Sukudraamaa haredijuutalaisessa Jerusalemissa: televisiosarja Shtisel

Suositusta israelilaisesta televisiosarjasta Shtisel (2013–) on juuri julkaistu kolmas kausi kuuden vuoden tauon jälkeen, ja koko sarja on nähtävissä Netflixissä. Miten ihmeessä ortodoksijuutalaisten perhedraamasta on tullut pienimuotoinen kansainvälinen hitti?

Syitä sarjan herättämään kiinnostukseen on useita. Shtiselin kolmoskautta edelsi viime vuonna hittisarjaksi noussut Unorthodox, joka kertoo Satmar-hasidiliikkeestä irtautuvasta nuoresta naisesta. Unorthodox-sarjasta tuttu Shira Hass esiintyy myös Shtiselissä, ja monet muutkin sarjan näyttelijät, kuten taiteellista Akiva Shtiseliä näyttelevä Michael Alony, ovat israelilaisen draaman vakiokasvoja. Uskonnolliseen yhteisöön sijoittuva sarja on täynnä kaikille tunnistettavaa draamaa ja syviä tunteita. Se on rytmiltään rauhallinen mutta koukuttava.

Shtisel kertoo leskeksi jääneen Shulemin ja hänen aikuisen poikansa Akivan elämästä uskonnollisten juutalaisten kaupunginosissa Jerusalemissa. Tiiviit ja ulkopuolisille suljetut uskonnolliset yhteisöt esiintyvät valtamediassa lähinnä skandaalien kautta. Myös Unorthodoxia arvosteltiin hasidijuutalaisen yhteisön negatiivisesta kuvaamisesta. Shtisel on virkistävä poikkeus, sillä sen tarjoama kuva suljetusta uskonnollisesta yhteisöstä ei vieraannuta katsojaa. Sarjan tekijöistä osa on kasvanut harediyhteisössä, ja ehkäpä juuri siitä syystä sarjan luoma katse yhteisöön on lempeä.

Vaikka sarja melodraamalle tyypilliseen tapaan luo oman rinnakkaistodellisuutensa, sen esiin nostamat teemat toisinaan heijastavat Israelin juutalaisessa yhteiskunnassa ilmeneviä jännitteitä. Näitä ovat haredijuutalaisen yhteisön poleeminen suhde sionismiin ja maallistuneen valtion rakenteisiin sekä eurooppalaistaustaisten aškenasijuutalaisten suhtautuminen Lähi-itä-taustaisiin mizrahijuutalaisiin.

Haredijuutalaisuus: Euroopan juutalaisten ”paluu” perinteeseen

Haredijuutalaiset kuuluvat juutalaisuuden niin kutsuttuun ultraortodoksiseen ryhmään, joka syntyi Euroopassa perinteisen juutalaisuuden vastareaktiona juutalaisille uudistusliikkeille ja modernisaatiolle. Ulkoisena merkkinä haredimiehillä on Shtisel-sarjassakin nähdyt mustat hatut ja takit, valkoiset paidat sekä parrat ja ohimokiharat. Haredinaisilla taas on koko kehon peittävät vaatteet sekä huivit tai peruukit. Heprean sana haredi tarkoittaa Jumalan edessä ”vapisevaa”, mutta haredit kutsuvat itseään yksinkertaisesti ”juutalaisiksi” (jiddišiksi jidn). Tällä tehdään myös selvä ero ”muihin”, joita haredit eivät pidä aitoina juutalaisina.

Haredijuutalaisuus ei ole yhtenäinen liike. Ensimmäinen sisäinen jakolinja hahmottui 1700–1800-luvun vaihteessa Itä-Euroopassa hasidijuutalaisen herätysliikkeen ja heidän liettualaistaustaisten vastustajiensa (mitnaggedim tai litvakit) välillä. Hasidit tunnetaan rebben eli karismaattisen johtajan liepeille keskittyneistä tiiviistä yhteisöistä, kun taas litvakit korostavat pyhien tekstien syvällistä oppineisuutta. Teksteihin syvennytään ješivoissa eli uskonnollisissa oppilaitoksissa. Vaikka haredijuutalaisista valtaosa on näiden eurooppalaistaustaisten juutalaisten jälkeläisiä, Israelissa on nykyään myös haredijuutalaisia, joiden tausta on Lähi-idässä.

