YK:n päätöslauselma on Obaman joululahja maailmalle

Historiallinen päätöslauselma

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi aatonaattona Israelin siirtokuntatoiminnan ja vaati sitä välittömästi lopettamaan kaiken rakentamisen ja noudattamaan kansainvälistä lakia miehittämillään palestiinalaisalueilla. Historiallinen päätöslauselma 2334 hyväksyttiin äänin 14-0 Yhdysvaltojen pidättäytyessä äänestämästä. Sen painoarvoa heikentää toki se, että päätöslauselman pohjana oli YK:n peruskirjan pykälä kuusi. Vain pykälän seitsemän pohjalta hyväksytyt päätöslauselmat ovat sitovia siinä mielessä, että niiden pohjalta voidaan määrätä pakotteita tai käyttää muita pakottavia toimia.

Israelin tuomitseva päätöslauselma on kuitenkin harvinainen, sillä yleensä Yhdysvallat estää sellaisten syntymisen veto-oikeudellaan, vaikka se onkin periaatteessa aina vastustanut Israelin siirtokuntatoimintaa. Vuonna 2011 Obaman hallinto torjui paljolti samanlaisen esityksen sillä perusteella, että YK:n ei ole järkevää päättää konfliktin keskeisistä kysymyksistä, vaan niiden selvittäminen kuuluu israelilaisille ja palestiinalaisille. Tuolloin Obaman hallinnossa eläteltiin vielä toiveita konfliktin ratkaisemisesta neuvottelujen kautta.

 

Paljon porua

 

Jo ennen päätöslauselma 2334:n hyväksymistä päätöslauselmaesityksen ympärillä käytiin aktiivista poliittista kamppailua. Alun perin nimenomaan Egyptin oli määrä tuoda päätöslauselmaehdotus äänestykseen. Israelin ja Donald Trumpin painostuksen vuoksi Egypti vetäytyi hankkeesta, vaikka kannattikin päätöslauselmaa myöhemmin varsinaisessa äänestyksessä. Ehdotus tuli lopulta äänestykseen sen vuoksi, että Egyptin peräännyttyä useammat muut turvallisuusneuvoston jäsenet Malesian, Uuden-Seelannin, Senegalin ja Venezuelan johdolla päättivät tuoda päätöslauselman neuvoston käsittelyyn.

Israelin painostus varsinkin Uutta-Seelantia kohtaan oli poikkeuksellisen kovaa. Mielenkiintoisia ovat väitteet, joiden mukaan erityisesti Iso-Britannia kannusti Uutta-Seelantia pitämään pintansa. Ne selittänevät Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun suuttumuksen Ison-Britannian hallitusta kohtaan päätöslauselman hyväksymisen jälkeen. Ison-Britannian lisäksi Israelin johto on kohdistanut arvostelua ja diplomaattisia toimenpiteitä useita muita päätöslauselman puolesta äänestäneitä maita kohtaan. Pääsääntöisesti toimenpiteet ovat kuitenkin olleet sitä jyrkempiä mitä vähämerkityksisemmästä maasta on Israelin kannalta ollut kysymys. Senegalin kaltaisia maita on helppo rankaista.

Obaman hallinnon toimet YK:ssa ovat nopeasti aiheuttaneet paljon kohua sekä Israelissa että Yhdysvalloissa. Netanyahu lähipiireineen on arvostellut Obamaa tavalla, jota voi pitää ennenkuulumattomana Israelin ja Yhdysvaltojen välisissä suhteissa. Israel nimittäin syyttää Obamaa siitä, että hän on todellisuudessa ollut varsinainen primus motor päätöslauselman takana. Israelin Yhdysvaltain-suurlähettiläs, itsekin alun perin amerikkalainen Don Dermer julisti, että Israelilla on tiedustelutietoa Yhdysvaltojen roolista ja, että se aikoo esittää tietonsa Yhdysvaltojen uudelle hallinnolle (http://www.haaretz.com/israel-news/1.761470).  CNN:n haastattelussa Dermer totesi myös, että päätöslauselma on häpeällinen luku Israelin ja Yhdysvaltojen historiassa.  Myös itse Netanyahu syytti Yhdysvaltoja Israelin vastaisesta toiminnasta YK:n turvallisuusneuvostossa. Vaikuttaa siis siltä, että käytännössä Israelin hallitus käy diplomaattista sotaa Yhdysvaltojen nykyhallintoa vastaan yhdessä sen tulevan hallinnon kanssa.

