Kansainvälinen ja alueellinen turvallisuus vaatii sopua Iranin ydinohjelmasta

Iranin ydinohjelma on jälleen otsikoissa Yhdysvaltojen laivattua merkittävää sotilaallista voimaa Persianlahdelle ja uhkailtua Irania avoimesti hyökkäyksellä. Saudi-Arabia, Oman ja Turkki vetosivat Yhdysvaltoihin, ettei se hyökkäisi Iraniin. Pieni hengähdystauko saatiinkin Omanissa 6. helmikuuta, kun Iran ja Yhdysvallat kokoontuivat neuvottelemaan Omanin ulkoministeri Sayyid Badrin välityksellä.

Mistä oikein on kyse? Katsotaanpa hieman lähihistoriaan. Ensinnäkin kysymys Iranin ydinohjelmasta on ollut kansainvälisen politiikan agendalla pitkään, 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Syynä on epäilyt ydinohjelman rauhanomaisuudesta. Vuonna 2015 niin sanottu P5 -maaryhmä, eli ydinsulkusopimuksen ydinasevaltiot Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ranska ja Iso-Britannia, sekä Saksa pääsivät Iranin kanssa sopuun sen ydinohjelman rajoittamisesta ja valvonnasta. Vuoden 2015 ydinsopimus oli silloisen presidentti Barack Obaman hallinnon merkittäviä saavutuksia.

Itse sopimus oli hyvin tekninen ja sisälsi useita rajoitteita Iranille sekä kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEAn valvonnan paikan päällä. Vastineeksi Iranille luvattiin suhteiden normalisointia länsimaailman kanssa, erityisesti Iranin vastaisten talouspakotteiden purkamista. Iranin talous oli vuosien saatossa ajettu pakotteilla erittäin huonoon tilanteeseen. Yksi talouspakotteiden aiheuttama vääristymänä on muun muassa Iranin vallankumouskaartin aseman vahvistuminen puolivaltiollisena toimijana Iranin taloudessa. Vallankumouskaarti kykeni voimakkaana toimijana saamaan markkinat haltuunsa pakotteiden iskiessä yksityiseen sektoriin. Iranin ydinsopimus otettiin helpottuneena vastaan Iranissa ja maailmalla, koska se sisälsi lupauksen paremmasta tulevaisuudesta.

Kuinkas sitten kävikään? Pakotteet kyllä purettiin, mutta kansainväliset rahoitusmarkkinat eivät avautuneetkaan Iranille. OFAC, eli Yhdysvaltojen Office of Foreign Assets Control varoitti, että pakotteet saatetaan palauttaa, mikä johti epävarmuuteen markkinoilla. Iranin silloinen presidentti Hassan Rouhani, joka lähti pitkän ostoslistansa kanssa länsimarkkinoille, joutui pettymään. Iran ei saanut ostettua 80 Boeing-lentokonetta ja 118 Airbus-lentokonetta. Eikä tässä kaikki.

Presidentti Trump ei halua sopimusta ja uhkailee jälleen iskuilla

Donald Trump oli ensimmäisen presidenttikautensa vaalilupauksissa vannonut irrottavansa Iranin presidentti Barack Obaman neuvottelemasta ”huonosta” sopimuksesta. Näin tapahtuikin vuonna 2018, huolimatta siitä, että sopimuksen katsottiin toimivan hyvin. Esimerkiksi usea merkittävä israelilainen asiantuntija piti Trumpin vetäytymistä täydellisenä epäonnistumisena. Iranin vastaiset talouspakotteet palautettiin täysimääräisesti, eivätkä muut Iranin ydinsopimuksen osapuolet, mukaan lukien EU, kyenneet suojaamaan Iranin kauppaa Yhdysvaltojen talouspakotteilta.

Presidentti Biden lupasi palauttaa Yhdysvallat takaisin ydinsopimukseen, muttei kyennyt neuvotteluista huolimatta takaamaan sitä, että Yhdysvallat jatkossakin sitoutuisi sopimukseen. Tänä aikana Iran asteittain rikasti uraania yhä pidemmälle. Uraanin rikastusaste on tällä hetkellä 60 %, ja sellaisenaan se on jo asekäyttöistä. Kaupallisen energiatuotannon rikastusaste on 3,5 %. Iran vaikuttaa kuitenkin käyttävän rikastamaansa uraania neuvotteluvalttina. Iran ei ole koskaan ilmoittanut tavoittelevansa ydinasetta. Usein suomalaisessa mediakeskustelussa sekoitetaan Iranin ydinohjelma ydinaseohjelmaan, jota Iranilla ei ole.

