Turkin rakennusbuumi huipentuu Erdoğanin suuruudenhulluun projektiin

Vuosikymmenen kunnianhimoisin ja vaikutuksiltaan valtavin hanke Turkissa etenee ympäristöjärjestöjen hätääntyneestä kritiikistä huolimatta. Kyseessä on ”Kanal Istanbul” -hanke, jonka tarkoituksena on rakentaa Euroopan puoleiseen Istanbuliin 45 kilometriä pitkä ja 10-18 miljardia dollaria maksava kanava, joka yhdistää Mustanmeren Marmaranmereen. Tänä vuonna alkavaa kanavan rakentamista on perusteltu monin tavoin, mutta julkisuudessa tärkeimmiksi syiksi on nostettu Bosporinsalmen ruuhkan helpottaminen sekä vaarallisia aineita kuljettavien rahtilaivojen vähentäminen Istanbulin sydämestä. Bosporinsalmi on tällä hetkellä yksi maailman vilkkaimmista merialueiden tarkastuspisteistä, sillä salmen kautta kulkee pari miljoonaa tynnyriä venäläistä ja Kaspianmeren alta pumpattua raakaöljyä sekä satoja tuhansia tynnyreitä petrolituotteita päivittäin kansainvälisille markkinoille. Kanal Istanbulin rakentaminen tehostaisi energiavarojen kuljetusta Aasian ja Euroopan välillä ja pönkittäisi siten Turkin asemaa tärkeänä energiatuotteiden kuljetuksen solmukohtana.

Kanavalla on myös symbolista merkitystä. Presidentti Erdoğan on johtanut Turkin massiivisia infrastruktuuriprojekteja niin pääministerinä kuin presidenttinäkin vuosina, jolloin Turkin sisä- ja ulkopolitiikka ovat olleet ongelmissa. Viime vuosina suurten rakennusprojektien valmistuminen ja niiden positiivinen vaikutus talouteen ovat näyttäytyneet ainoina hyvinä uutisina Turkissa. ”Hulluksi projektiksi” kutsuttu kanavahanke kuvastaa sitä tarinaa, jota presidentti haluaa kertoa turkkilaisista ja itsestään: lännen tallaama Turkki on päässyt jaloilleen, koska turkkilaiset tekevät asiat isosti, omin ehdoin ja edelläkävijän elkein.

 

Suuret suunnitelmat vaativat usein myös uhrauksia. Ympäristöjärjestöjen mukaan kanavan seuraukset alueen ekosysteemille olisivat katastrofaaliset. Greenpeace on varoittanut vakavista vahingoista alueen biodiversiteetille, valuma-alueille, metsille sekä hedelmälliselle maatalousmaalle. Mustanmerensalmen ekosysteemi on hauras ja ainutlaatuinen, ja kanavan aikaan saama virtausnopeuden kasvu voi pahimmillaan kuivattaa Mustanmeren, tai ainakin vähentää veden määrää merkittävästi.

Haastattelin viime joulukuussa ympäristöjärjestöjen edustajia, jotka kertoivat epäilevänsä kanavan valmistumista, sillä Turkilla on ollut vaikeuksia rahoittaa muitakin jo rakenteilla olevia rakennusprojekteja. Voi tietenkin olla, että ympäristöjärjestöt eivät yksinkertaisesti halua uskoa, että kanavasta voisi tulla totta. Koska presidentille henkilökohtaisesti tärkeimmät rakennusprojektit, kuten Bosporinsalmen ylittävä kolmas silta, Istanbulin uusi lentokenttä, Bosporinsalmen ali kulkeva Marmaray-metrotunneli sekä presidentin oma palatsi Ankarassa ovat kuitenkin valmistuneet, täytyy ympäristöaktivistien varautua pahimpaan suunnittelemalla kanavan vastaisia toimia.

 

Presidentin henkilökohtaiset hankkeet

Presidentti Recep Tayyip Erdoğan puhuu massiivisista rakennushankkeista kuten energialaitoksista, padoista ja metroverkoston laajentamisesta ikään kuin ne olisivat hänen henkilökohtaisia projektejaan. Hänet voi nähdä puhumassa megaprojekteista viikoittain, ovathan ne keskeinen osa presidentin laatimia Turkin tasavallan satavuotisjuhlavuoden 2023 tavoitteita. Näihin kuuluu muun muassa Turkin kipuaminen maailman 10. suurimmaksi taloudeksi sekä työttömyyden puolittuminen viiteen prosenttiin. Erdoğanin kansansuosion sanotaan johtuvan kurjan 1990-luvun jälkeisestä talouskasvusta, jonka tuotot sijoitettiin infrastruktuurin parantamiseen. Esimerkiksi panostukset julkiseen liikenteeseen ja uusiin teihin, veden ja sähkön jakelun helpottuminen sekä siisteyden ja viihtyisyyden lisääntyminen ovat helpottaneet turkkilaisten elämää niin kylissä kuin isoissa kaupungeissakin. Monet epäkohdat kuten taloudellisen epätasa-arvon kasvu, työttömyys, poliittinen epävakaus sekä pitkittyneen poikkeustilan seuraukset varjostavat kuitenkin turkkilaisten arkea.

