Kertomuksia Sabrasta ja Shatilasta – palestiinalaisleirin monet kasvot
Sabran torialue tarjoaa mitä erikoisimman aistikokemuksen: se tuoksahtaa vaihdellen eläinten ruhoille, kalalle, leivonnaisille ja tuoreille yrteille. Kärpäset ovat torin kuninkaita. Myös ihmiset, autot ja skootterit kiitävät joka suuntaan. Välillä voi kuulla läheisestä moskeijasta kantautuvan rukouskutsun, kun taas seuraavassa hetkessä nuoret soittavat kadunkulmassa sen hetken suurinta autotunehittiä tanssien ja hyppien samalla musiikin tahdissa. Sabrasta voi ostaa ihan mitä vaan, ja luultavasti puolet halvemmalla kuin Beirutin keskustasta.
Sabran torikatu ja sen viereisen Shatilan palestiinalaisleirin elämä tulivat minulle tutuksi viime syksynä ollessani työharjoittelussa National Institution of Social Care and Vocational Training -järjestössä (NISCVT). Arabiaksi järjestö tunnetaan nimellä Beit Atfal Assumoud. Se järjestää erilaisia harrastus- ja vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia nuorille, jotka asuvat Shatilassa ja sen lähiympäristössä. Olin mukana sen toimintaan osallistuvien palestiinalaisnuorten arjessa, kun he tulivat viikoittaisille dabke- ja musiikkitunneillensa. Osallistuimme yhdessä myös kansainvälisten vierailijoiden järjestämiin aktiviteetteihin, kuten vaellusretkelle Harissaan ja sirkusesitykseen. Palestiinalaiset, joihin Shatilassa tutustuin, ovat syntyneet joko Libanonissa tai Syyriassa.
Kaikki Libanonissa matkustaneet tietävät, että liikenteessä seikkaileminen ja kimppataksin saaminen voi olla suuren säädön takana. Siksi olinkin huolissani, ehtisinkö työpaikalleni ensimmäisenä aamunani ajoissa. Kauppiaat katselivat minua huvittuneesti, kun suhasin Sabran torikatua edestakaisin yrittäessäni löytää oikeaa sisäänkäyntiä järjestön tiloihin. Minulle oli edellisenä iltana näytetty sisäänkäynnin sijainti, mutta basaarimainen torialue näytti täysin erilaiselta päiväsaikaan, kun kaikki kaupat olivat auenneet ja vaatetelineet siirretty ulos sisätiloista. Puhelinverkkoyhteys on alueella olematon, joten tiesin soittamisen työpaikalleni olevan turhaa. Jälkikäteen ajateltuna, olisin voinut kysyä neuvoa keneltä tahansa, sillä järjestö ja sen työntekijät tunnetaan alueella hyvin.
Kuukauden sulattelun jälkeen Sabran torikadusta muodostui kuitenkin yksi lempipaikoistani Beirutissa. Pian tutut lapset ja aikuiset alkoivat tervehtiä minua kävellessäni alueella. Usein perjantaisin eräs nuorista käveli kanssani Sabran reunalle, jolloin vaihdoimme samalla viikon kuulumiset englannin ja arabian kielen sekoituksella. Kyseinen nuori ei osallistunut järjestömme toimintaan, vaan tutustuin häneen torilla liikkuessani.
Sabran torialueen vasemmalla puolella nousee Shatilan pahamaineinen palestiinalaisleiri. Shatila on noin neliökilometrin kokoisella alueella oleva naapurusto, jossa talot on rakennettu erittäin tiiviisti yhteen. Se on yksi maailman tiheimmin asutetuista alueista, ja sen sokkeloisille ja pienille kujille on helppo eksyä. Shatilan ylle muodostuu sähköjohdoista ja korkeista taloista katto, jonka lävitse auringonvalo pääsee vain harvoin. Leirissä asuu arviolta 10 000–30 000 ihmistä, joista noin puolet on palestiinalaisia. Halpojen vuokrien takia alue vetää puoleensa myös muita ihmisiä, ja erityisesti Syyrian sota on pakolaisineen kasvattanut palestiinalaisleirien väestöä Libanonissa. Useat asukkaat kuvaavat Shatilaa turvattomaksi alueeksi iltaisin. Leirin suurimmat ongelmat ovat sen alkeelliset olosuhteet, puhtaan juomaveden puute ja toistuvat sähkökatkokset. Lisäksi sen tuhannet sähköjohdot ovat aiheuttaneet kuolemantapauksia niiden tippuessa ihmisten päälle.
Palestiinalaiset elävät hyvin epäoikeudenmukaisessa tilanteessa Libanonissa, ja heihin kohdistuva rakenteellinen syrjintä on pysähdyttävää kohdata. Heiltä on evätty pääsy julkisiin palveluihin, heidän mahdollisuutensa koulutukseen ja työelämään on rajattu, eikä heillä ole oikeutta kiinteään omaisuuteen. Kohtasin kuitenkin paljon ystävällisyyttä, ja useimmat päiväni Shatilassa olivat täynnä ilon ja naurun hetkiä. Vaikka tulin yhteisön ulkopuolelta, minut otettiin yhdeksi sen jäsenistä. Aina vieraillessani järjestön asiakkaiden kodeissa minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi. Osallistuin jopa erään entisen asiakkaan äidin hautajaisiin. Tämän lähemmäs yhteisöllisyyttä en ole elämässäni tähän mennessä päässyt.
