Lähi-itä palaa! Saasteiden ympäröimänä – Libanonin sähkösektorin epäonnistuminen näkyy Beirutin ilmanlaadussa

Keväällä 2024 sekä libanonilainen että kansainvälinen media uutisoi laajasti Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa (AUB) tehdystä tutkimuksesta. Tutkimus käsitteli Beirutin ilmanlaatua ja sen oli toteuttanut kemisti ja kansanedustaja Najat Saliba tutkimusryhmänsä kanssa. Tutkimusryhmän tekemien mittausten mukaan kaupungin ilmanlaatu oli huonontunut merkittävästi sitten vuoden 2017; syövän riskiä lisäävien hiukkasten määrä ilmakehässä oli jopa tuplaantunut.

Syöpädiagnoosit olivat myös lisääntyneet ja vaikka suorien syyseuraussuhteiden todentaminen syövän kaltaisten sairauksien kohdalla on vaikeaa ilman mittavia tutkimuksia, yhdistivät syöpälääkärit mediahaastatteluissa nousun heikentyneeseen ilmanlaatuun. Myös hengitystiesairaudet olivat lisääntyneet, ja todettujen syöpätapausten sanottiin olevan entistä aggressiivisempia ja iskevän myös nuoriin, perusterveisiin ihmisiin.

Ilmansaasteet aiheuttavat Maailman terveysjärjestön mukaan vuosittain seitsemän miljoonaa enneaikaista kuolemaa. Monet suuret kaupungit kärsivät vaarallisen huonosta ilmanlaadusta ja siihen liittyvästä savusumusta, joten Beirut ei kamppaile ongelman kanssa yksin. Libanonissa karsinogeenisten hiukkasten lisääntyminen johtuu kuitenkin suoraan maan taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta, eikä ole sattumaa, että nousu osuu yksiin maata ravistelleen talouskriisin kanssa.

Vuoden 2019 jälkipuoliskolla Libanonin talous ajautui syöksykierteeseen, joka seuraavien vuosien aikana kehittyi yhdeksi maailman vaikeimmista talouskriiseistä sitten 1800-luvun puolivälin. Maan valuutta menetti yli 98 prosenttia arvostaan ja likviditeettikriisi johti ulkomaantuonnin vähenemiseen. Hallitus leikkasi julkisista tuista, ja vuonna 2022 dieselin ja bensiinin hintaa alentanut tuki poistettiin kokonaan.

Talouskriisin seurauksena Libanonin valtiollinen sähköntuotanto romahti. Dieselistä riippuvainen sähkösektori pysähtyi, kun valtio ei pystynyt maahantuomaan riittävästi polttoainetta pitääkseen voimalaitoksia käynnissä. Valtiollinen sähköyhtiö, Électricité du Liban (EDL), ajautui syveneviin vaikeuksiin, kun valtion budjetista ei enää löytynyt varoja sen tukemiseen.

EDL:n vaikeudet eivät alkaneet talouskriisistä, vaan sitä on pitkään pidetty pystyssä valtiollisilla rahansiirroilla. Vuosien 1993 ja 2020 välisenä aikana kertyneestä valtionvelasta peräti 46 prosenttia syntyi EDL:n tappioiden kattamisesta ja toimintaedellytysten ylläpitämisestä. Sähköinfrastruktuurin kehittämiseen on Libanonin sisällissodan (1975–1990) jälkeen sijoitettu miljoonia, mutta silti kapasiteetti ei ole riittänyt kattamaan kysyntää, eikä Libanonissa ole koskaan saatu nauttia jatkuvasta sähköjakelusta tai edes vakaasta jännitteestä.

Sähköinfrastruktuuriin toimivuutta ovat heikentäneet myös Israelin iskut siviili-infrastruktuureihin erityisesti vuoden 2006 sodan aikana. Tuolloin pommitukset kohdistuivat muun muassa keskitettyyn ja siten helposti haavoittuvaan sähköntuotantojärjestelmään. Jokainen Libanonissa asunut on saanut todistaa sähkösektorin ongelmia, sillä aikataulutetut sähkökatkot ovat olleet osa arkitodellisuutta vuodesta 1952. Ennen talouskriisiä nämä päivittäiset sähkökatkot olivat Beirutin kuntarajojen sisällä kolmen tunnin mittaisia, pääkaupunkialueen ulkopuolella paljon pidempiä ja ennakoimattomampia.

Sähkönsaanti on riippuvainen generaattorimafiasta

Valtiollisen sähkönjakelun ongelmat ovat luoneet tarpeen rinnakkaiselle järjestelmälle, ja tähän tarpeeseen on vastannut dieselkäyttöiset generaattorit, jotka takaavat sähkönsaannin sähkökatkojen aikana. Talouskriisin vaikutuksesta rinnakkaisen sähköntuotannon tarve on kuitenkin kasvanut kolmesta tunnista moninkertaiseksi, pahimmillaan 24 tuntiin vuorokaudessa.

