeitä pykäliä ja hankkivat useita merkittäviä virkoja, kuten Irakin presidentin, varapääministerin, ulkoministerin ja monia muita ministerinpaikkoja sekä parlamentin varapuhemiehen paikan. Kaikista merkittävimpänä saavutuksena he saivat muut tahot hyväksymään, että Irakista tulee liittovaltio, jossa kuitenkin oli vain yksi itsehallintoalue keskushallinnon rinnalla: Kurdistan. Kurdistanin itsehallintoalueen parlamentti perustettiin uudelleen, samoin kuin hallitus. Kurdistanille allokoitiin 17 prosenttia Irakin budjetista.

Virallisten sopimusten lisäksi kurdipuolueiden vahva asema ja uuden Irakin keskushallinnon heikkous mahdollistivat sen, että KDP ja PUK kykenivät toimimaan itsenäisesti, ilman, että keskushallinto puuttui merkittävästi Kurdistanin asioihin. Selkein esimerkki tästä oli se, että kurdipuolueet myivät itsenäisesti alueensa öljyä ja pitivät itsellään ulkorajoilta saatuja tulli- ja muita tuloja – budjettiosuutensa lisäksi. Yhdysvallat tuki puolueita poliittisesti ja sotilaallisesti.

Tämä aikakausi oli kurdinationalistien kulta-aikaa, jolloin heillä oli valtaa sekä Kurdistanin alueella että laajemmin Irakissa, ja tulot olivat ylenpalttiset. Alue oli käytännössä irtautunut Irakista ja aluehallinnolla oli suorat suhteet eri valtioihin ja kansainvälisiin öljy-yhtiöihin. Miljonäärien ja miljardöörien määrä Kurdistanissa kasvoi ennennäkemättömästi. Tammikuussa 2008 entisen Pentagonin virkamiehen Michael Rubinin arvion mukaan KDP:n johtajalla Masoud Barzanin omaisuus oli kaksi miljardia dollaria ja PUK johtajalla Jalal Talabanin 400 miljoonaa dollaria.

ISISin jälkeinen aika: Irakin keskushallinto vahvistuu

Pikkuhiljaa Irakin keskushallinnon asema vahvistui, vaikka instituutioiden, asevoimien ja muiden rakenteiden uudelleenorganisointi tapahtui hitaasti. ISISin vastaisen taistelun aikana perustettiin massiiviset šiiaenemmistöiset Kansan mobilisaatiojoukot (al-Hašd al-ša’bi), joista muodostui vahvempi kuin itse Irakin armeija.

Taisteluiden päätyttyä ja ISISin kukistuttua Irakin keskushallinnon asema vahvistui oleellisesti. Tämä johti siihen, että keskushallinto alkoi asettaa tiukempia rajoituksia Kurdistanin aluehallinnolle ja valvoa tarkemmin aiemmin sovittujen ehtojen noudattamista. Viime vuosikymmenen puolivälissä Irakin keskushallinto kieltäytyi ensimmäistä kertaa toimittamasta aluehallinnolle sen sovittua budjettiosuutta vedoten siihen, että Kurdistanin aluehallinto käytti tulonlähteitä, jotka olisi pitänyt luovuttaa liittovaltiolle.

Kurdipuolueilla olisi ollut mahdollisuus pyrkiä Kurdistanin itsenäistymiseen etenkin vuosien 2003–2014 aikana, mutta he pitivät tärkeämpänä miellyttää muita poliittisia puolueita ja alueen valtioita sekä saavuttaa vaikutusvaltaa myös Irakissa. Ne jättivät käyttämättä itsenäistymismahdollisuudet, kun olosuhteet olivat suotuisimmillaan. Sen sijaan ne päättivät järjestää kansanäänestyksen itsenäistymisestä aikana, jolloin niiden asema oli jo heikentynyt, ja mahdollisuudet itsenäistymiselle huonot.

Syyskuussa 2017 pidetyssä kansanäänestyksessä yli 90 prosenttia äänesti Kurdistanin itsenäistymisen puolesta. Tästä huolimatta kurdipuolueet eivät lähteneet ajamaan tätä tavoitetta. Sen sijaan ne yrittivät käyttää Kurdistanin asukkaiden itsenäistymistahtoa painostuskeinona Irakin keskushallintoa vastaan, huonolla menestyksellä.

Alle kuukausi kansanäänestyksen jälkeen Irakin armeija ja Kansan mobilisaatiojoukot hyökkäsivät Kirkukiin ja sen lähialueille, jotka olivat kurdipuolueiden hallinnassa pääosin vuodesta 2003 ja kokonaan vuosien 2014–2017 aikana. Vuorokaudessa kurdipuolueet menettivät puolet alueistaan. Pitkään jatkunut kiista Kirkukin hallinnasta kurdien itsehallintoalueen ja Irakin keskushallinnon välillä johtuu erityisesti alueen mittavista öljyvaroista, jotka molemmat haluaisivat itselleen.

