Viikko Kairossa egyptiläisen journalismin parissa

Sivilisaation alku, uskontojen pyhättö, räjähdyskattila ja vallankumousten pesäke. Egypti on kaikkea tätä: sosiologisesti, journalistisesti, arkeologisesti ja poliittisesti kiinnostava maa. Tästä huolimatta uutisten välittämä kuva on yksipuolinen; sitä hallitsevat sota, uskonnollinen fundamentalismi, naisten alistaminen ja konfliktit. Lopputulos on se, että uutisten kuluttajan on miltei mahdotonta muodostaa kuvaa siitä minkälaista arkielämä on vaikkapa Kairossa tai Alexandriassa. Sama ongelma leimaa kaikkea lähi-idän uutisointia.

Entä kun matkustaa paikanpäälle Kairoon? Salaliittoteoriat kukoistavat, puska radio pauhaa kovemmin kuin megafoni mielenosoituksessa ja huhujen sisältö voi tuntua varsin mielikuvitukselliselta. Kuka tahansa voidaan leimata vastapuolen vakoojaksi ja virallisille tarinoille löytyy aina kääntöpuoli, jossa joku muu toimiikin harmaana eminenssinä kaiken takana. Kairossa jouduin väkisinkin miettimään kuinka hyvin suomalaiset joukkoviestimet ovat perillä lähi-idän politiikan kiemuroista. Voiko niiden ulkomaanuutisiin luottaa? Ehkä, ehkä ei.

Kävi myös ilmi, että egyptiläisiä toimittajaopiskelijoita odottaa tutkinnon jälkeen varsin kovat haasteet. Palkka on alhainen ja esimiehet ohjailevat toimittajien työtä tarkasti. Toimittajien uhkailu ja painostus on tavallista. Journalistisesti riippumattomia medioita on hyvin vähän.

Medioiden journalistisiin valintoihin vaikuttavat poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset intressit. Voisiko sitten Egyptin nuori sukupolvi toimia journalismin uudistajana? Toivottavasti. Mutta, tapaamani toimittajaopiskelijat kertoivat, että vaikka yliopisto opettaisi kaiken mitä kuuluu hyvään journalistiseen toimintatapaan niin ensimmäisessä työpaikassa sanotaan tylysti “unohda kaikki minkä olet oppinut”.

Journalistin työtä vaikeuttaa myös pohjoismaisen läpinäkyvyyden puuttuminen. Toisin sanoen, tietoa on miltei mahdotonta saada ilman luotettavia lähteitä.

Mediaan suhtaudutaan Egyptissä eri tavalla kuin Suomessa – ihmisillä on emotionaalinen suhde joukkoviestimiin. Vuoden 2011 vallankumouksen aikana Al Jazeerasta tuli monen egyptiläisen suosikkikanava. Eikä ihme, kun kansa kokoontui Tahririn aukiolle näyttivät valtionkanavat dokumentia afrikkalaisista norsuista, eikä kyseessä ollut edes David Attenboroughn tuotantoa. Al Jazeeran suosiosta kertoo se, että Kairossa muodostui ilmiöksi spraymaalata yhtiön radiokanavan taajuus seinille. Vuonna 2013 kanava taas kohtasi vihaa kun se käänsi selkänsä vallankumouksellisille ja puolusti vallassa olevaa muslimiveljeskuntaa. Monet toimittajat irtisanoutuivat ja muille työnteko kentällä vaikeutui koska heitä pidettiin pettureina.

Egyptin tulevaisuutta on mahdoton ennustaa. Vierailumme aikana jotkut puhuivat kolmannesta vallankumouksesta, toiset pitkäaikaisesta sotilashallinnosta. Jotkut ennustivat jopa sisällissotaa. Sosiaalista mediaa pidetään valopilkkuna egyptiläisen journalismin muuten varsin pimeällä taivaalla. Ja ei ihan syyttä, Facebook ja blogit mahdollistavat sellaisen tutkivan journalismin joka ei koskaan päätyisi lehtien palstoille tai television ajankohtaisohjelmiin. Verkossa on vähemmän sensuuria. Verkkoaktivistit some-päivityksineen eivät itsessään tule kitkemään korruptiota tai tuomaan demokratiaa maahan jossa 40–50 prosenttia väestöstä ovat lukutaidottomia.

Tosin Tunisiassa politiikka on vuoden 2011 kansanousun jälkeen uudistunut ja tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta. Ehkä Tunisia inspiroi Egyptiä tulevaisuudessakin.

Kirjoittaja osallistui Suomen Lähi-idän instituutin järjestämälle kurssille nimeltä Media Role in Revolution, Counter-Revolution and Democratization in Arab Spring Countries.

kuvat: Tiina Järvi

Johannes Jauhiainen, 5 joulukuuta 2014

Egypti, journalismi