Kairon taivaan alla: Mihin Egypti on menossa?

Käsittelemme vuoden lopuksi  arabikevään jälkeistä Egyptiä kahdessa blogiartikkelissa. Lue tästä Maria Sereniuksen kirjoitus arabikevään reformien epäonnistumiseen johtaneista syistä. 

Olin lokakuussa Kairossa vetämässä FIME:n opiskelijakurssia ”Shaping of the Post-Arab Spring in the Middle East”. Kurssi oheistapaamisineen tarjosi erinomaisen mahdollisuuden keskustella egyptiläisten tutkijoiden, journalistien ja diplomaattien kanssa Egyptin paikasta Lähi-idässä ja maailmassa sekä luonnollisesti myös maan sisäisestä kehityksestä.

Vakautta vailla vapautta

Egyptin kehityksessä heijastuu monia koko Lähi-idän viimeaikaiselle kehitykselle yhteisiä piirteitä. Yksi on tietenkin se, että monen muun alueen valtion tavoin arabikevään kansannousuihin liittyneet toiveet ovat Egyptissäkin vaihtuneet suureen pettymykseen. Egyptissä moni liberaalikin tuki armeijan vallankaappausta heinäkuun alussa 2013, sillä armeija koettiin pelastajana Muslimiveljeskuntaa edustavan presidentti Muhammad Mursin vain noin vuoden kestäneen valtakauden jälkeen. Vallankaappausta edelsivät laajat Muslimiveljeskunnan vastaiset mielenosoitukset.

Tällä hetkellä esimerkiksi sananvapaus on kuitenkin rajatumpaa, kuin mitä se oli presidentti Mubarakin loppukauden aikana, puhumattakaan presidentti Mursin lyhyestä kaudesta. Aluksi kenraali, presidentti Abd al-Fattah al-Sisin johtaman uuden sotilasvetoisen valtiojohdon toimet kohdistuivat rajusti veljeskuntaa vastaan, mutta ovat sittemmin laajentuneet koko oppositioon. Harva jaksaa uskoa positiiviseen demokraattiseen kehitykseen, vaikka pitääkin vakauden lisääntymistä presidentti Sisin aikana sinänsä hyvänä.

Uskonnollis-konservatiivinen valtiojohto

Mursin aikana liberaalien kritiikki kohdistui ennen kaikkea siihen, että Muslimiveljeskunta pyrki ”islamisoimaan” Egyptiä, minkä pelättiin johtavan yksilönoikeuksien heikkenemiseen.  Onkin ironista, että pelastajana pidetyn Sisin politiikka ei edusta sekulaaria liberalismia, vaikka hän onkin pyrkinyt tukemaan joitakin uskonnollisia uudistuksia. Sisin järjestelmä on yhdistelmä yksinvaltaisuutta, armeijan johtamaa nationalismia ja uskonnollista konservatiivisuutta. Uskonnosta ja moraalista ei enää käydä julkista keskustelua niin kuin vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen. Vuonna 2016 tunnettu kolumnisti ja tv-juontaja Ibrahim ’Isa syytti Sisin johtoa teokraattiseksi ja vertasi sitä Mursin kauteen. Huomattakoon, että ’Isa oli ollut yksi vuoden 2013 sotilasvallankaappausta tukeneista.

Marras-joulukuun vaihteessa Egyptissä syntyi kohu näyttelijä Rania Youssefin läpinäkyvästä hameesta, joka paljasti hänen jalkansa kokonaisuudessaan. Keskeinen neuvoa antava uskonnollinen elin Dar al-ifta’ kokoontui lukuisia kertoja katsomaan videota Youssefin asusta antaakseen asiasta lopulta suosituksen oikeudelle. Viranomaiset myös kuulustelivat näyttelijää useiden tuntien ajan. Youssef pyysi julkisesti anteeksi aiheuttamaansa pahennusta, mutta joutuu vielä oikeuden eteen tammikuussa.   Episodi kuvaa hyvin nykyistä konservatiivista ilmapiiriä, jota maan johdon yleisesti koetaan tukevan. Painottamalla konservatiivista uskonnollisuutta Sisi pyrkii saamaan Muslimiveljien kannattajien tuen puolelleen. Konservatiivisen retoriikan tarkoitus on myös saada yhteiskunta jälleen valtiojohdon hallintaan korostamalla kollektiivisia ”Egyptin arvoja” yksilöiden sijaan.

