Beduiinien maa

Suomen uskonnonopettajain liiton ja Suomen Lähi-idän instituutin matkalle lokakuussa 2023 osallistui 18 uskonnonopettajaa eri puolilta maata. Erinomaisena oppaanamme toimi Päivi Miettunen, joka on väitellyt Helsingin yliopistossa Lähi-idän tutkimuksesta aiheenaan Etelä-Jordanian beduiinien pyhät paikat. Kirjoitan tässä tunnelmia monipuolisen matkan varrelta, jonka aikana yövyimme Wadi Rumin autiomaassa, näimme muinaisen Petran, tutustuimme Jordanian kristittyihin, kuljimme muinaisen Jerashin katuja, nousimme Nebo-vuorelle ja vierailimme Jeesuksen kastepaikalla. Viikon aikana meille näyttäytyi kolme eri Jordaniaa: beduiinien Jordania, Antiikin Jordania ja Jordania toisena Pyhänä maana. Neljäs eli moderni Jordania vilahteli bussin ikkunasta, kun ohitimme Ammanin pilvenpiirtäjät ja pankkien komeat pääkonttorit.  

Jordania tuntui turvalliselta, vaikka Suomen ulkoministeriö kehottaakin noudattamaan siellä erityistä varovaisuutta. Sota reilun sadan kilometrin päässä näkyi puolitankoon vedettyinä lippuina muistuttamassa palestiinalaisten kärsimyksistä. Merkkinä maailmantilanteesta oli myös muuttunut lentoreittimme: Istanbulin ja Ammanin väli lennetään normaalisti Israelin yli, nyt kiersimme etelästä Egyptin kautta. 

Jordania on kuningaskunta. Kansalaiset tuntuvat olevan tyytyväisiä elämäänsä ja kuninkaallisiinsa. Kuningasperheen kuvia näkyi monin paikoin hotelleissa ja teiden varsilla. Jordaniassa ei ole öljyä, eikä se näin ollen ole voinut rakentaa yhteiskuntaansa sen varaan. Maa onkin perustanut identiteettinsä viisaammin ja kestävämmin perinteisen beduiinikulttuurin pohjalle. Kuningas tarvitsee heimoja ja heimojen johtajat eli sheikit, tukevat kuningasta. Koska sheikin tehtävä on pitää huolta heimostaan, kuningas kaikkien heimojen johtajana nähdään sheikkien sheikkinä. 

Jordanialaisia on noin 10 miljoonaa. Itsenäistymisen aikaan vuonna 1946 noin 80 % asukkaista oli beduiineja. Nykyisin noin puolet kansasta on palestiinalaistaustaisia ja maassa asuu noin 1-2 miljoonaa syyrialaista. 

Wadi Rum 

Beduiineja on pyritty auttamaan asuttamalla heitä kiinteästi paikoilleen ja antamalla sosiaalietuuksia. Wadi Rumin autiomaassa eläviä paimentolaisperheitä rohkaistaan turismin pariin. Vain beduiineilla on oikeus järjestää jeeppi- ja kamelisafareita. Turistille näkymät Wadi Rumissa ovatkin erityisiä: silmänkantamattomiin hiekkaa ja erilaisia hiekkakivikerrostumia. Auringonlasku värjää maiseman okran, terrakotan, oranssin ja vaaleanpunaisen sävyihin. Maisema näytti niin uskomattomalta, etten ihmettele, että Wadi Rumissa on filmattu useampikin eri planeetoilla tapahtuva elokuva (Star Wars, Yksin Marsissa), viimeisimpänä vuonna 2021 Dyyni.