Olin Omanissa huhtikuussa 2025, jolloin Yhdysvaltojen neuvottelija, kiinteistöekspertti Steve Witkoff neuvotteli Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin kanssa jo kolmatta kertaa. Araghchi osallistui samalla Muscatin kirjamessuille markkinoimaan uutta kirjaansa The Power of Negotiation. Tunnelma oli optimistinen; puhuttiin uraanin rikastamisesta alueen maiden konsortiossa sen sijaan, että Iran rikastaisi itse uraania. Seuraava neuvottelukierros oli jo sovittu Roomaan.

Ajattelin tuolloin, mahtaakohan tämä sopia Netanyahun hallituksen kuvioihin. Eipä sopinut, sillä Israel hyökkäsi Iraniin 12. kesäkuuta vetäen myös Yhdysvallat mukaan pommittamaan Iranin ydinlaitoksia. Israel kohdisti iskunsa iranilaisiin tiedemiehiin, jotka työskentelivät ydinohjelman parissa, sekä Iranin rikastamislaitoksiin Natanzissa ja Isfahanissa. Yhdysvallat pommitti puolestaan Fordon rikastamislaitoksia. Laitokset olivat kansainvälisen atomienergiajärjestön valvonnan alla ja järjestön tarkastajia oli myös paikalla iskujen tapahtuessa.

YK tuomitsi iskut. Yhdysvallat ja Israel rikkoivat jälleen räikeästi YK:n peruskirjaa.  YK:n peruskirja kieltää kategorisesti yksipuolisen asevoiman käytön kansainvälisen ja alueellisen turvallisuuden takaamiseksi. Tiedemiesten murhaaminen puolestaan asettuu valtioterrorismin kategoriaan ja on sekä oikeudellisesti että moraalisesti hyvin kyseenalainen toimi. Olin itse hämmästynyt eurooppalaisten johtajien reaktioista: suurin osa mukaan lukien Presidentti Stubb totesi, ettei Iran saa hankkia ydinasetta. Eurooppa katsoi sormien läpi kansainvälisen oikeuden rikkomista sen olennaisimmalta osalta eli yksipuolista asevoiman käyttöä samalla vauhdittaen itse kansainvälisen järjestelmän murenemista. Samaan aikaan Eurooppa itse nojautuu Yhdysvaltojen ydinpelotteeseen.

Ydinasevaltiot vastaan ydinaseettomat?

Ongelma on kuitenkin suurempi. Yhdysvaltojen ja Israelin isku Iraniin tarkoitti, että kaksi ydinasevaltiota hyökkäsi ydinaseettoman valtion kimppuun. Iran on myös ydinsulkusopimuksen jäsen, jollaisena se on sitoutunut luopumaan ydinaseen tavoittelusta. Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1995 voittaneen Pugwash tiedekonferenssien pitkäaikainen puheenjohtaja ja nobelisti Sir Joseph Rotblat osui suoraan ongelman ytimeen, kun hän viittasi ydinaseettomia valtioita kohtaan kohdistettuihin rajoitustoimiinsen sijaan, että kiinnitettäisiin huomiota ydinasevaltioihin. Kansainvälisen yhteisön fokus on ollut 20 viimeistä vuotta esimerkiksi Iranissa ja Pohjois-Koreassa, kun Yhdysvallat ja kahdeksan muuta ydinasevaltaa modernisoivat ja kasvattavat ydinasevarantojaan, joilla maapallon voi tuhota monikertaisesti. Epätasapaino on räikeä. Suurimman uhkan ihmiskunnalle muodostavat ydinasevaltioiden ydinasearsenaalit.

Ydinaseen hankkiminen on alkanut näyttää haluttavalta usealle maailman valtiolle, esimerkkinä viime aikojen puheet europommista. Ydinase näyttää viimeiseltä turvalta aseellista konfliktia vastaan. Tämä oli muuten se syy, miksi Pohjois-Koreakin hankki ydinaseen. Olihan presidentti George W. Bush asettanut maan pahan akselille (Iranin ja Irakin kanssa), ja sotatoimien uhka oli todellinen. Jos Iran päättäisi hankkia ydinaseen, mitä se voisi tehdä? Sillä olisi nykyisellä rikastetun uraanin varannollaan mahdollisuus rakentaa muutama ydinase. Yhdysvalloilla on 3700 ydinkärkeä, Israelilla 90. Ydinaseen käyttö merkitsisi Iranille itselleen varmaa tuhoa. Luvut puhuvat puolestaan.

