Turkki ja Syyrian kurdien autonomisen alueen tulevaisuus

Pohdin tässä kirjoituksessa kahta, toisiinsa tiivisti sidoksissa olevaa asiakokonaisuutta: Pohjoisen ja itäisen Syyrian itsehallinnon ((D)AANES, Rêveberiya Xweseriya Demokratîk a Herêma Bakur û Rojhilatê Sûriyê) eli Rojavan tilannetta ja tulevaisuutta Assadin jälkeisessä Syyriassa ja, mitä asian tiimoilla on tapahtumassa Turkissa. Kysymys tai kysymykset ovat monimutkaisia, joten hyvin epävarman lopputuleman ennustamisen sijaan käyn läpi asiaan vaikuttavia tahoja ja prosesseja.

Syyrian kurdien asemaan ja vuonna 2012 perustetun itsehallintoalueen tulevaisuuteen vaikuttavat useat seikat, kuten Syyrian uusi HTS-vetoinen (Hayat Tahrir al-Sham) johto ja sen suhteet Turkkiin, Yhdysvaltoihin ja kurdeihin, Turkin AANESin vastainen toiminta sekä Kurdistanin työväenpuolueen, PKK:n, symbolisen johtajan Abdullah Öcalanin odotettu vetoomus ja Irakista käsin toimivan PKK:n johdon suhtautuminen siihen. Lisäksi tulevaan vaikuttavat Syyrian eri kurdipuolueiden väliset suhteet sekä Trumpin hallinnon tavoitteet ja toiminta Syyriassa; aikooko Yhdysvallat vetää joukkonsa pois Pohjois-Syyriasta, kuten Trump suunnitteli jo edellisellä kaudellaan, vai jatkaako Yhdysvallat yhä kurdien tukemista ISISin vastaisen kamppailun nimissä?

HTS ja Sharaa sanovat pyrkivänsä yhtenäiseen Syyrian neuvottelemalla

HTS kukisti Bashar Al-Assadin hallinnon 8. joulukuuta 2024. Kurdien autonomisen alueen kohtaloa pohdittaessa on hyvä huomauttaa, että valloittaessaan kaksi kolmasosaa Syyriasta HTS ei taistellut AANESin SDF-joukkoja vastaan, vaikka SDF (Syyrian demokraattiset joukot) hallitsee osaa myös HTS:n valloittamasta Alepposta. Ylipäätään noin kolmasosa Syyriasta on yhä AANEsin hallinnassa. Alue kattaa sekä kurdi- että arabienemmistöisiä alueita.

HTS:n johtaja ja Syyrian väliaikaishallinnon presidentti Ahmed Al-Sharaa on ilmoittanut, että tavoitteena on yhtenäinen Syyria, eikä minkäänlaiseen federaation voida suostua. Ainakin aluksi yhtenäiseen Syyrian on pyritty neuvotteluilla – vaikka ne eivät ainakaan vielä ole johtaneet yhteisymmärrykseen ja sävy julkisissa kommenteissakin on tiukentunut.

Uuden hallinnon ja kurdien autonomisen alueen joukkojen SDF:n edustajat, mukaan lukien Sharaa ja SDF:n komentaja Mazloum Abdi (Ferhad Ebdi Şahin), tapasivat Damaskoksessa jo joulukuussa. Mediakommenttien mukaan Sharaa on vaatinut SDF:n eli AANESin omien asejoukkojen sulauttamista Syyrian armeijaan eikä ole valmis hyväksymään niiden säilyttämistä armeijassa omana yksikkönään. Lisäksi Sharaa vaatii ulkomaalaisten taistelijoiden poistumista Syyriasta ja tällä hetkellä AANESin hallitsemalla alueella sijaitsevien öljy- ja kaasuvarojen siirtämistä keskusvallan hallintaan. AANESin hallinnassahan on valtaosa Syyrian öljy- ja kaasuvarannoista.

Vastineeksi kurdit voisivat osallistua kansalliseen dialogiin uuden Syyrian muodostamiseksi ja saisivat täydet kansalaisoikeudet sekä kulttuuriset ja poliittiset (vähemmistö)oikeudet. Tämän lisäksi syyrialaisia PKK:n jäseniä ei luovutettaisi Turkkiin. Syyrian uusi hallinto ottaisi vastuulleen myös AANESin alueella leireillä olevat ISIS-vangit. Nämä alustavat neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta, mutta molemmat osapuolet ovat kommentoineet niitä positiiviseen sävyyn, ainakin aluksi. Kurdeja tai heidän edustajiaan ei toistaiseksi ole otettu mukaan Syyrian tulevaisuutta suunnittelevaan dialogiprosessiin.

