Voittajien sota?

Israelin ilmaisku Iraniin 13.6.2025 ei lopulta ollut erityisen yllättävä. Viimeisen 20 kuukauden ajan Israel on toistuvasti pyrkinyt vetämään Iranin mukaan konfliktiin, ja tällä kertaa se onnistui.

Samaan aikaan Iran ja Yhdysvallat olivat aloittaneet epäsuorat neuvottelut Omanissa. Sunnuntaille 15.6. oli sovittu kolmas neuvottelukierros, mutta kaksi päivää ennen sitä Israelin isku keskeytti prosessin.

Se, että toisella kädellä neuvotellaan ja toisella isketään, ei ole ristiriitaista. Iskujen avulla pyritään painostamaan ja vaikuttamaan neuvottelujen lopputulokseen. Aluksi Yhdysvallat yritti siirtää vastuun iskuista Israelille, mutta, kun toivottua tulosta ei syntynyt, se joutui lopulta toimimaan itse.

Aloitettu sota oli ensisijaisesti tarpeellinen Israelille ja Yhdysvalloille. Sen taustalla on laajempi suurvaltapolitiikka ja alueellisen valtatasapainon kysymys.

Kahdentoista päivän aikana esiin nousi useita teemoja: sodan syyt ja tavoitteet, islamilaisen tasavallan syrjäyttämispyrkimykset, voitonjulistukset, tulevaisuudennäkymät sekä muut keskeiset asiayhteydet. Tässä kirjoituksessa käsittelen näitä laajemmin – ydinohjelmaa lukuun ottamatta. Iranin ydinohjelma on ollut sodan tärkein peruste. Jokaista sotaa perustellaan jollain, ja tällä kertaa se oli Iranin ydinohjelma. Taustalla on kuitenkin useita muita vakavasti otettavia syitä.

Suurvaltapolitiikan pitkät varjot

Suurvaltojen välinen valtakamppailu on vaikuttanut Lähi-idän tapahtumiin vuosikymmenten ajan. Alueen merkittävimmät toimijat ovat olleet Saudi-Arabia, joka on ollut tiiviissä liitossa Yhdysvaltojen kanssa, sekä Iran, joka puolestaan on nojannut yhteistyöhön Venäjän ja Kiinan kanssa. Iranin ja Saudi-Arabian vastakkainasettelu on näkynyt pitkälti välillisesti: eri maissa on perustettu ja tuettu aseistettuja ryhmiä, joiden päätehtävänä on ollut iskeä toisen osapuolen intressejä vastaan.

Vielä kaksi vuotta sitten näytti siltä, että Iran oli saamassa yliotteen pitkäaikaisessa kamppailussa. Se oli onnistunut vahvistamaan otettaan Irakissa ja Syyriassa, ja sillä oli vaikutusvaltaa myös Libanonissa ja Jemenissä. Keväällä 2023 Iran solmi sopimuksen Saudi-Arabian kanssa, mikä vahvisti sen asemaa alueella entisestään. Oli kuitenkin selvää, ettei Yhdysvallat – jonka liittolaisten asema Lähi-idässä oli heikentynyt – aikonut tyytyä tähän ja historiallisesti Yhdysvallat on lähes poikkeuksetta pyrkinyt vaikuttamaan nimenomaan sotilaallisin keinoin.

Hamasin tekemä isku Israeliin lokakuussa 2023 avasi sotarintamat Yhdysvaltojen tärkeimmälle liittolaiselle. Lyhyessä ajassa Iranin tukemat ryhmät – kuten Hamas, Hizbollah ja Huthit – kärsivät merkittäviä tappioita. Myös Syyrian hallinnon kaatuminen heikensi Iranin alueellista valta-asemaa olennaisesti. Tästä huolimatta Iran säilytti kuitenkin edelleen merkittävän aseman alueella. Lisäksi se on tärkeä liittolainen Venäjälle ja Kiinalle, Yhdysvaltojen suurimmille strategisille kilpailijoille.

Vallanvaihto Iranissa tekosyy

Iskujen tavoitteena ei ollut islamilaisen tasavallan kaataminen, vaan Iranin alueellisen vaikutusvallan kaventaminen. Tarkoituksena oli heikentää Iranin ja sen tukemien ryhmien toimintakykyä. Iranin vaikutusvalta haluttiin pitää tiukasti sen omien rajojen sisäpuolelle, ja silloinkin mahdollisimman heikkona.

Islamilaisen tasavallan kaataminen on Yhdysvaltojen ja erityisesti Israelin toive. Tämän tavoitteen toteuttaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Vallanvaihdoksen suurin haaste on, ettei näköpiirissä ole sellaista vahvaa toimijaa, joka nauttisi laajaa kansan luottamusta ja olisi samalla näiden ulkovaltojen liittolainen.

