Erdoğanin uhkapeli

Turkin hyökkäys Pohjois-Syyrian demokraattiseen federaatioon Rojavaan oli uhkapeliä kovilla panoksilla. Turkin presidentti Erdoğanin näkökulmasta hyökkäykselle oli  hyvät perusteet. Turkki on jo vuosia tehnyt selväksi, että se ei hyväksy itsenäistä tai autonomista kurdialuetta rajansa tuntumassa. Turkki myös pitää Rojavaa hallitsevaa PYD-puoluetta ja Rojavan SDF-joukkoja turkkilaisen PKK:n alaisina terroristeina, joiden läsnäolo Turkin rajalla vaarantaa maan turvallisuuden.  Nyt kun Syyrian sota näyttää viimein lähestyvän loppuaan, on Turkilla viimeinen hetki puuttua asiaan.

Ilmeisesti Erdoğanin tavoitteena oli lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla: heikentää Rojavaa, luoda 480 kilometriä leveä ja 30 kilometriä syvä suojavyöhyke Turkin rajan tuntumaan sekä asuttaa sinne jopa 1-2 miljoonaa Turkin 3,5 miljoonasta Syyrian pakolaisesta, joiden ottaminen Turkkiin on ollut hyvin epäsuosittua (myös) Erdoğanin oman Oikeus- ja kehityspuolue AKP:n kannattajien parissa. Pakolaiset ovat enimmäkseen arabeja, ja he muodostaisivat kätevän puskurivyöhykkeen Turkin ja Syyrian kurdialueiden väliin. Mikäli kaikki olisi sujunut suunnitelmien mukaan, voisi Turkki saada ulkopuolista rahoitusta suojavyöhykkeen jälleenrakennukseen. Taloudellisen tilanteen kohenemisen myötä AKP:n notkahtanut kannatus voisi kääntyä jälleen nousuun. Sota on myös klassinen keino kääntää huomio pois maan sisäisistä ongelmista, tässä tapauksessa korruptiosta ja heikosta taloudesta. Sotaa voi myös käyttää hajottamaan viime aikoina tiivistyneet opposition rivit.

Hetken näytti jo siltä, että Erdoğanin uhkarohkea strategia voisi toimia. Operaatio eteni nopeasti, eikä mikään ulkopuolinen taho vaikuttanut halukkaalta puuttumaan valtaukseen. Yhdysvallat antoi presidentti Trumpin suulla siunauksensa hyökkäykselle ja veti joukkonsa pois. Venäjän kanssa oli ilmeisesti neuvoteltu asiasta etukäteen, ehkä Iraninkin. Euroopassa nousi vastalauseiden myrsky. Eri EU-maissa järjestettiin sotaa vastustavia mielenosoituksia, hyökkäys tuomittiin virallisista kannanotoista ja idealistit vaativat EU:lle aktiivisempaa roolia sen lähialueilla.  Näistä kannanotoista huolimatta tuskin kukaan kuitenkaan odottaa, että EU tekisi asialle jotain. Suostuvatko sellaiset EU-maat kuin Unkari, Puola tai Tšekin tasavalta puolustamaan kurdien ihmisoikeuksia senkin uhalla, että Erdoğan avaisi rajat ja rohkaisisi tai painostaisi Turkissa asuvia syyrialaisia lähtemään Eurooppaan? Näinhän hän on uhannut tehdä.

Hyökkäämällä Syyriaan Erdoğan onnistui lyömään kiilaa opposition riveihin. Kun oppositiossa oleva Tasavaltalainen kansanpuolue (CHP) hyväksyi hyökkäyksen mahdollistavan päätöslauselman parlamentissa, joutui se vastakkain Turkin kurdien kanssa. Nämä kun olivat lähentyneet toisiaan viime kevään paikallisvaalien yhteydessä. Kesäkuun uusintaäänestyksen yhteydessä arveltiin, että kurdien äänet ratkaisivat CHP:n Ekrem İmamoğlun valinnan Istanbulin pormestariksi. Kansallismielisiä kurdeja ei tällä hetkellä voi saada AKP:n kannattajiksi, joten Erdoğanille on tärkeä varmistaa, että he eivät myöskään kannata AKP:n tärkeimpiä poliittisia vastustajia.