Libanonissa on kriisin seurauksena koettu myös aurinkoenergiabuumi, mutta aurinkopaneeleihin on varaa vain pienellä osalla väestöstä, eikä tiiviisti ja vertikaalisesti rakennetussa Beirutissa löydy myöskään siinä määrin tilaa, että ne pystyisivät korvaamaan generaattoreita yleisimpänä vaihtoehtoisena energianlähteenä. Talouskriisin myötä generaattorit kuitenkin muuttuivat varajärjestelmästä ensisijaiseksi sähkön lähteeksi. Vaikka korkeiden kustannusten ja polttoaineen saatavuuteen liittyvien ongelmien vuoksi generaattorit harvemmin kävivät ympäri vuorokauden edes talouskriisin pahimpina vuosina, näkyy saastuttaviin dieselkoneisiin turvautuminen kuitenkin Beirutin ilmanlaadun heikkenemisenä.

Tarkkoja lukuja generaattoreiden määrästä ei ole saatavilla, mutta asiantuntijoiden arvion mukaan koko maassa on kaikkiaan 33 000–37 000 generaattoria, joista arviolta 8 000 Beirutissa.  Harvoilla on varaa henkilökohtaiseen generaattoriin, joten suurin osa kotitalouksista on kytkettynä joko taloyhtiön yhteiseen generaattoriin tai isompaan asuinaluetta palvelevaan yksikköön. Human Rights Watchin raportin mukaan voivat generaattorimaksut syödä jopa 88 prosenttia kotitalouden kuukausituloista. Tästä syystä osa Libanonin asukkaista joutuu tyytymään niihin vähiin sähköllisiin tunteihin, joita EDL pystyy tarjoamaan.

Asuinaluetta palvelevat generaattorit tunnetaan puhekielessä nimellä ishtirak, joka tarkoittaa tilausta tai jäsenyyttä. Näitä generaattoreita ylläpidetään yritystoimintana ja niistä vastaavat tahot tunnetaan ihmisten parissa yleisesti ”generaattorimafiana”. Nimitys ei johdu ainoastaan korkeista kustannuksista ja väärinkäytöksistä, kuten alhaisemman jännitteen jakamisesta kuin sovittu, vaan myös ylläpitäjien oletetusta poliittisesta vaikutusvallasta. Vaikka koko järjestelmä sijoittuu talouden harmaalle alueelle, EDL:lle on näet Libanonin lainsäädännössä taattu sähkönjakelun monopoli, on sen olemassaolo pakon edessä hyväksytty. Ishtirak-generaattoreiden ympärille rakentunut liiketoiminta onkin muodostunut miljardiluokan bisnekseksi. Se tuo tuloja paitsi generaattoreiden omistajille myös niiden myyjille, huoltajille ja dieselin toimittajille. Talouskriisin aikaansaaman käyttöasteen lisääntymisen myötä ovat alan tuotot kasvaneet entisestään.

Ishtirak-järjestelmän olemassaolo ja tuottavuus perustuu epäonnistuneisiin infrastruktuureihin. Generaattoreille ei olisi kysyntää, jos valtio kykenisi takaamaan ympärivuorokautisen sähkönjakelun. Epäonnistuminen on myös poliittinen, sillä riittävillä investoinneilla ja sähköntuotannon reformeilla tuotanto olisi mahdollista saada riittävälle tasolle. Ishtirak-generaattoreiden ylläpitäjillä sanotaan kuitenkin olevan tiiviit suhteet päättäjiin niin puolue- kuin hallintotasolla, ja libanonilaiset nimeävät tämän usein syyksi sille, miksi valtion sähköinfrastruktuuria ei olla lukuisista suunnitelmista ja investoinneista huolimatta saatu uudistettua. Päättäjät eivät ole halukkaita vaarantamaan hyväveliverkostoihinsa kuuluvien generaattoriomistajien liiketoimintaa, vaikka toimiva valtiollinen sähkönjakelu palvelisi suuren enemmistön etua.

Omaneduntavoittelu ja kansalaisten edun ja hyvinvoinnin unohtaminen eivät jää sähkösektorin ongelmiin vaan ovat ennemminkin systeeminen osa Libanonin poliittista kenttää. Talouskriisi on tästä toinen esimerkki, sillä sen taustat ovat pitkälti epäpätevässä ja lyhytnäköisessä taloudenhoidossa. Maailmanpakki onkin nimennyt Libanonin taloustilanteen valtion tukemaksi pyramidihuijaukseksi. Sekä Libanonin keskuspankin entinen johtaja Riad Salameh että entinen talousministeri Amin Salam, joka tosin aloitti virassaan vasta talouskriisin alkamisen jälkeen, ovat tällä hetkellä syytettyinä valtion varojen kavalluksesta ja korruptiosta.

