Salah al-Dinin jalanjäljillä
Kirjoittaja oli FIMEllä harjoittelijana syksyn 2017.
Kun saavuin Beirutiin heinäkuun lopussa, edessäni oli positiivinen ongelma. Koko syksyn kestävä harjoittelu FIMEssä (Suomen Lähi-idän instituutti) tulisi varmasti olemaan miellyttävä kokemus. Mahdollisuus harjoittelulle avautui silti osin sattumalta, ja muutti aikatauluni syksyn osalta. Alun perin suunnitelmani oli viimeistellä graduni Helsingissä loppukesän ja syksyn aikana.
Joskus muutos voi tarjota myös uusia mahdollisuuksia. Kirjoitan nimittäin gradua keskiajalla eläneestä ayyubidisulttaani Salah al-Dinista (Saladin Euroopassa). Olin jo lapsena äärimmäisen kiinnostunut keskiajasta, mutta Euroopan sijaan mielenkiintoni kohdistui enemmän Lähi-itään ja mongoleihin. Suurin osa ikäisistäni pojista tiesi jotain ristiretkistä, ja moni piti Rikhard Leijonamielestä. Minä sen sijaan kiinnostuin hänen vastapeluristaan.

Vuosina 1137/1138-1193 elänyt Salah al-Din tunnetaan parhaiten Hattinin taistelussa vuonna 1187 saadusta voitosta. Kyseinen taistelu oli valtava kolaus ristiretkeläisille, ja sen seurauksena sulttaani pystyi valloittamaan heiltä laajoja alueita, mukaan lukien Jerusalemin kaupungin. Tästä puolestaan sai alkunsa vuosina 1189-1192 käyty kolmas ristiretki.
Salah al-Dinista tekee kiehtovan hänen maineensa ”jalona” saraseenina. Nimi saraseeni on peräisin jo antiikin ajoilta, jolloin roomalaiset kutsuivat Siinailla asuvaa arabiheimoa kyseisellä nimellä. Myöhemmin roomalaiset laajensivat nimen merkityksen kattamaan kaikki arabit.
Salah al-Dinin hyvä maine Euroopassa johtuu mahdollisesti kahdesta syystä. Valloitettuaan Jerusalemin kaupungin sulttaani kohteli esimerkiksi naisia erittäin hyvin, ja päästi monet kristityistä poistumaan kaupungista omaisuutensa kanssa. Todellisuudessa sulttaani suostui näin verettömään ratkaisuun vasta pitkien neuvotteluiden jälkeen, ja senkin jälkeen lunnasvaatimukset vaihtelivat noin viidestä kymmeneen dinaariin. Varattomia odotti orjuus. Sekulaarit lähteet mainitsevat näistä seikoista hyvin harvoin.
Toinen syy on kolmannen ristiretken lopputulos. Vaikka Salah al-Din ei varsinaisesti voittanut, Jerusalemin kaupunki pysyi muslimien hallussa. Sulttaani salli kuitenkin kristittyjen edelleen käydä Jerusalemissa pyhiinvaelluksella. Salah al-Din ei siis ollut eurooppalaiselle historiankirjoitukselle häviäjä, mutta ei myöskään barbaari. Koska kristityt pitivät keskiajalla itseään Jumalan valittuina, moni mietti pakanuutta heille edustavan sulttaanin menestystä. Oliko se mahdollisesti Jumalan rangaistus heitä kohtaan?