Toki uhkapelissä myös riskit ovat suuret, ja moni niistä on nyt realisoitunut. Erdoğanin tiistaisesta uhosta huolimatta Turkki tuskin saavuttaa edes operaation välittömiä tavoitteita aluevaltauksista. SDF valitsi pienemmän kahdesta pahasta ja teki Venäjän välittämän sopimuksen Syyrian presidentti Assadin hallinnon kanssa sunnuntaina. Sopimuksen tarkkaa sisältöä ei tiedetä, mutta Assadin joukot saapuivat turvaamaan maan rajoja maanantaina. Ennen Syyrian hallinnon mukaantuloa Turkki oli ehtinyt valloittaa vain noin neljäsosan tavoitellusta alueesta eli 120 kilometriä leveän ja 30 kilometriä syvän vyöhykkeen. Varmaa ei ole, voiko se pitää sitäkään. Kyseiselle alueelle tuskin saadaan asutettua merkittäviä määriä pakolaisia.

Turkin hyökkäys päätyi vahvistamaan Venäjän, Assadin hallinnon ja Iranin asemaa. Ne ovat nyt päättämässä Syyrian tulevaisuudesta. Tämä tuskin oli Turkin tarkoitus eikä se palvele Turkin intressejä.

Turkki puolestaan jäi yksin. Maailma tuomitsi kovasanaisesti hyökkäyksen. Turkin suosituimman uutislähetyksen, FOX TV:n kello 19 pääuutisten teema tiistaina 15.10. oli ”Meillä ei ole ystäviä” (#dostumuzyok). Tukea on tullut vain Qatarilta, Azerbaidzhanilta ja Pakistanilta. Ulkomaailman tuomitseva retoriikka on kuitenkin muuttumassa teoiksi melko hitaasti. Tähän mennessä tehdyt asevientikiellot ovat olleet lähinnä symbolisia, sillä päätöksen tehneistä maista ainoastaan Saksa vie Turkkiin mitenkään merkittäviä määriä aseita. Turkki on koko maailman mittapuulla suuri aseiden ostaja, mutta viime vuosina ostoja on tehty lähinnä Yhdysvalloista, Italiasta, Espanjasta, ja nyt S-400-ohjusjärjestelmä Venäjältä. Suuren osan tarvitsemistaan aseista Turkki tuottaa itse. Yhdysvaltojen asettamat, toistaiseksi melko maltilliset talouspakotteet voivat sitä vastoin olla tehokkaampia pidemmällä tähtäimellä. EU ei toistaiseksi suunnittele talouspakotteiden asettamista, vaikka se on Turkin ehdottomasti tärkein kauppakumppani ja ulkomaisten sijoitusten lähde. Toisaalta, Turkki on myös EU:n viidenneksi tärkein kauppakumppani ja EU:nkaan talous ei ole vahvalla pohjalla.

 

Turkin suhteita länsimaihin ei myöskään paranna sen epämääräisten jihadistiliittolaisten toiminta hyökkäyksen aikana ja ennusteet siitä, että hyökkäyksen aiheuttama sekasorto voi antaa Isisille uuden mahdollisuuden järjestäytyä.

 

Miten Turkissa on suhtauduttu hyökkäykseen?

Koska hyökkäystä ei saa kritisoida, on hieman vaikea arvioida sitä koskevaa yleistä mielipidettä. Ilmassa on kuitenkin ollut havaittavissa suoranaista sotaintoilua. AKP:n talutusnuorassa oleva 90 prosenttia mediasta on kumistellut sotarumpuja jo hyvän aikaa, mutta intoilu ja kannatus ulottuvat paljon sitä laajemmallekin. Esimerkiksi itsenäisenä, vaikkakaan ei varsinaisesti kriittisenä, pidetty FOX TV ei näytä kritisoivan hyökkäystä, ja turkkilaisten urheilijoiden sotilastervehdykset ovat saaneet paljon huomiota ulkomaillakin. Valtavirtamedian uutisointi ja kommentit toistavat kritiikittä virallista linjaa, ja lehdissä on paljon militaristisia kuvia sotilaista ja taisteluista. Sotaa kritisoivat ulkomaalaiset lausunnot tuomitaan jyrkästi.