 

Pääsimme ratsastamaan kameleilla erämaan halki ”aitoon beduiinileiriin”.  Ensimmäinen haaste oli kiivetä kamelin selkään. Seuraava riskinpaikka oli heilahdus, kun kameli nousi jaloilleen. Puristin satulannuppia kaksin käsin. Kolme takuuvarmasti alaikäistä beduiinipoikaa talutti kymmentä kamelia, joilla suomalaiskaravaanimme ratsasti. Kun matkaa oli jatkunut hetken, uskalsin jo irrottaa toisen käden. Tunnin ratsastuksen loppuvaiheessa homma alkoi jo vähän sujua, mutta satulassa istuminen tuntui tottumattomalla nivusissa. 

Yöllä telttaleirissä autiomaa oli tähtikirkas, pimeä ja hiljainen. Luulen, että heräsin yli lentävien lentokoneiden ääneen. En halunnut tarkemmin miettiä, olivatko ne hävittäjiä harjoittelemassa vai jotain muita koneita.  Seuraavana päivänä kiertelimme jeepillä katselemassa maisemia. Välillä pysähdyimme beduiiniteelle, kiipeilemään (pelottavan jyrkkien) kivimuodostelmien päällä (muutama uskalsi, minä en) tai kahlaamaan auringon lämmittämässä hiekkadyynissä. Turvallisuus ei tuntunut olevan ykkösprioriteetti, kun yritimme pysyä jeepin kyydissä kuskimme hurjastellessa. Erämaa oli esteettinen, fyysinen ja epätodellinen kokemus.

Petra 

Monille matkan odotettu kohokohta oli vierailu Petran rauniokaupungissa. Petran lähellä on muinainen pyhiinvaelluspaikka Aaronin vuori, jossa Mooseksen veli Aaron kuoli juutalaisen, kristillisen ja islamilaisen perinteen mukaan. Sveitsiläinen tutkimusmatkailija Johann Burckhardt oli vuonna 1812 menossa uhraamaan vuohen Aaronin haudalle, mutta ei koskaan päässyt perille vaan päätyi löytämään noin 5 kilometrin päässä sijainneen Petran.  

Petra tarkoittaa kalliota. Kaupungissa asui parhaimmillaan noin 30 000 asukasta. Se oli nabatealaisten kaupunki, joka eli kulta-aikaansa vuosina 100eKr.–100jKr. Aikanaan valtava imperiumi perustui siihen, että nabatealaiset saivat haltuunsa etelästä Egyptistä Arabian niemimaan läpi rannikolta Intiaan kulkevan ns. Suitsuketien kaupan. Petrassa hoidettiin Jeesus-lapsen lahjojen kullan, suitsukkeen ja mirhamin jakelu eri suuntiin.

 

Petra tunnetaan paitsi kiveen kaiverretusta arkkitehtuurista myös vesijohtojärjestelmästä. Nabatealaiset rakensivat kastelukanavia ja sadeveden kerääviä altaita. Petraan kuljetaan kuuluisan Siq-kanjonin kautta. Kanjonin läpi kuljettuaan vierailija näkee ensimmäisenä kuuluisan Al-Khaznen-temppelifasadin eli Aarrekammion. Nimi Aarrekammio on vasta 1800-luvulta, kun beduiinit arvelivat siellä olleen piilossa faaraon aarteita. Aarrekammion edessä on kuvattu Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvan (1989) loppukohtaus.

1800-luvulta alkaen alueella asui badul-heimo alunperin nabatealaisten rakentamissa hautaluolissa. Kun turismi Petraan alkoi 1980-luvulla lisääntyä, valtio siirsi heimon lähistölle rakennettuun kylään. Turismi tuo heimolle merkittäviä tuloja. Petrassa näki beduiinimiehiä, jotka näyttivät yllättävän paljon kapteeni Jack Sparrow-hahmolta Pirates of the Caribbean –elokuvasta. Kävi ilmi, että turistit olivat kertoneet joidenkin beduiinimiesten muistuttavan tätä. Koska kerran Jack Sparrow miellytti maksavia asiakkaita, alkoi heitä ilmestyä bisnekseen yhä enemmän. 

