Uskonto, rauhantyö ja luottamuksen rakentaminen – näkökulmia Omanista

Suomessa kovin moni tuskin on kuullut Muscatissa toimivasta Al-Amana-keskuksesta, joten pieni johdanto lienee paikallaan. 1980-luvulla perustettu uskontodialogikeskus on amerikkalaisen lähetystyön perintöä. Amerikan reformoitu kirkko (Reformed Church in America, RCA) aloitti toimintansa Omanissa 1890-luvun alkupuolella ja pyrki vastaamaan paikallisten keskeisimpiin tarpeisiin perustamalla kouluja ja järjestämällä terveydenhuollon palveluja. Toiminnan merkitystä kuvannee muun muassa se, että maassa 31 vuotta palvellut ja vuonna 1970 eläköitynyt tohtori Wells Thoms on edelleen hyvin vanhempien omanilaisten muistissa, ja myös monet nuorempien sukupolvien edustajat ovat hänestä kuulleet. Hieman myöhemmin vuonna 1983 eläköityneelle lääkäri-opettaja-pariskunta Donald ja Eloise Boschille taas itse sulttaani myönsi kunniakansalaisuuden ja lahjoitti hulppean asunnon kiitokseksi hyvästä työstä.

 

 

Itseasiassa vielä 1960-luvulla lähetyssairaalatoiminta piti huolta suurimmasta osasta maan hoidon tarvitsijoita, noin 90 000 potilaasta vuosittain. RCA:n lähetysorganisaatio oli tuolloin myös maan toiseksi suurin työnantaja. Kun sulttaani alkoi uudistaa maata vuoden 1970 valtaannousunsa jälkeen, tiesi se muutoksia RCA:n lähetystyölle. Omanilaiset ottivat lopulta täyden vastuun koulutuksesta ja sairaanhoidosta seuraavalla vuosikymmenellä. Tästä johtuen RCA tiedusteli, mikäli heidän läsnäolonsa Omanissa ja yhteistyönsä paikallisten kanssa voisi jatkua jossain muussa muodossa tulevaisuudessa. Al-Amana-keskuksen toiminta starttasi lopulta vuonna 1987. Keskuksen toiminta ponnistaa ekumeeniselta pohjalta, ja sen keskiössä ovat vuoropuhelun luominen erityisesti muslimien ja kristittyjen välille sekä maassa vaikuttavien kristittyjen seurakuntien keskinäisen yhteistyön ja asioidenhoidon tukeminen.

 

 

Kuinka rauhaa ja luottamusta käytännössä rakennetaan uskonnollisessa viitekehyksessä Arabian niemimaalla? Monellakin tavalla ja tasolla.

Paavin historiallinen vierailu Abu Dhabissa 3.–5. helmikuuta edustaa luonnollisesti tällaisen toiminnan korkeinta tasoa. Al-Amana-keskuksella ei toki vierailussa varsinaista roolia ollut, mutta sen verran keskusta ja sen työtä muistettiin, että johtaja sai kutsun pienemmälle piirille suunnattuihin virallisuuksiin. Myös henkilökunta- ja opiskelijadelegaatiolle tarjottiin paikat paavinmessuun. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun keskus sai osaltaan edustaa Omanissa vaikuttavia kristittyjä. Mitä tulee tapahtuman laajempaan merkitykseen, voisi sanoa, että Arabiemiraatit harjoitti suorastaan ”uskontodiplomatiaa”. Vaikka on helppo spekuloida, että maa, jonka ihmisoikeustilanne ja ulkopolitiikka ovat jatkuvasti kritiikin kohteena, on varmasti laskenut hyötyvänsä tilaisuuden symboliarvosta ja positiivisesta julkisuudesta merkittävästi, on tässä avauksessa nähtävissä myös paljon positiivista. Paavinmessun järjestäminen yli sadalletuhannelle alueella asuvalle kristitylle ja tapahtuman televisiointi valtakunnallisesti ei ole Arabian niemimaalla sisäpoliittisesti itsestään selvä asia. Helpompiakin vaihtoehtoja kädenojennuksiin on olemassa. Tämän lisäksi arkoja aiheita annettiin nostaa esille – tai ainakin tiedostettiin, ettei niiden esiin nousemista voi välttää. Vaikka paavi joutui ottamaan kansainvälisen diplomatian rajoituksia huomioon, hän esitti julkisesti selkeän vetoomuksen muun muassa Jemenin tilanteen ratkaisemisen puolesta. Olisi erittäin kiinnostava tietää, mitä suljettujen ovien takana keskusteltiin.