 

Suurin osa Turkin oppositiosta on perinteisesti hyvin kansallismielistä eikä mielellään kritisoi armeijaa. Tärkeimmät oppositiopuolueet kemalistinen, keskustavasemmistolainen CHP ja kansallismielinen İyi Parti hyväksyivät hyökkäyksen, joten keskeiset oppositiopoliitikot ovat lähinnä kritisoineet AKP:n epäonnistumista kansainvälisen hyväksynnän saamisessa operaatiolle. Näin ollen pieni oppositiomedia ei ole erityisen kriittinen sotaa kohtaan. Ainakin näin aluksi hyökkäys tuntuisi siis olevan Turkissa suosittu ja hyväksytty, varsinkin jos sen tuloksena päästään eroon edes osasta Syyrian pakolaisista, joita pidetään raskaana taakkana Turkin taloudelle.

Hieman yksinkertaistaen turkkilainen, hyökkäystä kannattava argumentaatio on seuraavaa: Ensinnäkin, PKK on terroristijärjestö, joka taistelee Turkin valtiota vastaan. PYD/SDF on osa PKK:ta, joten Turkin oli suorastaan pakko toimia sitä vastaan. Kriittiset äänet toki kysyvät: Jos SDF ei ole tehnyt iskuja Turkkiin, miksi Turkki päätti hyökätä nyt? Toiseksi, Turkissa on 3,5 miljoonaa syyrialaista pakolaista. Turkin talous on vaikeuksissa, eikä Turkki pysty huolehtimaan niin monista. EU ei ole valmis ottamaan pakolaisia vastaan, eikä YK tee mitään. Turkki on jätetty yksin, ja sen on pakko ratkaista asia jotenkin. Syyrialaiset pakolaiset on voitava asuttaa takaisin Syyriaan, mutta ei Assadin Syyriaan, jossa he olisivat hengenvaarassa.

Turkin hyökkäystä kannattavan näkökulma vierittää vastuun Syyrian tilanteesta kansainvälisille toimijoille. YK:n tai EU:n tulee auttaa kattamaan infrastruktuurin rakentamisen kustannukset suojavyöhykkeelle. Parempi olisi tietenkin ollut, jos NATO tai YK olisi kukistanut terroristit Koillis-Syyriassa ja luonut sinne turvavyöhykkeen, jolle pakolaiset olisi voitu asuttaa.

Monet turkkilaiset kommentaattorit tuntuvat olevan sitä mieltä, että maailman tuomio johtuu siitä, että Turkki ei ole onnistunut selittämään toimiensa motiiveja ja tarvetta ulkomaailmalle. Eli Turkki toimii oikein, mutta on väärinymmärretty.

Kielenkäyttö ja sen rajoitukset ovat suorastaan orwellilaisia: hyökkäys on nimeltään ”Rauhan lähde”, eikä sitä saa kutsua sodaksi eikä missään nimessä miehitykseksi, vaikka tarkoituksena on valloittaa alue naapurimaasta ja hallita sitä. Operaatiota tukevan narratiivin mukaan kyseessä ei voi olla hyökkäyssota tai valtaus, sillä sotaa käydään valtioiden välillä. Terroristien kurmoottaminen ei ole sotaa. Valtauksesta on muutenkaan turha puhua, sillä Turkki ei ole menossa Koillis-Syyriaan jäädäkseen, vaan aikoo luovuttaa vallan paikallisille rauhoitettuaan tilanteen. Ilmeisesti operaatio ei muutu sodaksi edes siinä tapauksessa, että Turkkia vastassa on Assadin armeija, sillä maailma ei tunnusta Assadia Syyrian lailliseksi hallitsijaksi.

