Tag: pakolaisuus
Toivosta pelkoon ja toimintaan – Libanonissa elävien palestiinalaislasten ajatuksia, tunteita ja reaktioita Israelin ja Hamasin väliseen sotaan
Hamasin tekemä hyökkäys vuosi sitten Gazasta Israeliin ei jäänyt Libanonin diasporassa eläviltä palestiinalaislapsilta huomaamatta, vaan se herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Nyt nämä lapset ovat itse joutuneet keskelle sotaa Libanonissa. Palestiinalaisia on elänyt Libanonissa vuodesta 1948 ja tällä hetkellä heitä asuu siellä arviolta 270 000 ihmistä kahdellatoista pakolaisleirillä ympäri maata. Suurin osa tästä väestöstä on syntynyt […]
Rahoitusvaje ja hallinnon toiminta vaikeuttavat humanitaarisen avun toimittamista Syyriassa
Talouskriisi ja koronapandemia kurittavat Syyrian väestöä. Humanitaarinen tilanne on vaikea erityisesti Pohjois-Syyriassa. Huomattava rahoitusvaje hankaloittaa kansainvälisen avun toimittamista sitä tarvitseville alueille. Pula ruuasta saa ihmiset palaamaan takaisin pakolaisleireille, ja huono ravitsemus heikentää pysyvästi lasten toimintakykyä. Humanitaarinen apu ei ole jäänyt poliittisen kiistelyn ulkopuolelle, vaan maan hallinto käyttää jo aiemmin tutuksi käyneitä strategioita avun toimittamisen estämiseksi […]
Turkki ei halua afgaanipakolaisten avovankilaksi
Talebanin noustua valtaan Afganistanissa Turkki pelkää yhä kasvavan määrän afgaanipakolaisia saapuvan maahan rajojensa yli Iranista. Kreikan saatua Turkin vastaisen rajansa muurin valmiiksi turkkilaiset pelkäävät afgaanien jäävän jumiin heidän taakakseen. EU:n ollessa haluton vastaanottamaan suuria määriä pakolaisia Turkki ei katso olevansa velvoitettu tekemään sitä myöskään. Se onkin alkanut rakentaa 64 kilometriä pitkää muuria Iranin vastaiselle rajalleen. Turkinkielisen televisioyhtiö Deutsche Wellen mukaan Kreikan ulkoministeri Notis Mitarakis on ehdottanut EU:lta lisää tukea Turkille afgaanipakolaisten vastaanottamiseksi Talebanin valtaannousun jälkeen. Myös Itävallan pääministeri Sebastian Kurz on todennut, että pakolaisten olisi parempi jäädä EU:n […]
Ilmastonmuutos ajaa maansisäiseen pakolaisuuteen Irakissa
Irakia kesäkuukausina koettelevat pahimmillaan 50 asteen helteet nousevat välillä uutisiksi Suomessa saakka. Ilmastonmuutoksen myötä lämpötila jo entuudestaan kuumassa ja verraten kuivassa maassa on noussut seitsemän kertaa nopeammin kuin maailmanlaajuinen keskiarvo. Irakin arvellaankin olevan yksi kaikkein haavoittuvaisimmista maista ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Kärventävien kesähelteiden lisäksi ilmastonmuutos on johtanut kuivuuteen, aavikoitumisen kiihtymiseen, veden liikakäyttöön ja sen suolapitoisuuden kasvuun. Nämä […]
Kuivuudesta kaaokseen – ilmastonmuutoksen vaikutus muuttoliikkeisiin ja elinkeinoihin
Ympäristökysymykset Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ovat nousseet uutisvirtaan viime aikoina. Turistien suosimien keitaiden kuivuminen Marokossa, Beirutin räjähdyksen vaikutus ilmanlaatuun sekä pandemian rooli Turkin jäteongelman pahenemisessa ilmentävät tosin vain pinnallisesti ympäristön moninaisia vaikutuksia yhteiskuntiin. Ympäristön on nimittäin todettu vaikuttavan niin yhteiskuntien toimivuuteen kuin yksilöiden turvallisuudentunteeseen, joita kumpaakin ilmastonmuutos nyt uhkaa. [1] Muuttuvat ilmasto-olot ja ympäristöongelmat lisäävät myös […]
Naurua ja kannanottoja – klovneriaa Libanonista
Klovnien saapuessa Shidin pakolaisleirille Serbiassa pieni poika juoksi valtavan innoissaan heitä vastaan. Hän tarttui yhtä klovnia kädestä ja kertoi, että muisti heidät kahden vuoden takaa Kreikasta. Klovnit olivat tosiaan vierailleet Kreikassa pakolaisleireillä aiempina vuosina. Poika perheineen oli matkannut parissa vuodessa Kreikasta Serbiaan, mutta vielä oli matkaa Euroopassa jäljellä, eikä määränpäähän pääsemisestä ollut varmuutta. Samaa hidasta […]