Vapaaehtoistöissä Beirutissa – kahdeksan kuukautta libanonilaisessa päiväkodissa

On kulunut reilu vuosi siitä, kun saavuin Beirutiin. Mieheni oli muuttanut kaupunkiin töiden perässä jo puoli vuotta aiemmin. Itse olin valmistunut Suomesta luokanopettajaksi, ja saapuessani toivoin voivani löytää opettajantöitä Beirutista. Kesä kului tutustuessa tähän kaupunkiin, joka on Suomeen verrattuna mitä erilaisin. Tutustuessani maahan ja saatuani sekä suomalaisia että muunmaalaisia ystäviä ymmärsin varsin nopeasti, ettei opettajantyö libanonilais-englantilaisessa koulussa ehkä olisikaan minulle paras mahdollinen vaihtoehto. Työviisumin saaminen ei itsessään olisi ollut ongelma, mutta monien vanhempien ja opettajien kertomusten perusteella totesin, etteivät Libanonin koulujärjestelmä ja opetusmenetelmät sekä toisaalta suomalaisittain alhainen palkka oikein vastanneet omia odotuksiani. Kun sain kuulla tuttavaltani toisesta vaihtoehdosta, se kuulostikin paljon houkuttelevammalta.

Jos vapaaehtoistyö kiinnostaa, on Libanon luvattu maa. Otin kesän lomien jälkeen, viime syksynä yhteyttä suhteellisen pieneen päiväkotiin, joka sijaitsee Burj Hammoudin kaupunginosassa, kävelymatkan päässä kodistamme. Pääsin haastatteluun, ja viiden minuutin kuluttua olin saanut työpaikan. Palkattoman, mutta kuitenkin. Virallinen työpaikka mahdollisti vapaaehtoistyön tekemisen myös muualla. Olenkin virallisen työni ansiosta voinut tehdä vapaaehtoistyötä myös syyrialaisten pakolaislasten kanssa ja viettää silloin tällöin iltapäiväni lukien heidän kanssaan läksyjä.

Päiväkoti, johon pääsin työskentelemään, on perustettu neljä vuotta sitten ja sen päätarkoitus on ensisijaisesti turvata päiväkotipaikka vähävaraisten ulkomaalaisten työntekijöiden lapsille. Päiväkodin toiminnan taustalla vaikuttaa kristitty kirkko, mutta myös muihin uskontokuntiin kuuluvat lapset ovat tervetulleita sen toimintaan. Useimmat päiväkodin lasten vanhemmista tekevät töitä kotiapulaisina tai työskentelevät rakennustyömailla. He maksavat päiväkotipaikasta vaihtelevan kuukausimaksun, joka on suhteutettu perheen tuloihin. Tavallisin summa on noin 100–150 Yhdysvaltain dollaria kuussa, kun taas esimerkiksi suositussa Hamran kaupunginosassa päiväkotipaikasta täytyy maksaa vähintään 600 dollaria kuussa. Kuukausimaksuun kuuluu aamiainen, kaksi välipalaa sekä lämmin lounas. Lisäksi päiväkodissa on oma sairaanhoitaja. Päiväkodissa on noin 70 lasta ja viisi eri ikäryhmää. Jokaisessa ryhmässä on kaksi opettajaa, joista ainakin yhdellä pitää olla opettajankoulutus. Nuorimmat päiväkodin lapsista ovat vuoden vanhoja, taas vanhimmat nelivuotiata. Vanhemmat voivat itse valita, aloittaako lapsi koulun neli- tai viisivuotiaana.

Vanhimmassa ryhmässä lapsille opetetaan paljon kirjaimia ja numeroita, ja ryhmä muistuttaakin jonkin verran suomalaista esikoulua. Eroja kuitenkin on – muitakin kuin lasten suomalaisesikoululaisia nuorempi ikä. Kaikki päiväkodin lapset nukkuvat päiväunia ja lapset istuvat paljon enemmän kuin mihin suomalaispäiväkodeissa on totuttu. Vaikka useimmat opettajat haluaisivat päiväkodissa panostaa paljon nykyistä enemmän leikkeihin ja liikuntaan, ei muutoksen aikaansaaminen ole näin yksinkertaista. Libanonilaisen esikoulun tarkoitus on valmistella lapsia varsinaista koulua varten, ja koulu puolestaan on alusta alkaen hyvin teoreettinen. Lapsia pitää tämän vuoksi totuttaa tulevaan koulunkäyntiin myös käytöksen tasolla. Itselleni onkin ollut paikoin vaikeaa katsoa, kun lapsia vaaditaan jatkuvasti istumaan hiljaa pöydän ääressä. Vaikka ymmärrän, että päiväkodissa tarvitaan myös kuria, on minusta usein vaikuttanut, että lapsia kohdellaan vanhempina kuin mitä he ovat ja heidän myös oletetaan käyttäytyvän tämän mukaisesti.

