Irakin vaalitulokset kertovat nuorten epäluottamuksesta järjestelmää kohtaan ja hiipuvasta sektarianismista

Irak ei ole nähnyt rauhan päivää sitten Saddam Husseinin diktatuurin kaatumisen vuonna 2003. Väkivallasta ja levottomuuksista huolimatta maassa on vallinnut laaja yhteisymmärrys siitä, että eduskuntavaalit järjestetään ajallaan neljän vuoden välein, kerta toisensa jälkeen.

Vaalien symboliksi on noussut paksuun siniseen musteeseen kastettu sormi, jonka tarkoituksena on varmistaa, että kansalainen ei pääse äänestämään useita kertoja eri äänestyspaikoissa. Muste ei nimittäin lähde pois päivässä tai kahdessa. Se ympäröi sormeani edelleen näin viikko vaalien jälkeen.

Muste sormen ympärillä symboloi monelle kansalaiselle rauhaa. Irakilainen tuttavani Hadi sanoi, että hän ”dippaa sormensa mieluummin musteeseen kuin toisen irakilaisen vereen”. Hadi on vuosia kuulunut aseelliseen ryhmään, joka osallistui toukokuun vaaleihin osana kiitettävästi ääniä saanutta poliittista koalitiota. Tietenkin jo pelkästään tällaisten ryhmien olemassaolosta voi päätellä, että demokraattinen kulttuuri Irakissa hakee vielä itseään.

Nuoret eivät äänestäneet

Irakin 37 miljoonasta asukkaasta noin 24 miljoonaa oli näissä vaaleissa äänioikeutettuja. Uusia äänestäjiä eli nyt ensimmäistä kertaa äänestäviä nuoria oli lähes 3,4 miljoonaa. Pelkästään Bagdadissa uusia äänestäjiä oli vaalikomitean mukaan 800 000. Luvut heijastelevat sitä tosiasiaa, että lähes 70 prosenttia Irakin kansalaisista on alle 25-vuotiaita.

Kiersin vaalien alla eri puolilla Irakia keskustelemassa nuorten kanssa heidän tulevaisuuden haaveistaan. Kaikkialla päällimmäisinä huolina olivat työttömyys, peruspalveluiden heikkous ja mahdollisuuksien puute. Epävarmuus saa nuoret lykkäämään naimisiinmenoa ja perheen perustamista sekä tuntemaan vihamielisyyttä viranomaiskoneistoa vastaan. Tätä vihamielisyyttä vahvistaa entuudestaan maan lainsäädäntö, joka suosii valtion virkamiehiä. Monet kokevat, että niille joilla jo on, annetaan lisää. Yksin Anbarin maakunnassa on yli 116 000 työtöntä nuorta. Joillekin heistä al-Qaida ja myöhemmin ISIS ovat näyttäytyneet houkuttelevina työnantajina. Hyvän palkan lisäksi nuorille tarjotaan mahdollisuutta kostaa koetut vääryydet valtiolle asein.

Irakin nuoriso on valtava potentiaalinen muutosvoima, niin hyvässä kuin pahassa, ja sen tarpeisiin on vastattava. Merkittävä osa maan nuorista jätti kuitenkin äänestämättä äskettäisissä vaaleissa. Siinä missä viime vaalien äänestysprosentti oli yli 66, näissä vaaleissa uurnille vaivautui vain 44,5 prosenttia äänioikeutetuista. Juuri nuoriso jätti äänestämisen väliin, minkä voi tulkita ilmaisevan protestimielialaa järjestelmää kohtaan.

Nuoria eivät selvästikään ole vakuuttaneet pääministeri Haidar al-Abadin toimet taloustilanteen parantamiseksi ja korruption kitkemiseksi. Nykyisellä hallituksella on ollut puolellaan poikkeuksellisen laaja tuki korruption vastaisessa kamppailussa. Irakin erittäin vaikutusvaltainen uskonnollinen johto ilmoitti reilu vuosi sitten, että se tukisi hallitusta ja suojelisi sitä, jos hallitus lähtisi taistelemaan korruptiota vastaan samalla intensiteetillä kuin se taistelee terrorismia vastaan. Al-Abadi teki kuitenkin liian vähän ja liian myöhään.