Vuosien mittaan vahvistunut keskushallinto lisäsi painetta Kurdistanin aluehallintoa kohtaan ja vähensi sen oikeuksia. Öljyvientisopimukset, jotka KRG oli solminut, purettiin ja öljytuotanto siirrettiin keskushallinnolle. Lopulta liittovaltion oikeus kumosi Kurdistanin parlamentin ja hallituksen toimikauden jatkamisen. Eli toista vuotta Kurdistanissa parlamentti ei ole ollut toiminnassa.

Suurvaltapolitiikan vaikutus

Lähi-idässä on vuosikymmenten ajan käyty suurvaltojen välistä valtakamppailua, joka on usein ilmennyt välillisinä konflikteina. Iran on jo pitkään ollut Venäjän ja Kiinan liittolainen, kun taas Saudi-Arabia on tukeutunut Yhdysvaltoihin. Iranin ja Saudi-Arabian välinen valtakamppailu on muokannut alueen muiden maiden poliittista dynamiikkaa kuten Irakin.

Myös Kurdistanin itsehallintoalue on ollut osa tätä kansainvälistä kuviota. PUK:n politiikkaa ohjaillaan pitkälti Teheranista, kun taas KDP linja on tiukasti sidottu Ankaraan. Tämä on käytännössä tarkoittanut sitä, että kun Yhdysvaltojen vaikutusvalta Lähi-idässä on ollut vahvempi, KDP on ollut vahvemmassa asemassa, ja päinvastoin.

Viime aikoina Yhdysvallat on kohdannut takaiskuja Lähi-idässä. Se vetäytyi Afganistanista eikä onnistunut kaatamaan Assadin hallintoa Syyriassa.  Baath-hallinnon kaatumisen jälkeen Iranin vaikutusvalta kasvoi Irakissa. Iranin ja Saudi-Arabian suhteiden palauttaminen, on ollut takaisku Yhdysvalloille. Viime vuosina Yhdysvaltain liittolaiset, mukaan lukien KDP, ovat joutuneet yhä ahtaammalle. Viimeaikaiset muutokset ovat suosineet shiiakeskeisen keskushallinnon vahvistumista, mikä on lisännyt entisestään Iranin vaikutusvaltaa alueella.

Alueen vakauttaminen on viime aikoina ollut selkeän etulyöntiaseman saaneen osapuolen, Kiinan, Iranin ja näiden liittolaisten, mukaan lukien Persianlahden maiden tavoite. Suuria investointeja ja hankkeita on käynnistetty erityisesti Kiinan johdolla. Niiden toteuttaminen sekä tuottavuus vaativat vakaita olosuhteita. Vakaissa olosuhteissa aseistettujen joukkojen rooli kapenee ja vahva hallinto saa enemmän tilaa. Irak on alkanut kulkea tähän suuntaan, ja on jo nähtävissä, että aseistettujen joukkojen asema on heikentynyt samalla, kun keskushallinto on vahvistunut. Monien puolueiden, joilla ollut omia asejoukkoja, mukaan lukien KDP:n ja PUK:n, asema on heikentynyt.

Irakin keskushallinto tarvitsee kurdipuolueita

Itsehallintoalueen hallinnon vaikutusvalta Irakin liittovaltion keskushallintoon on nykyään lähes olematon, kun taas keskushallinnon vaikutus Kurdistaniin on kasvanut suuresti. Aluehallinto on joutunut tekemään suuria myönnytyksiä, ja valtasuhde on kääntynyt täysin keskushallinnon eduksi.

Näistä myönnytyksistä huolimatta ongelmat jatkuvat. Kurdistanissa virkailijat saavat palkkansa ja eläkeläiset eläkkeensä usein useita kuukausia myöhässä. Viime vuonna palkkoja jätettiin maksamatta kolmelta kuukaudelta kokonaan, ja sama näyttää toistuvan myös tänä vuonna. Osapuolten välinen syyttely on tuttua; aluehallinto syyttää keskushallintoa siitä, että tämä ei toimita KRG:lle riittävästi varoja palkkojen maksamiseen, kun taas keskushallinto syyttää KRG:tä sopimusten noudattamatta jättämisestä. Tämä kiista on jatkunut keskeytyksettä jo yli kymmenen vuotta. Kurdistanin julkisen puolen palkansaajat ja eläkeläiset syyttävät ongelmista enimmäkseen Kurdistanin aluehallintoa, koska näkevät sen ensisijaisena työnantajanaan ja uskovat, että aluehallinnolla on riittävästi varoja palkkojen maksamiseen.