Vaikka maan talouden tilanteessa ei ole enää hurraamista, massiiviset rakennusurakat antavat kuvan Turkista hyvinvoivana valtiona, eikä AKP:n kannattajilla ole siten syytä ottaa selvää hallituksen päätösten aiheuttamista vahingoista. Vuoden 2013 Gezi-protestit kuitenkin osoittivat, että presidentin ja hallituksen tapa rakentaa istanbulilaisilta kysymättä ei miellytä kaikkia. Kesällä 2013 Istanbulin keskeisen Taksim-aukion vierellä sijaitsevan Gezi-puiston suojelemisesta alkaneet ympäristöjärjestöjen ja vasemmistoliikkeiden aloittamat mielenilmaukset laajenivat maanlaajuiseksi protestiliikkeeksi, jossa muun muassa kritisoitiin Erdoğanin itsevaltaista hallintotapaa ja poliisiväkivaltaa. Hallitus tukahdutti protestit.

 

Ympäristöjärjestön voimattomuus ja vaihtoehtojen puute

Vielä muutama vuosi sitten istanbulilaiset kansalaisjärjestöt pitivät kovaa ääntä rakennusprojektien ympäristöhaitoista. Mielenilmauksia, joissa kritisoitiin vesivoimaloiden tai kultakaivosten  rakentamista, tai muistutettiin ilmastonmuutoksen seurauksista, järjestettiin useita kertoja kuukaudessa, joskus jopa viikoittain. Vuosikymmenen alussa ympäristöjärjestöt kampanjoivat Istanbulin Bosporinsalmen ylittävän kolmannen sillan rakentamista vastaan. Sillan rakentamista vastustettiin ”2 Milyon Istanbullu” -kampanjalla, jonka nimessä viitattiin kahden miljoonan istanbulilaisen vastarintaan, vaikka todellisuudessa protesteihin osallistui noin 100 000 ihmistä.

 

Sillan rakentamista perusteltiin tarpeella saada istanbulilaisille harmaita hiuksia aiheuttava liikenne sujuvammaksi. Ympäristöliike sekä monet muut kansalaisjärjestöt sen sijaan katsoivat, ettei silta vähentäisi liikenneruuhkia vaan lähinnä houkuttelisi lisää investointeja ja rakennusprojekteja Istanbulin luoteisosaan, jossa sijaitsee yksi Istanbulin viimeisistä metsäalueista. Silta valmistui vuonna 2016, ja tänään Istanbulin luoteisosan metsäalueen ja Istanbulin viimeisen suuren hiilinielun päälle on kovaa vauhtia valmistumassa Erdoğanin nimen saava lentokenttä. Maailman suurimmaksi lentokentäksi tituleerattu hanke omine kaupunkeineen ja ostoskeskuksineen kalpenee kuitenkin Kanal Istanbulin rinnalla niin hulluudessaan, koossaan kuin hinnassaankin.

Ympäristöjärjestöjen ja aktivistiryhmien kannatus ei ole riittänyt aiempien massiivisten rakennusprojektien pysäyttämiseen tai estämiseen, ja vuoden 2015 vaalien ja etenkin vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkeinen poikkeustila on rapauttanut turkkilaisten halua osallistua hallituksen toimia kritisoiviin tai vastustaviin kampanjoihin ja protesteihin. Eräs merkittävä Turkin vihreiden entinen jäsen kertoi pelkäävänsä, ettei kanavan rakennus synnytä minkäänlaista vastarintaa.

