Pilvenpiirtäjien juurelta aavikon äärettömyyteen

Maaliskuun lopussa kymmenen nuorta suomalaista lähti unohtumattomalle matkalle Arabian niemimaalle. Helsingissä toimiva Lähi-idän opiskelijat ry. järjesti yhteistyössä Suomen Lähi-idän instituutin kanssa opintomatkan Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin ja Omaniin. Olin yksi onnellisista mukana olijoista ja kokemus olikin yksi parhaimmista matkoista elämässäni.

Matkustimme ensimmäisenä Dubaihin, itselleni se oli ensimmäinen kerta kyseisessä kaupungissa. Dubaissa todella huomaa sen, että ainoastaan 15% kansakunnasta on alkuperäisiä emiraatteja, kansainvälinen tunnelma leijailee kiireisessä kaupungissa ja kulkiessa kuuli enemmän englantia kuin arabiaa. Dubaita halkovat pilvenpiirtäjät ylittävät käsityskyvyn; on hämmästyttävää mihin ihminen kykenee. Tapasimme Dubaissa mielenkiintoisia ihmisiä, muun muassa suomalaisen naisen joka tekee bisnestä, emiraatteja paikallisessa koulutuksen laadunvalvonnassa ja egyptiläisen joka johtaa matkailualan yritystä.

Oli mielenkiintoista käydä virastossa kuulemassa millaista on koulutuspolitiikka emiraateissa. Mielenkiintoisinta oli todella ymmärtää koulutuksen tuotteistaminen ja mitä se käytännössä tarkoittaa koulutusmarkkinoille verrattuna Suomeen. Kun meillä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen laatua valvotaan ja seurataan, niitä pyritään myös parantamaan silloin kun jokin ei toimi tai menee huonommin. Emiraateissa koulutuksen ollessa maksullista ja yliopistojen kilpaillessa keskenään huonot yliopistot lopettavat toimintansa asiakkaiden lähtiessä. Eihän huonoa tuotetta kannata pitää markkinoilla, mutta heräsi kyllä kysymyksiä siitä että millaiset vähäosaisten kouluttautumismahdollisuudet ovat opiskelun ollessa kallista. On aina yhtä hämmentävää todella ymmärtää miten etuoikeutetussa asemassa me olemme Suomessa, meidän ei tarvitse murehtia siitä että riittävätkö varat koulutukseen vai eivät.

Koulutus teemana onkin mielenkiintoinen kokonaisuus Lähi-idässä käydessä, me pääsimme onneksi tutustumaan myös suomalaiseen koulutusvientiin Abu Dhabissa. Siellä suomalaiset opettajat hyvin innoissaan esittelivät meille koulua ja viisivuotista vientihanketta, jossa suomalaisia opetusmetodeja sovelletaan paikalliseen opetussuunnitelmaan ala-asteella. Erityisesti paikallinen ystävällinen arabikulttuuri oli selkeästi tehnyt heille hyvää; vieraanvaraisuus ja ilo paistoivat heistä. Hanke itsessään oli kuulemamme mukaan erittäin onnistunut ja nyt he toivovatkin sen saavan seuraavan viiden vuoden jatkokauden.

Arabien ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on kyllä vertaansa vailla. Tämä tuli erityisen hyvin esille maassa, jota kovasti rakastan, Omanissa. Olen käynyt Omanissa pari vuotta sitten ensimmäisen kerran ja maan ystävälliset ihmiset ja käsittämätön kauneus jättivät minuun lähtemättömät jäljet, joten oli kiva päästä sinne takaisin. Matkustimme Omaniin puolessa välissä reissua bussilla. Oli mielestäni yksi matkan hauskimmista päivistä kun seikkailimme kahden muun matkalaisen kanssa halki Dubain etsimään pienen omanilaisen bussifirman toimistoa. Tuo pieni toimisto Dubain sivukujilla oli hiljainen ja kylmästi valaistu, kyllästynyt myyjä järkyttyi kuulleessaan, että joutuu kirjoittamaan käsin meille kymmenen matkalippua. Retki noille sivukujille, siirtolaistyöläisten asuttamille kaduille, joissa yhtäkkiä Dubaissa vallitseva puhtaus vaihtui kulkukissoihin ja kadun reunoilla istuviin miehiin, jotka tuijottivat meitä mustilla silmillään, oli pysäyttävä. Pohdin seuraavan aamun bussimatkalla Omaniin paljon sitä, miten paljon Dubaissa on köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Kuka päättää mikä on hyvää elämää? Ja kuka päättää kuka sitä saa elää? Onko bussifirman toimiston kyllästynyt mies onnellinen?

