Haluaisin ostaa vokaalin – Libanonin arabian kurssilla Beirutissa

Klassinen arabia on huikean vaikea kieli, jota ei puhuta missään. Sen jonkinasteinen osaaminen auttaa, kun haluaa oppia jonkun puhutun arabian useista variaatioista. Suomen instituutti Lähi-idässä (FIME) ja Helsingin seudun kesäyliopisto järjestivät jälleen kerran arabian kielen intensiivikurssin, tällä kertaa Beirutissa kahden viikon mittaisena ja tavoitteena oppia juuri Libanonin puhekieltä. Täysin suomalaiselle seitsemän hengen ryhmälle oli räätälöity oma kurssi ALPS-kielikoulussa, joka sijaitsee Beirutin Punavuoressa eli Hamrassa (joka arabiaksi tarkoittaa punaista). Me seitsemän eli Elisa, Eve, Eerik, Kaisa, Marika, Mathilda ja Roosa. Kullakin oma hyvä syy olla Beirutissa oppimassa arabiaa.

alps-3

Arabiaa opiskelevan on syytä osata nauraa itselleen – ja huumorintajua ei kurssiltamme puuttunut. Kun pelkkä sana ”aamu” muuttuu hyvänaamuntoivotuksiksi kesken lauseen tai kun perfektiin ei saa taivutettua kuin lauseen ”olen syönyt tabouleh’ta” viidennen kerran, ei voi kuin rämähtää äänekkääseen nauruun. Myös ihanalla, kärsivällisellä opettajallamme Rimalla oli usein hymy herkässä hänen kuunnellessaan tarinointiamme arabiaksi.

Libanonin puhekieltä ja sen kanssa hyvin samanlaista arabiaa puhutaan Levantin eli Syyrian, Palestiinan, Libanonin ja Jordanian alueella. Puhekielessä vedetään klassisen arabian mutkia suoriksi, muutetaan jotkut äänteet ihan toisiksi, unohdetaan useita verbin taivutusmuotoja, kehitetään omia sanoja, lainataan surutta muista kielistä ja puhutaan. Siis puhutaan, eli suomalaiselle kielenopiskelijalle kielen vaikein osuus, puhe. Arabiassa ei merkitä vokaaleja pitkiä vokaaleja lukuun ottamatta. Vokaali puuttuu joskus kokonaan ja tällöin saa parhaimmillaan ääntää kolme konsonanttia peräkkäin. Haluaisin ostaa vokaalin, tokaisi Eerik, kun tällainen sana tuli eteen tunnilla.

Vaikka kaksi viikkoa on lyhyt aika, pääsimme kurssin aikana käyttämään arabiaa myös ihan käytännössä. Me suomalaisetkin siis uskalsimme puhua! Luonnollisimmaksi harjoituspaikaksi muodostui paikallinen taksi, joissa puheliaat kuskit haastoivat meitä hintaneuvottelujen lisäksi mitä jännittävimpiin keskusteluihin elämäntarinoistaan ja libanonilaisesta yhteiskunnasta.

Hauska ilmiö Libanonin puhekielessä on ranskan ja englannin yhdistyminen arabiaan. Kohtelias tervehdys on Bonjourein! Eli ranskan bonjour arabian duualitaivutukslla täydennettynä. Lähtiessä sanotaan vaan yksinkertaisesti Yalla bye!

Mutta Beirut, ah niin upea kaupunki, jossa ei kuitenkaan voi olla ajattelematta rajan takana Syyriassa samaan aikaan jatkuvaa kauheaa sotaa tai Libanonin omaa sotaisaa lähihistoriaa. Libanonin poliittinen tilanne on hankala, maassa ei ole ollut presidenttiä kahteen vuoteen ja se on yksi Lähi-idän kahden alueellisen suurvallan, Iranin ja Saudi-Arabian, välisen vastakkainasettelun näyttämöistä. Maahan saapuessa on syytä vaieta vierailuista Israeliin. Kuitenkin, when in Lebanon, do as the Lebanese do, eli nauti elämästä. Beirutin baareista suosituimmat ovat Hamrassa, Gemmayzehissa ja Mar Mikhaelissa. Kaupunki ei ole museoistaan tunnettu, mutta Sursockin museo vanhassa palatsissa Achrafiessa oli mielenkiintoinen ja erityisesti kansallismuseo Baradossa hieno paikka.

Libanon on todella pieni maa (10 400 km2) eli hieman Uudenmaan maakuntaa isompi. Kurssin retkillä käytiin Beirutin ulkopuolella, eikä minnekkään ollut pitkä matka. Retkelle Byblokseen saapuessa tuntui, ettei edes ehditty poistua Beirutista, kun rannikko on kuin yhtä pitkää kaupunkia. Bybloksen historia ulottuu niin kauas kuin kaupunkeja ylipäätään on tuossa Välimeren kolkassa ollut. Arkeologisilla kaivauksilla oli löydetty jälkiä niin foinikialaisista, egyptiläisistä, roomalaisista kuin ristiretkeläisistä. Libanon oli ammoisina aikoina tunnettu setripuistaan, sellainen koristaa myös maan lippua. Setrimetsiä ei kuitenkaan ole juuri enää jäljellä. Toisella retkellä kävimme katsomassa suurinta jäljellä olevista metsistä Shuufissa vuoristossa Beirutin eteläpuolella. Täysin kuivan ja mutkittelevan vuoristotietaipaleen jälkeen löytyi vehreä paratiisi, jossa ylväät setrit kasvoivat, aluskasvillisuus oli runsasta ja metsässä kävi raikas tuuli.

Ja ruoka, siitä Libanon tunnetaan. Hummus, baba ganoush, tabouleh, mitä kaikkia niitä olikaan. Pöytään katetaan sen seitsemän sorttia mezejä ja usein vasta on täynnä jo ennen pääruoan saapumista. Erän kurssilaisista totesi kerran, että olisipa kiva nousta joskus pöydästä ilman että on aivan ähkyssä. Mitenköhän usein tämä toteutui, kerran? Kuin pisteenä I:n päälle, kurssin viimeisenä iltana nautimme iftar-illallisen paikallisen perheen kanssa – kiitos vielä kerran seurasta, Manal, Khaled sekä lapset!

Kielitaidon ja kulttuurintuntemuksen lisäksi kurssi antoi myös itsekriittisille suomalaisille kielenystäville myös vähän perspektiiviä. Kun lentokenttävirkailija Beirutin kentällä kysyy meiltä vuoron perään ”Hur mår du? Är ni tillsammans?”, nähtyään suomalaiset passimme, ruotsi tuntuu arabiaan verrattuna maailman helpoimmalta kieleltä.

Ihanaa, voin unohtaa ne kaikki hankalat verbimuodot ja persoonataivutukset. Ihanaa, voin heittää väliin englantia ja ranskaa, eikä kukaan välitä. Ihanaa, voin samalla nauttia kylmän Almaza-oluen Beirutin Corniche-rantakadulla ihaillen auringonlaskua Välimereen. Ihanaa, että saimme viettää kaksi viikkoa arabian kielikurssilla juuri Beirutissa! Kiitos FIME, kiitos HSKY! Yalla bye!

alps-2

Kuvat: Ella Kaplas



Kaisa Honka-Hallila, Roosa Paakkola, 15 kesäkuuta 2016

, , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.