 

 

Al-Amana-keskuksen työn voisi sanoa keskittyvän keskitason toimijoihin, vaikka ajoittain ollaan tekemisissä isojenkin kihojen kanssa. Henkilökohtaisten suhteiden kautta tavoitetaan myös ruohonjuuritasoa. Keskus pystyy tarjoamaan uskonnollisille johtajille tilan neuvotella, jos mielekäs dialogi ei syystä tai toisesta ole mahdollista heidän kotimaissaan. Omanin tausta maana, joka pyrkii pitämään yllä hyviä suhteita joka suuntaan, auttaa tässä huomattavasti. Toisaalta uskonnolliset johtajat eri maista luottavat Omaniin ja tulevat maahan mielellään, toisaalta paikallisviranomaiset antavat mahdollisuuksia myös sellaisille tahoille, joita ei välttämättä monissa muissa maissa otettaisi vastaan. Keskus pystyy myös järjestämään useille kurssilaisille mainion ensikosketuksen arabimaihin ja muslimikulttuuriin, sillä Oman on yksi maailman turvallisimmista maista ja omanilaiset tunnettuja vieraanvaraisuudestaan. Keskuksen vieraslistalta löytyy usein esimerkiksi länsimaisia teologian opiskelijoita ja eri kirkkokuntien edustajia. Monet heistä haluavat saada uutta näkökulmaa ja ideoita muun muassa siihen, kuinka he voisivat huomioida omien kontekstiensa monikulttuurisia ja moniuskontoisia elementtejä aiempaa paremmin. Pidempään keskuksessa viihtyvät opiskelijat ehtivät ottaa jopa arabian kielen alkeet haltuun. Näiden toimintojen ohessa keskus luonnollisesti tarjoaa samalla paikallisille mahdollisuuden tutustua eri kulttuuripiireistä tuleviin vieraisiin.

 

 

Ruohonjuuritason kohtaamiset ja oppiminen täydentävät edellä mainittuja aktiviteetteja. Yksilön näkökulmasta ne lienevät merkittävin asenteita muuttava tekijä. Esimerkiksi monille on odottamatonta huomata, että vahva ei-islamilainen uskonnollinen, kuten selkeä uskonnotonkaan, status ei ole Omanissa ongelma. Sen sijaan se voi toimia tehokkaana keskustelun avaajana paikallisten kanssa. Teologilla on täällä oikein hyvät oltavat. Uskoisinkin, että vierailu Omaniin tekisi hyvää oikeastaan kenelle tahansa enemmän tai vähemmän ennakkoluuloiselle länsimaalaiselle, sillä Oman ja omanilaiset osaavat yllättää positiivisesti. Täydellisesti asiat eivät luista täälläkään, mutta monessa on onnistuttu. Maa on valmiiksi tunnettu rauhanomaisesta ulkopolitiikastaan, hyvästä turvallisuustilanteestaan, vauraudestaan ja vähäisestä korruptiostaan. Huonommin on tiedossa vaikka se, että Omanissa vallitsee lailla turvattu uskonnon- ja mielipiteenvapaus, joka myös toteutuu käytännössä suhteellisen hyvin. Lähetystyö on täälläkin perinteisemmässä muodossaan kielletty, mutta voisi sanoa, että toisin kuin monessa muussa maassa, kielto sentään koskee tasapuolisesti kaikkien uskontokuntien edustajia. Sekään ei ole välttämättä kovin yleisesti tiedossa, että ääriryhmien kannatus on erityisen alhaista. Käsitykseni mukaan vierastyöläisistäkin pidetään paremmin huolta kuin keskimäärin Lähi-idässä. Paikallisten kunnioittavasta tavasta kohdata eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja yleensä kohteliaasta käytöksestä monet – suomalaiset mukaan lukien – voisivat ottaa mallia.

 

 

Kuitenkin, mikäli rauhaa ja luottamusta halutaan oikeasti rakentaa, ei pidä fiilistellä pelkästään Omania, vaan pyrkiä kontaktiin haastavampienkin tahojen kanssa, kaikilla tasoilla. Lienee yleisesti tiedossa, että Arabian niemimaalta sellaisia löytyy. Ihmisoikeuskysymyksiä riittää. Naisten asema ei ole aina häävi. Aasiasta tulevien vierastyöläisten olot jäävät helposti heikoiksi. Sananvapaudessa on puutteita. Länsimaalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna uskonnonvapaus ei toteudu alueella täysimääräisesti. Näkisin kuitenkin tärkeäksi muistaa, etteivät asiat ole mustavalkoisia, eikä pelkkä sormella osoittelu yleensä ratkaise asioita. Toivoakin on löydettävissä. Esimerkiksi moni uskonnollinen johtaja haluaisi nähdä muutosta edellä mainituissa asioissa. Joka tapauksessa näkisin, että silloinkin kun kritisoitavaa on enemmän, lienee omanilaisten sovitteleva asenne parempi lähtökohta asioiden hoitamiseen kuin vaikkapa muurien rakentaminen. Hyviä tyyppejä löytyy kuitenkin kaikkien kansojen keskuudesta ja ystävien kanssa voi puhua myös hankalista asioita.

 

 

Artikkelikuva: Yleisesti näkymät Omanissa ovat oikein vaikuttavia. Kuva: Jaakko Pylvänäinen

Jaakko Pylvänäinen, 19 helmikuuta 2019

Oman, rauhantyö, uskonto, uskontodialogi

---