Vaihtelua jordanialaiseen tapaan – arabian opiskelua ja sukellusreissu Aqabaan

Aqabassa ilma on 35-asteista, mutta onnekseni Punaisenmeren vesi vasta vain 22-asteista. Takanani on ensimmäinen lukukausi Jordanian yliopiston kielikeskuksessa ja edessäni odottaa kesä Suomessa tutuissa töissä. Niistä samoista liiankin tutuiksi käyneistä töistä sain kipinän viime kesän lopulla lähteä opiskelemaan arabiaa Lähi-itään. Valitsin Jordanian muutamasta eri syystä: paikallinen puhekieli on melko lähellä virallista arabiaa fussha´a, Jordanian yliopisto on tarjonnut arabian opintoja vieraskielisille jo vuodesta 1979 ja Jordania maana on suhteellisen vakaa.

Ramadanin ensimmäisenä päivänä toukokuussa sukelluskeskuksen henkilökunta Aqabassa paastosi. Vain yksi sukellusmestareista tupakoi ramadanista huolimatta. Vitsailin hänelle, että se on pelkästään hyvä asia, sillä en välittäisi sukeltaa äreän ohjaajan kanssa. Sukeltamisen tuottamasta mielihyvästä ja hyvästä yhteishengestä huolimatta en saa tällä kertaa kaikkea irti kokemuksesta, sillä liian moni asia pyörii mielessä. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut, miltä tuntuu palata Suomeen neljän kuukauden jälkeen ja miltä sitten tuntuu jälleen tulla takaisin Ammaniin syyslukukaudeksi?

 

 

Olin kyllästynyt töihini Suomessa teollisuuden pienyrittäjänä, ja tahdoin muuttaa melkein kaiken elämässäni. Opintojen alkaminen tammikuun lopulla Ammanissa vastasi kaipuuseeni, ja sain aivan uudet haasteet elämääni. Ensimmäinen kuukausi Jordaniassa oli pelkkää sopeutumista ja itsessään väsyttävää. Kaksi tai kolme viikkoa kului opiskellessa aakkosia, kirjoittamista ja äänteitä. Vasta maaliskuussa aloin todella ymmärtää ja hahmottaa, kuinka paljon enemmän työtä arabian kieli vaatiikaan kuin mikään aiempi opiskelemani kieli, venäjä mukaan lukien.

Henkisesti valmistaudun opiskelemaan arabiaa myös kesällä Suomessa töiden määrästä riippuen. Osaltaan minua motivoi se, että opettajani, pari kaveriani ja jordanialainen tyttöystäväni odottavat minun vähintäänkin säilyttävän osaamistasoni kesän aikana. Tyttöystäväni on yliopistolta, ja seurustelumme alkoi tuntien väliajoilta. Hän on muslimi, ja tällöin seurustelun tulee näyttää tavalliselta kaverisuhteelta yliopistolla ja Ammanin kaduilla tai kahviloissa. Hyvämaineinen nuori musliminainen ei esimerkiksi saa viettää aikaa miespuoleisen ystävänsä asunnolla, vaikka se olisikin täysin viatonta. Perheelle paljastuneen seurustelun seurauksena voisi tytölle olla isän nyrkistä saaminen ja vapauden rajoittaminen. Olen koettanut vähentää huoltani tyttöystävästäni ajattelemalla, että jos hän on valmis ottamaan riskin ja seurustelemaan kanssani, minun täytyy hyväksyä se ja olla kiitollinen siitä, että hän pitää minua sen arvoisena.