Shtisel-sarja tietoisesti leikittelee harediyhteisön eri piirteillä luodakseen ”autenttista” tunnelmaa. Joitakin saattaa kuitenkin yllättää se, että Shtisel-sarjan perhe ei edusta hasidijuutalaisuutta vaan Jerusalemissa pitkään asunutta litvakkiyhteisöä. Hasidien ja litvakkien välinen ristiriita on vuosien varrella lientynyt, mutta sarjassa tulee esiin muutamia säröjä. Yksi Shulem Shtiselin tyttäristä on mennyt naimisiin Chabad-hasidiliikkeeseen kuuluvan miehen kanssa. Messiaaksi julistetun karismaattisen rebbe Menachem Mendel Schneersohnin (k. 1994, New York) kuva tyttären seinällä herättää Shulemissa antipatiaa. Kohtaus on hyvä muistutus haredijuutalaisuuden sisäisestä moninaisuudesta: virtauksen sisällä on kymmeniä eri liikkeitä, jotka saattavat olla rajustikin eri mieltä juutalaisuuden keskeisistä ajatuksista.

Myös sarjan kielenkäyttö kytkeytyy harediyhteisön historiaan. Uskonnollisen puheenparren maustaman nykyheprean lisäksi sarjan henkilöt keskustelevat sujuvasti Itä-Euroopan juutalaisten omalla kielellä, jiddišillä.

Haredit Israelissa

Israelissa on tällä hetkellä 1 175 000 haredia. Suuria perhekokoja suosivassa yhteisössä väestö luonnollisesti kasvaa. Merkittäviä harediyhteisöjä on myös Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Belgiassa, mutta Israelin haredit ovat yhteiskunnallisen asemansa takia selvästi oma ryhmänsä. Koska Israelin maallinen valtio ja sionistinen ideologia eivät haredien mielestä edusta aitoa juutalaisuutta, moni harediryhmä on perinteisesti suhtautunut valtioon joko kielteisesti tai neutraalisti.

1950-luvun alussa tehdyn yhteiskuntasopimuksen mukaan haredimiehet eivät Israelissa tyypillisesti käy armeijaa vaan saavat jatkaa opintojaan ješivoissa. Sopimuksella taattiin alun perin, että holokaustissa lähes kokonaan tuhoutunut uskonnollinen väestö saisi rauhassa jatkaa juutalaisen perinteen kultivoimista. Haredien luonnollista kasvua ei osattu ottaa tässä vaiheessa huomioon. Joidenkin haredijohtajien mukaan ješiva-opiskelijat ovat ”hengellisiä sotilaita”, joille Tooran eli pyhien uskonnollisten tekstien opiskelu korvaa asevelvollisuuden.

Vapautus asevelvollisuudesta herättää jatkuvasti kiistoja armeijan roolia korostavassa israelilaisessa yhteiskunnassa. Monet kokevat, että haredit eivät muiden tavoin kanna vastuuta. Vaikka osa haredeista on viime aikoina omaksunut sionistisemman linjan ja käy armeijan, asevelvollisuutta vastustetaan yhä voimakkaasti. Haredeilla on lisäksi oma, autonominen koulusysteeminsä, joka painottaa uskonnollista lukujärjestystä matematiikan, biologian ja muun ”maallisen” sivistyksen kustannuksella. Ješivoissa opiskelevat miehet eivät solahda helposti osaksi työmarkkinoita. Yhteisö muodostaa israelilaisen yhteiskunnan sisälle oman, koko elämän kattavan saarekkeensa, josta on hyvin vaikea erkaantua taloudellisistakin syistä.

Korona-aikaan harediyhteisöt ovat nousseet uutisiin, koska yhteisöjen jäsenten on nähty rikkovan kokoontumisrajoituksia juutalaisina juhlapyhinä ja johtavien rabbien hautajaissaatoissa. Tällainen uutisointi on osaltaan myös luonut vieraannuttavaa ja jopa antisemitististä kuvaa ”omituisesta” yhteisöstä. Joka tapauksessa on totta, että ahtaiden asuinolojen ja isojen perhekokojen takia Israelissa yli 65-vuotiaista haredeista 1,2 % on menehtynyt covid-19-tautiin. Tämä on yli nelinkertainen määrä muuhun väestöön verrattuna.

Shtisel: haredielämää jerusalemilaisessa kuplassa

Shulem Shtisel, perheen patriarkka, kuvataan naurettavuuteen asti egoistisena mutta samalla kovin tunnistettavana ”setämiehenä”, jonka hapuilut aviomarkkinoilla kilpistyvät naisiin, jotka eivät suostu alistumaan Shulemin tahtoon. Tupakkaa sauhuttelevan Shulemin usein tahattoman hauskoista heitoista syntyy mainioita meemejä, ja niille on omistettu jopa oma Twitter-profiili.