Yleisesti katsotaan, että Sharaan neuvotteluasema suhteessa kurdien johtoon on vahva. AANESin hallitsemalla alueella asuu paljon arabeja, ja myös SDF:n joukoista suuri osa on muita kuin YPG-läisiä kurdeja. Näin ollen SDF:n johto ei voi olla varma koko väestön tuesta, mikäli se päätyisi aseelliseen taisteluun HTS:n johtaman Syyrian kanssa. HTS tuskin on myöskään valmis aseellisiin yhteydenottoihin; pyrkiihän se saavuttamaan SDF:ää tukevien länsimaiden hyväksynnän hallinnolleen, eikä aseellinen konflikti auta vakauttamaan Syyriaa tilanteessa, jossa väliaikaishallinnolla ei ole takanaan yhtenäistä armeijaa. Lukumääräisesti SDF:n joukot ovat vahvemmat kuin HTS:n.

Turkille autonominen, pitkälti kurdien määräysvallassa oleva alue sen rajalla on ongelma. Sharaan toinen ulkomaanvierailu presidenttinä oli Ankaraan, jonne presidentti Erdoğan lennätti hänet turkkilaisella lentokoneella helmikuun alussa. Keskusteluja käytiin muun muassa turvallisuuskysymyksistä, ja Economistin haastattelussa Sharaa on painottanut Syyrian ottavan huomioon naapuriensa turvallisuushuolet. Ylipäätään on arveltu, että vaikka Turkki ei virallisesti ole tukenut HTS:ää, eikä HTS:ää voi pitää Turkin proxy-joukkoina, niillä on kuitenkin varsin hyvin toimivat välit – hallitsihan HTS monta vuotta Idlibiä Turkin naapurissa. Turkin intressi oli pitää alue vakaana, jotta sieltä ei tulisi pakolaisia Turkkiin. Ilmeisesti Erdoğan myös tiesi tulossa olevasta hyökkäyksestä etukäteen ja oli hyväksynyt sen. Turkilla (ja oletettavasti Qatarilla) arvellaan siis olevan paljon vaikutusvaltaa HTS:ään. Toki Turkki on myös suuri, vahvasti aseistettu ja suhteellisen vauras naapurimaa, joten sen merkitys ja vaikutusvalta on joka tapauksessa suuri.

Turkin huoli: kuinka PKK-lainen Syyrian autonomisen kurdialueen johto on?

Vuosien 2013–2015 haparoivien ratkaisuyritysten jälkeen virallinen Turkki on (jälleen) redusoinut maan oman ”kurdikysymyksen” terrorismin ongelmaksi, joka ratkeaa, kun Turkin valtiota vastaan vuosikymmeniä taistellut PKK lyödään lopullisesti. PKK:n lyöminen on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi – eikä vähiten Pohjois- ja Koillis-Syyrian autonomisen alueen vuoksi. Turkin ulkoministerin ja entisen Kansallisen turvallisuusviraston johtajan Hakan Fidanin hiljattain antaman lausunnon mukaan AANESin asevoimista SDF:stä osan muodostavat Kansansuojeluyksiköt (YPG) on yksinkertaisesti PKK:n jatke. Hänen mukaansa SDF:ää johtaa YPGn kautta 2000 PKK:n jäsentä, jotka ovat kansainvälisiä terroristeja ja ulkomaalaisia taistelijoita.

Kysymys PKK:n ja AANEsin johdon suhteesta on mielenkiintoinen ja vaatii historiallista taustoitusta. Bashar al-Assadin isän Hafez al-Assadin pitkällä valtakaudella Syyrialla oli huonot välit sekä Irakiin että Turkkiin, ja heikentääkseen niitä, Assad ryhtyi tukemaan aseistautuneita kurdinationalistisia liikkeitä sekä Irakissa että Turkissa.