Huutaminen ja kovaääninen käytös kuuluvat libanonilaiseen kulttuuriin, ja tämä näkyy myös päiväkodissa. Opettajat huutavat olivatpa asiat hyvin tai huonosti. Musiikki soi hyvin kovaa ja jopa päiväunien aikana tuutulaulut soivat niin kovalla, että olen ollut huolissani lasten kuulosta ja käynyt laskemassa ääntä. Kuten Libanonissa yleensä, kaikki on useimmiten hyvin dramaattista. Joko nauretaan ja riemuitaan kaiken olevan ihanaa tai sitten itketään ja murehditaan, kun kaikki lapset eivät ymmärrä istua hiljaa samalla matolla. Lapsia rakastetaan hyvin näyttävästi ja ihanasti, ja suuret tunteet ovat jatkuvasti pinnassa.

Lapset pääsivät tutustumaan myös vähän suomalaiseen kulttuuriin, kun toin päiväkotiin yli 80 paria villasukkia, jotka perheeni ja ystäväni olivat talkootyönä kutoneet. Kuva: Johanna Winberg

Suomalaisessa opettajan koulutuksessa ohjeistetaan yleensä antamaan lapselle tilaa kehittyä ilman että vanhempi tai opettaja on jatkuvasti vieressä selittämässä ja ohjaamassa. Libanonissa kasvatusta lähestytään taas usein toisin, ja nämä kahdeksan kuukautta ovatkin ajoittain herättäneet minussa aika ristiriitaisia tunteita. En ole lopulta ottanut niin paljon muista opettajista mallia vaan yrittänyt olla opettajana oma itseni, ja olenkin pärjännyt näin oikein hyvin. Olen jopa antanut opettajille pieniä vinkkejä ja ehdottanut esimerkiksi, että ryhmiä voitaisiin silloin tällöin jakaa, kun kustakin ryhmästä joka tapauksessa vastaa kerrallaan kaksi opettajaa. Välillä näin onkin tehty, ja seuraukset ovat olleet hyviä: esimerkiksi ulkoleikkeihin on jäänyt paljon enemmän aikaa ja opettajilla on ollut paremmin aikaa huomioida jokainen lapsi.

Päiväkotini on periaatteessa englanninkielinen ja tarkoitus olisi, että sekä lapset että opettajat puhuvat ainoastaan englantia. Tämä ei ole kuitenkaan aina toiminut. Kommunikaatio muiden opettajien kanssa on ollut silloin tällöin vaikeaa eikä kaikkien opettajien englannin kieli ole kovin sujuvaa. Burj Hammoudissa asuu enimmäkseen armenialaisia, joten melkein kaikki opettajat puhuvat yhteisenä kielenään armeniaa, joka on kaukana arabiasta. Lapset taas puhuvat enimmäkseen arabiaa ja vähän englantia. Lopulta päiväkodissa käytetäänkin aikamoista sekakieltä.

Päiväkodissa nousi esiin myös joitain asioita, jotka koin ongelmalliseksi, mutta joihin en kuitenkaan puuttunut. Näitä olivat erityisesti monet jatkuvassa käytössä olevat kemikaalit ja toisaalta lapsille tarjottu ylenmääräinen sokeri. Ainakin kyseisessä päiväkodissa siivoukseen käytetään vahvoja aineita, ja niitä ruiskutetaan ruokapöydälle samaan aikaan, kun lapset syövät parinkymmenen sentin päässä. Lasten suut ja naamat myös puhdistetaan monta kertaa päivässä märillä puhdistusliinoilla, jotka usein ovat hajustettuja. Varsinaisessa ruoassa ei ole moitittavaa: lapset syövät hyvin ja ruoka on terveellistä. Sen sijaan lapsille tarjotut välipalat, kuten amerikkalainen sokerihyytelö jello, suklaapatukat ja keksit, voivat olla isojakin sokeripommeja. Kun Libanonissa on helposti ja runsaasti saatavilla erinomaisia hedelmiä ja vihanneksia, toivoisi niitä hyödynnettävän myös lasten välipaloina paljon nykyistä enemmän.

On ollut hyvä kokemus nähdä, miten yhdessä libanonilais-englantilaisessa päiväkodissa työskennellään. Olen saanut monta uutta ystävää, oppinut hyvin paljon ja palaan Suomeen monta kokemusta rikkaampana. Suomessa aion nauttia erityisen paljon liikunnan, kuvataiteen ja musiikin opettamisesta – arabimusiikin soidessa aina välillä taustalla!