räjähdyksen jälkiä Beirutin valtatiellä.

Libanonin krooninen kriisi syvenee entisestään – räjähdys Beirutin satamassa

Olen karanteenissa hotellissa noin 10 kilometriä Beirutin keskustasta Dbayehin alueella. Saavuin Beirutiin tiistaiaamuna ikuisuudelta tuntuneen ja jännittävän matkustamisen jälkeen. Sinällään matkallani ei tapahtunut mitään yllättävää. Toistuvat kuumemittaukset, COVID 19 -testit ja peruuntuneet lennot kuitenkin pitivät yllä jännitystä siihen saakka, kunnes astuin ulos Rafik Haririn kansainväliseltä lentokentältä. Olin yrittänyt päästä tavalla tai toisella Libanoniin viimeisen viiden […]

Evelina Sironen – 5 elokuuta 2020

,

Amman yläviistosta.

Kun vesipiiput katosivat

Kuinka paljon ruokaa on kahden viikon elintarvikkeet? Tähän kysymykseen moni pohti vastausta täällä Jordaniassa maaliskuun puolenvälin tienoilla. Hallitus oli pari päivää aiemmin ryhtynyt ripeisiin toimiin koronaviruksen torjumiseksi. Koulut, yliopistot, ravintolat ja lentokenttä oli suljettu ja viimeisimmän tiedon mukaan pian alkava ulkonaliikkumiskielto saattaisi kestää jopa pari viikkoa. Uutiset johtivat siihen, että ihmiset tungeksivat marketeissa jokseenkin hysteerisinä. […]

Leena Sillanpää – 30 kesäkuuta 2020

, , , , ,

maisema Kairosta.

Kairon urbaani kahtiajako

Tänä keväänä opiskellessani Kairossa sain tilaisuuden osallistua kaupungin historiaa ja kulttuurista merkitystä käsittelevälle kurssille. Kurssin aikana tutustuimme Kairon historiaan akateemisten tekstien kautta sekä kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa esiintyviin kuvauksiin ja mielikuviin Kairosta. Kurssilla käytiin läpi kaupungin urbaanin rakentamisen vaiheita ja kiinnostuin erityisesti Kairon alueiden jakautumisesta rikkaiden ja köyhien asuinalueisiin. Asuinalueiden segregaatio ja yhteiskunnallinen polarisaatio eri yhteiskuntaluokkien […]

Iida Markkanen – 15 kesäkuuta 2020

, , , , , , , , ,

Saad al-haririn kuva Beirutissa.

Mitä seuraavaksi, Tripoli?

Koronaviruspandemian sanotaan olevan suurin ihmiskuntaa kohtaava kriisi sitten toisen maailmansodan. Karanteenista käsin ulkomaailma näyttäytyy petollisen rauhallisena, vaikka todellisuudessa tuntemamme yhteiskuntajärjestelmä ja globaali elämäntapamme ovat uhattuina.  Tämä kollektiivisesti vaikea aika saa minut miettimään erityisesti sitä, minkälaiseen uuteen ‘normaaliin’ herää Libanon ja sen toiseksi suurin kaupunki Tripoli. Toukokuussa 2017 kirjoitin tänne Paikan Päältä -blogiin siitä, kuinka monet […]

Sanja Sillanpää – 27 huhtikuuta 2020

, , , ,

klovnit esiityvät.

Naurua ja kannanottoja – klovneriaa Libanonista

Klovnien saapuessa Shidin pakolaisleirille Serbiassa pieni poika juoksi valtavan innoissaan heitä vastaan. Hän tarttui yhtä klovnia kädestä ja kertoi, että muisti heidät kahden vuoden takaa Kreikasta. Klovnit olivat tosiaan vierailleet Kreikassa pakolaisleireillä aiempina vuosina. Poika perheineen oli matkannut parissa vuodessa Kreikasta Serbiaan, mutta vielä oli matkaa Euroopassa jäljellä, eikä määränpäähän pääsemisestä ollut varmuutta. Samaa hidasta […]

Katri Olkkonen – 8 huhtikuuta 2020

, , , , , , , , ,

uskonoppinut.