Maailmankaikkeuden äiti

Egyptiläisten käsitys maastaan on aina korostanut Egyptin keskeistä roolia Lähi-idässä. Voimakkaammin kuin muualla arabimaailmassa, identiteetin pohjana on ollut Egypti (Umm al-dunya, maailmankaikkeuden äiti) maantieteellisenä kokonaisuutena. Egyptiläisen nationalismin oppi-isiin kuuluneen Mustafa Kamilin sanat 1800-luvun lopulta kuvaavat hyvin tätä Egypti-keskeisyyttä: ”Egypti on maailman paratiisi. Mikäli ihmiset, jotka siellä asuvat ja sen perivät, kohtelevat sitä hyvin, he ovat maailman jaloin kansa.”

Mahtavimmillaan Egyptin alueellinen asema oli presidentti Gamal Abd al-Nasserin presidenttikaudella 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin maa oli arabimaailman tärkein keskus ja alueella nykyään vaikuttavat Turkki ja Iran olivat puolestaan huomattavasti nykyistä passiivisempia. Nasserin aikana koko Lähi-itä ylipäätään oli itsenäisempi suhteessa globaaleihin suurvaltoihin kuin milloinkaan muulloin. Egyptin kulta-ajan päätti nöyryyttävä tappio Israelille vuoden 1967 kesäkuun sodassa, joka Euroopassa tunnetaan sen israelilaisella nimellä kuuden päivän sota.

Egyptin muuttuvat alueelliset suhteet

Arabikevään jälkeiset vuodet ja ennen kaikkea maan sisäinen kuohunta ovat entisestään heikentäneet Egyptin alueellista asemaa. Silti monet egyptiläiset asiantuntijat mielellään näkevät Egyptin yhä ensimmäisenä vertaistensa joukossa riippumatta siitä, pohjautuuko käsitys enää realiteetteihin vaiko ei. Vuoden 2011 kansannousuja ja mielenosoituksia seurannut kaaos on olennaisesti vaikuttanut koko alueen poliittiseen arkkitehtuuriin. Yksi tärkeä muutos on tapahtunut liittosuhteissa ja niiden perusteissa. Lähi-idän liitot ovat aina olleet lyhytaikaisia, pikemminkin taktisia kuin pysyviin intresseihin tai arvoihin pohjautuvia strategisia liittoja. Tänä päivänä ne ovat sitä entistäkin enemmän.

Kuvaavaa on, että johtajan vaihdos saattaa nopeastikin muuttaa valtion paikkaa alueellisten suhteiden verkostossa. Egypti on hyvä esimerkki tästä. Muslimiveljeskuntaa edustaneen presidentti Mursin kaudella Egyptin suhde pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin johtamaan Turkkiin ja Qatariin oli läheinen. Samoin suhteet Gazassa valtaa pitävään Hamasiin olivat varsin hyvät. Kaikkia yhdisti positiivinen suhtautuminen Muslimiveljeskunnan vahvaan poliittiseen rooliin. Toisaalta Egyptin suhteet Muslimiveljeskuntaan kriittisesti suhtautuviin Saudi-Arabiaan ja Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin hankaloituivat tänä aikana.

Kesän 2013 sotilasvallankaappauksen jälkeen Egyptin alueellinen asema muuttui jälleen: Sisin johtamasta Egyptistä on tullut Saudi-Arabian ja Emiraattien liittolainen, ja suhde kaikkiin Muslimiveljeskuntaan vähänkin positiivisesti suhtautuviin valtioihin on puolestaan muuttunut ongelmalliseksi. Erityisesti Turkin ja Egyptin välit ovat viime vuosina olleet jäätävät.  Egyptin ja Turkin välejä hiertää Muslimiveljeskunnan lisäksi kysymys itäisen Välimeren kaasuvarojen jaosta, mistä on tulossa tärkeä alueellinen kysymys. Vallanvaihto Egyptissä vaikutti merkittävästi myös Israelin ja Egyptin välisiin suhteisiin, jotka olivat olleet kireät Mubarakin kaatumisen jälkeen. Sisin ja Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun välinen yhteistyö sujuu hyvin, ja Israel tukee varsin avoimesti Egyptin ”terrorismin vastaista sotaa” Siinailla.

