Lapsiavioliitto on enemmän kuin selviytymisstrategia. Tyttöjen naittaminen nuorena on lisääntynyt Jemenin sisällissodan aikana

Jemen on kansainvälisesti tunnettu lapsiavioliitoista. Jopa 8-vuotiaita tyttöjä on joutunut avioitumaan itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Maailmanlaajuista huomiota saaneessa tapauksessa kymmenvuotias Nujud Ali hankki eron väkivaltaisesta miehestään kävelemällä lähikaupungin oikeustalolle vaatimaan avioeroa.^[1] Jemenin terveysministeriön vuoden 2013 katsauksen mukaan 15–19-vuotiaista vain 3 prosenttia oli avioitunut ennen viidettätoista syntymäpäiväänsä, kun sama luku nelikymppisillä naisilla oli 27 prosenttia. Vuosi ennen Jemenin sisällissodan puhkeamista julkaistun raportin mukaan tyttöjen avioitumisikä oli muutenkin alkanut nousta mediaani-iän ollessa maaseudulla 18 vuotta ja kaupunkilaisnaisilla 19. Sodan puhkeaminen kuitenkin käänsi myönteisen kehityksen. Mistä ”lapsiavioliitoissa” on kysymys ja miten konflikti on vaikuttanut nuorten tyttöjen mahdollisuuksiin päättää omasta tulevaisuudestaan, oli Abdullah Alosaimin FIMEn tutkijavierailulla  Jemenissä tekemän kenttätutkimuksen aiheena.

Unicefin määritelmässä lapsiavioliitoksi kutsutaan alle 18-vuotiaiden aviosuhteita. Jemenissä puhutaan lapsiavioliitoista, kun nuori on alle 16-vuotias. Alueilla, joissa eliniän odotus on alhainen – vain 58 vuotta – aloitetaan aikuiselämä varhain. Maaseudulla myös pojat saattavat joutua perheensä naittamiksi hyvin nuorella iällä. Pojilla nuorella iällä avioituminen ei kuitenkaan katkaise koulunkäyntiä tai muuten vaikuta elämänpolkuun samalla tavalla kuin tytöillä. Siinä missä pojat kasvatetaan huolehtimaan perheen toimeentulosta joutuvat tytöt jo nuorella iällä vastaamaan perheen kotitalouden pyörittämisestä ja heidän liikkumistaan kodin ulkopuolella rajoitetaan.

Jemenissä lapsiavioliittoa kuvataan usein selviytymisstrategiana sodan, köyhyyden ja epävarmuuden keskellä. Ajatus vaikuttaa yksinkertaiselta: taloudellisissa vaikeuksissa elävät perheet naittavat tyttärensä varhain vähentääkseen taloudellista taakkaansa tai turvatakseen heidän tulevaisuutensa epävarmoissa olosuhteissa. Vuoden 2013 terveysraportin mukaan nuorten naisten avioitumisen siirtymiseen myöhemmälle iälle vaikuttavat koulutus ja perheen varallisuus.^[2]

Tässä selityksessä on perää. Yli vuosikymmen jatkunut konflikti on jättänyt miljoonat jemeniläiset kamppailemaan toimeentulonsa menetyksen, sisäisen pakolaisuuden, olemattomien julkisten palveluiden sekä kasvavan taloudellisen epävarmuuden ja suoranaisen nälän kanssa. Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että lapsiavioliittojen tarkasteleminen pelkästään köyhyyden näkökulmasta jättää huomiotta ilmiön monimutkaiset taustatekijät.