1980-luvulla PKK sai järjestäytyä ja pitää päämajaansa Damaskoksessa ja kouluttaa taistelijoitaan Syyrian hallussaan pitämässä Bekaan laaksossa Libanonissa. Vuonna 1984 Syyriasta johdettu PKK käynnisti aseellisen kamppailun Turkin valtiota vastaan. PKK myös rekrytoi tuhansia Syyrian kurdeja jäsenikseen ja aseelliseen taisteluun Turkin valtiota vastaan. Taannoin näkemäni arvion mukaan jopa neljäsosa PKK:n taistelijoista oli Syyriasta kotoisin. Ylipäätään PKK:n (ja irakilaisten kurdipuolueiden KDP:n ja PUK:in syyrialaisten haaraosastojen) toiminta Syyriassa levitti pan-kurdilaisia nationalistisia näkemyksiä Syyrian kurdien parissa.

Vuonna 1998 Syyria kuitenkin taipui Turkin painostuksen alla ja määräsi PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin poistumaan maasta. Tämä jäi puoli vuotta myöhemmin kiinni Keniassa, vietiin Turkkiin oikeudenkäyntiin ja tuomittiin kuolemaan. Tuomio kuitenkin muutettiin elinkautiseksi, jota hän yhä 26 vuotta myöhemmin kärsii eristyksissä Marmaran meren İmralın vankilasaarella.

Vuonna 2003 PKK:n aktivistit perustivat Syyriaan uuden puolueen, vasemmistolaisen ja kurdinationalistisen PYD:n (Demokraattinen yhtenäisyyspuolue). Syyrian sodan alettua vuonna 2011 PYD osoittautui paremmin järjestäytyneeksi kuin muut kilpailevat kurdinationalistiset puolueet – osin kokeneiden Irakista ja Turkista tulleiden PKK-aktivistien panoksen ansiosta. Se myös perusti omat asejoukkonsa YPG:n ja naisten YPJ:n (Naisten itsepuolustusjoukot).

PYD ja YPG/YPJ eivät osallistuneet Assadin vastaiseen aseelliseen toimintaan, ja ilmeisesti sovitusti Assad veti armeijansa pois kurdialueilta, jotka siirtyivät PYD:n hallintaan ilman taisteluita vuonna 2012. PYD julisti voimaan autonomisen alueen, jonka hallintomuotona toimisi Öcalanin amerikkalaisen yhteiskuntafilosofi Murray Bookchinin ajatusten pohjalta hahmottelema demokraattinen autonomia tai demokraattinen konfederalismi, joka perustuisi paikallisvaltuustojen ja paikallisen itsehallinnon varaan. Kurdihallintoon kriittisesti suhtautuvat tutkijat ja toimittajat ovat huomauttaneet, että kulissien takana tärkeät päätökset tekee PYD (ja sen ytimessä olevat PKK-laiset). Abdullah Öcalanin ajatuksia propagoidaan asevoimissa ja kouluissa. Kurdihallintoa puolustavat aktivistit puolestaan toteavat, että kriitikot eivät ymmärrä demokraattisen konfederalismin toimintamekanismia – puolueet eivät ole järjestelmässä merkittäviä.

Joka tapauksessa aikoinaan PKK-laisten perustama ja siihen ideologisesti (ja osin myös organisatorisesti) linkittyvä PYD ja sen puolustusjoukot YPG ja YPJ ovat autonomisella alueella merkittävässä asemassa. Vuoden 2019 tietojen pohjalta esitetyn arvion mukaan YPG/YPJ muodostivat puolet autonomisen itsehallintoalueen puolustusjoukkojen SDF:n 40 000–60 000 vahvuudesta. (Hiljattain eräät  kommentaattorit ovat puhuneet jopa 100 000 SDF:n taistelijasta.) Turkin katsantokannan mukaan aivan Turkin rajan tuntumassa on siis kymmeniä tuhansia PKK:n terroristeja. Kuten Suomi ja Ruotsi oppivat NATO-jäsenyysprosessissa, Turkki pitää tätä eksistentiaalisena uhkana itselleen.

EU ja Yhdysvallat ovat luokitelleet PKK:n terroristiseksi järjestöksi, mutta toisin kuin Turkki, ne eivät katso PYD:n/YPG:n/SDF:n olevan osa PKK:ta ja ovat tukeneet SDF:ää.

Vetääkö Trump amerikkalaiset sotilaat pois?

