Naisia syrjivä lainsäädäntö ja kamppailu tasa-arvoisen Libanonin puolesta

Artikkelikuva: The Lebanese Women’s Democratic Gathering (RDFL) järjesti Beirutin Marttyyrien aukiolla mielenosoituksen heinäkuun 31. 2019 yhtenäisen kaikkia koskevan perhelainsäädännön puolesta. Kuva: Emma Pajunen.

Maanantaina 25. marraskuuta vietetään kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Samalla alkaa vuosittain järjestettävä 16 päivän kampanja väkivallan lopettamiseksi. Myös libanonilaiset naiset ovat vuosia kamppailleet parempien oikeuksien ja paremman yhteiskunnan puolesta. Viimeisin esimerkki on tätä kirjoitettaessa edelleen käynnissä oleva lokakuun vallankumous, jossa naiset ovat olleet monin tavoin etujoukoissa.

Beirutin varsin kosmopoliittista katukuvaa seuratessa on helppo unohtaa, että libanonilaiset naiset ovat yhä eriarvoisessa asemassa sukupuolensa vuoksi. Libanonia pidetään yleisesti yhtenä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan liberaaleimmista maista, jossa feministinen liike on vahva ja naisten vapaudet pitkällä muuhun alueeseen verrattuna. Häntäpään sijainti erinäisissä tasa-arvoa mittaavissa indekseissä antaa kuitenkin toisen kuvan naisten asemasta.

Vuoden 2018 sukupuolten välistä tasa-arvoa mittaavassa World Economic Forumin Global Gender Gap Index -raportissa Libanon oli sijalla 140 kaikkiaan 149 maasta. OECD:n lainsäädäntöä, arvoja ja käytäntöjä mittaavalla Social Index and Gender Index 2019 -mittarilla Libanon on sijalla 116 kaikkiaan 120 valtiosta. Naiset ovat huonossa asemassa poliittisessa päätöksenteossa, talouselämässä sekä osana perhettä. Esteinä tasa-arvolle ovat erityisesti naisia syrjivä lainsäädäntö ja syvään juurtuneet patriarkaaliset asenteet.

 

18 uskonnollista ryhmää ja 15 tuomioistuinta

Libanonissa, kuten monessa muussakin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maassa, henkilö- tai perheoikeudellinen asema määräytyy uskonnon perusteella. Libanonista tekee poikkeuksellisen se, että maassa on kahdeksantoista tunnustettua uskonnollista ryhmää ja perhelainsäädäntöä (personal status law) hallinnoi viisitoista itsenäistä uskonnollista tuomioistuinta. Tämän seurauksena maan kansalaisiin sovelletaan eri lakeja kussakin uskonnollisessa yhteisössä esimerkiksi avioliittoon, lasten huoltajuuteen ja perinnön jakoon liittyen. Näistä viidestätoista perhelaista on kuitenkin löydettävissä yhteinen tekijäkin: jokainen niistä tulkitsee naisen aseman alhaisemmaksi kuin miehen.

 

Lailliset lapsimorsiamet

Naisten oikeuksia ajava liike on vuosia kampanjoinut perhelainsäädännön uudistamisen ja yhtenäisen,  kaikkia koskevan perhelain puolesta joko vaihtoehdoksi tai täysin korvaamaan perhelait. Yhtenäinen perhelaki voisi muun muassa määritellä kansallisen alaikärajan avioliittoa varten. Libanonilaisista 20–24-vuotiaista naisista kuusi prosenttia on mennyt naimisin ennen 18 vuoden ikää ja noin yksi prosentti ennen viidentoista vuoden ikää. Libanoniin Syyriasta paenneista 20–24-vuotiaista naisista 41 prosenttia oli naimisissa jo ennen 18 vuoden ikää.

Libanon on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien yleissopimuksen, joka suosittaa 18 vuoden alaikärajaa avioliitolle. Nykyisellään avioliiton alaikärajan määrittelevät kuitenkin eri uskontoihin perustuvat lait, ja uskonnolliset tuomioistuimet voivat myöntää erityislupia nuoremmillekin. Tyttöjen alaikäraja on alle 18 vuotta kaikille paitsi kreikkalaisortodokseille, kun taas poikien alaikäraja useimmissa yhteisöissä on 18 vuotta. Useat kampanjat alaikärajan nostamisen puolesta, kuten naisten oikeuksia ajavien KAFA:n (Enough violence & exploitation)  ”Legally Bride” sekä RDFL:n (The Lebanese Women’s Democratic Gathering) ”#NotBefore18” ovat kasvattaneet tietoisuutta aiheesta, ja lakiesitys avioliiton alaikärajan nostamisesta 18 vuoteen on laadittu ja jätetty parlamentin käsittelyyn jo vuonna 2017.