Tutkimuksemme perustuu ryhmäkeskusteluihin, joihin osallistui naimisissa olevia ja naimattomia tyttöjä, vanhempia sekä muita yhteisöjen jäseniä pohjoisen Maribin (17), Sana’an (15) ja Ta’izzin (65) lääneissä.^[3]

Sodan oloissa pääkaupunki Sana’a on joutunut Ansar Allah’n eli Huthien haltuun, maan keskiosassa sijaitseva Ta’izz on ollut Huthien piirittämä kokonaisen vuosikymmenen ajan. Idässä sijaitsevassa Maribin kaupungissa oli  rauhallista ja kukoistava sotatalous kunnes rintama siirtyi tännekin. Vaikka näiden kolmen kaupungin tilanne on sodan oloissa hyvin erilainen, tutkimus osoittaa, että lapsiavioliittoja ylläpitävät samansuuntaiset tekijät. Konflikti on vahvistanut näitä ilmiöitä, mutta ei synnyttänyt niitä.

Kuka päättää?

Yksi tutkimuksen keskeisimmistä havainnoista liittyi päätöksentekovaltaan perheissä. Monet tutkimuksen osallistujat kuvasivat isän olevan ensisijainen päätöksentekijä tyttären avioliittoa koskevissa kysymyksissä. Vaikka joidenkin tyttöjen mielipidettä saatettiin kysyä, osallistujien kertomuksissa korostui usein se, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa lopulliseen päätökseen olivat rajalliset. Joissakin tapauksissa tytöt kuvasivat joutuneensa emotionaalisen painostuksen, uhkailun tai muunlaisen pakottamisen kohteeksi.

Kuten eräs naimisissa oleva nuori nainen asian ilmaisi: “Isäni päätti avioitumisestani. Olin vasta 12-vuotias, kun eräs mies tuli kotiimme kosimaan minua. Itkin ja rukoilin isältäni, että hän mieluummin tappaisi minut kuin naittaa pois. Isäni vastasi, että oli jo luvannut minut tälle miehelle ja olisi häpeällistä peruuttaa sanansa. En ollut ennen tavannut tätä miestä ja hänen kasvonsakin näin vasta häissä.” (Ryhmähaastattelu, nainen, ikä 18–24 vuotta, naimisissa, Ta’izz)

Toinen ta’izzilainen naimisissa oleva samanikäinen nuori nainen kertoi: ”Lopetin kieltäytymästä avioliittoehdokkaista, kun huomasin, että saatoin olla syy vanhempieni avioeroon tai ainakin että jatkuva kieltäytymiseni saattoi aiheuttaa heidän välirikkonsa.” (nainen, ikä 18–24 vuotta, naimisissa, Ta’izz)

Kolmas samanikäinen nuori nainen Sana’asta puolestaan perusteli suostumustaan: ”Vanhempani sanoivat minulle, että, jos vielä kieltäydyn, heittävät he minut pois kotoa.” (nainen, ikä 18–24, naimisissa, Sana’a)

Nämä havainnot asettavat kyseenalaiseksi käsityksen siitä, että lapsiavioliitto olisi pelkästään perheiden vastaus taloudellisiin vaikeuksiin. Päätökset kytkeytyivät usein laajempiin vallan rakenteisiin, joissa vanhempien auktoriteetti, kuuliaisuus ja perheen etu asetettiin tyttöjen omien toiveiden ja tulevaisuudensuunnitelmien edelle.

Tutkimuksessa nousi esiin myös äitien ristiriitainen asema. Monet äidit tukivat tyttäriään emotionaalisesti ja ilmaisivat huolensa varhaisista avioliitoista, mutta heidän vaikutusvaltansa lopullisiin päätöksiin oli usein vähäinen. Samalla kun äidit huolehtivat sulhaskandidaattien etsimisestä omista verkostoistaan, antavat he kuitenkin lopullisen päätösvallan perheen isälle. Dahlgrenin aiemmassa tutkimuksessa tuli esiin äitien johtava rooli avioitumisjärjestelyissä ja samalla vastuu tyttärien elämänkohtalosta.^[4] Kaikki tämä kuvastaa perheiden sisäisiä sukupuolittuneita valtasuhteita, jotka rajoittavat tyttöjen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa: ongelmana eivät siis ole vain isät ja heidän määräysvaltansa.