Myös Yhdysvalloissa Obaman hallinnon käytös on saanut osakseen tiukkaa arvostelua. Trump ja myös monet nimekkäät poliitikot kummastakin puolueesta ovat syyttäneet Obamaa ”yksipuolisen” päätöslauselman tukemisesta. Maan tunnetusti Israel-myönteinen valtamedia on ollut paljolti samoilla linjoilla. Esimerkiksi The Washington Post painotti pääkirjoituksessaan, että päätöslauselma tukee palestiinalaisten halukkuutta tavoitella kansainvälisiä pakotteita Israelia vastaan sen sijaan, että ratkaisua konfliktiin haettaisiin kahdenkeskisin neuvotteluin ().  Sen sijaan vuosikymmeniä Yhdysvaltojen Lähi-itä-politiikan muotoiluun osallistunut Dennis Ross kirjoitti, että Yhdysvaltojen käytöksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Hänen mukaansa Obama on ajanut siirtokuntien rakentamisen jäädyttämistä aivan kautensa alusta lähtien.

 

Miksi Obama toimi nyt?

 

On ilmiselvää, että Yhdysvaltojen käyttäytyminen selittyy ainakin osittain Obaman halulla rajoittaa Trumpin mahdollisuuksia muuttaa radikaalisti Yhdysvaltojen politiikan suuntaa tulevaisuudessa. Toistaiseksi vallassa oleva ulkoministeri John Kerry pyrki vuosina 2013—2014 turhaan saaman aikaan läpimurron Israelin ja PLO:n välisessä niin sanotussa rauhanprosessissa, joka todellisuudessa on ollut pitkään vähintäänkin puolikuollut.

Joulukuun 28. päivänä Kerry piti puheen, jossa hän hahmotteli omien välitystoimiensa pohjalta ratkaisumallia Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin. Puhe oli eräänlainen uudelleenlämmitetty versio presidentti Clintonin kautensa lopulla esittämistä ”parametreistä”, joihin konfliktin ratkaisu tulee perustua. Sellaisenaan puhe varmasti on kaukana Netanyahun tai joidenkin Trumpin lähipiirin edustajien toiveista. Samanaikaisesti sen lähtökohtana on koko ajan ja ennen kaikkea Israelin turvallisuus, ei kansainvälinen laki. Ei ole ihme, että Kerry vetosi tunteikkaasti edesmenneen Shimon Peresin muistoon. Palestiinalaispakolaiselle Libanonin pakolaisleireillä Kerryllä tai Obamallakaan ei ole mitään annettavaa.

Lisäksi Yhdysvaltojen äänestyskäyttäytymisen taustalla piilee ilmeinen tyytymättömyys pääministeri Netanyahua ja tämän hallitusta kohtaan. Obaman ja Netanyahun väliset suhteet ovat olleet poikkeuksellisen ongelmalliset Obaman kauden alusta alkaen.  Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Samantha Power perustelee Yhdysvaltain muuttunutta toimintatapaa sillä, että tilanne Israelissa on muuttunut olennaisesti viime vuosina. Hänen mukaansa sen jälkeen, kun Obaman hallinto torjui turvallisuusneuvostossa aiemman siirtokuntia koskevan esityksen vuonna 2011, Israelin parlamentti on alustavasti hyväksynyt lakiehdotuksen, joka laillistaisi jälkijättöisesti Israelin yksityiselle palestiinalaiselle maalle perustamia uusi siirtokuntia. Rauhanprosessin sijaan Israelin hallitus näyttääkin Obaman hallinnon silmissä sitoutuneen siirtokuntien laajentamiseen. Trumpin valintaa seurannut euforia Israelin siirtokuntaliikkeen ja sen tukijoiden piirissä varmasti vahvistaa entisestään tällaista tulkintaa.

 

Muuttaako päätöslauselma mitään?

 

Vaikka tulkinnat päätöslauselman lyhyen ja pitemmän ajanjakson vaikutuksista vaihtelevat, useimmat kommentaattorit ovat taipuvaisia pitämään sen käytännön merkitystä varsin pienenä. Lyhyellä tähtäimellä ja puhtaasti juridiselta kannalta päätöslauselma muuttaakin hyvin vähän. Israel on jo selväsanaisesti ilmoittanut, ettei se aio noudattaa päätöslauselmaa. Lisäksi Donald Trump korosti Twitterissä 28. joulukuuta, että meno YK:ssa tulee olemaan erilaista uuden hallinnon noustua valtaan. ”Pysy lujana Israel; tammikuun 20. päivä lähestyy nopeasti”, hän twiittasi. Niinpä harva uskoo, että päätöslauselma muuttaa äkkiseltään mitään tai että siitä tulisi varsinainen ennakkotapaus Yhdysvaltojen uudelle toimintatavalle YK:n turvallisuusneuvostossa.

