Tag: pakolaiset

Al-Holin leiri – humanitaarinen helvetti vai ISISin uusi kalifaatti?

Keskustelu leirin suomalaisten evakuoinnista. OSA 1.  Jo lähes yhdeksän vuotta kestänyt Syyrian sota on vaikuttanut myös länsimaihin ja näiden sisäiseen turvallisuuspolitiikkaan. Äärijärjestö ISISin jihadistinen ideologia on yltänyt jopa Suomeen asti. Maastamme on lähtenyt Syyriaan perustettuun kalifaattiin taistelijoita ja osan mukana on lähtenyt myös naisia, joskus koko perhe. Ihmiset pakenivat kalifaatin romahdettua ja päätyivät esimerkiksi al-Holin […]

Syyrialaispakolaiset puun ja kuoren välissä Libanonissa

Keskustelu syyrialaispakolaisten palaamisesta takaisin kotimaahansa on virinnyt ympäri Lähi-itää ja Eurooppaa viime kuukausina Syyrian sisällissodan verisimpien taisteluiden laannuttua. Erityisesti Syyrian naapurimaan, Libanonin, poliittisessa keskustelussa on vaadittu kovinkin sanakääntein pakolaisten paluuta sodanruntelemaan maahan. Kuuden miljoonan asukkaan Libanonissa on väestöön verrattuna eniten syyrialaispakolaisia koko maailmassa. UNHCR:n mukaan maassa asuu yli 900 000 rekisteröityä syyrialaispakolaista, todellisen luvun ollessa […]

Kertomuksia Sabrasta ja Shatilasta – palestiinalaisleirin monet kasvot

Sabran torialue tarjoaa mitä erikoisimman aistikokemuksen: se tuoksahtaa vaihdellen eläinten ruhoille, kalalle, leivonnaisille ja tuoreille yrteille. Kärpäset ovat torin kuninkaita. Myös ihmiset, autot ja skootterit kiitävät joka suuntaan. Välillä voi kuulla läheisestä moskeijasta kantautuvan rukouskutsun, kun taas seuraavassa hetkessä nuoret soittavat kadunkulmassa sen hetken suurinta autotunehittiä tanssien ja hyppien samalla musiikin tahdissa. Sabrasta voi ostaa […]

Taisteluja sotien muistoista

Nakbaa ja Libanonin sisällissotaa ei voi suurimmalta osin verrata toisiinsa. Kummankin tragedian muistot sekä muistoista käytävä taistelu kuitenkin näkyvät yhä Beirutissa. Ilman nakbaa eli katastrofia, joksi palestiinalaiset kutsuvat vuoden 1948 häviötä Israelille, ei Beirutissakaan olisi suuria palestiinalaisleirejä. Libanonin vuosien 1975-1990 sisällissota taas oli monimutkainen ja verinen sota, joka on jättänyt Beirutiin syvät arvet ja sodanaikaisen […]

Gazan mielenilmaukset nousevat pakolaisyhteisön realiteeteista

Maaliskuun viimeisenä perjantaina joukko palestiinalaisia mielenosoittajia lähestyi Gazan kaistan ja Israelin välistä raja-aluetta. Israelin sotilaat avasivat tulen, minkä seurauksena arviolta viisitoista [1] palestiinalaista menetti henkensä ja arviolta 1 400 loukkaantui. Mielenosoitukset järjestettiin niin kutsuttuna maapäivänä (Land Day, youm al-arad), jolloin palestiinalaiset muistavat Israelin valtion vuonna 1976 Pohjois-Galileassa toimeenpanemia maananastuksia ja niitä vastustaneissa mielenilmauksissa surmansa saaneita. […]

Liikuntaa, luontokokemuksia ja stressinsäätelyä: Psykologien Sosiaalisen Vastuun hanke Libanonissa

Sosiaalityö pakolaisleirissä Libanonissa kuormittaa monenlaisilla stressitekijöillä. Osa niistä on tuttuja vastaavassa työssä Suomessakin, mutta pakolaisleirissä ne ovat rankempia ja auttamistyön keinoja on vähemmän. Sisäisten voimavarojen kasvattaminen voi kuitenkin tukea sosiaalityöntekijää. Psykologien Sosiaalisessa Vastuussa on vuodesta 2014 ollut meneillään stressinsäätelyhanke pakolaisleireissä työskenteleville sosiaalityöntekijöille. Beirutin maratonilla ja patikoimassa vuorilla Aloitimme Psykologien Sosiaalisen Vastuun (PSV) Extreme Survival Team […]

Kommentti: Vuodettu dokumentti todistaa Saudi-Arabian aktiivisesta roolista Assadin vastaisessa taistelussa

Syyrian konfliktin kehittymiseen ja dynamiikkaan liittyy hyvin paljon sellaista, mistä nykytutkimuksella ei vielä ole varmuutta.

Vaihtoehtoja kansainväliselle kehitysajattelulle? Kenttämuistiinpanoja Irbidin pakolaisleiriltä

  Kuvat: Hussein Amri ja Salla-Maria Korhonen. Saavuin Jordaniaan kesäkuussa 2017 aloittaakseni yhteensä 12 kuukautta kestävän kenttätyön ystäväni Obaidan kautta löytämäni Al-Farouq-järjestön vapaaehtoisten ja työntekijöiden parissa. Tutkimalla etnografisin metodein paikallista avustustyötä Irbidin palestiinalaisella pakolaisleirillä koetan kartoittaa, kuinka avustustyö ”prosessina, tekona ja tilana” (Smirl 2015) muokkaa tiettyä yhteisöä ja yhteiskuntaa. Sisällytän tutkimukseeni myös kansainvälisissä avustusjärjestöissä työskentelevien […]

Välähdyksiä avustustyöstä ja ”hyvinvointiaktivismista” Irbidin pakolaisleiriltä

  Kuvat: Hussein Amri ja Salla-Maria Korhonen Kahvin tuoksu, puhelimen tauoton pirinä, paperiarkkien rahina, tietokoneen näppäimistön äänekäs nakutus, ilmastoinnin humina ja ihmisten puheensorina. Näin voisi kuvata tyypillisen toimiston ilmapiiriä aamu yhdeksältä missä päin maailmaa hyvänsä, vaikkapa Suomessa. Puolenpäivän jälkeen toimistotilan omalaatuisuus tulee kuitenkin vääjämättä esille: kahvissa tuoksuu kardemumma, lounassämpylöiden sijaan työntekijät nauttivat falafel-leipiä tai shawarma-annoksia […]

Libanonin terveydenhuolto myrskyn silmässä – terveisiä kansainvälisestä sotalääketieteen konferenssista Beirutista

Kuvat: Agneta Kallström Minulla oli mahdollisuus osallistua Beirutin amerikkalainen yliopiston (AUB) järjestämään konfliktilääketieteeseen keskittyvään nelipäiväiseen konferenssiin Libanonissa 11.–14. toukokuuta 2017. Kyseessä oli ensimmäinen maassa järjestettävä sotalääketieteellinen akateeminen tapahtuma, joka kokosi yhteen asiantuntijoita niin lähialueilta kuin laajasti länsimaistakin. Voisi melkein ihmetellä, miksei vastaavaa tapahtumaa ole järjestetty maassa aikaisemmin, vaikka Libanon on itsekin ollut väkivaltaisten poliittisten tapahtumien […]