Korruption katsotaan olevan myös monen muun maata kohdanneen vastoinkäymisen, kuten esimerkiksi vuoden 2015 jätekriisin, taustalla. Korruptiopuhe määrittää monen libanonilaisen käsitystä Libanonin valtiosta ja sen johdosta. Valtio kuvataan poissaolevana ja välinpitämättömänä, ja tämän seuraukset näkyvät ihmisten elämässä niin arkisella kuin äärimmäisen väkivaltaisella tasolla. Sähkökatkot, jätehuollon ongelmat, toimimaton vedenjakelu, mutta myös sortuvat rakennukset, ruuan ja ympäristön myrkkyjäämät ja vuoden 2020 satamaräjähdys. Kaikki nämä tulevat osaksi libanonilaisten kertomusta valtiosta, joka ei ole kiinnostunut huolehtimaan kansalaisistaan.

Saasteet osoittavat valtion epäonnistumisen

Beirutin ilmansaasteet eivät siten ole poliittisesti neutraaleja vaan yksi esimerkki valtion epäonnistumisista. Ne kietoutuvat osaksi niin toimimatonta sähköinfrastruktuuria ja talouskriisiä kuin ”generaattorimafiaa”, jonka hyötyy vallitsevasta tilanteesta. Toisaalta saasteilla on myös geopoliittinen ulottuvuutensa, sillä erityisesti Israelin harjoittamalla järjestelmällisellä tuhoamisella on ollut vaikutuksensa sähköntuotantoon.

Generaattorit eivät toki ole ainoa päästöjen lähde, vaan myös vanhentunut autokanta, teollisuus ja esimerkiksi roskien polttaminen heikentävät osaltaan Beirutin ilmanlaatua. Saasteet saavat näkyvän muodon savusumuna, joka on selvästi havaittavissa Beirutin ulkopuolelta: harmaa ilmamassa sulkee pääkaupungin sisäänsä ja sumentaa sen näkyvistä. Savusumu on pitkään ollut osa beirutilaisten arkea, mutta kuten mittaustulokset todistavat, on generaattoreiden lisääntyneellä käytöllä ollut seurauksensa. Mittausten mukaan syöpää aiheuttavien pienhiukkasten määrä ylitti selvästi WHO:n suosituksen lyhytaikaiselle altistukselle – suositus on 15 µg/m2 24 tunnin ajanjaksolla, kun taas Beirutissa pitoisuudet olivat korkeimmillaan 60 µg/m2.

Päästöjä on pyritty suitsimaan edellyttämällä suodattimien asentamista generaattoreiden poistoputkiin, mutta generaattorien omistajat ovat olleet haluttomia tai hitaita tekemään vaadittuja investointeja. Saastuttavuuteen vaikuttavat myös käytetyn dieselin laatu ja generaattoreiden huoltoväli sekä luonnollisesti se, miten monta tuntia päivässä niihin joudutaan turvautumaan. Vaarallisella tasolla olevat päästölukemat kertovat kuitenkin selvästi siitä, millaisen riskin generaattoreiden lisääntynyt käyttö kaupunkilaisille muodostaa.

Vaikka epäkunnossa olevan sähköinfrastruktuurin vaikutukset eivät kohtele ihmisiä tasa-arvoisesti ja tarjoavat joillekin jopa mahdollisuuksia vaurastumiseen, tekevät saasteet kuitenkin sähkösektorin epäonnistumisista kaikkia Beirutin asukkaita koskevan ongelman. Myös he, jotka pystyvät maksamaan kalliit generaattorilaskut, joilla on varaa aurinkopaneeleihin tai joille jaetaan muita enemmän valtiollista sähköä, hengittävät samaa generaattoreiden päästöjen kyllästämää ilmaa.

Saastuneen ilman vaarallisuus konkretisoituu vasta pitkällä aikavälillä haitallisina terveysvaikutuksina kaupunkilaisten kehoissa. Beirutin ilmanlaatu todistaa siten osaltaan valtion epäonnistumisten konkreettisia ja jopa hengenvaarallisia seuraamuksia. Se on osa laajempaa ilmapiiriä, jota määrittää välinpitämätön valtio, joka ei aseta kansalaistensa hyvinvointia etusijalle.

 

Kirjoitus perustuu Environment and Planning C: Politics and Space -aikakauskirjassa julkaistuun vertaisarvioituun artikkeliin ”Breathing atmospheres of failure: The matter of pollution in Beirut”.

Artikkelikuva: Generaattorin pakokaasu on värjännyt talon seinän Beirutissa. Kuva: Tiina Järvi.

Tiina Järvi, 20 huhtikuuta 2026

Ilmastonmuutos, Libanon, Lähi-itä palaa, saasteet, ympäristö, ympäristöpolitiikka

---