Kurditaistelijat Irakissa ja Syyriassa ovat nousseet maailman tietoisuuteen vuodesta 2015 lähtien kamppaillessaan ISISiä vastaan. ISISin vastaisen kamppailun nimissä Yhdysvallat tuki ja tukee yhä SDF:ää sekä taloudellisesti että sotilaallisesti. Yhdysvaltojen sotilaita on alueella 2000. Yhdysvaltojen tuki ja sotilaallinen läsnäolo on jossain määrin suojellut AANESia Turkin laajamittaiselta maahyökkäykseltä. Toki Turkki valloitti osia Pohjois-Syyriasta 2016, 2018 ja 2019 tehdyissä hyökkäyksissä. Ilmaiskuja Turkki on tehnyt lähes jatkuvasti ja heti HTS:n menestyksen myötä Turkin vahvasti tukema SNA (Syyrian kansallinen armeija) valloitti SDF:ltä alueita (mm. Manbijin). Turkissa ollaan katkeria Yhdysvaltojen ja NATO-liittolaisten tuesta Turkin vihollisina pidetylle SDF:lle, ja aihe on kiristänyt Turkin ja Yhdysvaltojen välejä.

Edellisellä kaudellaan presidentti Trump halusi vetää Yhdysvaltojen sotilaat pois alueelta, mutta projekti jäi kesken. On epävarmaa, mitä hän aikoo nyt tehdä. Joidenkin huhujen mukaan joukkojen pois vetäminen olisi edelleen tavoitteena. Toisaalta taas arvellaan, että vallanvaihdos Syyriassa ja Iranin ja Venäjän vaikutuksen päättyminen avaa täysin uusia mahdollisuuksia Yhdysvalloille vaikuttaa Syyrian tulevaan kehitykseen, eikä sitä mahdollisuutta kannata hukata. Kurdialueiden leireillä on myös yhä vangittuna kymmeniä tuhansia ISISin jäseniä, mikä varmasti vaikuttaa Yhdysvaltojen päätöksiin.

Mitä Öcalan aikoo sanoa ja kuunnellaanko häntä?

Turkissa odotetaan Abdullah Öcalanilta vetoomusta – todennäköisesti videoitua sellaista, ehkä jo helmikuussa ja joka tapauksessa ennen kurdien uutta vuotta Newrozia (kevätpäivän tasauksen aikaan maalikuussa). Siitä voisi käynnistyä – ehkä – jonkinlainen uusi rauhanprosessi tai aloite pysyvän rauhan aikaansaamiseksi ja kurdikysymyksen ratkaisemiseksi. Ainakaan julkisuudessa kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän, että mitä aloite mahdollisesti sisältää.

Hiljattain Tuncer Bakırhan, kurdipuolueen uusimman inkarnaation DEMin (Kansojen tasa-arvon ja demokratian puolue) kanssapuheenjohtaja kysyikin, mitä on tarkoitus tapahtua Öcalanin (oletettavasti rauhan)vetoomuksen jälkeen. Saavatko kurdit kielioikeudet? Jos PKK:n taistelijat laskevat aseensa, mitä he tekevät sen jälkeen? Saavatko he palata koteihinsa? Entä Turkin kurdikaupunkien vaaleilla valittujen kurdipormestarien syrjäyttämiset keskusvallan nimittämillä edustajilla; kumotaanko ne? Ainakin tämä viimeisin vaikuttaa epätodennäköiseltä ottaen huomioon, että Vanin kaupungin vaaleilla valittu pormestari korvattiin juuri keskusvallan edustajalla.

Vieraillessani Diyarbakırissa marraskuussa osa tutuistani siellä oli sitä mieltä, että mitään uutta rauhanprosessia ei ole tulossa, että kyseessä on turkkilaisten nationalistien kurdeille asettama ansa: DEMin edustajien annettaan toimia välittäjinä vankilassa viruvan Öcalanin, Turkin valtion ja median välillä, millä osoitetaan heidän kaikkien toimivan yhdessä ja siten olevan terroristeja. Olihan aloitteen tekijä AKP:n hallituskumppanin, äärioikeistolaisen MHP:n pitkäaikainen puheenjohtaja Devlet Bahçeli. Diyarbakırin tuolloisia tunnelmia kaikki tuttuni kuvailivat yhdellä sanalla: ”jännittynyt”.

