Liikuntaa, luontokokemuksia ja stressinsäätelyä: Psykologien Sosiaalisen Vastuun hanke Libanonissa

Sosiaalityö pakolaisleirissä Libanonissa kuormittaa monenlaisilla stressitekijöillä. Osa niistä on tuttuja vastaavassa työssä Suomessakin, mutta pakolaisleirissä ne ovat rankempia ja auttamistyön keinoja on vähemmän. Sisäisten voimavarojen kasvattaminen voi kuitenkin tukea sosiaalityöntekijää. Psykologien Sosiaalisessa Vastuussa on vuodesta 2014 ollut meneillään stressinsäätelyhanke pakolaisleireissä työskenteleville sosiaalityöntekijöille.

Beirutin maratonilla ja patikoimassa vuorilla

Aloitimme Psykologien Sosiaalisen Vastuun (PSV) Extreme Survival Team –hankkeen (EST) vuonna 2008 yhteistyössä pakolaisleireissä työskentelevän Beit Atfal Assumoud –järjestön (BAS) kanssa. Tässä hankkeessa keskeistä oli liikunnan ja luonnon merkitys hyvinvoinnille. Siinä BAS:in tukemat lapset ja nuoret kymmenestä leiristä, myöhemmin muutamat vanhemmatkin, osallistuivat Beirutin maratontapahtumaan. Veimme lapsia myös patikoimaan vuorille. Hankkeessa kaikki oli uutta niin lapsille kuin järjestön työntekijöillekin.

Beirutin maratonin järjestäjät suhtautuivat aluksi hyvin myötämielisesti palestiinalaisiin osallistujiin. BAS sai alennusta osallistumismaksuista ja järjestön edustaja kutsuttiin mukaan suunnittelukokouksiin. Enimmillään mukana olikin yli 700 osallistujaa viiden kilometrin minimaratonilla tai kymmenen kilometrin Fun Runilla. Osallistumismaksujen lisäksi hankkeemme keräsi rahaa bussimaksuihin ja ruokatarpeisiin. Myös jalkineiden hankkimisessa avustettiin. Järjestimme suomalaisille maratonmatkoja, joiden aikana oli mahdollisuus tutustua laajemminkin järjestön toimintaan.

Muutaman vuoden jälkeen BAS:issa koettiin kuitenkin organisoijien suhtautumisen muuttuneen. Enää ei saatu alennusta maksuihin ja ilmapiiri kokouksissa oli palestiinalaisten mielestä muuttunut ”elitistiseksi”. BAS:in toiminnanjohtaja Kassem Aina ehdotti, ettei Beirutin maratonille enää osallistuttaisi. Patikointiretkiä kuitenkin jatkettiin, minkä lisäksi teimme ehdotuksen uudesta stressinsäätelyhankkeesta, jossa luonnossa liikkuminen nähtiin alusta alkaen tärkeänä osana toimintaa.

 

Stressinsäätelyhanke vuodesta 2014

Ensimmäinen sosiaalityöntekijöiden ryhmä aloitti oppimisprosessinsa kolmipäiväisessä työpajassa vuonna 2014 ja seuraava ryhmä vuonna 2015. Prosessia on jatkettu vuosittain kummankin ryhmän kanssa. Kaikkiaan osallistujia on ollut yli 30, joista pieni osa on siirtynyt BAS:ista muihin tehtäviin. Kolmesta työpajapäivästä keskimmäinen on ollut luontopäivä ja muutoinkin harjoituksia on tehty luokkahuoneen lisäksi ulkona.

Osallistujat tulivat kymmenestä BAS:in leirikeskuksesta ja viidestä perheneuvolasta eri puolilta maata Beirutiin Mar Eliasin keskukseen. Välillä matkanteko oli hankalaa, eikä aikataulussa pysyminen onnistunut. Kassem Aina ehdotti, että luopuisimme Beirut-keskeisestä mallista ja luokkahuonetyöpajat järjestettäisiin vuonna 2017 kolmelle pienryhmälle Beirutissa, Tyroksessa ja Beddawissa. Tämä sopi meille, koska koulutettavat olivat edistyneet niin, että pystyimme ottamaan käyttöön uuden pienryhmissä toteutettavan menetelmän.