Ympäristötoimijat, kuten luonnonsuojelujärjestöt, aktivistiryhmät, suuret ympäristöjärjestöt ja poliittiset puolueet koostuvat yksilöistä, jotka joutuvat päivittäin valitsemaan oma turvallisuutensa ja ympäristönsuojelun väliltä. Maan poliittinen tilanne, terrorismi ja toimeentulo huolestuttavat turkkilaisia, mutta etenkään Erdoğanin kannattajilla ei riitä myötätuntoa presidentin politiikkaa kritisoiville järjestöille, joita syytetään vasemmistolaisesta häiriköinnistä, kurdien poliittisten päämäärien tukemisesta ja kehityksen vastaisesta ajattelusta. Boğaziçin yliopiston luennoitsijan ja vesiaktivistin Akgün İlhanin mukaan tämänhetkinen kritiikin puute turkkilaisten keskuudessa voi johtua enemmänkin epäuskosta nykyistä järjestelmää kohtaan kuin itsekkyydestä: ”He eivät ole itsekkäitä ihmisiä, vaan ajattelevat vaikuttamisen olevan mahdotonta.”

Suurin osa turkkilaisista ympäristöjärjestöistä ja aktivistiryhmistä toimii suurimmissa kaupungeissa, kuten Istanbulissa ja Ankarassa, mutta ne ovat keskittyneet maaseudun ympäristöongelmiin. Järjestöt ovat todenneet kaupunkilaisten menettäneen yhteytensä luontoon, mutta maaseudun asukkailla on vielä halua pelastaa oma elinympäristönsä. İlhanin mielestä ihmisiä ja alueita erotteleva ajattelutapa on vaarallinen, sillä muutos ei lähde yksistään kaupungeista tai maaseudulta vaan kaupunkilaisten ja maaseudun asukkaiden on keksittävä uusia strategioita yhdessä.

Mikäli kanavaa ei rakennettaisikaan, miten Istanbulissa sitten pitäisi ratkaista Bosporinsalmea tällä hetkellä vaivaavat logistiset ongelmat? Ne haastattelemani ympäristötoimijat, joilta oivalsin tätä kysyä, pitivät  salmen turvallisuusuhkia liioiteltuina. En myöskään löytänyt ratkaisuehdotuksia ympäristöjärjestöjen kannanotoista tai nettisivuilta. Ympäristötoimijoiden keskuudessa näyttää kyllä vallitsevan yksimielisyys yhteisistä ongelmista, mutta ei toimivista ratkaisuista ympäristön, kestävän kehityksen ja turvallisuuden hyväksi. Toisaalta ympäristöjärjestöt eivät myöskään saa ääntään helposti kuuluviin: haastattelemiani ympäristöjärjestöjä ja ympäristöasiantuntijoita ei kuultu Kanal Istanbulin ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aikana.

 

Euroopan vastuu?

Turkin rakentaminen ei ole vain turkkilainen hanke. Eurooppalaiset investoinnit ovat edesauttaneet monien megaprojektien kuten uuden lentokentän ja kolmannen sillan valmistumista. Usein turkkilais-eurooppalaisen yhteistyön hedelmät ovat kuitenkin saastuttavia ja vanhanaikaisia. Vaikka Turkki on yksi alueen potentiaalisimmista uusiutuvan energian markkinoista, kotimaista ja ulkomaista rahaa sijoitetaan muun muassa hiilivoimaloihin ja patohankkeisiin.

Euroopan Unionissa rummutetut arvot, kuten ihmisoikeuksien vaaliminen, demokratia, laillisuusperiaate ja kestävä kehitys, eivät ole saaneet jäsenmaita kritisoimaan Turkin ympäristönsuojelun puutteita. Olematon ympäristökritiikki heijasteleekin Euroopan valtioiden haluttomuutta kritisoida Turkkia sen ihmisoikeustilanteesta.

Vaikka jonkin verran eurooppalaista rahaa onkin sijoitettu myös tuulivoimapuistoihin, Euroopan valtiot voisivat tehdä enemmän. Niillä olisi mahdollisuus vaatia maansa yrityksiä investoimaan vain sellaisiin rakennusprojekteihin, joissa paikallisia ympäristöjärjestöjä ja laajempaa kansalaisyhteiskuntaa on kuultu.

 

Istanbul – kaupunki vailla rajoja

Istanbulin rakennusbuumista kertova dokumenttielokuva ”Ecumenopolis: City without limits”[1] sisältää ennustuksen, jonka mukaan Istanbul jatkaa laajenemistaan sen asukkaiden hyvinvoinnista välittämättä. Ekumenopolis tarkoittaa kaupunkia, joka on levinnyt täyttämään koko planeetan.