Kurdipuolueiden asema on siis heikentynyt ja on odotettavissa, että keskushallinto pyrkii heikentämään niiden asemaa entisestään. Keskushallinto ei kuitenkaan tule lopettamaan KDP:n ja PUK:n valtaa Kurdistanissa, koska Kurdistanin hallitseminen suoraan Bagdadista käsin olisi vaikeaa. Se tarvitsee kaksi puoluetta hallitsemaan aluetta paikallisesti. Lisäksi keskushallinto katsoo, että paikallishallinnon kautta tyytymättömyyttä voidaan paremmin hillitä, mikä on ollut vallanpitäjien keskeisimpiä pulmia viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kurdipuolueet tukkanuottasilla

Vuosikymmenten aikana KDP ja PUK ovat sekä käyneet toisiaan vastaa veristä sotaa että tehneet yhteistyötä tärkeissä kysymyksissä. Jalal Talabanin johtama PUK irtosi muodollisesti KDP-vetoisesta kurdivastarinnasta vuonna 1975. Irakin kurdit olivat käyneet aseellista taistelua Irakin keskushallintoa vastaan Mustafa Barzanin ja KDP:n johdolla nk. syyskuun kapinassa vuosina 1961–1975, jolloin Talabanin johtama ryhmittymä oli ajoittain taistellut baathilaisen keskushallinnon puolella.

Puolueet kävivät aseellista taistelua toisiaan vastaan myös 1990-luvun jälkipuoliskolla, kun ne hallitsivat de-facto autonomista Kurdistania. Vuonna 2003, Irakin sodan alla, puolueet ryhtyivät liittoutumaan ja solmivat strategisen sopimuksen, jossa sovittiin muun muassa siitä, kuinka Irakin keskushallinnon kurdeille tarkoitetut virat jaettaisiin. Sopimukseen kuului, että PUK saisi Irakin presidentin viran ja KDP Kurdistanin aluehallinnon presidentin viran. Vuosina 2005–2009 puolueet olivat niin läheisiä, että osallistuivat Irakin kansallisiin vaaleihin yhteisellä listalla.

Viimeisen 33 vuoden aikana puolueet ovat sitoneet strategiansa tiiviisti naapurimaihinsa: KDP on tukeutunut Turkkiin ja PUK Iraniin. Suhteet ovat olleet niin tiiviit, että näiden maiden oppositioaktiivistien on ollut vaikea toimia tai olla näillä alueilla. KDP:n hallitsemilla alueilla Turkin vastaiset mielenilmaukset on kielletty, kun taas PUK:n hallitsemilla alueilla Iranin vastaiset mielenilmaukset on estetty. Tosin viime kuukausina myös PUK on estänyt Turkin vastaiset mielenilmaukset ja KDP Iranin.

Kahden puolueen välinen suhde on ollut viime vuosina hyvin kireä. KDP:n asema on ollut vahvempi vuoden 1996 ja erityisesti 2010-luvun jälkeen, minkä vuoksi Irakin keskushallinnon painostus on kohdistunut enimmäkseen siihen. PUK on ollut alttiimpi hyväksymään Bagdadin uudet linjaukset, kun taas KDP on suhtautunut niihin vastahakoisemmin tai protestoinut niitä vastaan. Esimerkiksi Kurdistanin parlamentin 11 vähemmistökiintiöpaikan purkaminen oli PUK näkökulmasta jopa positiivinen asia, kun taas KDP:lle päätös oli suuri takaisku ja syy vaalien boikotointiin. Tämä johtuu osittain siitä, että kyseiset 11 paikkaa olivat käytännössä KDP:n.

Nykyään kahden puolueen strategiat ovat selvästi eriytyneet. PUK on keskittynyt sovitteluun Irakin keskushallinnon kanssa ja pyrkinyt keskittämään valtaa Bagdadiin. KDP puolestaan on vastustanut ja torjunut keskushallinnon vaikutusvaltaa. Iranin roolin kasvaessa KDP:n strategia on ollut vähemmän tuottoisa, ja viime aikoina KDP onkin pyrkinyt parantamaan suhteitaan Iraniin.

Mitä todennäköisemmin lokakuun vaalit eivät tuo muutosta mihinkään edellä mainittuun.

Artikkelikuva: Vaalijulisteita Erbilissä syyskuun 2024 lopussa. Kuvaaja: Khaled Ibraheem

Binar Mustafa, 1 lokakuuta 2024

Irak, Iran, ISIS, Kurdistan, kurdit, Saudi-Arabia, Turkki

---