Miten Lähi-idässä reagoidaan Gazan tilanteeseen: Libanon

Blogisarjassa julkaistaan kirjoituksia eri Lähi-idän maiden reaktioista Gazan tilanteeseen.

Jännittynyt Beirut katsoo moneen suuntaan

Näinä aikoina aamulla herätessä tulee aivan ensimmäiseksi kuulosteltua millaisia ääniä asuinalueellani kuuluu. Viime päivinä äänet ovat olleet jylinää, joka pienen kuuntelun jälkeen osoittautuu ukkoseksi. Beirutissa onkin satanut todella kovaa viime viikon ajan monena päivänä. Kadut ovat lainehtineet kuin Venetsiassa ja sateen ropina on pyyhkinyt pölyisen kaupungin kattoja. Ilma on raikas mutta vahvan kostea. Lämpötilakin on alhaisempi kuin viikko sitten ja kävellessä hiki valuu vain kosteuden, ei enää kuumuuden takia.

Kuten niin monet ihmiset Libanonin sisällissodan aikana (1975-1990) tekivät, menen minäkin viikonloppuna rantaan paikallisten suosimalle uimaklubille. Terveellisen meriveden lisäksi täällä voi seurata Beirutin lentokentän aktiviteettia sekä vaihtaa tuttujen kanssa näkemyksiä poliittisesta tilanteesta. Kun tykit taas jylisevät maan eteläosassa kulkee elämä normaalina Beirutissa. Ainoan poikkeuksen tekevät mielenosoitukset, joita on järjestetty sekä Hizbollah’n kannatusalueella eteläisessä kaupunginosassa että johtavien länsivaltojen suurlähetystöjen edessä ja yliopistojen kampuksilla. Tätä kirjoitettaessa odotamme taas isoja protesteja gazalaisten puolesta.

Vaikka paikalliset ihmiset ovat edelleen luottavaisia kriisin pysymisestä maan etelärajavyöhykkeellä seurataan Gazan sotaa aktiivisesti. Kukin katsoo oman poliittisen ryhmänsä uutisia. Shiialaisilla on NBN mikäli he tukevat maallista Amal-puoluetta ja al-Manar -kanava mikäli Hizbollah on läheinen. Äärioikeistolaiset kristityt katsovat MTV-kanavan uutisia, mutta sekä muslimien, kristittyjen että muiden uskontojen harjoittajat, jotka kaipaavat vähemmän puoluepoliittisesti esitettyjä uutisia tyytyvät seuraamaan ulkomaisten uutiskanavien lisäksi paikallista LBCtä. Vielä on Orange TV eli OTV, jonka katsojat ovat pitkään Libanonin politiikassa vaikuttaneen Michel Aounin puolueen kannattajia. Vaihtoehtoja siis riittää. Kuitenkin kysyttäessä moni sanoo, ettei voi seurata koko ajan uutisia ilman että menettää mielenrauhansa. Silti moni kokee, että libanonilaisena heidän velvollisuutensa on vapauttaa Palestiina Israelin miehityksestä, ”sillä se on raamatun pyhä maa.”

Paikalliset ihmiset uskontokunnasta riippumatta eivät siis usko konfliktin laajenemiseen maan etelärajalta muualle Libanoniin. Mielessä välkkyy edellinen Hizbollah’n ja Israelin välinen sota, joka käytiin 2006 ja olin silloinkin täällä. Tämänhetkinen tykkitulen vaihto etelässä on edelleen tavanomaisissa puitteissa, johon kaikki täällä ovat tottuneet. Tilanne on minunkin mielestäni nyt hyvin erilainen kuin koskaan aiemmin eikä aiemman pohjalta voi muodostaa näkemystä tilanteen kehittymisestä.

 Edellinen Hamasin ja Israelin välinen taistelu käytiin puolestaan 2021. Silloin tapahtumat Jerusalemissa vetivät myös Länsirannan palestiinalaiset tukemaan Hamasia. Tämä oli selkeä voitto Hamasille, siinä missä Palestiinan tragedian pääsy taas maailman otsikoihin. Hamas onnistui myös kasvattamaan mainettaan palestiinalaisten parissa johtavana vastarintaliikkeenä ja olisi mahdollisesti voittanut vaalit huhtikuussa 2021. Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas siirsi kuitenkin vaalit useasta suunnasta tulleista protesteista huolimatta eikä niitä ole vieläkään pidetty.

Nykyisen kriisin alussa Länsirannan palestiinalaishallinto tuomitsi Hamasin siviileihin kohdistamat iskut. Gazan hyökkäyksen alettua on kuitenkin huomio kiinnittynyt yksinomaan palestiinalaisuhreihin. Toinen ero aiempiin kriiseihin on Egyptin muuttunut rooli. Juuri Egypti neuvotteli 2021 tulitauon, jonka seurauksena taistelut laantuivat. Nyt Egypti on huolissaan Israelin hallituksesta tulevista äänistä, jotka vaativat Gazaan ”pysyvän ratkaisun” mikä tarkoittaisi gazalaisten ajamista Siinaille. Egyptin presidentti Sisi on kehottanut Israelia päästämään gazalaiset siviilit omaan autiomaahansa Negeviin Egyptin Siinain sijaan. Mikäli Egypti päästäisi gazalaiset maahansa olisi hyvin luultavaa, että he eivät taistelujen laannuttua pääsisi koskaan takaisin. Uusi nakba eli vuoden 1948 kaltainen pakkosiirto ja katastrofi voisi olla seurauksena.