Lapsiavioliittojen ymmärtäminen edellyttääkin taloudellisen haavoittuvuuden lisäksi myös perheiden sisäisten valtasuhteiden tarkastelua.

Sosiaalisten normien vaikutus

Perheiden päätökset eivät synny tyhjiössä. Monissa keskusteluissa varhainen avioliitto nähtiin sosiaalisesti hyväksyttävänä ja moraalisesti oikeana ratkaisuna. Tyttöjen odotettiin menevän naimisiin suhteellisen nuorina, ja avioliiton lykkäämisen uskottiin altistavan sekä tytöt että heidän perheensä arvostelulle, juoruille tai sosiaaliselle paineelle.

Myös uskonnollinen puhe nousi esiin merkittävänä tekijänä. Vanhemmat saattoivat perustella tekemisiään omilla tulkinnoillaan islaminuskosta.

Kuten eräs haastateltu totesi, ”Perinteemme ja vanhat tapamme ovat tällaisia, ja joidenkin uskonmiesten tiedetään ottaneen hyvin nuoria tyttöjä vaimoikseen.” (nainen, ikä 18–24, naimisissa, Ta’izz) Toinen muistelee, että hänelle väitettiin, että ”uskonoppineemme on sanonut: naita pikku tyttösi nuorena ja sinut palkitaan”. (nainen, ikä 18–24, naimisissa, Sana’a)

Osallistujien mukaan uskonnollisia perusteluja käytettiin toisinaan lapsiavioliittojen oikeuttamiseen tai niiden vastustajien kyseenalaistamiseen. Näkemykset eivät kuitenkaan olleet yksimielisiä. Monet yhteisön jäsenet kyseenalaistivat tällaiset tulkinnat ja korostivat, ettei uskontoa tulisi käyttää perusteena avioliitolle ennen kuin tyttö on siihen fyysisesti, emotionaalisesti ja sosiaalisesti valmis.

Tyttöjen mahdollisuutta välttää avioituminen nuorena ei helpota Jemenin avioliittolaki, joka jättää avioitumisesta päättämisen tytön isän ratkaistavaksi eikä lainkaan määritä alinta ikää avioliitolle.^[5] Myöskään aikuisella naisella ei lain mukaan ole oikeutta itse päättää avioitumisestaan. Vuosina 1974–1990 Eteläisessä Jemenissä voimassa olleessa perhelaissa tyttöjen avioitumisikä oli määritelty 16 vuoteen ja pojilla 18 vuoteen.^[6] Laki esti myös vanhoja miehiä ottamasta nuoren tytön tai naisen puolisokseen ja salli naisen itse päättää omasta avioitumisestaan. Pohjois- ja Etelä-Jemenin yhdistyessä vuonna 1990 tämän lain katsottiin olevan liian naisia suosiva patriarkaalisiin perinteisiin tottuneessa Pohjois-Jemenissä ja niinpä uusi laki kirjoitettiin myötäilemällä jälkimainitun konservatiivisia arvoja.^[7]

Tutkimuksemme tulokset vahvistavat näkemyksen, että lapsiavioliittoja ei ylläpidetä ainoastaan yksittäisten perheiden päätöksillä, vaan laajemmilla yhteiskunnallisilla rakenteilla, jotka normalisoivat käytäntöä. Kun varhainen avioliitto nähdään yhteisössä odotettuna elämänkulun osana, vaihtoehtoiset ratkaisut muuttuvat vaikeammiksi toteuttaa sekä perheille että tytöille.

Aseellinen konflikti vahvistaa olemassa olevia ongelmia

Jemenin vuonna 2015 alkanut sisällissota on kääntänyt aiemmin alkaneen myönteisen kehityksen, jossa tyttöjen keskimääräinen avioitumisikä nousi. Tutkimukseen osallistuneet kuvasivat, kuinka sisäinen pakolaisuus, turvattomuus ja taloudelliset vaikeudet ovat lisänneet paineita perheissä.