Usein Shatilasta uutisoidessa ja kirjoitettaessa positiiviset seikat jäävät negatiivisten asioiden varjoon. Leiri on käynyt läpi useita tragedioita, uudelleenrakentamisia ja yhden joukkomurhan, eivätkä ne ole hävinneet ihmisten mielistä ja sydämistä. Palestiinalaisten synkkä historia niin Libanonissa kuin muualla Lähi-idässä on usein mukana tarinoissa, joita palestiinalaisyhteisöissä kerrotaan sen jäsenille, tuleville sukupolville ja kansainväliselle yleisölle. Palestiinalaiset haluavat pitää huolen siitä, ettei heitä tai heidän asiaansa unohdeta. On tärkeää, että yhteisö nostaa julkiseen keskusteluun sitä koskevia syrjiviä käytänteitä. Koen kuitenkin tärkeäksi tuoda esiin myös sellaisia asioita, jotka eivät liity palestiinalaisten traagiseen tilanteeseen. Eräs haastattelemani, toimittajana työskentelevä palestiinalaisnuori totesikin elämästä Shatilassa näin:
”Vaikka Shatilassa elämiseen liittyy varjopuolia, on yhteisössämme myös paljon hyviä asioita. Meillä on ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita piirtämisessä, laulamisessa ja muissa taiteissa. Libanonissa on myös korkeissa viroissa olevia palestiinalaisia. Omassa työssäni haluan keskittyä Shatilan positiivisiin puoliin, kuten palestiinalaiseen kulttuuriin ja sen säilyttämiseen.”
Useille leirillä tutustumilleni nuorille olikin tärkeää olla mukana ylläpitämässä palestiinalaista kulttuuria ja katsoa menneisyyden sijaan myös tulevaisuuteen. Itse kuitenkin usein pohdin heidän elämäänsä sävyttävää stigmatisoitunutta identiteettiä. Miten jatkuvasti epäoikeudenmukaisuudesta ja vuosikymmeniä jatkuneesta sorrosta muistuttavassa ympäristössä tuleville sukupolville on mahdollista luoda positiivista identiteettiä? Ainakin järjestöjen organisoimalla kollektiivisella toiminnalla nuorille voidaan antaa positiivisia kokemuksia Shatilan arjen keskellä.
Kaiken kaikkiaan harjoitteluni Shatilassa oli ikimuistoinen kokemus. Parasta harjoittelussani olivat kaikki ne lapset ja nuoret, jotka toivat minulle iloa ja valoa synkimpinäkin päivinä. Sanotaan, että muutos parempaan lähtee yhteisöistä itsestään. Palestiinalaisten tilanteen tarkastelussa ei kuitenkaan voida sivuuttaa sitä rakenteellista ja jokapäiväistä syrjintää, mitä he joutuvat Libanonissa kohtaamaan. Tasavertaisilla koulutuksen ja työelämän mahdollisuuksilla voitaisiin katkaista sukupolvet ylittävä köyhyyden kierre. Sillä voitaisiin myös antaa palestiinalaisille paremmat eväät yhteisön tilanteen kehittämiseksi niin paikallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Artikkelikuva: Sabran torialueella riittää kuhinaa päiväsaikaan, kun kaikki kaupat ovat auki. Kuva: Miriam Huovila
”Palestiinalaiset elävät hyvin epäoikeudenmukaisessa tilanteessa Libanonissa, ja heihin kohdistuva rakenteellinen syrjintä on pysähdyttävää kohdata. Heiltä on evätty pääsy julkisiin palveluihin, heidän mahdollisuutensa koulutukseen ja työelämään on rajattu, eikä heillä ole oikeutta kiinteään omaisuuteen.”
Libanonissa palestiinalaisten pakolaisten on saatava vuotuinen työlupa, koska vuoden 2001 lakiin oli tehty muutos eli palestiinalaisia pakolaisia estetään lakisääteisesti hankkimasta, siirtämästä tai perimästä kiinteistöjä Libanonissa.
Tällainen ongelma on tietoisesti luotu, sillä se palvelee hyökkääjävaltioiden tavoitetta yhtenä osana Israelin vastaisessa toiminnassa.
Arabivaltioiden luomaa ongelmaa voi hyvällä kutsua apartheid-toiminnaksi, sillä ne käyttävät tilannetta häpeämättömästi hyväkseen.
Näin on luotu varma vihan täytteinen ilmapiiri, erittäin hyvä kohde medialle ym. ja erilaisten järjestöjen toiminnalle alustaa, joiden yksisilmäinen toiminta ei palvele muuta kuin juuri tuota laitonta luotua tavoitetta.