Omanilaisen neuvotteluperinteen jäljillä

Kiinnostukseni Omaniin ja omanilaiseen neuvotteluperinteeseen johtaa juurensa työhöni kansainvälisen tiedemies- ja politiikkavaikuttajien verkostossa nimeltään Pugwash-tiedekonferenssit (www.pugwash.org). Kyseisen verkoston perustivat  merkittävät tiedemiehet Albert Einstein, Joseph Rotblat ja Bertrand Russell ydinaseiden eliminoimiseksi, näiden aseiden leviämisen ehkäisemiseksi sekä konfliktien rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Pugwashille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1995 sen työstä kemiallisten aseiden kieltosopimuksen aikaansaamiseksi.

Seuratessani läheisesti Iranin ydinohjelmaan liittyviä neuvotteluja ajauduin keskusteluihin Omanin Pugwash-edustajan kanssa. Kyseinen arvovaltainen vanhahko herrasmies oli palvellut pitkään Omanin valtioneuvoston jäsenenä, ja keskustelumme aiheet käsittelivätkin laajasti Lähi-idän nykyisiä ja lähihistoriallisia ongelmia, kuten Palestiinan tilannetta, Iranin ja Irakin välistä sotaa, Saudi-Arabiaa ja Omania, Jemenin sotaa sekä vesiniukkuutta.

Omat tutkimusteemani tuohon mennessä liittyivät Iraniin ja sodan oikeussääntöihin. Halusin ymmärtää paremmin, mitä islamilainen oikeus ”sanoo” ydinaseista, sillä ennen Iranin ydinohjelmasta tehtyä sopua (2015) Iranin virallisessa retoriikassa toistettiin lähes kymmenen vuoden ajan, että ydinaseet ovat kiellettyjä islamin oikeuden näkökulmasta. Olin kuitenkin ajautumassa lähteiden kannalta haasteelliseen tilanteeseen, sillä pääsy ns. primäärilähteille Iranissa alkoi tuottaa ongelmia. Niinpä hyväksyin kutsun tulla tutustumaan omanilaiseen islamia koskevaan ajattelutapaan.

Ensimmäinen matkani Omaniin tapahtui vuoden 2017 helmikuussa.

Matka onnistui erinomaisesti. Isäntäperhe kohteli vierastaan äärimmäisellä vieraanvaraisuudella ja avusti merkittävästi kontaktien solmimisessa. Pääsin myös osallistumaan omanilaiseen hääjuhlaan, jonka väriloisto, tuoksut, korujen kimallus, arabialainen musiikki ja tanssi tekivät minuun melkoisen vaikutuksen. Vierailuni oli muutenkin kuin askel tuhannen ja yhden yön satuihin, sillä historiallinen Oman (merimahtina, imaamien valtakuntana ja myöhemmin – osittain – brittiläisen imperiumin vaikutusvallassa) on edelleen havaittavissa huolimatta Omanin merkittävästä modernisoitumista sitten nykyisen sulttaanin Qaboos bin Said al Saidin valtaannousun vuonna 1970.

Virallisohjelmaani kuuluivat tapaamiset islamin oikeuden edustajien kanssa: suurmuftin Ahmed bin Halal al-Khalilin ykkösmies (Assistant Grand Mufti), tohtori Kahlan Nabhan al-Kharusi sekä johtava uskonnontutkija sheikki Aflah al-Rawahy ottivat minut ja kysymykseni ystävällisesti vastaan. Koska tutkimusteemani oli tässä vaiheessa täsmentymättä Omanin osalta, lähestyin haastateltaviani Iran-tutkimukseni tuoman referenssipohjan turvin, toisin sanoen esitin kysymyksiä islamin oikeuden sodan oikeussäännöistä sekä näiden sääntöjen oikeutetuista tulkitsijoista.

Omanissa valtauskontona on ibadismi, noin vuosina 720–740 omaksi koulukunnakseen vakiintunut islamin suuntaus, jonka juuret johtavat profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen (632 jkr.) alkaneeseen ensimmäiseen islamin sisällissotaan (fitna) vuosina 656–661 jKr. ja sitä seuranneisiin kehityskulkuihin. Omanin lisäksi ibadi-yhteisöjä erityisesti Itä-Afrikan rannikolla ,Sansibarissa ja Kilwassa. Nämä alueet kuuluivat Omanin sulttaanikunnalle vuodesta 1698, ja brittiprotektoraatti niistä tuli vuonna 1890. Pieniä ibadiyhteisöjä on myös Tunisiassa (Djerban saari), Libyassa (Jabal Nafusa ja Juwara) sekä Algeriassa (Wad Mzab).