Turkissa on myös spekuloitu, millainen vaikutus Öcalanin vetoomuksella mahdollisesti voi olla. Hän on toki kurdien sankaripalvonnan tarunhohtoinen kohde ja ideologinen innoittaja, mutta hänen vangitsemisestaan tuli 15.2. kuluneeksi jo 26 vuotta. Onko hänellä vielä konkreettista vaikutusvaltaa kurdiliikkeeseen? Yksi Turkissa esitetty arvelu on, että Turkin ja Syyrian kurdit noudattavat Öcalanin toiveita, mutta PKK:n Irakissa oleva johto ei välttämättä tee niin. Nämä spekulaatiota osoittavat selvästi, että myös turkkilaiset kommentaattorit ymmärtävät PKK:n piiristä syntyisin olevien ryhmien toimivan oman arvionsa mukaan ja omaan laskuunsa eikä keskitetyn koordinoidusti.

Eripuraiset kurdinationalistit

AANESin autonomian säilyttämistä vaikeuttaa myös se, että kurdinationalistit eivät ole yksimielisiä. Osa Syyrian kurdinationalisteista kannattaa kilpailevia, konservatiivisia kurdinationalistisia puolueita, jotka ovat organisoituneet Kurdien kansallisen neuvoston (ENKS) -nimikkeen alla. (Irakin) Kurdistanin demokraattinen puolue KDP tukee ENKS:ää. Assadin kukistumisen jälkeen SDF:n komentaja Mazloum Abdi on tavannut Kurdien kansallisen neuvoston (ENKS) edustajia ja vieraili tammikuussa Pohjois-Irakin Kurdistanissa tapaamassa Masoud Barzania, KDP:n puheenjohtajaa.

Selvästi tavoitteena on luoda yhteinen rintama muiden kurdinationalististen puolueiden kanssa, vaikka välit ovat perinteisesti olleet huonot ja riitaisat. Myös Turkin kurdien DEM-puolueen edustajat, jotka ovat tavanneet Öcalania vankilassa, kävivät juuri Erbilissä tapaamassa sekä KDP:n että kilpailevan PUKin (Kurdistanin isänmaallinen liitto) johtoa. Varmasti hekin hakivat tukea Turkissa mahdollisesti alkavalle prosessille. Eri kurdipuolueiden yhtenäisen rintaman muodostamista vaikeuttavat kuitenkin syvät ideologiset, historialliset ja henkilöristiriidat.

Lopputuleman sijaan

En uskalla olla kovinkaan toiveikas Turkin kurdien poliittisten ja kulttuuristen oikeuksien tai Pohjois-Syyrian kurdien autonomisen alueen tulevaisuuden suhteen. Erdoğan vaatii yhä sitä, että terroristit laskevat aseensa ehdoitta ja uhkailee väkivallalla. Kurdiprovinssien kaupunkien vaaleilla valittujen pormestarien syrjäyttämiset jatkuvat.  Kulttuurisista ja poliittisista oikeuksista ei juurikaan puhuta turkkilaisessa julkisessa keskustelussa. Toivoa sopii, että näistä aiheista puhutaan julkisuudelta piilossa, luottamuksellisissa neuvotteluissa.

AANESin neuvotteluasemat pitkälle viedyn autonomian ja laajojen kulttuuristen ja poliittisten erioikeuksien säilyttämiseksi vaikuttavat varsin heikolta. HTS haluaa yhtenäisen Syyrian, johon myös Turkki sitä painostaa. Toisaalta aseellisten taisteluiden puhkeaminen ei ole Syyrian väliaikaishallituksen etu, eikä Turkinkaan intresseissä ole taisteluiden ja epävakauden jatkuminen naapurissa. Sen edun mukainen on turvallinen, vakaa ja vaurastuva Syyria, jonne miljoonat Turkissa asuvat Syyrian pakolaiset haluavat ja uskaltavat palata ja, jonka jälleenrakennusprojektit tuovat miljardeja turkkilaisille rakennusyrityksille.

Artikkelikuva: Öljykenttä ja viljapelto Syyriassa. Valtaosa Syyrian öljyvarannoista on AANESin alueella. Kuva: New Planet Eye.

Anu Leinonen, 19 helmikuuta 2025

AANES, Koillis-Syyria, kurdit, Rojava, Syyria, Turkki

---