 

Yksi Petran ja koko matkan huippukokemus minulle oli kapuaminen 850 kivistä porrasaskelmaa “Luostarille” (Ad-Deir). Tämäkin fasadi on nabatealaisten rakentama, eikä se ole ollut luostari, vaan todennäköisesti uskonnollisten menojen tapahtumapaikka tai kuningashauta. Kiipeämisessä yhdistyi monta minulle tärkeää asiaa: erämaan lämpö, huimaavat maisemat, fyysinen haaste ja kokemus siitä, että saa olla osa jotakin kaunista, vanhaa ja salaperäistä. 

Toinen mieleen jäänyt hikinen kävelykokemus oli vierailu antiikin Jerashissa, joka on yksi parhaiten säilyneistä roomalaisaikaisista kaupungeista Italian ulkopuolella. Porttina alueelle kohoaa keisari Hadrianuksen kaupungissa oleskelun kunniaksi pystytetty riemukaari (Marguerite Yourcenar on kirjoittanut erinomaisen romaanin Hadrianuksen muistelmat, jonka luettuaan tuntuu kuin tuntisi tyypin). Kaupungissa on mm. Artemiille omistettu temppeli, loistavasti säilynyt amfiteatteri ja kylpylöitä. Kuumaa roomalaista kauppakatua astellessa tunsi historian tulevan lähelle. Moni meistä kuvasi videolle raunioita, joiden takana kontrastina kohosi moderni kaupunki. Äänimaiseman kruunasi rukouskutsu. 

Kristitty Jordania 

Noin 200 000 jordanialaista eli 2 % väestöstä on kristittyjä. Kristityn vähemmistön asema on kuulemamme mukaan ainakin melko hyvä. Kristinuskolla on historialliset juuret Jordaniassa: Madaba on vanha kaupunki raamatunaikaisessa Mooabissa.  Bysanttilaisella ajalla (noin 400–600 -luvuilla) asukkaat olivat kristittyjä. Kaupunki on kuuluisa mosaiikeistaan. Upein mosaiikki oli kreikkalaisortodoksisen kirkon lattiaan sommiteltu kartta, jossa näkyivät Bysantin aikainen Jerusalem, Kuollut meri, Jordan sekä Niili ympäristöineen.  

Eläviä kristittyjä tapasimme Shatanan kylässä, jossa on parisataa asukasta. Kylä on kuihtumassa, sillä sieltä muutetaan pois työn perässä. Kylässä on kolme kirkkoa: katolinen, latinalainen eli uniaattikirkko sekä kreikkalaisortodoksinen kirkko. Pyhän Nikolaoksen kreikkalaisortodoksisessa kirkossa meitä vastassa oli kaksi pappia ja kaupungin johtomiehiä. Hämmennystä isännissä herätti se, että seurueessamme oli vain yksi mies. Seurakunnan naiset olivat tehneet hyviä pasteijoita.  Oli kiinnostavaa kuulla, että vaikka välit ovat hyvät sekä muslimien että muiden kristittyjen kanssa, avioliittoja ei solmita oman ryhmän ulkopuolelle, edes muiden kristittyjen kanssa. Siitä kuulemma seuraa vain ongelmia. Kutistuvalle vähemmistölle on tärkeää säilyttää identiteettinsä.

Toinen Pyhä Maa 

Kuljimme osan matkaa seuraten Israelin kansan erämaavaelluksen reittiä muinaisten Raamatun aikaisten Edomin ja Mooabin maan kautta. Näimme muun muassa kiven, jota Mooses Edomissa Wadi Musassa (Mooseksen joenuoma) löi saadakseen vettä kalliosta. Nebo-vuorelta yritimme Mooseksen tavoin tähyillä luvattuun maahan, mutta näkyvyys oli aamu-usvassa heikko. Vuorella on fransiskaanien luostari, kirkko ja museo. Paikka oli kaunis ja näytti olevan pyhiinvaeltajille tärkeä.  