 

Työntekijän ja perheenäidin stressi

Osallistujat toivat ensimmäisenä päivänä mukanaan työpajaan paineet, joita he kohtaavat työssään kymmenessä pakolaisleirissä. Ne ilmenivät fyysisinä jännityksinä, levottomuutena ja keskittymisvaikeuksina. Useimmat BAS:in sosiaalityöntekijöistä asuvat itsekin pakolaisina samassa ahtaassa ja epäterveellisessä elinympäristössä kuin ihmiset, joita he auttavat.

Aluksi kartoitimme stressitekijöitä osallistujien työssä ja muutenkin elämässä. Pakolaisleireissä työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä stressaavat luonteeltaan samanlaiset asiat kuin suomalaisiakin työntekijöitä, vaikka niiden konkreettiset sisällöt ovatkin erilaisia. BAS auttaa köyhimpiä perheitä, joilla on suuria ongelmia. Sosiaalityöntekijöistä tuntuu usein raskaalta, kun he haluaisivat auttaa enemmän kuin voivat. Pakolaisten vyöryttyä Syyriasta Libanoniin paineet ovat entisestään kasvaneet.

Työstressin lisäksi BAS:in sosiaalityöntekijöitä kuormittavat perheenäidin arkihaasteet. Työ ja kotiaskareet täyttävät sosiaalityöntekijöiden päivät niin, että itsestä huolehtiminen jää vähiin.

 

Pysähtymisen vaikeus

Hankkeen ensimmäiset työpajat sisälsivät luentoja, joissa käytiin läpi, mitä stressi on ja millaiset stressireaktiot ovat tavallisia. Puhuttiin stressin hälytysmerkeistä, niiden tunnistamisesta ja selviytymistä tukevista keinoista. Tarkoituksemme oli pitää luento-osuus minimissä ja mahdollistaa enemmän kokemuksellista oppimista. Heti ensimmäisenä päivänä harjoiteltiin omien stressireaktioiden tunnistamista ja stressitason arvioimista sekä tehtiin yksinkertaisia rentoutumis- ja keskittymisharjoituksia.

 

Rentoutumis- ja pysähtymisharjoitukset edellyttävät hiljentymistä ja keskittymistä. Se ei alussa tahtonut millään onnistua 15 naisen ryhmissä. Vaativa työ ja pakolaisen moniongelmainen elämäntilanne tuottavat kumuloituvaa stressiä, jota ei enää tiedosta ja joka muuttuu ”normaalitilaksi”. Hankkeen ensimmäisenä työpajapäivänä 2014 ei ollut hetkenkään hiljaisuutta ja harjoitusten läpivieminen oli vaikeaa. Kehitimme sitä seuraavaa ulkoilupäivää varten uuden stressihuutoharjoituksen, jonka toivoimme vähentävän levottomuutta.

BAS:issa tehdään piknikretkiä niin lasten kuin aikuisten kanssa, mutta patikointi oli henkilökunnalle uutta ennen EST-hankettamme. Lähes kaikille stressinsäätelyhankkeeseen osallistuneista se oli uusi kokemus. Vaikka olimme antaneet ohjeita, useimpien varusteet olivat kaukana optimaalisesta. Onneksi meillä on ollut kokenut luonto-opas, joka on ymmärtänyt ryhmämme rajoitukset.

Stressihuutoharjoitus toimi toivomallamme tavalla. Siinä osallistujat kuvittelivat itselleen merkittävän stressitekijän ja ikään kuin työnsivät sen pois huutamalla. Sen jälkeen alkoivat jo onnistua pysähtymis- ja hiljentymisharjoitukset sekä aistien aktivoiminen ottamaan vastaan luontokokemuksia. Nyttemmin olemme käyttäneet osan ajasta hiljaisuuskävelyihin, jotka kestävät 10-15 minuuttia. Hiljaisuus auttaa kääntämään katseen sisään päin, omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Patikointipäivistä harjoituksineen on tullut sosiaalityöntekijöille mieluisin hankkeemme osa.

Luonnossa löytynyt kyky rauhoittua seurasi mukana Beirutiin. Ensimmäisten kolmipäiväisten työpajojen viimeisenä päivänä teimme Mar Eliasin pakolaisleirin viereisellä joutomaalla harjoituksia, jotka edellyttivät hiljaisuutta ja keskittymistä. Osallistujat olivat löytäneet niiden merkityksen ja keskittyminen oli erinomaista silloinkin, kun lapset tai lammaslauma tulivat viereen ihmettelemään.