Siviilivihkimyksen rekisteröiminen Libanonissa on mahdollista, jos avioliitto on solmittu ulkomailla. Tällöin aviopari noudattaa avioliittoon liittyvissä kysymyksissä sen maan lainsäädäntöä, missä avioliitto on solmittu. Useat käyvätkin vihillä alle tunnin lentomatkan päässä Kyproksella. Sisäministeri Raya al-Hassan nosti vuoden alussa aiheen jälleen esille ja ilmaisi kannattavansa oikeutta siviiliavioliittoon. Vaatimuksia tähän suuntaan on esitetty myös käynnissä olevan kansannousun yhteydessä.

 

Ero ja lasten huoltajuus

Avioero on naiselle hankalampaa kuin miehelle jokaisessa viidestätoista perhelaissa. Erosta seuraa usein naiselle taloudellisia hankaluuksia, sillä avioliiton aikana hankittu yhteinen omaisuus on yleensä rekisteröity miehelle. Lasten huoltajuus eron jälkeen määrittyy useimmiten lapsen iän mukaan lapsen edun sijaan. Äiti on lapsen huoltaja tiettyyn uskonnollisen yhteisön määrittelemään ikään asti. Esimerkiksi šiiamuslimien yhteisössä äiti on poikalapsen huoltaja, kunnes tämä täyttää kaksi vuotta ja tyttölapsen kunnes tämä on seitsemän. Pelko huoltajuuden menettämisestä on usein syynä naisen päätökseen jäädä väkivaltaiseenkin avioliittoon. Vaikka äiti lapsen iän puolesta olisi tämän huoltaja, voi tuomioistuin silti siirtää tietyin perustein huoltajuuden isälle. Näitä voivat olla äidin uuden avioliiton solmiminen, pitkät työpäivät tai kyseenalainen sosiaalinen aktiivisuus. Isää vastaavat perusteet eivät koske, mutta isäkin voi menettää huoltajuuden esimerkiksi alkoholismin tai huumeriippuvuuden vuoksi.

KAFA:n laatiman uuden perhelakiehdotuksen myötä perhelainsäädäntö ei enää olisi ristiriidassa perustuslain kanssa, jonka mukaan kaikki kansalaiset ovat samanarvoisia lain edessä.

Naisiin kohdistuva väkivalta

Vuosien kamppailun jälkeen vuonna 2014 voimaan astunut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan kriminalisoiva sekä suojelun takaava laki oli merkittävä saavutus naisten oikeuksien kannalta.

KAFA:n lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten auttavaan puhelimeen tulee noin 2600 soittoa vuosittain. Libanonin poliisi kerää väkivaltatilastoja ilmoitetuista tapauksista, ja tilastoja keräävät myös väkivaltaa kohdanneita naisia palvelevat kansalaisjärjestöt. Libanonissa, kuten muuallakin, raportoitujen tapausten määrän arvioidaan olevan vain jäävuoren huippu. KAFA:n ja UNFPA:n (The United Nations Population Fund) libanonilaisten perheväkivaltaan liittyviä asenteita ja käsityksiä mittaavan selvityksen mukaan noin kolmasosa libanonilaisista ajattelee, että lähisuhdeväkivallan uhrin on parempi hakea apua perheeltään kuin ilmoittaa tästä poliisille. Syynä on muun muassa heikko luottamus oikeuslaitokseen.

Vuoden 2014 perheväkivaltalain alkuperäinen lakiehdotus oli varsin kattava, mutta parlamentin käsittelyssä tärkeitä kohtia poistettiin. Voimaan astunut laki ei kriminalisoinutkaan raiskausta avioliitossa eikä se määrittele väkivallan muotoja kattavasti. Väkivaltaa kohdannut voi hakea lähestymiskieltoa, mutta kielto koskee uhrin lapsia vain, jos nainen on lasten huoltaja. Laki edellyttää pääsyä turvakotiin sekä perheväkivaltayksiköiden perustamista alueellisiin poliisilaitoksiin, mutta turvakoteja tai yksiköitä ei vieläkään ole perustettu. Oikeusministeriö yhteistyössä KAFA:n kanssa laatikin muutoslakiesityksen ja jätti sen parlamentin käsiteltäväksi vuonna 2017, mutta muutosehdotus odottaa edelleenkin käsittelyä. KAFA:n viestintävastaava Rayan Majed kertoi keskustellessamme marraskuussa 2019 järjestön myös kouluttavan poliisia väkivallan uhrin kohtaamisessa ja auttamisessa sekä järjestävän lain edellyttämiä katkaisuohjelmia väkivallan tekijöille.

 

Raiskaus ja avioliitto

Libanon poisti ”marry-your-rapist-law” -kohdan rikoslaista vuonna 2017 naisten oikeuksia ajavan liikkeen pitkäaikaisen työn ja muun muassa ABAAD-järjestön (Resource Center for Gender Equality) vaikuttavan ”#Undress522” -kampanjan seurauksena. Laki perustui ajatukseen siitä, että uhrin perheen kunnia säilyisi, mikäli tämä menisi naimisiin raiskaajansa kanssa. Libanonin rikoslaki kun ei kiellä raiskausta avioliitossa. Lakimuutoksesta huolimatta Libanonin rikoslakiin jäi vielä porsaanreikiä, jotka mahdollistavat tekijän rangaistuksetta jäämisen, mikäli uhri on 15–17-vuotias ja menee tekijän kanssa naimisiin.

 

Kansalaisuus ei periydy äidiltä

Libanonin kansalaisuuslain mukaan lapsen kansalaisuus eri periydy äidiltä. Libanonilaisen naisen ja ulkomaalaisen miehen Libanonissa syntyvä lapsi ei siis saa Libanonin kansalaisuutta, kun taas libanonilaisen miehen ulkomaalainen puoliso saa kansalaisuuden vuoden hakuajan jälkeen ja lapset automaattisesti syntyessään. Tästä johtuen libanonilaisen naisen aviomies ja lapset joutuvat uusimaan oleskelulupiansa ja heiltä evätään pääsy kansallisen sairausvakuutuksen piiriin sekä terveydenhuoltoon. Lisäksi lapset kohtaavat usein syrjintää julkisiin kouluihin pyrkiessään. Naisten oikeuksia ajava liike on kampanjoinut jo pitkään kansalaisuuslain uudistuksen puolesta. KAFA:n vastavalmistunut perhelakiehdotus kattaa myös tasa-arvoisen kansalaisuuden periytymisen vanhemmilta sukupuoleen katsomatta.

 

Vuosikymmenten kamppailu tasa-arvoisemman Libanonin puolesta

Kamppailulla naisten aseman parantamiseksi Libanonissa on yhtä pitkä historia kuin Libanonilla itsellään. Jo 1920 luvulla perustettiin Libanonin ja Syyrian Naisten Liitto (Women’s Union in Syria and Lebanon) lisäämään naisten poliittista osallistumista ja edistämään perintöön, lasten huoltajuuteen ja avioeroon liittyviä oikeuksia. Hyväntekeväisyysjärjestöissä toimivat ja useimmiten yhteiskunnan eliittiin kuuluneet naiset vaativat naisille oikeutta seurata samaa opetussuunnitelmaa kuin miehet. 30-luvulla naiset osallistuivat aktiivisesti Libanonin itsenäisyyttä ajaviin mielenosoituksiin. Libanonin itsenäistyttyä vuonna 1943 alkoi kampanjointi naisten äänioikeuden puolesta, ja tämä saavutettiinkin vuonna 1953. 1960-luvulla erityisesti vasemmistopuolueet perustivat naisille komiteoita, joista muodostui myöhemmin naisten oikeuksia ajavia järjestöjä. Vuonna 1975 alkanut sisällissota hiljensi kuitenkin ponnistelun naisten oikeuksien puolesta, ja järjestöt keskittyivät oikeuksien edistämisen sijasta humanitaariseen apuun.

Libanon ratifioi YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) vuonna 1997 tietyin varauksin. Nämä koskivat muiden muassa tasa-arvoista kansalaisuuden periytymistä ja tasa-arvoa avioliitossa sekä perheessä. Naisten oikeuksia ajavalle liikkeelle tämä oli yhtä kaikki merkittävä askel. Nyt se saattoi vedota CEDAW-yleissopimukseen vaatiessaan muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Libanon on sopimuksen myötä myös velvollinen raportoimaan sen toimeenpanosta CEDAW-komitealle säännöllisesti. Seuraavan, eli kuudennen raportin pitäisi olla toimitettuna vuoden 2019 loppupuolella.

