
Toivosta pelkoon ja toimintaan – Libanonissa elävien palestiinalaislasten ajatuksia, tunteita ja reaktioita Israelin ja Hamasin väliseen sotaan
Hamasin tekemä hyökkäys vuosi sitten Gazasta Israeliin ei jäänyt Libanonin diasporassa eläviltä palestiinalaislapsilta huomaamatta, vaan se herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Nyt nämä lapset ovat itse joutuneet keskelle sotaa Libanonissa. Palestiinalaisia on elänyt Libanonissa vuodesta 1948 ja tällä hetkellä heitä asuu siellä arviolta 270 000 ihmistä kahdellatoista pakolaisleirillä ympäri maata. Suurin osa tästä väestöstä on syntynyt […]
Agneta Kallström – 15 lokakuuta 2024

”Täytyykö meidän sotia, jotta voimme rakastaa?” – Libanonin palestiinalaiset konfliktien ristipaineessa
Oli tukahduttavan kuuma iltapäivä. Istuin muovisella puutarhatuolilla erään naisjärjestön yhteisötilassa Shatilan pakolaisleirillä Beirutissa. Yhteisön johtohahmoihin kuuluva vanhempi palestiinalaisnainen tarjoili minulle arabikahvia pienestä kertakäyttömukista ja istui sitten omalle puutarhatuolilleen minua vastapäätä. Aloitin haastattelun pyytämällä häntä esittelemään itsensä, eikä mennyt kauaa ennen kuin kävi ilmi, että haastateltavani oli yksi vuoden 1982 Sabran ja Shatilan joukkomurhasta (ks. alla) […]
Jasmin Paananen – 7 lokakuuta 2024

Vaalit epävarmuuden varjossa – Irakin ja Kurdistanin kiista vallanjaosta
Irakin Kurdistanin aluehallinnon parlamenttivaalit oli alun perin suunniteltu pidettäväksi kesäkuun 10. päivänä. Vaaleja ei lopulta järjestetty, vaikka vaaleihin osallistuvien puolueiden ehdokaslistat ja ehdokkaiden vaalinumerot oli jo jaettu. Vaalikampanjoinnin oli määrä alkaa 10. toukokuuta, mutta, kun mitään ei tapahtunut, oli selvää ilman virallista ilmoitustakin, että vaalejakaan ei pidettäisi suunnitellussa aikataulussa – taaskaan. Vaalit olisi pitänyt järjestää […]
Binar Mustafa – 1 lokakuuta 2024

Jumalan puolue – Vihattu ja rakastettu Hizbollah
Viime viikon aikana Libanon on kokenut kovia Israelin kiihdyttäessä ilmaiskujaan etenkin maan etelä- ja itäosissa. Sadoittain siviiliuhreja vaatineet iskut ovat olleet osa Israelin ja libanonilaisen šiiaislamistijärjestö Hizbollahin välistä sotaa. Taistelut alkoivat Hizbollahin julistettua tukirintaman Gazalle lokakuussa 2023. Mutta minkälainen toimija Hizbollah on? Se on USA:n ja monien länsimaiden terroristiseksi luokittelema, toisaalta keskeinen toimija Libanonin parlamentaarisessa […]
Samuli Lähteenaho – 26 syyskuuta 2024

Siunaava voima ja pyhä vesi – pyhimysten haudoilla vierailu Turkissa
Ihmiset astuvat sisään mausoleumiin jätettyään kengät ulkopuolelle. Ensin kosketetaan, joskus myös kierretään vihreällä kankaalla verhoiltua ja kultaisin arabialaisin kirjoituksin koristeltua hautaa. Miehet istuutuvat haudan ääreen ja naiset menevät väliseinällä erotettuun tilaan. Silmät pannaan kiinni, hiljennytään ja pyydetään haudassa lepäävän pyhimyksen kautta Jumalalta terveyttä, menestystä ja voimaa. Jokainen oman tarpeensa mukaan. Osa vierailijoista suorittaa myös liikesarjoista […]
Niko Järvi – 19 syyskuuta 2024