Jos nykyinen hallinto kaadetaan sotilaallisesti, Iranin kohtalona voi olla Irakin tai Syyrian tie: maahan syntyy aseistettuja ryhmittymiä, jotka ajavat maan kaaokseen ja vaikeuttavat sen hallintaa. Strategisesti tärkeä Hormuzinsalmi ja mahdollinen ydinaseohjelma voivat päätyä minkä tahansa aseellisen ryhmän haltuun.

Yhdysvallat on aiemmin kaatanut sekä Irakin että Afganistanin hallinnot mittavin sotilaallisin toimin. Kuitenkin molemmissa tapauksissa todellista ja kestävää valtaa ei onnistuttu saavuttamaan. Lopputuloksena oli sekasorto, jossa valta hajautui aseellisille ryhmille ja alueellinen vakaus heikkeni entisestään. Siksi erityisesti Yhdysvallat pitää toistaiseksi parempana ylläpitää nykyistä järjestelmää kuin ottaa riski hallitsemattomasta vallanvaihdosta.

Kaikki juhlivat voittoa

Kaikki 12 päivän sodassa mukana olleet osapuolet – Iran, Israel ja Yhdysvallat – ovat julistaneet itsensä voittajiksi ja juhlineet saavutuksiaan. Tavallaan jokainen onkin oikeassa.

Iran ei antautunut, vaan kykeni tarjoamaan vastusta Israelille, joka on vuosikymmeniä toiminut alueella vapaasti ilman merkittäviä sotilaallisia vastatoimia. Iran onnistui iskemään syvälle Israeliin tavalla, jota ei aiemmin ole nähty. Se osoitti toimintakykyä eikä alistunut Israelille tai Yhdysvalloille.

Lisäksi Iran sai osakseen sympatiaa niin sisäisesti kuin kansainvälisesti niiltä, jotka ovat järkyttyneet Israelin toimista Gazassa. Ehkä vielä tätäkin merkittävämpää oli, että maan sisäiset protestit ja tyytymättömyyden ilmaisut, joita on esiintynyt lähes päivittäin viime vuosina, vaimenivat hetkellisesti lähes kokonaan.

Israel puolestaan osoitti, että se kykenee iskemään haluamaansa kohteeseen piittaamatta kansainvälisistä sopimuksista tai toisten valtioiden puolustuskyvystä ilman, että sen toimet vaikuttavat liittolaisten tukeen. Samaan aikaan Gazasta ja Länsirannalta välittyneet julmat kuvat ja raportit, joita edes läheisimmät liittolaiset eivät enää voineet puolustaa, jäivät uuden konfliktin myötä vähemmälle huomiolle. Israel sai jälleen länsimaiden ehdottoman ja horjumattoman tuen. Esimerkiksi G7-maiden yhteisessä julkilauselmassa vaadittiin Irania lopettamaan sotatoimet ja samalla toistettiin tuttu hokemaa: ”Israelilla on oikeus puolustautua.”

Vielä merkittävämpi välillinen voitto Israelille oli se, että Palestiinan valtion tunnustamista – joka oli vielä juuri ennen taisteluja aktiivisesti esillä – on onnistuttu lykkäämään. Samalla koko Palestiinan kysymys on siirtynyt taka-alalle.

Yhdysvallat taas onnistui osoittamaan voimansa sekä liittolaisilleen että vastustajilleen; se demonstroi kykyään käyttää uusinta sotateknologiaa, kuten tutkalta piilossa pysyvää B-2-pommikonetta ja ilmasta tankkausta. Kyse oli vahvasta viestistä – Yhdysvalloilla on viimeinen sana. Se voi halutessaan aloittaa sodan ja lopettaa sen omilla ehdoillaan.

Ensimmäinen konkreettinen sotasaalis nähtiin NATOn huippukokouksessa, jossa Yhdysvallat sai jäsenmaat hyväksymään tavoitteen, jonka mukaan puolustusmenoihin käytetään viisi prosenttia bruttokansantuotteesta.

Sodalla oli kuitenkin selkeä häviäjä. Kuten useimmissa konflikteissa, siviilit Iranissa ja Israelissa joutuivat maksamaan raskaimman hinnan. Kuolonuhreja on satoja, loukkaantuneita tuhansia ja kotinsa menettäneiden määrä on vieläkin suurempi.

Iranin asema heikkeni

Vaikka yksittäisiä tapahtumia tarkastellessa, Iran voi vaikuttaa voittaneen, kokonaiskuvassa se koki merkittäviä tappioita. Iranin asema alueella on 12 päivän sodan seurauksena muuttumassa heikompaan suuntaan.

Iranin taloudellisiin ja tuotantorakenteisiin kohdistettiin raskaita iskuja. Iran on käytännössä hyväksynyt perääntymisensä ja myöntynyt sille asetettuihin ehtoihin. Maa ei enää kykene ylläpitämään samanlaista alueellista mandaattia kuin vielä ennen 13. kesäkuuta, ja vielä vähemmän verrattuna aikaan ennen Assadin hallinnon kaatumista tai lokakuun 7. päivää.

