Toivosta pelkoon ja toimintaan – Libanonissa elävien palestiinalaislasten ajatuksia, tunteita ja reaktioita Israelin ja Hamasin väliseen sotaan

Hamasin tekemä hyökkäys vuosi sitten Gazasta Israeliin ei jäänyt Libanonin diasporassa eläviltä palestiinalaislapsilta huomaamatta, vaan se herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Nyt nämä lapset ovat itse joutuneet keskelle sotaa Libanonissa.

Palestiinalaisia on elänyt Libanonissa vuodesta 1948 ja tällä hetkellä heitä asuu siellä arviolta 270 000 ihmistä kahdellatoista pakolaisleirillä ympäri maata. Suurin osa tästä väestöstä on syntynyt ja elänyt koko ikänsä maassa, vaikkakin vielä elossa on vanhuksia, jotka ovat aikoinaan joutuneet pakenemaan sotaa ja päätyneet Libanoniin. Tästä huolimatta myös nykyisen sukupolven palestiinalaisilla on haaveena päästä vielä takaisin esivanhempiensa kotimaahan ja elää omassa itsenäisessä valtiossa.

”Äitini kertoo minulle aina Palestiinasta ja siitä, että, kuinka kaunis paikka se on. Minä haluan mennä Palestiinaan ja nähdä itse, kuinka kaunis se on.” (poika, 10 vuotta)

Toiveeseen palata takaisin Palestiinaan vaikuttavat varmasti myös haaveen lisäksi palestiinalaisten vaikea asema Libanonissa, jossa heidän tulevaisuudennäkymänsä ovat rajoitetut. Vaikka suurin osa pakolaisista on asunut maassa koko elämänsä, ei heillä ole kansalaisoikeuksia. Elinolosuhteet ovat haastavat ja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saaminen vaikeaa ja laatu heikkoa. Maan vaikea poliittinen ilmapiiri vaikuttaa negatiivisesti jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin pakolaisiin ja mielenterveysongelmat leireillä ovat yleisiä.

Israelin ja äärijärjestö Hamasin välinen konflikti on tuonut mukanaan lisäjännitteitä ja stressiä lasten sekä nuorten arkeen. Psykologien Sosiaalinen Vastuu (PSV) on toiminut yhteistyössä paikallisen Beit Atfal Assumoud -järjestön kanssa. Yhteistyössä he ovat pyrkineet helpottamaan palestiinalaisten lasten ja perheiden arkielämää tarjoamalla näille erilaisia tukipalveluita. Vuoden 2023 loppupuolella, vain muutama kuukausi Hamasin hyökkäyksen jälkeen, paikalliset sosiaalityöntekijät keräsivät yhteensä 30 lapselta ja nuorelta kuudelta eri leiriltä ympäri Libanonia kertomuksia niistä tunteista ja ajatuksista, joita konflikti heissä nostatti. Tämä tehtiin käyttämällä professori Karlssonin sadutusmenetelmää.

Saduttaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että lapset ja nuoret kertovat ajatuksistaan ja kokemuksistaan tarinan muodossa. Aikuisen roolina on olla kuuntelijana ja hän kirjaa tarinan ylös sellaisenaan kuin lapsi sen kertoo. Kun kertomus on valmis, lukee aikuinen sen lapselle, joka voi tarvittaessa lisätä tai korjata kertomusta. Tämän metodin vahvuutena pidetään sitä, että täten aikuinen voi oppia näkemään maailmaa lapsen tai nuoren näkökulmasta.

Toivoa ja toimintaa

Hamasin iskut Israelin puolelle herättivät ensin lapsissa ja nuorissa toiveikkuutta sekä optimismia, “Olisiko vihdoinkin tullut aika, jolloin he pääsisivät takaisin isovanhempiensa Palestiinaan?” Ilo muuttui nopeasti huoleksi, sillä ennakko-oletuksena oli, että Israel tulisi vastaamaan voimalla Hamasin toimiin.  Huoli läheisistä nousi esiin.  “Monilla Libanonissa asuvilla palestiinalaisperheillä on sukulaisia Gazassa ja huoli heistä on valtava”, sanoo PSV:n toimintaa jo 40 vuotta pyörittänyt Sirkku Kivistö.

Gazan tapahtumat kiinnostivat ja tapahtumia seurattiin aktiivisesti. Lapset ja nuoret kertoivat saavansa tietoa tilanteesta erilaisista viestintävälineistä, kuten esimerkiksi televisiosta, mutta myös sosiaalisen median sekä WhatsApp-viestin kautta.  Heidän saamansa informaatio sekä levitetyt kuvat sisälsivät pommitettuja asuinrakennuksia ja väkivaltaisesti kuolleita ihmisiä. Etenkin kuolleiden lasten näkeminen järkytti, ja luonnollisesti tapahtumat koettiin hirveinä

”Näin televisiossa kuolleita lapsia ja tuhoutuneita taloja. Se sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni. Minun perheeni itkee lasten ja kuolleiden takia.” (tyttö, 11 vuotta)

Samaistuminen gazalaisiin tuli selkäesti esiin lasten ja nuorten tarinoissa. Se, että gazalaiset olivat jääneet yksin tilanteeseen, aiheutti turhautumista vastaajissa.