Kotinsa menettäneet ja muualle maahan muuttamaan joutuneet perheet kokivat toimeentulon menetyksen ohella ravinnon puutetta ja epävarmuutta tulevaisuudestaan. Yhteiskunnallisten tukiverkkojen puute ja terveydenhoitojärjestelmän romahdus lisäsivät perheiden hätää. Näissä olosuhteissa osa perheistä näki avioliiton keinona vähentää taloudellista taakkaansa. Samalla uskottiin avioitumisen tarjoavan tyttärelle suojaa. Osallistujien kertomukset viittaavat kuitenkin siihen, että konflikti ei ole lapsiavioliittojen suora syy vaan pikemminkin olemassa olevien haavoittuvuuksien vahvistaja.

Usea haastateltujen yhteisöjen aikuinen jäsen totesi: ”Tiesimme, ettei avioitumisen aika vielä ollut tälle nuorelle naiselle, mutta mitä olisimme voineet tehdä? Alueellamme ei ole poliisivoimia, eikä yleistä turvallisuutta ja alueellamme liikkuu paljon pahoja miehiä. Uskoimme, että, jos naitamme tytön, on hän ainakin jonkun suojeluksessa.” (aikuishaastateltavat, Ta’izz).

Eräs nuori nainen muisteli, ”Isäni menetti työpaikkansa ja toimeentulonsa jouduttuamme pakenemaan sotaa. Sen jälkeen hän pakotti minut naimisiin, koska hänellä ei enää ollut varaa ylläpitää minua kotona.” (nainen, ikä 18–24, naimisissa, Ta’izz)

Toinen nuori nainen selitti, ”Isäni haavoittui iskuissa ja jouduimme pakenemaan. Asumme nyt leirillä, jossa meillä ei ajoittain ole lainkaan syötävää . Niinpä vanhempani ilmoittivat, että perheen tilanne helpottuu, jos minut naitetaan.” (nainen, ikä 18–24, naimisissa, Marib)

Kolmas nuori nainen havainnollisti, ”Vanhempani naittivat minut pois, kun meillä ei ollut ruokaa, töitä tai mitään jäljellä… Meistä tuli pakolaisia tämän sodan takia.” (nainen, ikä 18–24, naimisissa, Ta’izz)

Taloudelliset vaikeudet eivät yksin selitä, miksi jotkut perheet turvautuvat varhaisiin avioliittoihin ja toiset eivät. Konflikti vahvistaa ennestään olemassa olevia moraalisia odotuksia, sukupuolten epätasa-arvoisia valtasuhteita ja rakenteellisia ongelmia, jotka jo valmiiksi vaikuttavat avioliittoa koskevaan päätöksentekoon.

Osallistujat korostivat myös sitä, että konflikti on heikentänyt monia sellaisia suojamekanismeja, jotka voisivat auttaa lykkäämään avioliittoa. Koulutuksen keskeytyminen, heikko oikeudellinen suoja ja rajallinen pääsy tukipalveluihin ovat kaventaneet tyttöjen ja heidän perheidensä vaihtoehtoja.

 Poliittisia vaatimuksia

Tutkimuksen tulokset nostavat esiin tärkeän poliittisen vaatimuksen. Lapsiavioliittojen ehkäisemisessä keskitytään usein taloudelliseen haavoittuvuuteen, ja perheiden taloudellinen tukeminen onkin tärkeää. Taloudelliset toimet eivät kuitenkaan yksin riitä.

Osallistujat kuvasivat ongelmaa, joka rakentuu useiden toisiinsa kytkeytyvien tekijöiden varaan: perheiden sisäisistä valtasuhteista, yhteisöjen odotuksista, sukupuolinormeista, sisäisestä pakolaisuudesta, puutteellisesta oikeudellisesta suojasta ja rajallisista koulutusmahdollisuuksista. Yhden tekijän huomioiminen jättää muut rakenteet ennalleen.