Korruption vastustaminen nousikin nyt terrorismin vastaisen taistelun ja jälleenrakentamisen ohi vaalikampanjoinnin tärkeimmäksi teemaksi. Poliittista eliittiä aina Kurdistanista eteläiseen Basran satamakaupunkiin saakka yhdistivät samat vaalilupaukset: se, joka valitaan, tulee kitkemään maasta korruption sekä uskonnolliseen ryhmittymään tai identiteettiin pohjaavan (sektariaanisuus) vallanjaon ja läänitykset. Tämä ajattelu poiki aivan uudenlaisia koalitioita.

Muqtada al-Sadrin liittouma nousi tärkeimmäksi

Näistä koalitioista merkittävin on tunnetusta shiiaperheestä tulevan ja edesmenneen suur-ajatollah Muhammad Sadiq al-Sadrin (1943–1999) pojan Muqtada al-Sadrin liike Saeroon (sa’irun, Yhdessä eteenpäin), joka sai parlamenttiin 54 edustajaa ja julistautui vaalivoittajaksi. Al-Sadr on valtaapitävästä eliitistä eniten toreille ja pitäjiin jalkautunut toimija, jolla on uskollinen tukijoukko. Hän älysi varhain, että omaa uskontokuntaa korostava sektarianistinen ja islamistinen vaalikoalitio ei enää vastaa kansan toiveita näissä vaaleissa. Irakilaiset ovat kyllästyneet islamistien uskonnon nimissä tekemiin lupauksiin paremmasta huomisesta.

Al-Sadr pyrki murtamaan vanhan sektarianismin liikkeellään, joka yhdistää islamistit, liberaalit, kommunistit ja sekularistit. Samaa logiikkaa noudattaa myös toisen suur-ajatollahin pojanpojan Ammar al-Hakeemin poliittinen liike Hikma (Viisaus). Al-Hakeem lähti konkreettisesti mobilisoimaan tukijoukkojaan vajaa vuosi sitten, ja hänen liikkeensä sai vaaleissa 20 edustajapaikkaa. Siinä missä al-Sadrin vahvuus on kansanomaisuudessa, al-Hakeemin kannatus perustuu hänen suhteeseensa polarisoituneen hallitsevan eliitin eri valtakeskittymien kanssa. Al-Hakeem kykenee toimimaan välittäjänä eripuraisille poliittisille tahoille, mikä on meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa suuri etu.

Parlamentin 329 edustajanpaikasta kamppaili näissä vaaleissa peräti 182 vaaliliittoa. Huhutaan, että läpimennyt ehdokas joutui käyttämään keskimäärin 50 000 Yhdysvaltain dollaria mainoksiin ja lahjuksiin, ja jos ministeriksi halajaa, kampanjaan on investoitava noin miljoona dollaria. Huhut ovat pelottavia siinä mielessä, että vaaleihin käytetyt rahat ovat moninkertaistuneet vaali vaalilta.  Kansa onkin oikeutetusti huolissaan siitä, miten korruptiota vastaan voi taistella sellainen edustaja, joka on saattanut itsensä tilanteeseen, jossa kampanjaan käytetyt rahat pitäisi ansaita tavalla tai toisella seuraavan neljän vuoden aikana.

Parlamenttivaalien tärkeyttä Irakissa korostaa se, että irakilaisten nykykäsitys vallasta ja demokratiasta eroaa suomalaisesta. Irakissa ajatellaan usein, että vain poliitikoilla ja aseellisten joukkojen johtajilla on mahdollisuus vaikuttaa. Tällöin vaaleihin ladataan suhteettoman paljon odotuksia. Suomalaisessa demokratiassa taas ajatellaan, että vaalit ovat yksi, mutta ei suinkaan ainoa tapa vaikuttaa yksilön tai yhteisön hyvinvointiin. Vallan ei nähdä asustavan vain yhdessä paikassa. Kansalaisjärjestöt, ammattiliitot, elinkeinoelämä ja muut intressiryhmät toimivat monipuolisessa demokratiassa vallan tasapainottajina. Irakissa yksittäisillä poliitikoilla on vaaleissa vaakalaudalla käytännössä kaikki, ja korkeiden panosten vuoksi pelistä tulee helposti raadollista.