Egypti ja Saudi-Arabia

Egypti on siis tällä hetkellä monin tavoin liittoutunut Saudi-Arabian, Emiraattien ja Bahrainin kanssa osana niin kutsuttua maltillisuuden liittoa tai arabikvartettia. Saudi-Arabian avokätinen tuki Egyptille vuoden 2013 vallankaappauksen jälkeen on ollut ensiarvoisen tärkeää Sisin hallinnon vakauden kannalta. Vastavuoroisesti Egypti on ollut Saudi-Arabian rinnalla eristämässä Qataria ja tukenut Saudi-Arabiaa muun muassa sen Jemen-politiikassa. Viimeksi Egyptin johto antoi tukensa Saudi-Arabian versiolle toimittaja Jamal Khashoggin murhajutussa. Khashoggi tunnettiin myös siitä, että hän arvosteli voimakkaasti Saudi-Arabian tukea Egyptin vallankaappaukselle.  Kun kruununprinssi Muhammad bin Salman vieraili Kairossa 27.–28.11., presidentti Sisi otti hänet vastaan näkyvästi lentokentällä ja muutenkin prinssiä kohdeltiin korostetun kunnioittavasti.

Viime vuonna Egypti palautti kaksi Aqaban lahden suulla olevaa strategisesti merkittävää saarta Saudi-Arabialle, joka oli antanut ne Egyptin armeijan hallintaan vuosikymmeniä sitten. Koskaan aikaisemmin Egypti ei ole tunnustanut, että saaret kuuluivat alun perin Saudi-Arabialle. Sisi ajoi luovutuspäätöksen läpi huolimatta oikeuden vastakkaisesta päätöksestä ja laajasta julkisesta vastustuksesta. Luovutus on vaikuttanut Sisin kannatukseen, sillä sen tulkittiin yleisesti olevan nöyristelyä Saudi-Arabian edessä. Egyptiläisten yleisessä suhtautumisessa Khashoggin murhan Saudi-Arabialle aiheuttamiin ongelmiin onkin havaittavissa määrättyä vahingoniloa. Huolimatta yhteisistä intresseistä ja vihollisista, itsetietoisen Egyptin on vaikea hyväksyä Saudi-Arabian valta-asemaa.

Liitto Saudi-Arabian kanssa ei myöskään tarkoita, että Egypti suostuisi kaikkiin sen toiveisiin. Egypti on esimerkiksi kieltäytynyt toimittamasta Jemeniin sotaan maajoukkoja. 1960-luvulla Egypti osallistui Jemenin silloiseen sisällissotaan ja lähetti sinne suuren osan armeijastaan. Joukkojen keskitystä Jemeniin pidetään jopa syynä katkeraan tappioon vuoden 1967 sodassa Israelia vastaan. Yhä vieläkin se koetaan varoittavana esimerkkinä siitä, miten maan ei pidä toimia.

Syyrian kysymyksessä Egypti on Sisin kaudella liukunut niiden maiden joukkoon, jotka hyväksyvät presidentti al-Assadin vallan. Sisi on muun muassa ilmoittanut tukevansa Syyrian armeijaa, mikä ei tietenkään ole miellyttänyt Saudi-Arabiaa. Egypti on painottanut vahvasti Syyrian yhtenäisyyttä ja terrorismin tälle aiheuttamaa uhkaa. Tältä osin sen ulkopolitiikka on selvästi eronnut Saudi-Arabian ja Emiraattien kannasta. Toki arabimaiden asenne Syyrian johtoa kohtaan on laajemminkin muuttumassa positiivisemmaksi, koska odotukset Assadin kaatumisesta ovat osoittautuneet toiveajatteluksi.

Itsevaltiuden pysyvyys

Egypti tulee todennäköisesti jatkossakin olemaan osa Saudi-Arabian johtamaa alueellista liittoa, vaikka liitto heikentääkin Egyptin itsenäistä poliittista roolia. Lyhyellä tähtäimellä sillä ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa, sillä maan talousongelmat ovat niin suuria. Lähitulevaisuudessa Egyptin johto pyrkii myös varmistamaan vallan säilymisen sisäpiirissä. Eri lähteiden mukaan maan johto valmistelee muutoksia  vuonna 2014 hyväksyttyyn perustuslakiin. Nämä uudistukset on tarkoitus hyväksyä tulevan vuoden aikana, ja niiden myötä Sisi pystyisi jatkamaan vallassa vielä vuoden 2022 jälkeenkin. Nykyinen perustuslaki siis  rajoittaa presidentin kaudet kahteen. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan myös parlamentin asemaa olisi tarkoitus heikentää. Uudistuksia perustellaan luonnollisesti terrorismin ja epävakauden uhalla. Egypti on kulkenut pitkän matkan vuoden 2011 talven kansannoususta. Muun alueen tavoin on palattu vahvojen yksinvaltaisten johtajien aikaan eikä kansainvälinen yhteisökään osoita juuri tyytymättömyyden merkkejä.

Kuva:  Jutta Martens



Hannu Juusola, 20 joulukuuta 2018

, , , ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

Seuraava artikkeli

Arabikevät jäätyi



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *