Tag: Oman
Uskonto osana yhteiskuntaa – havaintoja islamilaisesta Omanista
Omanissa olen saanut kevytunisena suomalaisena herätä joka aamu puolikuuden aikaan asuntoni lähistöltä kajahtavaan rukouskutsuun. Joinakin päivinä jatkan uniani, toisinaan taas nousen ylös ja aloitan päiväni hieman aikaisemmin. Taitettuani vartin työmatkan Al Amana -keskukselle, jossa toimin vapaaehtoisena, rukouskutsut jatkavat työpäiväni rytmittämistä. Tasaisin väliajoin pääkaupunki Muscatissa kajahtava rukouskutsujen kakofonia tuo jotain pysyvää kovin erilaisista palikoista koostuviin työpäiviini. […]
Uskonto, rauhantyö ja luottamuksen rakentaminen – näkökulmia Omanista
Suomessa kovin moni tuskin on kuullut Muscatissa toimivasta Al-Amana-keskuksesta, joten pieni johdanto lienee paikallaan. 1980-luvulla perustettu uskontodialogikeskus on amerikkalaisen lähetystyön perintöä. Amerikan reformoitu kirkko (Reformed Church in America, RCA) aloitti toimintansa Omanissa 1890-luvun alkupuolella ja pyrki vastaamaan paikallisten keskeisimpiin tarpeisiin perustamalla kouluja ja järjestämällä terveydenhuollon palveluja. Toiminnan merkitystä kuvannee muun muassa se, että maassa 31 […]
Omanin matkakertomuksia: imaamit, heimot ja sulttaani
Al-Jabal al-Akhdar, Vihreä vuori, kuuluu läntiseen Hajar -vuoriketjuun, jonka iäksi arvioidaan 90 miljoonaa vuotta. Hajarin ofioliittikerrostuma on yksi maailman laajimmista ja parhaimmin säilyneistä. Kiviaines on peräisin merellisestä kuoresta, joka on aikojen kuluessa työntynyt mantereisen kuoren päälle. Vuoriston korkein huippu, Jabal Shams, ulottuu 3009 metriin. Lämpötilaerot rannikon ja vuoriston välillä voivat olla merkittäviä: joulukuussa 2017 rannikon […]
Omanilaisen neuvotteluperinteen jäljillä
Kiinnostukseni Omaniin ja omanilaiseen neuvotteluperinteeseen johtaa juurensa työhöni kansainvälisen tiedemies- ja politiikkavaikuttajien verkostossa nimeltään Pugwash-tiedekonferenssit (www.pugwash.org). Kyseisen verkoston perustivat merkittävät tiedemiehet Albert Einstein, Joseph Rotblat ja Bertrand Russell ydinaseiden eliminoimiseksi, näiden aseiden leviämisen ehkäisemiseksi sekä konfliktien rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Pugwashille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1995 sen työstä kemiallisten aseiden kieltosopimuksen aikaansaamiseksi.
Hurmaava autokratia
Seisoimme tienposkessa ilman käteistä, vettä tai ilmastointia. Olimme kysymässä neuvoa ainoalta kuumuudessa kärvistelevältä ihmiseltä, katua lakaisevalta vierastyöläiseltä, kun omanilainen mies huitoo meitä luokseen uudesta valkeasta autostaan. Selitämme hänelle tilanteemme, ja hän tarjoutuu viemään meidät lähimmälle supermarketille. Muualla Lähi-idässä tällaiset tilanteet ovat tavanneet päättyä mielenkiintoisesti, mutta täällä luotan tuntemattomaan; Omanissa on turvallista. Oman on henkäisevän […]
Bihki arabi! Kokemuksia arabian opiskelusta Lähi-idässä
Kun arabian kielen opinnot etenevät tarpeeksi pitkälle, on opiskelijan edistyäkseen lähes välttämätöntä lähteä opiskelemaan kieltä johonkin arabiankieliseen maahan. Päätös voi olla vaikea, sillä jokaisella maalla on oma puhekielensä ja jokainen kaupunki on täysin omanlaisensa ympäristö opiskella. Neljä suomalaista arabianopiskelijaa kertoo Mosaiikille kokemuksistaan eri Lähi-idän valtioissa. Lisää tietoa arabian opiskelusta löytyy FIMEn nettisivuilta http://www.fime.fi/koulutus/arabian-kielen-opiskelu/ Anu Piippo, Oman ”Osallistuin helmikuussa 2014 neljän viikon […]
Pilvenpiirtäjien juurelta aavikon äärettömyyteen
Maaliskuun lopussa kymmenen nuorta suomalaista lähti unohtumattomalle matkalle Arabian niemimaalle. Helsingissä toimiva Lähi-idän opiskelijat ry. järjesti yhteistyössä Suomen Lähi-idän instituutin kanssa opintomatkan Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin ja Omaniin. Olin yksi onnellisista mukana olijoista ja kokemus olikin yksi parhaimmista matkoista elämässäni. Matkustimme ensimmäisenä Dubaihin, itselleni se oli ensimmäinen kerta kyseisessä kaupungissa. Dubaissa todella huomaa sen, että ainoastaan 15% […]