Ennen kaikkea viranomaistoimien tulisi luopua näkemyksestä, jonka mukaan lapsiavioliitto on vain taloudellisen haavoittuvuuden seuraus. Osallistujien kertomukset osoittavat, että tehokkaat ratkaisut edellyttävät puuttumista niihin perheisiin, yhteisöihin ja instituutioihin liittyviin tekijöihin, jotka ylläpitävät käytäntöä. Lapsiavioliittojen ehkäiseminen edellyttää koulutusmahdollisuuksien, oikeudellisen suojan, yhteisöllisen toiminnan ja perheiden tukemisen yhdistämistä.

Selviytymisstrategiaa laajempi ilmiö

Lapsiavioliittoja Jemenissä ei voida ymmärtää pelkästään konfliktin tai köyhyyden kautta. Tutkimuksemme osoittaa, että sodan oloissa lapsiavioliittoja ylläpitää patriarkaalisten perherakenteiden, yhteisön normien, taloudellisten paineiden ja heikentyneiden institutionaalisten suojamekanismien vuorovaikutus. Sisällissodan luoma konflikti on vahvistanut näitä tekijöitä, mutta ei synnyttänyt niitä. Kuten edellä todettiin, oli avioitumisikä nousussa ennen sodan syttymistä. Konflikti siis pahensi olemassa olevia ongelmia, joiden takia tyttöjen mahdollisuus päättää elämänkulustaan heikkeni.

Tämän monimutkaisuuden tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti politiikkaa, joka siirtyy yksittäisen ilmiön hallinnasta kohti pitkäjänteistä yhteiskunnallista muutosta. Aiempi kokemus kertoo, että Jemenissä on ollut mahdollista nostaa tyttöjen avioitumisikää.

Lapsiavioliitto Jemenissä on enemmän kuin selviytymisstrategia. Pysyvä edistys edellyttää sosiaalisten ja rakenteellisten tekijöiden tunnistamista ja muuttamista, jotka ohjaavat avioliittopäätöksiä ja rajoittavat tyttöjen mahdollisuuksia.

 

Kirjoitus perustuu tutkimusartikkeliin: Alosaimi A., Dahlgren S., AlZahmi A. et al. “Child Marriage in Conflict-Affected Yemen: Girls and Community Members Speak Out on the Drivers”, Sexuality Research and Social Policy (2026): 1-18 DOI: 10.1007/s13178-026-01356-z.

[1] Hänestä kertoo Khadija Al Salamin dokumenttielokuva I am Nojoom Aged 10 and Divorced (2014). Suomeksi hänestä kertova kirja ilmestyi nimellä Nojoud, 10 vuotta ja eronnut, kirjoittajina Nojoud Ali ja Delphine Minoui (Gummerrus 2009).

[2] Yemen. National Health and Demographic Survey 2013. Ministry of Health and Population of Yemen et al. July 2015, s. 40.

[3] Tiedot keräsivät syyskuun ja joulukuun 2024 välisenä aikana Wiam Yasin ja Marua Agil Maribissa, Munira Hasan ja Hanan Naji Sana’assa sekä Shaima Abdulwasa’a, Athmar Shaker, Afaf Mogbel, Rana Abdulsalam ja Lamis Ziad Ta’izzissa.

[4] Dahlgren, Susanne 2010. Contesting Realities. Public Sphere and Morality in Southern Yemen. Syracuse, New York: Syracuse University Press.

[5] Jemenin tasavallan avioliittolaki, laki 20 vuodelta 1992, täydennetty vuosina 1998 ja 1999, pykälä 15.

[6] Laki no. 1 vuodelta 1974 koskien avioliittoa, Jemenin kansandemokraattinen tasavalta

[7] Dahlgren, Susanne 2010. Contesting Realities. Public Sphere and Morality in Southern Yemen. Syracuse, New York: Syracuse University Press.

 

Artikkelikuva: Lapsia Ta’izzin kaupungissa. Kuva: Susanne Dahlgren.

Susanne Dahlgren ja Abdullah Alosaimi, 22 syyskuuta 2026

jemen, lapset, perhelaki

---