Myös liittolaisten tuki Iranille on jäämässä vähäiseksi. Ulkoministeri Araghchin vierailu Moskovassa ja tapaaminen presidentti Putinin kanssa tuottivat lähinnä yleisluontoisia lausuntoja ilman konkreettisia lupauksia tai näkyvää tukea.

Pitkällä tähtäimellä takaiskut ovat Iranille niin merkittäviä, ettei ole mahdotonta, että maa ajautuu pois nykyisestä taloudellisesta strategiastaan, jossa Venäjä ja Kiina ovat keskeisessä asemassa. Samalla Iran saattaa hakeutua kohti uutta taloudellista ja poliittista kehystä, jossa Yhdysvaltojen liittolaisilla on vahvempi rooli. Tällöin myös ydinohjelman kysymys voi menettää painoarvoaan, ja Iran saattaa jatkaa uraanin rikastuttamista ilman, että se herättää merkittävää kansainvälistä huomiota tai vastarintaa.

Protestiliikkeelle valtava takaisku

Kolme vuotta sitten Iranissa nousi laaja protestiliike, kun 22-vuotias Mahsa Amini surmattiin pidätyksen jälkeen huivimääräysten rikkomisesta. Kirjoitin tuolloin kirjan ja blogikirjoituksen, joissa tarkastelin toiveikkaasti Nainen. Elämä. Vapaus! -liikkeen tulevaisuudennäkymiä liikkeenä, jolla voisi olla merkittävä vaikutus paitsi Iranissa myös koko alueella ja maailmassa.

Tämä liike koki 12 päivän sodan iskujen ja sotatilanteen seurauksena vakavan takaiskun, jopa suuremman kuin itse islamilainen tasavalta. Sotatilanne iskee suoraan ruohonjuuritason toimintaan: kun ihmiset pakenevat pommituksia ja sodan uhkaa, heidän huomionsa ja voimavaransa keskittyvät selviytymiseen. Epävarmuus tulevasta syrjäyttää tietoisuuden ja motivaation taistella paremman huomisen puolesta.

Kesken ilmaiskuja Trump kehotti Teheranin asukkaita evakuoimaan kaupungin. Teheranin väkiluku on noin kymmenen miljoonaa ja lähialueet mukaan lukien se nousee 17 miljoonaan. Suunnilleen sama määrä kuin Suomen ja Ruotsin yhteenlaskettu väestö. On vaikea edes kuvitella, minne tämän kokoluokan ihmisjoukko voisi siirtyä tai millaista kaaosta se aiheuttaisi. Protestiliike näissä olosuhteissa suorastaan hukkuu.

Sotatilaan vedoten islamilainen tasavalta on ryhtynyt laajamittaisempiin protestien tukahduttamistoimiin. Satoja ihmisiä on pidätetty syytettynä yhteyksistä Mossadiin, ja on syytä olettaa, että osa pidätetyistä on toisinajattelijoita. Tyytymättömän kansan vaatimuksia vastustetaan yhä kovakouraisemmin, ja sodan varjolla aktivistien kimppuun käymisen kynnys on madaltunut. Samalla yhtenäisyyttä korostava propaganda on voimistunut ja menee paremmin läpi kuin aiemmin. Nämä kehityskulut kaventavat protestiliikkeen toimintamahdollisuuksia ja kasvattavat sen kohtaamia haasteita. Kaikesta huolimatta 12 päivän sodan aikana nähtiin myös jotain toivoa herättävää: ihmisten välinen solidaarisuus vahvistui.

Konfliktin jälkeen

Tällä kertaa sota päättyi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Asukkaille se toi valtavan helpotuksen huokauksen siitä, ettei taistelu jatkunut pidempään.

Vaikka Yhdysvallat saavutti keskeiset tavoitteensa, se ei tarkoita, että sotatoimet olisivat lopullisesti ohi. On mahdollista, että Iran ei tyydy nykytilanteeseen, vaan pyrkii tilaisuuden tullen tasapainottamaan asetelmia. Myös Israelilla voi olla motiiveja jatkaa yhteenottoja. Pian tulitauon julistamisen jälkeen Israel iskikin Etelä-Libanoniin.

Sotatoimet ja alueellinen epävakaus eivät ole päättymässä ennen kuin Palestiinan kysymykseen on saatu kestävä ja oikeudenmukainen ratkaisu. Ilman sitä vastaavat – tai jopa laajamittaisemmat – sodat saattavat olla vain ajan kysymys.

 

Artikkelikuva: Iranilainen sotilas kantaa ohjusta mielenosoituksessa Israelia ja Yhdysvaltoja vastaan 24.6.2025. Kuva: Photo Agency / Shutterstock.com.

Binar Mustafa, 30 kesäkuuta 2025

Iran, Israel, sota, Yhdysvallat

---