 

Istanbulissa ei tarvitse kävellä kauaa huomatakseen, että kaupunki on kuin suuri rakennustyömaa. Raivaamisen ja rakentamisen tahti huolestuttaakin suurta osaa kansalaisyhteiskunnasta. Työturvallisuuden puutteet johtavat vuosittain ainakin satojen rakennusmiesten kuolemaan, ja uudistettavien asuinalueiden asukkaiden etu jää usein jalkoihin. Kansalaisjärjestöt, kuten Turkin insinöörien ja arkkitehtien unioni, ovat ihmetelleet julkisesti sitä, kenelle Istanbulia oikein rakennetaan: monet asuinrakennukset huutavat tyhjyyttään, koska eniten asuntoa tarvitsevilla ei ole varaa vuokrata niitä. Ympäristöjärjestöt ovat huolissaan Istanbulin harvojen jäljelle jääneiden viheralueiden tuhoamisesta sekä hallituksen tavoitteesta kasvattaa Istanbulin metropolialuetta entisestään sen sijaan, että panostettaisiin kaupungin viihtyvyyteen. Järjestöt ovatkin yrittäneet kannustaa turkkilaisia kyseenalaistamaan ainakin sellaisen rakentamisen, joka ei palvele asukkaiden enemmistöä. Järjestöjen on kuitenkin erityisen vaikea kannustaa turkkilaisia arvostelemaan ”megaprojekteiksi” kutsuttuja jättimäisiä rakennushankkeita, koska ne henkilöityvät valtion johtoon.

Kanal Istanbulin reitin varrella olevan maa-alueen arvo on noussut jo nyt moninkertaiseksi (National Geographicin artikkelin mukaan kolmen vuoden aikana 6.5 dollarista 184 dollariin neliömetriltä). Vaarana on, että kanavan varrelle ryntäävät investoijat kiihdyttävät alueen rakentamista ja alueen hintojen nousua entisestään. Jos tapahtumat seuraavat aiempaa kaavaa, koko Istanbulin Euroopan-puoleinen alue rakennetaan täyteen asuintaloja, joihin suurimmalla osalla turkkilaisista ei ole varaa. Uudet asuinrakennukset taas antaisivat syyn rakentaa lisää ostoskeskuksia, teitä ja hotelleja.

Ympäristöasiantuntijoiden mukaan kolmas lentokenttä, uusi kanava ja Istanbulin viimeisen metsäalueen halki kulkeva valtatie ovat osa yhtä suurta suunnitelmaa: megaprojektit nostavat projektien läheisyydessä sijaitsevien kiinteistöjen arvoa ja kasvattavat siten taloutta.[2] Rakentamisen hinta ihmisille ja ympäristölle vaikuttaa toisarvoiselta.

Turkin hallituksen asenne kansalaisjärjestöjen edustajia kohtaan vaihtelee välinpitämättömästä hyökkäävään riippuen siitä, mitä asioita järjestöt ajavat. Jos presidentiltä kysytään, kansalaisyhteiskunnan tulisi keskittyä tukemaan hallituksen politiikkaa ja kansalle tarjottujen palveluja. Ei siis ole ihme, että viranomaiset ja yritykset eivät koe velvollisuudekseen kuulla kansalaisjärjestöjä rakennusprojektien suunnitteluvaiheessa, jos ollenkaan. Ei, vaikka ympäristöjärjestöillä olisi kiinnostusta jakaa asiantuntemustaan mahdollisimman ympäristöystävällisen kanavan rakentamiseksi.

Etenkin pidätysten ja kymmenien järjestöjen lakkauttamisen myötä kansainvälisessä mediassa on julistettu Turkin kansalaisyhteiskunnan murenemista. Ympäristöjärjestöjä kutsutaankin enää harvoin keskusteluihin ministeriöiden ja muiden viranomaisten taholta. Vaikka niiden suosituksia kuunnellaan harvoin, järjestöt yrittävät saada äänensä kuuluviin epävirallisempia teitä. Hallituksen uhoamisesta huolimatta ministeriöissä on myös virkamiehiä, jotka arvostavat ympäristöjärjestöjen asiantuntemusta ja uusia näkökulmia. Koska Turkin hallituksen intressit pyörivät talouden ympärillä, on toivottava, että viimeistään kiinnostus uusiutuvien energiamuotojen taloudellisiin hyötyihin niin päättäjien, yritysten kuin investoijienkin parissa kääntää Turkin kelkan kohti ympäristömyönteisempää politiikkaa ja liiketoimintaa.

Kuvat: Akgün İlhan & Melisa Yasav. Artikkelikuva Kanal Istanbulin varrelta. 

[1] Imre Azem. 2011. Ecumenopolis: City without Limits.

[2] https://news.nationalgeographic.com/2018/03/istanbul-canal-project-bosporus-environmental-impacts/?beta=true  

 

 

Melisa Yasav, 26 huhtikuuta 2018

AKP, ihmisoikeudet, Turkki, ympäristö, ympäristöpolitiikka

---