Shulemin poika Akiva eli Kive on aloitteleva mutta intohimoinen kuvataiteilija, mikä ei harediyhteisössä ole suinkaan tavallisin elämänvalinta. Kive kuluttaa aikaa toisten ”luusereina” pidettyjen miesten kanssa jerusalemilaisessa kuppilassa. Miehet syystä tai toisesta ovat pudonneet kärryiltä, kun kaikki muut ovat ”onnistuneesti” avioituneet. Kive päätyy pakollisilla kosiomatkoillaan rakastumaan vanhempaan naiseen, kaksinkertaiseen leskeen, jonka kaltaisista perinteinen juutalainen laki suosittelee pysymään visusti erossa. Sarjan myöhemmillä kausilla kaipauksen kohde on Kiven oma serkkutyttö Belgiasta.

Harediyhteisöissä Kiven kaltaisia elämässään harhailevia ikinuoria kutsutaan muun muassa ”pummeiksi”. Sarjassa näytetään, kuinka avioliittoja organisoiva shadkhan eli juutalainen ”matchmaker” merkitsee vähemmän mairittelevat tiedot vihkoonsa kunkin kandidaatin kohdalla. Kiven ja sarjan muidenkin nuorten kamppailu rakastumisen tunteiden kanssa vertautuu suvun paineisiin elää haredimittapuulla ”kunnollista” ja hyväksyttyä elämää. Siinä avioliitto on ylitsepääsemätön normi. Osa suvun nuorista miehistä turvautuu ješiva-koulutukseen, jossa loistamalla voi edetä myös yhteisön aviomarkkinoilla.

Harediyhteisöissä juuri jihus eli suvunperimä ja ”normaalius” ovat elintärkeitä, ja arvostettujen oppineiden jälkeläiset ovat haluttuja puolisoehdokkaita. Jokin häpeällisenä koettu tapahtuma, esimerkiksi perheenjäsenen irtaantuminen yhteisöstä, voi vaikeuttaa muiden suvun jäsenten pääsyä hyviin naimisiin. Tätä pulmaa käsitellään Shulemin tyttären Gitin ja hänen perheensä kautta: Gitin mies päätyy keski-iän kriisissä pakenemaan ulkomaille toisen naisen perässä ja leikkaamaan partansa. Pulaan jäänyt Giti (Neta Riskin) ja hänen tyttärensä Ruchami (Shira Hass) kamppailevat häpeää vastaan ja yrittävät tulla taloudellisesti toimeen. Näyttelijöiden loistava työ ja ilmeikkäät kasvot ovat sarjan ehdoton vetonaula.

Koska työikäiset haredimiehet Israelissa usein keskittyvät opiskelemaan, naiset hoitavat kodin lisäksi tyypillisesti myös ansiotyön. Shulemin tytär Giti vaihtaa ensin työkseen valuuttaa ja perustaa myöhemmin oman ravintolan. Ihan näin yksinkertainen kuvio ei aina ole, sillä todellisuudessa aktiivisten haredinaisten näkyvyyttä yhteisössä pyritään myös ”hillitsemään”. Esimerkiksi maisteriksi asti kouluttautumista on toisinaan pidetty liiallisena mukautumisena yhteiskuntaan – ja uhkana perinteisille sukupuolirooleille.

Haredipuolueet (litvakkien Degel haTora, hasidien Agudat Yisrael sekä sefardien Shas) eivät hyväksy naisia edes ehdokkaiksi. Samat haredimiehet äänestetään vaali toisensa jälkeen Israelin parlamenttiin eli Knessetiin. Harediäänestäjille sanellaan etukäteen, ketä on äänestettävä. Osa haredinaisista on aktivoitunut tätä syrjivää kohtelua vastaan.

Shtisel-sarjan naishahmot eivät jää tahdottomiksi hahmoiksi, mutta toisaalta he eivät esiinny kapinallisina. Sen sijaan he vaikuttavat luontevasti hyväksyvän oman roolinsa sukupuolten välistä erottelua voimakkaasti korostavassa yhteisössä. Kolmannella kaudella Shulem Shtiselin miniä väsyy kulkemaan bussilla töihin ja hankkii itsenäisesti sekä ajokortin että oman auton. Silti tämäkään ei voi tapahtua ilman dramaattista valtataistelua aviomiehen kanssa. Juonenkäänteessä on selviä viitteitä saudinaisten vastikään saamaan ajolupaan.

Harediyhteisöissä moderni teknologia on väline, joka uhkaa perinteisiä vallankäyttäjiä. Yhteisö ei voi kuitenkaan täysin sulkeutua ympäröivältä todellisuudelta: yksilöiden toimintaa pyritään rajoittamaan niin kutsutuilla košer-kännyköillä, joissa internetiä rajataan rajusti. Sosiaalinen media on kuitenkin jo peruuttamattomasti tullut osaksi harediyhteisön arkea.