 

 

Jordaniassa huomioni kiinnittyy usein kulttuurin ja kielellisten ilmaisujen uskonnollisuuteen. Uskovassa perheessä kasvaneena ja monissa eri kristillisissä seurakunnissa vierailleena lähestymistapani on usein kyseenalaistava. Jordaniassa esimerkiksi insh-Allah, ”jos Luoja suo” esiintyy usein sanontana, joka suunnilleen tarkoittaa ”jokin saattaa tapahtua”, ”teen sen jos”, ”mahdollisesti”. Alkuperäisesti sanonnan sisältä lienee ollut sama kuin Raamatussa Jaakobin kirjeessä (4:13-16) mainittu kehotus muistaa meidän rajallisuutemme tulevaisuuden suhteen. Petran viereisessä hotellissa se kuitenkin tyypillisesti tarkoitti sitä toista vaihtoehtoa: ”saamme huoneenne siivottua tunnissa insh-Allah”, eli ”emme saa”. Toinen esimerkki on hamdulillah, ”kiitos Jumalalle”. Muslimikavereideni on vaikea ymmärtää hahmottaa protestanttista näkemystäni yksilön omasta vastuusta hyvinvoinnistaan.

Jordaniassa uskonnon harjoittamista saa kritisoida, mutta tietyissä rajoissa. Pari kertaa suosikkikahvilassani Ammanissa olen törmännyt vessassa johonkuhun, joka suorittaa rituaalista peseytymistä ennen iltapäivän rukousta. Sukkien sipaisu veteen kastetulla kädellä tuntuu minusta tyhmältä jalkojenpesurituaalin imitoinnilta. Sitä se on myös kaverini ja opettajani mielestä. Profeetta Muhammed on kuitenkin erehtymätön. Kerran keskustelin kielikaverini ja hänen agnostikkokaverinsa kanssa Jemenin lapsiavioliitoista ja yleisesti siitä, minkä ikäisenä tytöt ovat valmiita avioliittoon. Sanoin agnostikkokaverille, että vaikka Profeetta otti Aishan vaimokseen, kun tyttö oli vasta yhdeksänvuotias, ei muslimien tarvitse seurata hänen esimerkkiään kaikessa. Jälkeenpäin kielikumppanini kertoi vaivaantuneena, ettei oikein välitä uskontokeskusteluista.  Uskonto onkin minulle Jordaniassa lähinnä viitekehys kulttuurin ymmärtämiseen, ihmisten kanssa toimimiseen ja kommunikointiin, koska uskonnollinen kulttuuri ja uskonnon harjoittaminen ovat länsimaita enemmän nivoutuneet osaksi arkielämää ja kieltä.

 

 

Yksi haaste kommunikoinnille on kuitenkin tottuminen ihmisten ystävällisyyteen ja välittömyyteen. Ystävyyteen liittyvät raja-aidat ovat hyvin toisenlaisia kuin Suomessa. ”Joko nyt näin vähän ajan kuluessa tämä henkilö ajattelee meidän olevan ystäviä?”, kysyn toisinaan mielessäni itseltäni. Tyttökaverini lisäksi olen habibi eli ”rakas” ainakin parille sällille. Alan vähitellen tottua nimitykseen, samoin kuin miesten poskien pussaamiseen, johon sain palestiinalaistyylissä häissä tulikasteen. Samoissa häissä pääsin myös tanssimaan palestiinalaista tabqa´a. Se vaati aikamoista eläytymistä kahdensadan häävieraan ja videokameran edessä tietäen, että ainoana blondina olen huomion keskipisteenä.

Usein minulta kysytään mitä pidän Jordaniasta ja vastaan nuss-nuss, ”puolittain”. En pidä Ammanin melusta ja liikenteestä, mutta ruuasta ja ihmisistä pidän enimmäkseen. Tosin välillä vaikuttaa, etteivät ihmiset osaa tehdä muuta kuin syödä ja juoda kahvia sekä sauhutella tupakkaa. Vajaan neljän kuukauden aikana näin itseni lisäksi neljän paikallisen juoksevan kadulla urheilumielessä. Kävely paikasta toiseen puhumattakaan kävelystä itse itsensä vuoksi on Jordaniassa huomattavasti vähäisempää kuin Suomessa. Tämä koskee naisia ja tyttöjä vielä selkeämmin, esimerkiksi yliopistolta äidit ja isät hakevat useimmiten tyttärensä autolla. Kaikki tämä tuo osansa kaupungin liikennemäärään. Ehkä sosiaalinen kanssakäyminen korvaa täällä harrastukset, joille länsimaissa annetaan Jordaniaa suurempaa painoarvoa.