Normalisoivatko Syyria ja Turkki suhteensa?
Entiset viholliset Turkki ja Syyria ovat alkaneet viime aikoina lämmitellä suhteitaan. Molempia ajavat niiden omat intressit. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanilla on koko ajan enemmän paineita palauttaa syyrialaispakolaisia takaisin Syyriaan. Lisäksi Turkki haluaa poistaa kurdijohtoisen autonomisen alueen sen vastaiselta rajalta. Syyrian presidentti Bashar al-Assad sen sijaan haluaa Turkin joukot pois Syyrian maaperältä. Nämä ovat maiden […]
Tiina Hyyppä – 12 syyskuuta 2024

Iranin käsikassara vai itsenäinen toimija – Mitä Jemenin huthihallinto haluaa? Osa 2
Huthien Daavid vastaan länsimainen Goljat? Huthit ovat hankkineet aseistuksensa sekä Jemenin armeijalta että liittolaisiltaan kuten Iranilta ja Hizbollahilta. Tämän aseistuksen vertaaminen Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten Punaisellamerellä ja sen läheisyydessä käyttämään torjuntakalustoon antaa mittasuhteet sille, miksi huthien iskut – vaikka eivät usein osukaan – muodostavat Yhdysvalloille ja sen liittolaisille todellisen ongelman. USA:n pitkän kantomatkan Tomahawk-ohjukset maksavat […]
Susanne Dahlgren – 3 syyskuuta 2024

Keitä ovat Punaisellamerellä maailmankauppaa häiritsevät huthit? Osa 1
Jemenin huthit ovat tulleet suomalaisille tutuksi järjestön aloitettua Punaisenmeren laivaliikenteen häirinnän. Myös Suomi on keväällä 2024 mennyt mukaan kahteen kansainväliseen operaatioon huthien raketti-iskujen torjumiseksi. Näistä ensimmäisen, Operation Prosperity Guardian (’Operaatio vaurauden turvaamiseksi’) Yhdysvallat aloitti joulukuussa 2023. EU seurasi perässä ja nimesi oman laivasto-operaationsa kreikan sanalla Aspides, ’suojat tai kilvet’. Keitä ovat huthit ja miksi heitä […]
Susanne Dahlgren – 3 syyskuuta 2024

Seksuaaliväkivalta Israelin sotapropagandan välineenä
Kesäkuun puolivälissä YK:n ihmisoikeusneuvosto julkaisi raportin Israelin ja Palestiinan alueen ihmisoikeus- ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista loppuvuoden 2023 aikana. Raportti on mielenkiintoista luettavaa. Se asettaa kyseenalaiseksi monia Israelin valtion esittämiä väitteitä, joista keskeisimpiä on se, että hyökätessään Israeliin lokakuun seitsemäntenä Hamas valjasti systemaattisen ja brutaalin seksuaaliväkivallan osaksi sotataktiikkaansa. Israel on tietoisesti hyödyntänyt Hamasin systemaattisen seksuaaliväkivallan […]
Laura Menard – 27 kesäkuuta 2024

Turkkilainen tee ja kurdien salakuljetettu tee
Kurdiystäväni selittivät minulle, että he eivät juo ”normaalia teetä”, sillä he eivät pidä sen mausta. Sen sijaan he juovat ”salakuljetettua teetä” (turkiksi kaçak çay). Hetken mietittyäni jouduin toteamaan, että Turkin ulkopuolelta katsottuna kurdit juovat normaalia, Ceylonin teetä (Ceylonin teeksi, Seylan çayı kutsutaan yleisesti mustaa tuontiteetä), ja Turkissa yleensä juotu kotimainen tee on kansainvälisesti se poikkeava […]
Anu Leinonen – 30 toukokuuta 2024