Uskonto sijaitsee sydämissä, ei vaatteissa!

”Uskonto ei ole tässä”, sanoi druusijohtaja tohtori Sami Abu al-Muna ja osoitti druusipäähinettään ja jatkoi: ”eikä kenenkään naisen huivissa tai muussa asusteessa, vaan täällä.” Hän siirsi kätensä sydämelleen. Suomen Lähi-idän instituutti järjesti yhdessä Suomen uskonnonopettajain liiton (SUOL:n) kanssa täydennyskoulutuskurssin uskonnonopettajille Libanonissa 20.–26.2.2020. Kurssin tukikohta sijaitsi Beirutissa. Ohjelmassa oli luentoja, tutustumista Libanonin ainutlaatuiseen uskontokenttään ja tapaamisia […]

Jarno Parviola – 2 huhtikuuta 2020

, , , , , , , ,

tyhjä katu.

Libanonissa armeija valvoo ulkonaliikkumiskieltoa

Libanonissa, kuten monissa Euroopan maissa, on astunut koronaepidemian takia voimaan ulkonaliikkumiskielto. Armeija ja turvallisuusjoukot kutsuttiin lauantaina 21.3. apuun, jotta ihmiset pysyisivät kotona ja koronaviruksen leviäminen hidastuisi. Siihen mennessä varmistettuja tapauksia oli 230. Sotilaat olivat tavallinen näky Beirutin kaduilla jo ennen epidemiaa, mutta viimepäivinä armeijan edustajat ovat partioineet kaduilla, sulkeneet liikkeitä ja kehottaneet muun muassa rantabulevardilla […]

Katri Olkkonen – 26 maaliskuuta 2020

, , , , , , , , ,

ihmisiä Istanbulissa.

Turkki on hämmästyttävä poikkeus koronakartalla

Olen Istanbulin lentokentällä matkalla Suomeen vietettyäni 10 päivää Istanbulissa. Täkäläiset ystäväni kehottavat varovaisuuteen, olenhan matkustamassa maahan, jossa korona on lähtenyt leviämään, toisin kuin Turkissa. Turkissa on virallisten tietojen mukaan edelleen vain yksi todettu tartunta. Tämä tuntuu uskomattomalta, kun ottaa huomioon Turkish Airlinesin maailmanlaajuisen verkostona ja Istanbulin lentokentän 5 miljoonaa kuukausittaista matkustajaa. Pikaisen arvion mukaan alle […]

Anu Leinonen – 13 maaliskuuta 2020

,

vastaanottotiski.

Teatterin ja runon maassa

Ensimmäistä kertaa Iranissa. 38. kerran järjestettävä Teheranin Fadjr-teatterifestivaali esitteli kansainvälisille kutsuvieraille laajan joukon iranilaisia teatterintekijöitä Bazaar-nimisessä katselmuksessa. Festivaalin keskuspaikka oli iso kaupunginteatterikompleksi kaikkine näyttämöineen ja auditorioineen. Teheran on teatterikaupunki, ja festivaalijärjestäjän mukaan koko Iran on täynnä teatteria. 22 000 katsojaa illassa eri teattereissa, kertoi Dramatic Arts Centerin johtaja katselmuksen avajaispuheessaan. Teatterikentältä löytyy sekä perinteitä että uudistumisvirettä. […]

Jukka Hyde Hytti – 12 helmikuuta 2020

, , , , , , , ,

teekuppi.

Pimeitä kuvia ja puhetta ikävästä – kurkistus toimittajan työhön Libanonin palestiinalaisten keskuudessa

Palestiinalainen Mariam Abu Eid polttelee vesipiippua kahvilassa, joka on hänelle kuin olohuone. Kun olen aikeissa aloittaa haastattelun, Mariam toivoo, että saisi tietää minusta ensin. Hän sanoo, että hänelle tulisi luottavaisempi olo, jos voisimme tutustua alkuun. Olen yllättynyt, mutta mielissäni. Tuntuuhan se aina vähän kummalliselta tavata uusi ihminen, odottaa hänen avaavan elämänsä ja poistua paikalta kertomatta […]

Hanna Hirvonen – 9 joulukuuta 2019

, ,