”Minä olen erittäin vihainen tästä tilanteesta, koska yksikään maa ei vaikuta voivan tai haluavan auttaa. He vaan puhuvat ilman todellista apua.” (poika, ikä ei tiedossa).

”Lapset ja aikuiset huutavat, että joku tulisi auttamaan ja pelastamaan heidät. Mutta kukaan ei kuuntele, vaikka koko maailma katsoo. Hyvä jumala, mitä me olemme tehneet?” (tyttö, 14 vuotta)

Lapset ja nuoret eivät onneksi jääneet yksin käsittelemään tapahtumia, vaan tilanteesta keskusteltiin aktiivisesti perheen, ystävien sekä opettajien kanssa. Kertomuksista heijastui lasten kokema empatia, mutta myös avuttomuuden tunne.

”Näin televisiosta, kuinka joku lapsi keräsi leluja talon raunioista. Minä toivon, että joku antaisi heille leluja, koska minä en voi.”  (tyttö, 11vuotta).

Lasten ja nuorten fyysiset reaktiot tapahtumiin vaihtelivat. Äärimmäisissä tapauksissa jotkut lapsista eivät pystyneet syömään eivätkä menneet kouluun. Yksi lapsista koki tilanteen jopa vaikuttavan ammatinvalintaan.

”Näiden kokemusten jälkeen minä haluan tulla aikuisena asianajajaksi tai journalistiksi, jotta voin puhua ja osoittaa totuuden.” (poika, 13 vuotta)

Pääsääntöisesti lapset osoittivat toimijuutta ja he halusivat auttaa omilla keinoillaan Gazan palestiinalaisia. He osallistuivat erilaisiin keräyksiin sekä mielenosoituksiin Gazan tilanteen takia.

”Minä toivon, että voin lähettää vaatteitani ja lelujani Gazaan. Pian on syntymäpäiväni, mutta en halua viettää niitä, vaan haluan lähettää rahaa Gazaan, jotta lapset saisivat ruokaa.” (tyttö, 8 vuotta)

Yksi lapsista koki piirtämisen auttavan suuttumukseen ja vihaan, jota hän koki.

”Haluan saada ääneni kuuluviin Gazan puolesta. Teen sen piirtämällä, koska rakastan piirtämistä. Kun olen vihainen, piirrän.” (poika, 11 vuotta)

Pelot käyvät toteen

Monet lapsista ja nuorista pelkäsivät, että Gazan sota saattaisi eskaloitua Libanonin puolelle. Aiheeton pelko ei ollut, sillä Israel hyökkäsi Etelä-Libanoniin 12. heinäkuuta 2006 sen jälkeen, kun Hizbollah oli ampunut Israeliin raketteja sekä kidnapannut kaksi israelilaissotilasta. Israelin ja Hizbollahin välinen sota kesti tällöin hieman yli kuukauden.

“Me olemme todella peloissamme, kun kuulimme, että sota saattaa tulla myös Etelä-Libanoniin. Mikäli he [Israel] aloittaa pommitukset [leirille], me pakkaamme tavaramme ja lähdemme, sillä emme voi jäädä tänne. Lähdemme joko Beirutiin tai Tripoliin.“ (poika, 10 vuotta)

Tätä tekstiä kirjoittaessa lasten pelot ovat muuttuneet muuttuivat todeksi, kun Israel aloitti pommituskampanjan tuhotakseen etenkin Etelä-Libanonissa toimivan Hizbollahin. Valitettavaa on, että tiettävästi pommitukset myös osuivat Ayn al-Hilwen pakolaisleirille, josta on myös kerätty lapsilta materiaalia tähän juttuun.

PSV:n Niina Lyytinen kirjoittaa paikan päältä, että pakolaisleireissä olevia toimintakeskuksia on suljettu turvallisuussyistä. Luultavasti myös sodan laajenemista pelännyt 10-vuotias poika on siirtynyt pohjoisempiin osiin Libanonia, yhdessä arviolta jo miljoonan libanonilaisen kanssa, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa.

On selvää, että tapahtumat vaikuttavat niin lasten ja nuorten kuin koko Libanonin yhteiskuntaan hyvin pitkään. Lyytinen kirjoittaa, että epävarmuudesta ja jatkuvista haasteista huolimatta palestiinalaisilla perheillä lapsineen on stressinsietokykyä sekä kyky sopeutua vaikeisiin olosuhteisiin.  Lisäksi heillä on edelleen toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

PSV toivoo lahjoituksia toimintansa mahdollistamiseksi. Lue lisää lahjoitusmahdollisuuksista. 

Artikkelikuva: Poika piirtää pakolaisleirillä Libanonissa. Kuva: PSV:n arkisto.

Agneta Kallström, 15 lokakuuta 2024

Gaza, lapset, Libanon, pakolaiset, pakolaisleiri, pakolaisuus, palestiinalaiset

---