Kolmas tekijä, joka nyt erottaa tämänpäiväisen tilanteen aiemmasta on ympäröivän maailman reaktio. Hamasin isku oli raaka ja osui siviileihin tavalla, joka on laajasti tuomittu. Silti täällä ihmetellään sitä, kuinka monta siviiliä Israelin annetaan surmata ennen kuin länsimaiden johtajat sanovat, että oikeutettu kosto on nyt toteutettu.

Beirutin eri kaupunginosat keskustelevat tilanteesta eri lähtökohdista. Kaikkia yhdistää kuitenkin huoli oman maan luisumisesta osaksi sotaa. Libanonissa on talousromahduksen ja poliittisen kriisin jäljiltä valtiovallan legitimiteetti olematon. Mikäli sotatoimet alkavat täällä romahtaisi sekin yhteiskunta, joka nyt valtion heikoista kantimista huolimatta on saanut talouden rullaamaan. Uusia kahviloita, liikkeitä ja palveluja avataan koko ajan. Väkivallan edessä lähtevät nekin yrittäjät maasta pois.

Neljäs syy uuteen tilanteeseen ovat koko Lähi-idän muuttuneet kansainväliset suhteet. Usea maa on solminut diplomaattisuhteet Israelin kanssa ja neljä alueen maata on hyväksytty globaalin talouden kannalta merkittävään BRICS-maiden ryhmään. Autoritarismin voimistuminen Arabikevään 2011 kansannousujen jälkeen näkyy hallitsijoiden hermostumisena kansalaistensa edessä: talouden parantaminen asetetaan periaatteellisen politiikan edelle niin Egyptissä, Marokossa kuin Tunisiassakin. Palestiinalaisten puolustajiksi on ilmoittautunut perinteisen Iranin tukeman vastarinnan akselin lisäksi uutena vallassa olevana tahona vain Jemenin Huthit. Heille Israelin Jemenin-juutalaiset lähettivät jo terveisen: olemme valmiita taistelemaan teitä vastaan. Loputkin Jemenin pohjoisosan juutalaiset joutuivat lähtemään maasta Huthien noustua valtaan.

Libanonin haurauden tietävät ulkovaltojen johtajat ja siksi niiden parissa on käyty paljon neuvotteluja sodan laajenemisen estämiseksi. Vaikka johtavien länsimaiden lähetystöjen edessä on väkivaltaisia mielenosoituksia eivät libanonilaiset joidenkin muiden arabimaiden tavoin osoita kadulla länsimaalaisen näköiselle ihmiselle vihantunteitaan heidän hallitustensa toimien takia. Täällä Beirutin instituutissa olemme odottavalla kannalla samalla tavalla kuin kaikki libanonilaiset, joilla on mahdollisuus poistua maasta. Valmistelemme joulukuussa Kairossa pidettävää opiskelijakurssia ja mikäli tilanne sallii, jatkamme täällä pidettäviä tieteellisiä konferenssejamme ja luentotilaisuuksiamme. Paikallisesta turvallisuustilanteesta riippuu myös, pystytäänkö Beirutin maraton juoksemaan marraskuussa. Koko instituutin väki on säännöllisesti jo viikkoja treenannut instituutin rakennuksessa olevassa kuntosalissa tätäkin päämäärää varten, minä tosin lähinnä kannustusjoukkoja varten.

Al-Manarin kanavalla korostuu uutisten lisäksi Hizbollah’n omien taistelijoiden uhri. Automaattikiväärin tulitus kuuluu meidänkin kattoterassillemme, kun taisteluissa surmansa saanut saatetaan haudan lepoon. Puolueen julistaman Vihan päivän mielenosoituksissa moni ilmaisee järkytystään ja suruaan. Etelä-Libanonissa koko yhteisö tulee saattamaan taisteluissa kuolleita sankareitaan. Sukulaiset muualla ovat huolissaan niistä, jotka eivät ole suostuneet lähtemään kodistaan haurailla etelän mailla. Muualla Libanonissa jaksetaan yhä luottaa siihen, että Hizbollah asettaa Libanonin kansallisen eheyden kaiken muun edelle. Ja kun sateet taitavat tällä kertaa olla ohi suuntaan taas viikonloppuna uimaklubille, jossa keskustelu jatkuu meitä kaikkia järkyttävästä tilanteesta.

 

Artikkelikuva: Beirut / Susanne Dahlgren

Susanne Dahlgren, 20 lokakuuta 2023

Israel, Libanon, Palestiina

---