Useista keskustelunaiheistamme mieleeni jäi erityisesti ibadilaisen yhteisön pyrkimys neuvotteluihin ja rauhanomaiseen dialogiin kaikilla tasoilla: uskonnon sisällä, uskontojen välillä sekä yhteiskunnassa. Dialogi ja suvaitsevaisuus näkyvät esimerkiksi siinä, että Omanissa ibadit sekä sunnalaiset rukoilevat toistensa moskeijoissa ja siinä, että ibadilaiset tervehtivät shiialaisia käsi sydämellä, kunnioittaen näin shiialaisten omia tapoja.

Asia alkoi kiinnostaa minua enemmänkin, sillä tämä pyrkimys dialogiin välittyi niin kanssakeskustelijoideni, isäntäperheeni ja muiden omanilaisten kaikista käytännön toimista. Se näkyi vierailuni aikana muutenkin, sillä kaksi alueen päämiestä, Iranin presidentti Hassan Rouhani sekä Kuwaitin emiiri al-Sabah olivat samaan aikaan sulttaani Qaboosin vieraina keskustelemassa alueellisista jännitteistä erityisesti Iranin ja Saudi-Arabian välillä. Sulttaani Qaboos on erittäin tunnettu ja arvostettu rauhanvälittäjä. Esimerkiksi Iranin ydinohjelmasopua edelsi sulttaanin merkittävä, kulissien takainen välitystoiminta. Tästä kaikesta tekee erittäin kiinnostavan se, että omanilainen toimintatapa eroaa merkittävästi kansainvälisessä politiikassa vallalla olevasta nollasummapeli-ajattelusta, jonka mukaan yhden voitto tapahtuu aina toisen kustannuksella.

 

Pyrkimys dialogiin tuli esiin konkreettisesti myös puhtaaseen juomaveteen liittyvien järjestelyjen osalta. Yhtäältä Omanissa on persialaista perua oleva, rautakaudella Omanin alueelle kehitetty kastelujärjestelmä falaj (mon. aflaj). Yleisempi nimitys arabiaksi tällaisille kanavajärjestelyille on qanat. Tällaisia järjestelyitä löytyy tietenkin muualtakin: esimerkiksi Jemenissä ghayl tai minyan, foggara ja khettara Maghrebin alueella ja kharez Afganistanissa ja Iranissa. Kastelujärjestelmä on toiminut, ja toimii edelleen, Omanin asutuksen ja kehityksen pohjana.

 

Vedenjakoa koskeva sopiminen kiinnitti huomioni: kautta aikojen on pyritty dialogiin ja kaikkien edut huomioon ottaviin ruohonjuuritason paikallisin sopimusjärjestelyin. Tässä oli jälleen yksi merkittävä poikkeama nollasummapeliajatteluun.

Toisaalta isäntäperheeni kodin lähellä sijaitsee MEDRC, Middle East Desalination Research Center, vuonna 1997 perustettu vesiniukkuutta tutkiva alueellinen ja monikansallinen- huippuyksikkö. MEDRC edustaa ruohonjuuritason sopimista niukasta vesiresurssista: kaikkien etuna on pohtia ratkaisuja yhteiseen ongelmaan. Niinpä MEDRC:in puitteissa tehdyn tutkimuksen avulla on ollut mahdollista tehdä yhteistyötä silloinkin, kun valtioidenväliset suhteet muutoin ovat käytännössä katkenneet. Esimerkiksi Israel ja Palestiina osallistuvat kumpikin keskuksen toimintaan. MEDRC onkin yksi konkreettinen tulos Lähi-idän rauhanprosessista. Edellä mainittujen lisäksi MEDRC:n jäseniä ovat Jordania, Oman, Qatar, Yhdysvallat, Espanja, Hollanti, Etelä-Korea sekä Japani. MEDRC:n perusajatuksena on vesi yhteistyön, ei konfliktin välineenä.

 

Vesiniukkuus tuli esiin myös kolmannessa ja ikävämmässä keskustelunaiheessa  Jemenin sodassa. Sen taustalla nimittäin vaikuttavat vesiniukkuus ja epäonnistunut vesipolitiikka. Jo Jemenin ja Omanin fyysinen läheisyys, mutta myös molempien yhteiskuntien luonne heimoyhteiskuntina, joilla on paljon yhteistä historiaa, tekevät Jemenin sodasta myös Omanin asian. Tapasinkin vierailuni aikana myös arvovaltaisia jemeniläisiä Pugwash-roolissani. Toivon edelleen, että myös Pugwash kykenisi auttamaan ruohonjuuritason sovun aikaansaamisessa Jemeniin.

Näistä elementeistä onkin hyvä lähteä vielä vuoden 2017 lopulla Omaniin tapaamaan omanilaisia ja jemeniläisiä ystäviäni sekä keräämään materiaalia käynnissä olevaan tutkimukseeni vesiniukkuudesta ja konflikteista.

Helsingin yliopistossa, 30.11.2017

Katariina Simonen, 4 joulukuuta 2017

Iran, Lähi-itä, Oman, tutkimus

---