Ystävällinen ja monipuolinen Iran ihastutti historianopettajat

Teksti: Riitta Mikkola ja Vesa Ryhänen.

Kirjoittajat ovat espoolaisia historian ja yhteiskuntaopin opettajia.

Kun ennen matkaa kertoi suomalaisille matkustavansa Iraniin, vastauksena oli monenlaista epäuskoista ihmettelyä. ”Kuinka uskallatte lähteä, tuletteko jouluksi kotiin, eikö siellä asu niitä ääri-islamilaisia?” kyselivät ystävät ja sukulaiset. Omalle äidille matkasta ei uskaltanut mainita ennen toukokuuta. Niin voimakas on suomalaisten mielikuva Iranista. Tähän mielikuvaan on varmaankin vaikuttanut islamilaisen vallankumouksen jälkeinen USA:n suurlähetystön panttivankikriisi, Iranin ydinvoimaohjelma ja USA:n julistama pahan valtakunnan stigma.

Kesäkuussa innokas 14 historianopettajan ja yhden teologin ryhmä lähti avoimin mielin kohti Teherania ja Irania. Matkanjohtajana toimi Suomen Lähi-idän instituutin puolesta Helsingin yliopiston tutkija Joonas Maristo. Teheran on Helsingistä suunnilleen yhtä kaukana kuin Malaga. Henkinen etäisyys lienee paljon pidempi. Iranin pääkaupunki on valtava metropoli, jossa on yli 12 miljoonaa ihmistä. Kaupunki nousee vuoren rinnettä ylös ihmisten elintason mukana. Teheranissa on toimiva julkinen liikenne ja usean metrolinjan maanalainen verkosto. Teheranin ikävänä puolena on savusumu, jota edes kaupungin tuulinen sijainti ei onnistu hälventämään.

Varsin nopeasti Teheranissa kävi selväksi, että Iran on mainettaan parempi. Iranilaiset osoittautuvat ystävällisiksi, avuliaiksi ja kiinnostuneiksi ulkomaalaisista. Iltapiknikeillä tarjottiin ruokaa ja yhdet ryhmäläisemme kutsuttiin syntymäpäiväkakkua syömään. Meiltä kysyttiin usein, mistä olemme tulleet. Hämmentävää oli se, että monet ihmiset kiittivät meitä siitä, että olimme tulleet Iraniin. USA:n julistama saarto on ollut ilmeisesti hyvin tehokas.

Teheranissa pääsimme käymään suurlähettiläs Harri Kämäräisen vastanotolla. Kämäräinen kertoi, että syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen iranilaiset olivat kaduilla osoittamassa myötätuntoa amerikkalaisia kohtaan. Tämän jälkeen USA julisti Iranin kauppasaartoon, ja George W. Bush alkoi puhua pahan akselista. Iranilaisia tämä katkeroitti.

Teheran vaikutti maallistuneemmalta kuin omat odotukset olivat. Useimmat naiset näyttivät kantavan huivia sillä tavalla, että tyylissä oli havaittavissa jonkinlainen protesti valtaapitäviä kohtaan. Muutenkin monessa kohtaa Iranista tuli mieleen entinen Neuvostoliitto, jossa oli olemassa virallinen totuus ja sitten se todellisuus, jota kansalaiset elivät. Vierailumme osui ramadanin aikaan, jolloin islamin uskon mukaan päiväsaikaan juominen syöminen ja mm. tupakan polttaminen eivät ole sallittua. Isfahanin moskeijan vessassa törmäsin moskeijaa siivoaviin nuoriin miehiin, jotka olivat tupakalla moskeijan vessassa. Puistoissa näki ihmisiä juomassa, mikä tuntui yli 35 asteen helteessä pelkästään viisaalta.

Heti ensimmäisenä päivänä Teheranissa sattui terroristi-isku parlamenttia ja Khomeinin moskeijaa vastaan. Tiedot saimme Suomen kautta. Katukuvassa tai muutenkaan esimerkiksi lentokenttien turvajärjestelyissä isku ei näkynyt. Iranilaiset pitävät maataan turvallisena. Sotilaiden ja poliisien läsnäolo katukuvassa on mielestäni pienempi kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa.

Tutustuimme Teheranin keskeisimpiin kohteisiin kuten shaahien palatseihin, elokuvamuseoon, mattomuseoon ja modernin taiteen museoon. Rikas ja monipuolinen historia ihastutti ryhmäläisiämme. Samoin nautimme puistoista ja taiteesta. Kävimme katsomassa Eila Hiltusen vastikään restauroitua patsasta Kultainen palmu viehättävässä puistossa, jossa ihmiset olivat auringonlaskun jälkeen piknikillä.

Teheranin lisäksi tutustuimme Shiraziin, Isfahaniin ja Hamedaniin. Persian vanhasta kulttuurista kertoo mm. se, että Shirazin ja Hamedanin merkittävimmät nähtävyydet ovat runoilijoiden hautoja. Runoilija Hafezin haudalla käy valtavasti turisteja ympäri koko Irania. Iranilaiset sanovat, että jokaisella iranilaisella on kotonaan vähintään kaksi kirjaa: Koraani ja Hafezin runokokoelma. Ihmiset myös osaavat Hafezin säkeitä ulkoa ja haudalla oli useita ihmisiä, jotka lausuivat Hafezia ulkoa.

Persepoliin rauniokaupunki sijaitsee eteläisessä Iranissa Shirazin pohjoispuolella. Ramadanin ja kesäkuun alun takia paikalla oli vain vähän turisteja. Akhaimenidien rakentama seremoniallinen keskus kuuluu maailman nähtävyyksien raskaaseen sarjaan. Ihailimme oppaan johdolla vanhaa kaupunkia ja mietimme samalla, millainen oli ollut samalla paikalla vuonna 1971 shaahin järjestämänä Iranin 2500-vuotisjuhla, johon myös presidentti Kekkonen osallistui.

Isfahanissa ja Hamedanissa kävimme lukuisissa moskeijoissa. Niiden kauneus lumoaa. Päivärukouksessa oli ainakin naisten puolella ystävällinen ja rento meininki, kun osa kanssarukoilijoistamme makaili matolla kännykkää räpläten. Moskeijoiden lisäksi kävimme Raamatun Esterin haudalla, ja osa ryhmäläisistämme vieraili armenialaiskirkossa. Iran on hallinnostaan huolimatta monikielinen ja monikulttuurinen maa. Kulttuurin arvostus kirkastui meille käytännössä, kun kuuntelimme Isfahanissa pop up -laulajia 500 vuotta vanhan sillan uumenissa. Sillan alla on tapana iltaisin esittää lauluja, joita ohikulkijat kuuntelevat. Lauluperinteen innoittamina esitimme itsekin kaksi suomalaista kansanlaulua, jotka saivat innostuneen vastaanoton.

Maassa turistina vierailevalle ulkomaalaiselle Iranin hallinnon julmuudet eivät näy. Keskusteluissa paikallisten ihmisten kanssa kävi kuitenkin ilmi, että monet haaveilivat ulkomaille muuttamisesta ja laajemmista mahdollisuuksista.

Kokonaisuudessaan Iran oli ihastuttava, mielenkiintoinen ja monipuolinen. Opettajaryhmämme sai opetusmateriaalia vanhaan historiaan ja mielen virkistystä arkielämään. Uskon, että ensimmäinen kerta Iranissa ei jää viimeiseksi!