 

Syvemmälle yksilötasolla

Työpajat ovat mahdollistaneet sen, että stressikokemusten työstämisessä pystyimme etenemään myös syvemmälle yksilöllisiin vaikeisiin stressikokemuksiin. Tässä on käytetty G-TEP-menetelmää (the Group Traumatic Episode Protocol).

G-TEP-pienryhmässä kukin osallistuja valitsi työstettäväkseen stressaavan tai häiritsevän tapahtuman lähimenneisyydestä. Tapahtuma voi olla jo mennyt ohi tai vielä käynnissä. Työskentelyn edellytys on, että osallistujat pystyvät mielessään luomaan itselleen turvapaikan, jota käytetään hyväksi prosessissa. Toisin kuin häiritseviä tapahtumia, näitä turvapaikkamielikuvia sekä voimavaroja, jaettiin muiden osallistujien kanssa. Lisäksi protokollaan sisältyy stressinsäätelyharjoitus. Nämä ovat tarpeellisia, jotta voidaan askel askeleelta kohdata muistikuvia häiritsevästä tapahtumasta.

Osallistujat ottivat tehtävän hyvin vastaan. Työstettävän kokemuksen valintaa helpotti, että sitä ei tarvinnut jakaa muiden kanssa. Loppukeskusteluissa kävi ilmi, että monet olivat valinneet hyvin vaikean kokemuksen työstettäväkseen. Eräs heistä sanoi, että pystyi käymään läpi kokemusta, jota ei ollut halunnut muistaa. Useampi kertoi, että mielikuvat olivat hyvin aistivoimaisia. Työskentelyä oli auttanut se, että vaikean kokemuksen rinnalla oli mielikuva turvapaikasta. Osallistujat kertoivat myös siitä, että jotkut muistot eivät enää tuntuneet vaivaavan. Yksi heistä kertoi seuraavana päivänä, että vaikean, sivuun painetun menetyskokemuksen käsittelyn jälkeen mieleen oli alkanut tulla hyviä muistoja.

 

Stressinsäätelyrutiinien muodostuminen

Koko stressinsäätelyhankkeen ajan osallistujat ovat arvioineet omaa stressitasoaan kahdella menetelmällä, yleisessä käytössä olevalla kyselylomakkeella ja asteikkomittarilla. Kun stressitason itsearviointia on toistettu, moni alkoi ymmärtää, että säännöllisestä arvioinnista on hyötyä. Palautteissa kirjoitettiin monin sanoin tähän liittyvästä oivalluksesta, että omaan stressikokemukseen voi vaikuttaa, vaikka stressin aiheuttajaan ei voisikaan.

Kirjallisissa palautteissa on tullut usein esiin, että patikointipäivä ja sen aikana tehdyt harjoitukset ovat sosiaalityöntekijöille erittäin tärkeitä. Ensimmäisellä patikoinnillaan suurimpia vaikeuksia kokenut sosiaalityöntekijä totesi: ”Yhden kilometrin jälkeen olin väsynyt ja ajattelin, etten pysty jatkamaan. Kahdenkin kilometrin jälkeen tunsin samoin. Sen jälkeen tuntui, kuin keuhkot olisivat auenneet ja oli parempi kulkea. Kun pääsimme metsään, kaikki aistit aktivoituivat. Näin kauniin maiseman, tunsin tuoksut. Olin onnellinen ja unohdin kaikki patikoinnin vaikeudet.” Motivoituminen näkyy myös siinä, että vaeltamaan lähdetään paljon paremmissa varusteissa, kuin ensimmäisellä kerralla.

Jo hankkeemme alussa osallistujat kertoivat, että he kokivat voivansa välittää työpajoissa oppimaansa muille ihmisille. Samoin he totesivat, että harjoituksista on apua niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässä. Opittu elää osallistujien arkipäivässä. Viime vuoden työpajassa kertasimme, millaisia sisältöjä on käyty läpi. Olimme yllättyneitä, kun osallistujat muistivat niitä jopa paremmin kuin me.

Arvioimme, että on tullut aika ottaa hankkeeseen uusi osio, kouluttajakoulutus. Se on parhaillaan suunnitteilla ja tarkoitus on aloittaa ensi vuoden alussa, mikäli rahoitus järjestyy.

Kirsti Palonen ja Nina Lyytinen, 23 maaliskuuta 2018

Libanon, naisten asema, pakolaiset

---