Sarjassa käytetään aluksi vanhanaikaisia puhelimia á la Nokia, ja iäkkään äidin vanhainkodissa kehittämä televisioaddiktio Kauniisiin ja rohkeisiin herättää Shulemissa syvää huolta. Sarjan edetessä hahmojen käytössä vilahtelee jo älypuhelimia vihjaamassa ympäristön muutoksesta. Kolmannen kauden alkuasetelmassa WhatsAppissa leviää lasten kuvaama video Shulem Shtiselistä menettämässä hermonsa ja läimäyttämässä oppilasta heyderissä eli poikien uskonnollisessa koulussa. Sarja ei pohdi Shulemin teon ongelmallisuutta vaan näyttää, kuinka vanhempi sukupolvi ei enää millään voi kontrolloida diginatiivien sukupolvea.

Ei ehkä ole niin yllättävää, että Shitselin maailmassa Israelin ja Palestiinan välistä konfliktia ei ikään kuin ole olemassa. Hahmojen joukossa ei ole palestiinalaisia, jotka muutenkin jäävät täysin näkymättömiin. Shtiselin suku ystävineen elää kuplassa – keskellä jakautunutta Jerusalemia. Osin tämä lienee todellinen kuva harediyhteisön eristyneisyydestä.

Shtisel onkin pikemminkin sarja juutalaisesta Israelista, jonka sisäisiin konflikteihin ajoittain toki viitataan. Harediyhteisön ulkopuoliset eli ”kirotut sionistit” ovat esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä, joita on toisinaan pakko huijata. Haredit ovat luonnollisestikin jatkuvasti yhteyksissä ei-haredeihin: esimerkiksi korkeasti kouluttautuneet lääkärit eivät tyypillisesti ole haredeja.

Toinen vahva yhteiskunnallinen ero on aškenasijuutalaisten ja mizrahijuutalaisten välillä. Kolmannella kaudella mizrahitaustainen morsianehdokas ei ole kaikkien Shtiselin suvun jäsenten mielestä nuorelle miehelle sopiva vaihtoehto. Myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä yhteisön sisällä vaietaan. Ensimmäinen homoseksuaali hahmo nähdään kolmannella kaudella, tällöinkin ulkopuolisen lääkärin roolissa. Voisi toivoa, että tulevilla kausilla sarjan näkökulmat laajenisivat.

******

Kolmannella kaudella Shtisel-sarjassa käsitellään useita harediyhteisön tabuja kuten hoitamattomia mielenterveysongelmia, alkoholismia ja tahatonta lapsettomuutta. Koska sarjaa (toisinaan salaa) seurataan myös harediyhteisöissä, vaikeiden asioiden suora käsittely lempeästi mutta kriittisin linssein lienee hyvä tulokulma. Shtiselin suomalainen katsoja samaistunee helposti sarjan universaaleihin hahmoihin. Sarjan uskonnollinen kehys ajoittaisesta eksotiikastaan huolimatta luo kaipuuta menneeseen, myyttiseen aikaan. Shtiselin maailmaan on helppo solahtaa, sillä mitäpä muuta sitä sisäisesti levottomana korona-aikana sielunelämäänsä kaipaakaan kuin sopivan annoksen turvallista perhedraamaa? Vaikea uskoa, etteikö sarjasta julkaistaisi neljättä kautta.

Sarjan luoja: Yehonatan Indursky

Seurasin maaliskuussa 2021 sarjan luojan israelilaisen Yehonatan Indurskyn (s. 1984) Zoom-esitystä yhdysvaltalaisen Bardin yliopiston järjestämässä tilaisuudessa. Indursky kasvoi harediyhteisössä, josta kuitenkin erkaantui jo nuorena. Ammatinvalinnan kannalta käänteentekevänä kokemuksena hän kuvaili teininä salaa nähdyt Ingmar Bergmanin elokuvat Jerusalemin Cinematheque’ssa. Indursky muistuttaakin olemukseltaan hämmentävän paljon Akiva Shtiseliä. Ohjaaja-käsikirjoittaja on luonut myös toisen sarjan, jonka rantautumista suoratoistopalveluihin voidaan odottaa. Autonomies (2018) kuvaa Israelia tulevaisuuden dystopiana. Siinä valtio on jakautunut sisällissodan jälkeen kahteen osaan, haredijuutalaisten hallinnoimaan ultraortodoksiseen Jerusalemiin ja maallistuneiden juutalaisten Tel Aviviin.

—

Kuva: Netflix

Riikka Tuori, 22 huhtikuuta 2021

haredi, Israel, juutalaisuus, televisio, viihde