Keväällä 2005 naiset olivat näkyvästi mukana Libanonin seetrivallankumouksessa, jossa vaadittiin Syyrian vetäytymistä maasta. Vaikka mielenosoituksiin osallistuminen ei tässä yhteydessä suoraan edistänytkään naisten asemaa, on tämän nähty tehneen naisten poliittisesta aktiivisuudesta hyväksyttävämpää.

2000-luvulla naisten oikeuksia ajavista liikkeistä muodostui uusia järjestöjä ajamaan laajempaa tavoitteiden kirjoa, kuten lakia kriminalisoimaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä työlainsäädännön uudistamista. Kyseessä eivät enää olleet myöskään pääosin etuoikeutettujen ja koulutettujen naisten oikeudet. Myös heikoimmassa asemassa olevien – kuten pakolaisnaisten, kotitaloustyöntekijöiden sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen – oikeudet nousivat uudella tavalla yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Libanon hyväksyi syyskuussa 2019 ensimmäisen kansallisen toimintaohjelmansa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalle 1325, eli ”Naiset, rauha ja turvallisuus”. Toimintaohjelman tarkoitus on vahvistaa naisten roolia ja edustusta poliittisessa päätöksenteossa, konfliktin ehkäisyssä sekä lisätä naisten turvallisuutta. Toimintaohjelma tulee osaltaan tukemaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvän lainsäädännön parantamista, joten tämä on merkittävä askel naisten oikeuksia ajavalle liikkeelle.

 

Toiveikas kamppailu jatkuu

Feministinen liike Libanonissa on aktiivisesti kampanjoinut naisten oikeuksien ja syrjimättömyyden puolesta. Naisia syrjivää lainsäädäntöä tarkastellessa sama kaava tuntuu toistuvan: syrjivän lainsäädännön korvaavat lakiehdotukset jäävät parlamentin käsittelyyn vuosien ajaksi.

Mikä estää näiden naisia syrjivien lakien uudistamisen tai korvaamisen, vaikka niitä varten tehdyt esitykset ovat loppuun asti hiottuja ja maan perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaisia? On vaikeaa erottaa toisistaan syrjivän lainsäädännön syitä ja seurauksia, mutta ehkä tämä vain todistaa siitä, että naisiin kohdistuva syrjintä, niin Libanonissa kuin kaikkialla muuallakin, on monitasoinen ongelma.

Keskusteluissa paikallisten kanssa esteenä uudistuksille nähdään usein libanonilaisten patriarkaaliset asenteet. UN Womenin ja Promundon asenteita mittaavan selvityksen mukaan traditionaaliset sukupuoleen liittyvät asenteet ovat melko yleisiä niin kodin sisällä kuin ulkopuolella ja vanhanaikaiset sukupuoliroolit näkyvät niin lasten kasvatuksessa ja vanhemmuudessa kuin kotitöiden jaossa ja naisten alhaisempana osuutena työvoimasta (25,9 prosenttia).

Myös naisten alhainen poliittinen edustus nähdään esteenä uudistuksille. Noin viisi prosenttia kansanedustajista on naisia (6/128). Ministereinä viimeisimmässä hallituksessa naisilla on hieman suurempi suhteellinen osuus (4/30). Naiset eivät siis yksinkertaisesti ole mukana säätämässä lakeja parlamentissa. Vaikka naisten mukanaolo päätöksenteossa ei automaattisesti johda tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, lisäisi se kuitenkin sen todennäköisyyttä, että päätöksenteossa huomio kiinnittyisi myös naisten elämään vaikuttavien asioiden parantamiseen. Suurimpina esteinä lainsäädännöllisille uudistuksille nähdään kuitenkin poliittinen sektarianismi ja uskonnollisten johtajien rooli päätöksenteossa.

Keskustellessani KAFA:n Rayan Majedin kanssa naisten oikeuksia ajavien liikkeen työstä ja tavoitteista hän sanoi toiveikkaana, että jospa käynnissä oleva kansannousu päättäisi naisia syrjivien rakenteita ylläpitävän ja korruptoituneen poliittisen järjestelmän. Tätä on mahdotonta ennustaa, mutta ainakin töitä tasa-arvon ja naisten aseman parantamisen eteen tehdään valtavalla energialla.

 

Emma Pajunen, 25 marraskuuta 2019

---