Itse olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan, että päätöslauselma on tärkeä, ja että sillä on potentiaalisesti paljonkin merkitystä pitemmällä aikavälillä. Päätöslauselma sisältää selvästi muotoilun, jonka mukaan Israel on miehittäjä Länsirannalla Itä-Jerusalem mukaan lukien Geneven vuoden 1949 konvention mukaisesti. Kansainvälinen yhteisö tuomitsee päätöslauselmalla hyvin selvästi kaiken siirtokuntarakentamisen ja siirtokuntalaisten asuttamisen vuoden 1967 rajojen ulkopuolelle. Israelhan on väittänyt, ettei Geneven sopimus päde Israelin miehittämiin alueisiin, sillä asukkaat ovat siirtyneet sinne omatoimisesti eivätkä Israelin valtion siirtäminä. Tuore päätöslauselma ei kuitenkaan anna mitään tukea Israelin esittämälle kannalle.

Kaiken kaikkiaan UNSCR 2334 on selväsanaisin tuomio vuosikymmeniin siirtokunnille, jotka tulkitaan yksiselitteisesti kansainvälisen humanitaarisen lain vastaisiksi. Itse asiassa päätöslauselma on ensimmäinen nimenomaan siirtokuntiin kohdistuva päätöslauselma sitten vuoden 1980 (UNSCR 465). Hyvin kiinnostava on päätöslauselman pykälä viisi, jossa valtioita kehotetaan tekemään ero Israelin ja miehitettyjen alueiden välille. Kuten esimerkiksi Elena Chacko ehti jo huomauttaa, tämä voi kiihdyttää pyrkimyksiä boikotoida niitä yrityksiä, jotka toimivat (myös) miehitetyillä alueilla. On siis mahdollista, että päätöslauselma vahvistaa BDS-liikkeen asemaa tai vähintäänkin lisää yleistä tietoisuutta miehityksestä.

Israelissa pelätään päätöslauselman johtavan siihen, että Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) aloittaa varsinaisen esitutkinnan Israelin miehityksestä kansainvälisen oikeuden vastaisena ihmisoikeusrikoksena. ICC tekee parhaillaan alustavaa selvitystä siitä, ovatko Israelin hallituksen edustajat tehneet ”sotarikoksia” osallistumalla siirtokuntien rakentamiseen (ks. Jerusalem Post ja Lawfare).

Trumpin hallinto tulee todennäköisesti tekemään parhaansa sen suhteen, että päätöslauselman merkitys jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Kuitenkin päätöslauselma on ja pysyy. Ajan myötä siitä voi tulla tärkeä juridinen ja poliittinen normi, joka vaikuttaa siihen, kuinka kansainvälinen yhteisö suhtautuu Israelin miehityspolitiikkaan myös käytännössä.

Israel on ainoa eurooppalaisen kolonialismin historiallinen edustaja, jonka kolonisaatioprosessi jatkuu yhä. Alkavana vuonna tulee täyteen puoli vuosisataa vuonna 1967 alkaneesta uusimmasta kolonisaatioaallosta, jonka seurauksena yli puoli miljoonaa israelilaista ja muualta tullutta juutalaista siirtolaista on muuttanut sodassa valloitetuille alueille valtion mittavalla tuella. Tämän kolonisaatiokehityksen kääntäminen on ollut perustana viime vuosikymmenien rauhanprosessille niin sanotun kahden valtion mallin muodossa. Ajatuksena on ollut Israelin vetäytyminen vuonna 1967 vallatuilta alueilta, muun (”varsinaisen”) Israelin hyväksyminen legitiiminä valtiona sekä itsenäisen palestiinalaisvaltion perustaminen Israelin rinnalle.

Päätöslauselma tekee selväksi, että Israelin jatkuva siirtokuntatoiminta on merkittävä este kestävälle rauhalle. Nykyisillä voimasuhteilla kansainvälisen yhteisön mahdollisuudet vaikuttaa Israelin toimintaan ovat rajalliset. Palestiinan kysymys tulee olemaan sidoksissa Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan vielä pitkään. Uusi päätöslauselma antaa kuitenkin vähintäänkin toivoa siitä, että kansainvälinen yhteisö ei ole täysin menettänyt merkitystään Palestiinan konfliktin osalta.

 

———

Suomen Lähi-idän instituutin (FIME) Lähi-itä Nyt -blogi on nyt ollut toiminnassa kuluneen syksyn. Toimituskunnan ja koko instituutin puolesta kiitän lukijoita ja toivotan hyvää uutta vuotta. Ensi vuonna jatkamme Lähi-idän ajankohtaisten uutisten kommentointia sekä syventävää analyysia Lähi-idästä, jonka ymmärrämme Marokosta Turkkiin ja Iraniin ulottuvana laajana poliittisena ja kulttuurisena alueena. Käsittelemme myös laajemmin koko islamilaisen maailman ja lännen välisiä suhteita. Alkuvuodesta julkaisemme muun muassa sarjan kirjoituksia, joissa pohditaan Syyrian konfliktia siihen eri tavoin osallistuvien maiden näkökulmasta.

 

 

 

 

Hannu Juusola, 29 joulukuuta 2016

Donald Trump, Israel, kansainvälinen politiikka, Palestiina, siirtokunnat, sodat ja konfliktit, Yhdysvallat, YK

---