Beirut: Vastakohtien kaupunki
Libanon ylpeilee maailman suurimmalla hummuslautasella Guinnessin ennätysten kirjassa. No, kukapa ei rakastaisi libanonilaista ruokaa. Se on maailmalla tunnetuimpia libanonilaisia asioita. Mutta Guinnessin ennätykseksi pääsee kohta myös poliittinen tyhjiö presidentillisellä tasolla: meillä ei valitettavasti ole ollut presidenttiä kohta kahteen vuoteen. Se johtuu siitä, että parlamentin jäsenet eivät äänestä. He riitelevät vallasta kristittyjen ja muslimien välillä. Libanonin presidentin pitää olla maroniittikristitty. Ryhmät eivät ole yksimielisiä ehdokkaasta.
Libanonin poliittiset ongelmat ovat niin suuria, että kukaan ei halua neuvotella toisen puolen kanssa, kukaan ei halua tavata missään vaiheessa. Tämä vaikuttaa dramaattisesti kansalaisten jokapäiväiseen elämään ja aivan erityisesti turvallisuustilanteeseen.
Kun muutin tänne takaisin Suomesta, se antoi minulle mahdollisuuden nähdä Libanon toisesta näkökulmasta. Euroopasta kyläilleet vieraat ovat saaneet minut ymmärtämään, kuinka surullinen maan tilanne oikeasti on, ja kuinka dramaattista on se, että libanonilaisilta puuttuu näkemys kansakunnastaan. Tämä maa on ihan muuta kuin mitä se voisi olla.
Libanonin luonto on ällistyttänyt vieraita ja ruoka on ollut iso plussa, mutta myös ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus ovat tehneet vaikutuksen. Kukaan vieraistamme ei kuitenkaan voi ymmärtää sitä, miksi tämä kansa ei pysty sopimaan ihan yksinkertaisista elämisen säännöistä, miksi konfliktin taso on niin korkea. Jokaisesta pienestäkin päätettävästä asiasta pitää riidellä, ja se vaikuttaa yhteiskuntaan.
Libanonin kriisi vaikuttaa turismisektorilla erittäin pahasti. Siitä on tullut katastrofi kaupungissa, joka tunnettiin idän Pariisina. Työskentelen Suomessa hotellialalla, ja täällä Beirutissa olen kuullut ystäviltäni, että hotellihuoneiden varausmäärät ovat romahtaneet. Alalla työskentelevät ystäväni kertovat rajuista taloudellisista menetyksistä.
Valtavan poliittisen konfliktin vuoksi meillä on kaaos myös infrastruktuurissa. Roskat peittävät jokiamme ja vuoriamme. Meillä on myös identiteettikriisi, joka saa aikaan sen, että ääriliikkeet nousevat ihan jokaisessa uskonnollisessa ryhmässä.
On kuitenkin käsittämätöntä, kuinka libanonilaiset vain jatkavat elämistään. Osasyynä ovat ulkomailla asuvat libanonilaiset, joista monet jatkavat investoimistaan kotimaahansa. Isompi syy elämän jatkumiseen on kuitenkin libanonilaisten halu elää; halu elää tasapainottomuudesta huolimatta. Turvattomuus on painajainen meille suomalaisille. Emme voi sietää sitä, eikä meidän järjestelmämme kestä sitä, mutta libanonilaisille siitä on tullut jokapäiväistä leipää – he yksinkertaisesti sopeutuvat turvattomuuteen. Mikäli ongelmia ilmenee, he siirtävät ne sivuun; tosin valitettavasti se tarkoittaa etupäässä sitä, että ongelmia ei ratkaista millään tavalla eikä ketään saada niistä vastuuseen. Ongelmat vain kasautuvat, ja libanonilaiset jatkavat eteenpäin. Me suomalaiset taas keskittyisimme ratkaisemaan yhden ongelman kerrallaan, ja se tekee meistä erilaisia.
Juuri tällä hetkellä suremme yli 40 ihmisen vuoksi täällä Libanonissa. He menettivät henkensä itsemurhaiskuissa siviilialueella. Noiden ihmisten ainoa erhe oli, että he olivat väärässä paikassa väärään aikaan. Terrorismi on levinnyt Libanoniin, koska uskonnollinen ääriajattelu on lisääntynyt koko alueella.
Libanonin olisi mahdollista luoda monipuolinen ja täysin ainutlaatuinen kokemus kenelle tahansa vierailijalle, mutta sen pitäisi ensin pohtia lähestymistään turismiin uudelleen; luoda vakautta maahan ja ratkaista ongelmat politiikassa ja identiteetissään.
Libanonilaissyntyinen kirjoittaja on asunut kahdeksan vuotta Suomessa, mutta on viettänyt tämän vuoden Libanonissa