Omanissa tutustuimme maan pääkaupunkiin Muscatiin, Intian valtamereen, joka hyväili meitä lämpimillä aalloillaan ja teimme pidemmän retken aavikolle. Aavikkoretki alkoi matkalla Nizwan yliopistoon, jossa pääsimme kuulemaan maan historiasta ja yliopiston toiminnasta sekä siellä opiskelusta. Oli mielenkiintoista kuulla että yliopiston opiskelijoista 95% on naisia.

qaboos

Omanilaiset ovat hieman laiskaa kansaa opiskelujen ja töiden kannalta ajateltuna, tapasimme suomalaisen naisen joka on asunut maassa 30 vuotta ja hän kuvaili meille miten kansa tavallisesti haluaa tehdä lyhyitä päiviä ja lomailla, keskiverto omanilainen on töissä n. 180 päivää vuodessa, mikä on suhteellisen vähän. Maa on kuitenkin hyvin rikas, ja kansakunta voi selkeästi hyvin. He rakastavat sulttaaniaan, sulttaani Qaboota enemmän kuin Suomessa kukaan rakastaa edes puolisoaan. Sulttaani Qaboon kuvalla mainostetaan kaikkea aina mäkkäristä ostoskeskuksiin, hänen kuvansa koristaa rakennusten seiniä ja jokaista seteliä. Hän on kyllä hallitsijana hyvin oikeudenmukainen ja hyvä, Omanissa on rauhallista ja turvallista ja hän on kehittänyt maata koko hallintokautensa ajan, aina 1970 –luvun loppupuolelta näihin päiviin, mutta sellainen hallitsijan suoranainen henkilöpalvonta on hieman koomista näin länsimaalaisesta näkökulmasta.

aavikko

Saavuimme omanilaisen oppaamme ja ystävämme Juman kanssa aavikkoleiriin yliopistovierailun jälkeen. Aavikon reunattomuus hyväili sielua ja siellä pysähtyminen auttaa keskittymään olennaiseen. Tyhjyydessä olennaiseen keskittyminen on todella paljon helpompaa kuin tavallisessa arkihulinassa tai vaikka Dubain pilvenpiirtäjien juurella.

Aavikkoretkeä seuraavana päivänä teimme matkan kanjonille jonka halki vaelsimme tuntikausia uiden ja kiipeillen. Se oli aivan mielettömän hauskaa ja vaati myös tiimi työskentelyä, oli mukava huomata miten hyvin porukkamme oli hitsautunut yhteen siinä vaiheessa. Kanjonilta ajoimme meren rannalle toiseen leiriin ja katselemaan kilpikonnien nousua yön pimetessä. Ruoka Omanissa on aivan uskomattoman hyvää ja täytyy kyllä sanoa että tuli tuolla reissulla syötyä hyvin.

Mitä sitten sain matkalta? Opin paljon lisää arabialaisesta kulttuurista ja tavoista, tapasin monia ihania ihmisiä ja sain kuulla mielettömiä tarinoita. Olen äärettömän kiitollinen koko matkasta ja erityisesti tiimillemme, oli mieletöntä miten hyvä henki matkalla vallitsi ja miten mukavaa että sain niin monta uutta ystävää! Opin paljon eriarvoisuudesta, alueen poliittisesta tilanteesta, koulutuspolitiikasta, työllistymisestä alueella ja bisnesmahdollisuuksista. Matkan on oltava onnistunut kun sieltä palaa suunnitellen jo seuraavaa reissua alueelle!