 

 

Matkalla Aqabasta takaisin Ammaniin poimin kyytiini kolme liftaavaa miestä, jotka osoittautuivat viereisen varuskunnan sotilaiksi. Liftaaminen on ilmeisesti aika tavallista työviikot kodeistaan kaukana työskenteleville miehille, ja olen aiemminkin Jordaniassa matkustaessani ottanut kyytiini liftareita. Sotilaat olivat hieman yllättyneitä nähdessään eurooppalaisen istuvan ratin takana. Suurimman osan matkasta oli aika hiljaista. Takapenkillä yksi nukkui, toinen soitteli kavereilleen. Vieressäni kapteeniksi osoittautunut mies yritti välillä sanoa jotain englanniksi, mutta itse otin linjaksi pysyä arabiassa. Miehet olivat väsyneitä, mutta silminnähden hyväntuulisia. Kapteenin puheesta tulkitsin ramadanin olevan melko uuvuttavaa palveluksessa. Miesten kiinnostus heräsi, kun aloin kertoa Suomen pakollisesta asepalveluksesta, naapuristamme Venäjästä syynä siihen ja Karjalan Kannaksen lopputaistelusta kesäkuussa 1944. Hitaasti, sana ja ajatus kerrallaan, sain kerrottua asiasta arabiaksi. Sellaiset hetket, kun saa kokemuksen vastapuolen täydestä kiinnostuksesta ja todella kerrottua jostain mistä haluaa, ovat todella palkitsevia kielen opiskelijalle.

Kapteenin kasvoilla oli aito ilo ja kiitollisuus jaetusta matkasta hänen jäädessään pois kyydistä Kuolleellamerellä. Keskustelu ei ollut kummoinen, mutta sitäkin merkityksellisempi molemmille. Hänelle ehkä siksi, että minä vierasmaalaisena ponnistin äärimmilleni saadakseni kerrottua heille jotain mielenkiintoista arabiaksi. Tämän lisäksi minä sain auttaa heitä uuvuttavan työviikon lopuksi kohti heidän kotejansa, joissa vaimot tai äidit odottivat heitä valmistellen paaston katkaisevaa iltaruokailua.

Useat tapaamani miehet tekevät pitkää päivää töissä, jotkut kahta työtä. Usein kuulen kuinka asiat ovat taloudellisesti paljon huonommin kuin ennen. Jotkut sanovat ongelmien alkaneen arabikeväästä ja Syyrian sisällissodasta, kun taas toisten mukaan ne alkoivat jo sitä ennen, kun pakolaiset virtasivat maahan karkuun Irakin levottomuuksia. Monet nuoret miehet ajattelevat avioitumista, mutta se on suuri taloudellinen ponnistus suurimmalle osalle heistä. Monet haaveilevat töistä ulkomailla ja yhtä useat päätyvät ajamaan taksia Uberilla tai vääntämään shawarmaa ravintolassa insinöörin paperit taskuissaan. Toisaalta muutama tapaamani nainen ei ole lainkaan varma haluaako avioliittoa lapsista puhumattakaan. Toisten vanhemmat haluavat tyttärensä naimisiin nuorina, alle 25-vuotiaina, tai opiskelujen päättämisen jälkeen.

Suurelle osalla väestöstä elämä ei ole helppoa Jordaniassa. Perheen merkitys on suuri arjen haasteissa ja sen haasteiden vastapainona, joillekin ystävät ja kaverisuhteet ovat vielä tärkeämpiä. Kulttuurista ja uskonnosta riippumatta elämän ydinkysymykset ovat samoja kaikkialla.

 

 

Kuvat: Matias Ojakoski

Artikkelikuva: Sukeltamassa Aqabassa, laivanhylky oli suosikkipaikkani.

Matias Ojakoski, 28 kesäkuuta 2019

arabian kieli, arabian opiskelu, Jordania, kulttuuri, uskonto

---