Sektarianismin hiipuminen ja kiista Kurdistanista näkyivät vaalituloksissa

Kansan pettymys ja epäluottamus valtaapitäviä kohtaan näkyy siinä, että merkittävä osa konkaripoliitikoista jäi tällä kertaa ilman parlamenttipaikkaa. Vaalien tulokset eivät ole vielä täysin varmat, mutta tämänhetkisen tiedon valossa merkittäviin putoajiin kuuluu Babylonin maakunnan edustaja Hanan al-Fatlawi. Hän on kuuluisa lausunnostaan vuoden 2006 eri uskontokuntia edustavien ryhmittymien välisten taisteluiden aikana. Tuolloin al-Fatlawi sanoi: ”Jos jossain tapetaan seitsemän shiiaa, niin siihen on vastattava tappamalla toisaalla seitsemän sunnia”. Viime vaaleissa hän oli maakuntansa äänikuningatar, mutta nyt hän jäi ilman paikkaa. Tällaisen retoriikan aika on ohi, mikä itsessään oli Irakin vaalien merkittävin tulos.

Populistinen, eri uskontokuntiin ja uskonnollisiin identiteetteihin vetoava sektarianistinen puhetapa ei siis tällä kertaa vedonnut äänestäjiin. Arabisunnit, joiden kanssa keskustelin heidän sydänmaillaan, olivat aiempaa selkeämmin sitoutuneet kokeilemaan demokraattista prosessia ja torjumaan väkivaltaista radikalismia. Esimerkiksi Mosulissa shiaapääministeri Abadin al-Nasrin (Voitto)-koalitio sai merkittävän äänisaaliin. Abadi menestyi muillakin sunnialueilla ja sai yhteensä 42 edustajanpaikkaa. Kaikkiaan Abadin vaalikoalitio sai poikkeuksellisesti edustajia läpi 14:ssa Irakin 18:sta maakunnasta. Jopa shiiojen puolisotilaallisten ryhmien poliittiseksi siiveksi luokiteltu vaalikoalitio al-Fath (Vapautus) sai ääniä sunnialueilla. Al-Fath saikin 49 paikkaa, mikä oli toiseksi eniten al-Sadrin koalition jälkeen. Entinen pääministeri Nouri al-Maliki keräsi 25 paikkaa, ja entisen pääministeri Allawin sunnikoalitioksi mielletty liitto sai 21 paikkaa.

Kurdistanin autonomisen alueen itsenäistymistä koskevan kansanäänestyksen takana olleen entisen presidentti Masud Barzanin johtama koalitio sai mukavan äänisaaliin, peräti 19 paikkaa. Kurdistanissa vaalitulokset ovat kuitenkin muuta Irakia epäluotettavammat, ja epäilyjä vaalivilpistä ja painostuksesta on esitetty laajalti. Kurdiliike Gorranin (Muutos) päämajaa Sulaimaniyyassa tulitettiin rajusti vaaliyönä poliittisista syistä. Eri kurdipuolueiden kilpailu parlamenttipaikoista ja tulevasta neuvotteluasemasta Bagdadin kanssa yltyi paikoitellen väkivaltaiseksi, sillä se, joka saa neuvotella Bagdadin kanssa vahvan enemmistön turvin, voi vaikuttaa myös merkittävästi autonomisen alueen tulevaisuuteen. Autonomisen alueen rajavyöhykkeellä Kirkukissa vaalit olivat myös selvästi väkivaltaisemmat kuin muualla Irakissa.

Miten kootaan enemmistöhallitus?

Yksikään puolue tai koalitio ei saavuttanut vaaleissa selvää enemmistöä. Nykyisen pääministeri al-Abadin mahdollisuuksia muodostaa uusi hallitus ei tue se, että hän tuli vaaleissa vasta kolmanneksi. Häntä ei myöskään auta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vetäytyminen Iranin ydinsopimuksesta vain muutama päivä ennen Irakin vaaleja. Sekä Iranilla että Saudi-Arabialla on paljon vaikutusvaltaa tulevan pääministerin valinnassa. Suurvallat niin Lähi-idässä kuin muualla maailmassa käyvät nyt kamppailua Irakissa – ja kaikki osapuolet haluavat varmistaa itselleen mieluisen pääministerin.

