Omanin matkakertomuksia: imaamit, heimot ja sulttaani

Al-Jabal al-Akhdar, Vihreä vuori, kuuluu läntiseen Hajar -vuoriketjuun, jonka iäksi arvioidaan 90 miljoonaa vuotta. Hajarin ofioliittikerrostuma on yksi maailman laajimmista ja parhaimmin säilyneistä. Kiviaines on peräisin merellisestä kuoresta, joka on aikojen kuluessa työntynyt mantereisen kuoren päälle. Vuoriston korkein huippu, Jabal Shams, ulottuu 3009 metriin. Lämpötilaerot rannikon ja vuoriston välillä voivat olla merkittäviä: joulukuussa 2017 rannikon +25 asteesta matkamme vei 2200 metrin korkeuteen ja + 9 asteeseen.

Vihreän vuoren nimi on oikeutettu, sillä sen rinteillä kasvavat rypäleet, granaattiomenat ja persikat. Vuori on tunnettu erityisesti ruusuistaan, joiden terälehdistä tislataan ruusuvettä huhti-toukokuussa. Vuorelle pääsy on sallittu vasta äskettäin ulkomaalaisille sekä omanilaisille, jotka eivät asu vuorella. Vuorelle johtavalla autotiellä on edelleenkin poliisin tarkastuspiste, jossa vuorelle menijöiden henkilöllisyys ja vierailun tarkoitus varmennetaan.

 

Vuoristo liittyy merkittävällä tavalla Omanin historiaan, sillä se on toiminut jakolinjana rannikon sulttaanikunnan ja sisämaan imamaatin, uskonnollisen johtajan (imaamin) alueen välillä. Omanin ibadilaisessa islamin suuntauksessa imaamijohtoisella yhteisöllä on pitkä historia. Ensimmäinen imaami Al-Julanda bin Masud valittiin vuonna 751 jaa., minkä jälkeen imamaatteja perustettiin säännöllisin väliajoin olosuhteiden ollessa suotuisia. Imaamijohtoisen vallan näyttämöinä ovat toimineet sisämaan kaupungit Nizwa, Bahla, Izki, Jabrin, Nakhl ja Rostaq.

Vuonna 1920 tehdyssä sopimuksessa Oman jaettiin imaami al-Khalilin heimojen tuella hallitsemaan sisämaahan, sekä sulttaanin hallitsemaan rannikkoon. Rauha kesti 1950-luvulle. Viimeisin ibadi-imaami hallitsi sisämaassa vuoteen 1958 asti. Tällöin erityisesti öljyyn liittyvien intressien vuoksi nykyisen sulttaanin Qabus bin Said al-Saidin isä, sulttaani Said b. Taymur päätti tehdä lopun silloisen imaami Ghalibin suunnitelmista perustaa itsenäinen valtio.

Said b. Taymur yhdisti lopulta Ison-Britannian tuella rannikon sulttaanikunnan ja imaamin valta-alueet Sisä-Omanissa. Vuoristo oli keskeisessä roolissa imaamin seuraajien jatkaessa sissisodaksi kehittynyttä vastarintaansa vuoden 1959 tienoille saakka. Yksi sotanäyttämöistä oli Tanufin kylä  (rauniot artikkelikuvasssa), joka sulttaanin määräyksestä hävitettiin maan tasalle. Paikallisen oppaan mukaan hävityksen syynä oli sulttaanin joukkojen saama väärä vihje imaami Ghalibin oleskelusta kylässä.

Nizwan kaupunki sijaitsee noin 1.5 tunnin ajomatkan päässä Omanin pääkaupungista Masqatista.  Kaupungin strateginen sijainti Hajar-vuoriston juurella on tehnyt siitä tärkeän risteyskohdan, jolla on ollut yhdeydet sisämaahan ja rannikolle, sekä osiin Dhofarista. Se on ollut Omanin ibadi-islamin merkittävä keskus, jossa myös ensimmäinen imaami valittiin. Nizwaa kutsutaan vieläkin – salassa – Omanin pääkaupungiksi.  Kerrotaan, että profeetta Muhammedin lähettiläs toimitti islamiin kutsuvan kirjeen juuri Nizwaan Julanda -kuninkaille.

Nizwan linnoitus rakennettiin 1660-luvulla silloisen imaami Sultan b. Sayfin aikana ja se on toiminut useasti imaamin keskuspaikkana. Imaami on ollut kansalaistensa konsultoitavana päivittäin ja linnoitus on tarjonnut myös majoituspaikan neuvoa hakeville. Linnoitus on rakennettu kestämään piirityksiä ja sen puolustusjärjestelmään kuuluu useita kekseliäitä ja hyökkääjän kannalta varsin kivuliaita ratkaisuja, kuten porttien yllä olevat raot, joista vihollisen niskaan on kaadettu tulikuumaa nestettä.

Nizwassa järjestetään yhä nykyäänkin suuret viikottaiset markkinat, josta voi ostaa niin päivittäisiä elintarvikkeita, taateleita, hopeasta valmistettuja perinteisiä tikareita (khanjar), kuin korujakin.

 

Suuressa osassa maata vedenkeruu- ja kastelujärjestelmät ovat vähäisten sademäärien vuoksi maanviljelyksen kannalta erittäin tärkeitä. Falaj Daris on yksi viidestä Omanin kastelukanavasta, jotka on valittu vuonna 2006 UNESCO:n maailmanperintökohteiksi. Valinnan perusteena oli näiden kastelujärjestelmien yli 2000-vuotinen historia ja niiden erinomainen toimivuus vielä nykypäivänäkin. Pääkaivo sijaitsee noin 18 metrin syvyydessä. Kastelujärjestelmän pituus on melkein 8 km ja sen kattama maa-alue on huimat 1715502 m2! Juomakelpoinen vesi saadaan niin kutsutusta sharia-kohdasta, jossa kanava nousee maan pinnalle.

Vedenjakojärjestelyt ovat vanhaa perua. Järjestelmät ovat suhteellisen mutkikkaita, mutta osuuksien pysyminen perheissä on pyritty turvaamaan uskonnollisessa lainsäädännössä. Osuuksien myynti tai vuokraus on tietenkin lain säätelemin edellytyksin mahdollista. Yksittäisen kastelujärjestelmän kohdalla riidat ovat harvinaisia. Kiistakysymyksiä ratkovat ensi sijassa kastelujärjestelmästä vastaamaan valittu henkilö (wali) ja hänen apulaisensa (arif). Riitojen vieminen varsinaisen valtion virkamiehen, qadin, ratkaistavaksi on viimeinen vaihtoehto, sillä paikallistason sopimisen merkitys yhteisön kannalta on ymmärretty kautta aikojen.

 

 

Matkakuvauksen päätteeksi lienee syytä todeta, että Omanissa riittää tutkittavaa niin historioitsijalle, juristille, uskontotieteilijälle, antropologille, kuin geologillekin. Seuraavaa matkaa siis suunnittelemaan!

Katariina Simonen, 2 toukokuuta 2018

historia, Oman

---