Kandidaatin tutkielmassani tarkastelin Salah al-Dinin uran alkuvuosia: kuinka hän päätyi vuonna 1168 Egyptiin ja onnistui luomaan isänsä nimeä kantavan ayyubidien dynastian. Hänen isänsä Ayyub ja setänsä Shirkuh olivat ensin palvelleet vuosina 1085-1146 elänyttä Imad al-Din Zengiä, ja tämän kuoleman jälkeen hänen poikaansa Nur al-Dinia (1118-1174). Ayyub keskittyi uransa aikana enemmän hallinnollisiin tehtäviin Shirkuhin johtaessa sotajoukkoja. Aikanaan myös Salah al-Din liittyi setänsä joukkoihin.
Egyptiä 900-luvulta alkaen hallinneen shiialaisen fatimidien kalifaatin valta oli 1160-luvulle tultaessa heikentynyt, eikä se enää selvinnyt ilman ulkopuolista apua. Tämän vuoksi sekä frankit että zengidit olivat kiinnostuneita Egyptistä. Kalifin keskittyessä enemmän hoviinsa todellista valtaa oli alkanut pitää visiiri Shawar. Kesällä 1163 Shawar pyysi Nur al-Dinilta apua lujittaakseen valtaansa. Nur al-Dinin joukot palasivat alueelle toisen kerran vuonna 1167 ja kolmannen kerran vuonna 1168. Vuoden 1168 sotaretken jälkeen Nur al-Dinin joukkojen komentaja Shirkuh jäi pysyvästi alueelle ja teki itsestään Egyptin visiirin. Hän ehti olla vallassa vain 2-3 kuukautta, ja hänen kuolemansa jälkeen hänen veljenpojastaan Salah al-Dinista tuli 1169 Egyptin visiiri. Salah al-Din palveli ”virallisesti” kalifia vuoteen 1172, mutta todellisuudessa kalifaatti oli jäänyt taustalle jo kauan ennen kalifi al-Adidin kuolemaa. Kun Nur al-Din kuoli vuonna 1174 kurkkumätään, Egypti lopetti veronmaksun Syyrialle, itsenäistyi, ja niin syntyi ayyubidien dynastia.
Erilaiset sattumien sarjat osoittautuivat valtaviksi onnenkantamoisiksi Salah al-Dinille: Egypti oli noussut visiirinsä vallassa vahvaksi, ja Salah al-Din oli onnistunut saamaan vuosina 1169-1174 suuren osan suvustaan avukseen. Juuri heidän avullaan hän pystyikin yksi kerrallaan irtaantumaan muiden otteesta. Salah al-Din oli visiirinä opportunistinen. Hän oli myös riittävän kyvykäs valitsemaan ympärilleen sopivan lähipiirin ja antamaan heille oikeat roolit hallinnossaan. Nämä kaksi kykyä tulivat vaikuttamaan sulttaanin uraan hänen koko loppuelämänsä ajan niin onnistumisten, kuin tappioista selviytymistenkin kannalta.
Aloittaessani harjoittelun FIMEssä koko käsitys graduni maailmasta muuttui täysin. Libanonissa on paljon alueita, joilla on yhteistä historiaa Salah al-Dinin kanssa, ja työ onkin alkanut tuntua paljon ”eloisammalta”. Vieläkin suurempi muutos oli se, että astuin maailmaan, jolle Salah al-Dinin nimi oli erittäin tuttu. Niin instituutin henkilökunta, kuin paikallisetkin olivat kiinnostuneita gradustani, miksi kirjoitan Salah al-Dinista, ja mitä tarkalleen ottaen hänestä kirjoitan.

Olen ollut Beirutissa vasta kuukauden, mutta gradu on lähtenyt liikkeelle aivan uudella tavalla. Olen toistaiseksi käyttänyt aikaa työni moniin pieniin yksityiskohtiin. Esimerkiksi Beirutin osuus lähteissäni ei tuntunut aiemmin kovinkaan suurelta, mutta asetuttuani itse Beirutiin halusin perehtyä tarkemmin kaupungin historiaan Salah al-Dinin aikana. Sulttaani yritti valloittaa kaupungin jo vuonna 1182, mutta epäonnistui. Seuraava merkintä löytyy vuodelta 1187, kun kaupunki monien muiden alueiden joukossa antautui.
Tämä hetki on erinomainen esimerkki lähteitteni erimielisyyksistä. Kaupungin antautuessa sulttaanille elokuussa, Salah al-Dinin oma kirjuri Imad al-Din al-Isfahani oli pahasti sairaana. Sulttaanin mielestä kuka tahansa, joka pystyi pitämään kynää kädessään, olisi ollut kykenevä kirjaamaan ylös ehdot antautumiselle. Ketään sellaista ei Beirutista lopulta kuitenkaan löytynyt, ja al-Isfahani kirjoitti – ei vailla ylpeyttä äänessään – joutuneensa toimimaan kirjurina sairasvuoteeltaan käsin.
Mosulista kotoisin oleva historioitsija Ibn al-Athir sen sijaan kehui Beirutia vuolaasti. Hänen mielestään kaupunki oli eräs Välimeren itärannikon parhaiten puolustetuista. Al-Athirin mukaan kaupunki oli myös yksi kyseisen rannikon miellyttävimmistä ja ”terveellisimmistä”. Jälkimmäinen sana voi kuulostaa hieman oudolta, mutta sillä tarkoitetaan luultavasti hyviä vesivarantoja. Beirutissa ei myöskään riehunut pahoja tautiepidemioita al-Athirin elinaikana.
Harjoittelujakso tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden käydä monissa paikoissa, joissa Salah al-Din on viettänyt aikaansa. Libanonissa tällaisia kohteita ovat muun muassa Baalbek, Byblos ja Tyros. Lisäksi matkustan myöhemmin Jordaniaan, joka tarjoaa vielä monta historiallista kohdetta lisää. Moni paikka voi avata myös uusia näkökulmia siihen, miten sulttaanin saapuminen vaikutti paikallisen väestön elämään.
Voinkin hyvillä mielin sanoa, että tulen mahdollisuuksieni mukaan matkaamaan Salah al-Dinin jalanjäljillä koko syksyn. Toivon mukaan harjoittelun aikana opin enemmän asioita sulttaanin historiasta ja heistä, joita se on koskettanut.