Al-Abadi voi tässä olla onnekas kompromissi suurvaltojen välisissä neuvotteluissa. Toisaalta, pahimmassa tapauksessa hän joutuu liittoutumaan pahimman kilpailijansa Nouri al-Malikin kanssa, ja jos Iran painostaa liikaa, Maliki voi saada suhteettomasti valtaa Abadin toisella kaudella. Heillä on molemmilla islamistinen tausta samasta puolueessa, mutta hyvin erilaiset lähestymistavat Irakin asioiden edistämiseen. Kuten on nähty aiemmin, pääministerin asema jää heikoksi, jos hän ei kykene saamaan taakseen riittävän suurta koalitiota. Noin 200 edustajan koalitio turvaisi selkeän enemmistön 329-paikkaisessa parlamentissa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Tuleva pääministeri joutunee lupaamaan ensinnäkin kurdeille merkittäviä myönnytyksiä suhteessa Bagdadin keskushallintoon ja toisekseen sunneille ministereitä, jotka kykenevät viemään jälleenrakennusta vauhdikkaasti eteenpäin ISISin entisen “kalifaatin” alueilla. Shiioja ei enää hämätä sektariaanisilla lupauksilla, jotka pohjautuvat ajatukseen siitä, että ”valta on pidettävä shiioilla hinnalla millä hyvänsä”. Shiianuoriso haluaa ennen kaikkea työpaikkoja ja peruspalveluita, eikä sille ole niin tärkeää, kuka toimeentuloa ja palveluja on takaamassa.

Kohti valoisampaa tulevaisuutta?

Nämä vaalit ovat Irakin kannalta tärkein merkkipaalu vuonna 2014 tapahtuneen ISISin nousun ja sitä seuranneen “kalifaatin” hajoamisen jälkeen. Uuden hallituksen on määrä nostaa Irak entisestä sektariaanisesti jakautuneesta, korruptoituneesta ja väkivaltaisesta tilanteesta kohti edistystä ja vakautta. Se on paljon vaadittu, mutta keskipitkällä aikavälillä tavoite ei ole mahdoton.

Ensiksikin, öljyn hinta on korkeimmillaan neljään vuoteen, ja Irak tuottaa enemmän öljyä ja kaasua kuin koskaan aiemmin. ISISiä vastaan käydyn sodan kustannukset olivat valtavat. Irakin puolustusministeriön mukaan sota maksoi neljä miljoonaa dollaria päivässä. Vaikka ISISin uhka ei ole vielä ohi, näistä rahoista voidaan nyt säästää.

Toisekseen, Irakin armeija on eheämpi, paremmin resursoitu ja koulutetumpi kuin vuosiin, kiitos myös Suomen avun. Suurin osa Irakiin nousseista lukuisista puolisotilaallista ryhmistä saa vastaisuudessa palkkansa ja varusteensa Irakin sisä- ja puolustusministeriöiltä. Näiden asevoimien virallinen rooli on olla kriisivalmiudessa samanaikaisesti, kun ne aseineen ja varusteineen sulautetaan valtion varsinaiseen turvallisuuskoneistoon. Tätä agendaa tukee yli 70 maan koalitio, johon Suomikin kuuluu.

Tämän varovaisen toiveikkaan ilmapiirin takana on edelleen myös vakavia uhkia. Tällä hetkellä valtion elinten hallinta eri aseryhmistä on heikko, jopa näennäinen. Vieraiden valtioiden, etenkin Iranin, edustajilla on edelleen vaikutusvaltaa aseryhmien komentajiin. Irakin talouden pääveturi on edelleen öljy, ja maan yksityinen sektori on kehittymätön. Korruptio syö jälleenrakennusprojekteja, mikä näkyy sekä laadussa että toimitusaikatauluissa.

Monille irakilaisille jäi näistä vaaleista paha maku suuhun sen vuoksi, että kyyninen valtaeliitti ei tunnu vieläkään arvostavan kansan tahtoa. Myös syytöksiä vaalivilpistä on esitetty laajalti. 86 nykyistä parlamentaarikkoa vaatii uutta ääntenlaskentaa ja syyttää kansallista vaalikomiteaa IHEC:ia vaalivilpistä. IHEC:n koneisto ei kyennyt turvaamaan vapaita ja riippumattomia vaaleja, joten vaalien tuloksista ja niihin liittyvästä vilpistä kiistellään vielä pitkään.

Irakilaiset ovat kokeneet diktatuurin ja tietävät, mihin se johtaa. Toistaiseksi kansalaiset eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita myöskään demokratiakokeilun toimivuudesta. Nämä vaalit osoittivat, että tie toimivaan kansanvaltaan on Irakissa vielä pitkä ja mutkikas.

 

Kuva Kurdialueen pääkaupungista Erbilistä: Raija Mattila.

Hussein al-Taee, 23 toukokuuta 2018

demokratia, Irak, ISIS, kurdit, Lähi-itä

---