Uuden testamentin mukaan Jeesus kastettiin Jordanissa. Perimätiedon mukaiselle kastepaikalle Betaniaan on vaellettu satoja vuosia ja monet menevät sinne yhä kastettaviksi. Nyt vastarannalla, alle 10 metrin päässä Israelin miehittämällä Länsirannalla, oli hiljaista. Jordan-virta oli minulle pettymys: vesi ruskeaa ja joen uoma vaatimattomampi kuin olin (kansakouluajan) mielikuvissani ajatellut. Tyydyin huljuttelemaan jalkojani pyhässä vedessä. Jordaniassa kärsitään vesipulasta ja joen tila heikkenee koko ajan. Veden käytöstä kiistellään Israelin kanssa.

Beduiinien uskonto 

Kuten tiedetään, muslimien enemmistö on sunneja. Sunnalaisuuden sisällä vaikuttaa useita tulkintaperinteitä. Niiden joukossa ovat mm. nykyisin Salafismin nimellä tunnettu konservatiivinen, puhdasoppisuutta tavoitteleva fundamentalistinen koulukunta ja toisaalta suufilaisuus, mystiikkaa, puhdistumista ja kokemuksellisuutta korostava tie. Kautta historian on eri paikkakunnilla esiintynyt maltillisia, tiukkoja ja elämyksellisiä tapoja tulkita islaminuskoa. 1100- ja 1200-luvuilla suufilaisuus oli monissa yhteisöissä valtavirtaa, se oli maaseudun ja heimoyhteisöjen vastarintaliike kansasta etääntynyttä hallitsijan islamia vastaan. Suufilaisuus mahdollisti islamin leviämisen mm. Pohjois-Afrikan beduiinien keskuuteen, koska se suhtautui myönteisesti paikallisiin traditioihin sekoittuen niiden kanssa.  On arvioitu, että 80 % nykyisen Jordanian alueen sunnimuslimeista seurasi 1800-luvulla jotakin suufikoulukuntaa. Suufilaisuuden niin suuri merkitys täällä oli meille uskonnonopettajillekin yllätys. 

Heimojen parissa harjoitetun islamin kautta tuli ymmärrettäväksi myös pyhimyskultti. Pyhimys on ihminen, joka heijastaa jumalallista valoa ja pystyy tekemään ihmeitä. Suufiyhteisöjen johtajat ovat saavuttaneet tämän tilan. Koska vaikutus jatkuu myös kuoleman jälkeen, hauta on tärkeä. Haudan kautta jumalallinen siunaus kulkee tavalliselle ihmiselle. Haudoille tehdään pyhiinvaelluksia, joilla rukoillaan vaurautta ja terveyttä. Salafistisen islamin opetuksen mukaan uskonnon oppinuorana on Koraani ja Profeetan sunna eikä muuta suvaita. Pyhimyksiä ei tule rukoilla. Tätä tulkintaa saudit levittävät ympäri islamilaista maailmaa. Tulevaisuus näyttää, mihin heiluri seuraavaksi heilahtaa.  

Erään bussimatkan aikana paikallisoppaamme toi meille maistiaisiksi tuoreita viikunoita. Ne olivat herkullisia. Viikunat saivat minut hyräilemän profeetta Miikan rauhanvirttä, jonka vanhoissa sanoissa puhutaan viini- ja viikunapuista. Virressä kiteytyvät huoli, suru ja toivo. Mielessäni olivat myös vuosisatoja hellästi hoidetut oliivipuut kummallakin Pyhällä maalla. 

Istumme yhdessä lehväin alla,
kansat ei pelkää toisiaan.
Auroiksi miekat taotaan,
rauha ei pääty milloinkaan. 

(VK 515)

 

 

 

Artikkelikuva: Tuovi Pääkkönen / Jordania.

Tuovi Pääkkönen, 4 tammikuuta 2024

beduiinit, Jordania, Petra, Wadi Rum

---