Palataanpa Lähi-itään. Iranin valuutan romahdusta joulukuussa 2025 seurasivat massiiviset protestit, jotka Iranin hallinto tukahdutti väkivalloin. Tämä on antanut mahdollisuuden Iranin hallinnon vastustajille (erityisesti ulkomailla) nostaa painetta ja vaatia Yhdysvaltojen väliintuloa sortohallinnon kaatamiseksi. Yhdysvaltojen vuoden 1953 väliintulo muistetaan Iranissa hyvin, kun CIA auttoi syöksemään vallasta demokraattisesti valitun pääministeri Mohammed Mossadeghin. Tilalle saatiin vuosikymmeniä kestänyt Shaahi Reza Pahlavin itsevalta, joka päättyi islamilaiseen vallankumoukseen vuonna 1979. Shaahin valtakoneisto käytti suhteetonta väkivaltaa pysyäkseen vallassa, mutta toisin kävi. Väkivalta ei ole ratkaisu nytkään eikä myöskään ulkopuolelta vauhditettu vallanvaihdos.

Neuvotteluratkaisu Iranin ydinohjelmasta olisi tärkeä osa Lähi-idän alueellista vakautta, ja se toisi myös helpotusta Iranin taloudelliseen ahdinkoon ja sitä myöten ainakin osittain sisäpolitiikan kipukohtiin valuutan vakautumisen ja yksityisen ja julkisen talouden tervehtymisen myötä. Ymmärtääkseni neuvotteluratkaisu on ollut ajoittain lähelläkin. Neuvotteluratkaisulla on valitettavasti monta vastustajaa, kuten Netanyahun hallinto, joka hyötyisi Yhdysvaltojen hyökkäyksen aiheuttamasta sekasorrosta. Kynnyskysymyksenä oleva uraanin rikastaminen olisi ratkaistavissa tiukoilla rikastetun uraanin astetta, määrää ja varantoja koskevilla rajoituksilla sekä kattavalla valvonnalla. Nämä Iran on ilmoittanut hyväksyvänsäkin, kunhan sen oikeuksia ydinaseettomana valtiona kunnioitetaan, mukaan lukien sen oikeus rikastaa uraania energian tuotantoa varten.

Trumpin hallinnon vaatima täyskielto ei ole Iranille hyväksyttävä, eikä se olisi edes kestävä ratkaisu ydinasevalvonnan kannalta ottaen huomioon Iranin osaamisen rikastamisessa ja asevalmistuksessa. Trumpin hallinto kyllä tietää tämän, joten täyskiellon vaatiminen on tulkittavissa siten, ettei hallinto halua oikeasti neuvotella. Neuvotteluratkaisun tueksi tarvitaan nyt Lähi-idän alueen maiden omaa johtajuutta ja panosta ja erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien tukea. Ratkaisu Iranin ydinohjelmasta olisi historiallinen. Se tarkoittaisi Iranin markkinoiden avautumista ja ydinaseriskien vähentymistä. Samalla alueen muiden maiden tarve pohtia ydinaseen hankintaa tai ydinpelotesuojaa vähenisi, mikä puolestaan vaikuttaa suoraan ydinsulkusopimuksen vakauteen ja mahdollisesti jännitteiden vähenemiseen. Hyvin huono vaihtoehto olisi neuvottelujen kariutuminen ja asevoimankäyttö. Alueellisen kriisin lisäksi Iran todennäköisesti irtautuisi ydinsulkusopimuksesta, ja sopimuksen kaatuminen viimeisenä asevalvontasopimuksena olisi hyvin mahdollista. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että ydinaseiden leviämisen viimeinenkin oikeudellinen este poistuu. Voimme vain toivoa, että viisaus voittaisi kerrankin.

Artikkelikuva: Ydinvoimalan jäähdytystornit Kurdistanin maakunnassa, Iranissa. Kuva: Photo Tripper92.

 

Katariina Simonen, 9 helmikuuta 2026

Iran, ydinohjelma, Yhdysvallat

---