Harvoihin aidosti itsenäisiin julkaisuihin on kohdistunut ankara painostus. Turkin sisäministeri Soylun mukaan 500 ihmisestä on jo käynnistetty tutkinta sillä perusteella, että he ovat kritisoineet operaatiota sosiaalisessa mediassa. Itsenäisen Diken-uutissivuston vastuullinen päätoimittaja sekä vasemmistolaisen pienen BirGün-lehden nettivastaava pidätettiin 10.10.

Kriittisen median toimintaa vaikeuttaa painostuksen lisäksi puolueettoman tiedonsaannin vaikeus. Vain hallitukselle myötämielisen median toimittajat pääsevät seuraamaan sotatoimia, ja kansainvälisen median toimittajat joutuivat lähtemään Rojavasta Assadin joukkojen saapuessa. Tiedonsaantia luonnollisesti vaikeuttaa tarkoituksella levitetyt valeuutiset. Tietoa ja kriittisiä analyysejä on kuitenkin edelleen mahdollista löytää myös turkiksi. Esimerkiksi yllä mainittu Diken-uutissivusto on sitoutumaton, samoin kuin 10 vuotta sitten perustetuttu T24-niminen alusta, joka enimmäkseen referoi ja julkaisee uudelleen Turkin mediassa jo julkaistuja juttuja, mutta on viime aikoina värvännyt riveihinsä enemmän omia kirjoittajia ja tuottanut nettiin myös videoita. Muita alustoja ovat muun muassa Bianet ja Medyascope. Myös kurdien uutissivustot Mezopotamya Ajansi ja Firat News Agency (ANF) tuottavat aktiivisesti turkinkielistä (ja englanninkielistä) materiaalia. Kansainvälisen Al Monitorin sekä turkiksi että englanniksi julkaistu Turkey Pulse -analyysisarja on myös arvokas lähde, mutta en tiedä missä määrin sitä seurataan Turkissa.

Parlamenttipuolueista vain kurdimielinen Kansojen demokraattinen puolue (HDP), jolla on reilun 11 prosentin kannatus, on tuominnut hyökkäyksen. Kurdien ilmaisuvapauteen on kuitenkin kohdistettu tiukkoja rajoituksia. Viimeksi eilen kerrottiin 18 HDP:n poliitikon pidätyksestä. Turkin kurdialueen tärkeissä kaupungeissa kuten Diyarbakirissa ja Hakkarissa puolestaan on kielletty ja estetty mielenosoitukset, marssit ja julkilausumat. Hakkarin kuvernöörin ilmoituksen mukaan kaupungin aukioilla, kaduilla, teillä, puistoissa tai muissa julkisissa tiloissa kiellettiin 30 päiväksi tapaamisten, avointen kokousten, mielenosoitusmarssien, istumamielenosoitusten, nälkälakkojen tai tiedotustilaisuuksien järjestäminen, telttojen tai ständien pystyttäminen, konsertit, juhlat, soihtujen polttaminen, lentolehtisten jako ja muu vastaava toiminta.

Diyarbakırissa kaupungilla kierrelleellä turkinkielisen BBC:n toimittajalla oli hankaluuksia löytää ihmisiä, jotka olisivat halunneet kommentoida hyökkäystä. Hänelle kerrottiin, että ei kukaan halua puhua, kun siviiliasuisia poliiseja on kaikkialla. Nyky-Turkissa presidentti Erdoğanin päätökset ja toiminta, maan kansallinen etu ja turvallisuus on kiedottu yhteen tiiviiksi paketiksi. Presidentin toimintaa on vaikea kritisoida altistumatta syytöksille kansallisen edun ja turvallisuuden vaarantamisesta.

—

Artikkelikuva:  Kuvassa on Sabah-lehden 15.10. etusivu. Otsikko on suomeksi: Turkin sotilaat matkalla Ayn El-Arapiin ja Münbiçiin. Pieni alaotsikko kertoo, että 560 terroristia on tehty toimintakyvyttömäksi (siis tapettu tai otettu vangiksi). 

Anu Leinonen, 17 lokakuuta 2019

Erdoğan, Koillis-Syyria, media, Rojava, sotilasoperaatio, Turkki

---