Turkin Elazığıssa lätsäkaupoilla — tekstiiliala talouden veturina

Rukousnauhaa hipelöivä iäkäs mies, joka on pukeutunut pussi− tai suoriin housuihin, villakangasliiviin, kauluspaitaan ja perinteiseen lätsään on Turkissa yleinen näky. Erityisen yleinen on itäisen Turkin vanhoillisessa Elazığın kaupungissa. Kaupunki on tunnettu tekstiileistään, vaikka nykyisin perinteisten vaatteiden tuotantoa ei sielläkään ole yhtä paljon kuin ennen.

Nimitys ”lätsä” tulee englannin kielen kautta sanasta ”flat cap”, joka tarkoittaa litteää, lipallista päähinettä. Turkiksi se on ”kasket” tai ”şapka”. Monesta muusta hatusta lätsä eroaa esimerkiksi siten, ettei siinä ole lieriä. Tässä tekstissä viittaan lätsällä vakiintuneen käännöksen mukaan vanhan tyyliseen miesten lippalakkiin.

Samalla, kun muu perinteinen tuotanto on vähentynyt Elazığıssa, myös lätsien valmistus on kaupungissa harvinaisempaa, kuin ennen. Tästä huolimatta Elazığısta löytyy vielä muutamia lätsiä myyviä laadukkaita kauppoja. Päätin lähteä lätsäostoksille tarkoituksenani myös jutella puotien pitäjien kanssa. Ei Turkissa höpöttelyltä ja teenjuonnilta onnistu välttymään koskaan.

Kävin ostoskierroksellani kahdessa eri liikkeessä ja paria katselin ulkoapäin. Kaupoissa oli lätsiä vain muutamaa erilaista mallia, ja myynnissä olevien lätsien värit olivat pääosin, kuten yleisesti Turkissa: musta, harmaa, sininen ja ruskea.

Ensimmäisen liikkeen omistaja Herra Muhittin kertoi minulle, että miehet eivät enää osta lätsiä, ja siksi ala on kuihtumassa pois. Vielä noin parikymmentä vuotta sitten lätsäntekijöitä oli kaupungissa yli 20, mutta nyt jäljellä on vain muutama. 81-vuotias herra Muhittin kertoi aloittaneensa alalla jo 13-vuotiaana, ja että osittain rakkaudesta lajiin, mutta pääosin eläkkeen pienuuden vuoksi hän pysyy työelämässä edelleen. Juuri tulojen riittämättömyyden takia eläkeiässä työskentely on Turkissa muutenkin hyvin yleistä, varsinkin pienyrittäjien kohdalla.

Herra Muhittin kertoi häneltä menevän yhden lätsän valmistamiseen noin pari-kolme tuntia niin, että yhden työpäivän aikana – joka kestää noin aamuyhdeksästä iltakuuteen – hän ehtii tehdä parhaimmillaan neljä lätsää. Tekemisen vauhti tuntuu minusta hämmästyttävältä, mutta vuosikymmenten kokemus selittänee asian.

Ammattitaito näkyy muutenkin: herra Muhittin tiesi heti kaukaa katsomalla, mikä lätsäkoko sopisi minulle. Saamastani avusta huolimatta minulle iski valinnanvaikeus kokeillessani erilaisia lätsävaihtoehtoja päähäni. Eri mallit ja värit sopivat minulle eri tavoin, enkä osannut päättää, mistä niistä pidin eniten. Käyntini aikana liikkeessä ehti vierailla myös herra Muhittinin tuttavia sekä iäkäs asiakas, joka oli tullut maaseudulta kaupunkiin käymään ja oli uuden lätsän tarpeessa. Lätsän ostaminen jäi kuitenkin seuraavaan kertaan, vaikka yhdestä lätsästä asiakas vaikutti kovasti tykkäävän.

Vastapäisen liikkeen työntekijä, eläviä kanoja ja tipuja myyvä nuori mies, ryntäsi kiinnostuneena katsomaan minua, ulkomaalaista asiakasta. Mies puhui turkkia niin nopeasti, etten ymmärtänyt hänen puheestaan juuri muuta kuin lauseen “tuo on hieno”. Sillä hän viittasi lätsään, jota olin juuri kokeilemassa. Lopulta sain valittua itselleni lätsän ennen kuin herra Muhittinilla meni hermot minun jahkailuni kanssa. Hänen mukaansa olisi pitänyt ostaa useampi lätsä, mikäli ei osaa päättää. Tällä kertaa päädyin kuitenkin vain yhteen, suhteellisen yksinkertaiseen malliin.

Kahdeksankulmainen klassikko

Elazığın erikoisuus on kahdeksankulmainen lätsä (sekiz köşe şapka/kasket). Sen jokainen kulma symboloi yhtä kahdeksasta arvosta, joita ovat rohkeus, pelottomuus, työteliäisyys, anteliaisuus, rehellisyys, vieraanvaraisuus, vaatimattomuus ja oikeamielisyys. Elazığıssa ajatellaan, että nämä ovat elämän hyviä arvoja, joiden varaan ihmisten yhteiselon tulisi rakentua. Tyyliltään kahdeksankulmainen lätsä muistuttaa hieman junakonduktöörin lakkia ja on malliltaan leveä. Lätsä on saanut huomiota myös taiteessa: suositun turkkilaisen laulajan Fatih Kısaparmakin laulun “Bu adam benim babam” (”Tämä mies on isäni”) ensimmäisessä säkeistössä mainitaan kahdeksankulmainen lätsä:

“Bu adam benim babam
sekiz köşe kasketiyle”

(“Tämä mies on isäni
kahdeksankulmainen lätsä päässään”)

Toinen liike, jossa kävin, oli yli 50 vuotta lätsien parissa työskennelleen herra Nevzatin pieni kauppa. Herra Nevzat kertoi herra Muhittinin tavoin, että lätsien suosio on jo pitkään ollut laskussa. Asiasta on kirjoitettu useita uutisjuttuja Turkissa, ja Nevzatia on myös haastateltu aiheesta kertovaa televisiodokumenttia varten. Huomio ei ole juurikaan myyntiä lisännyt, vaan Elazığıssa käyvät matkailijat tulevat lähinnä pällistelemään liikettä ja ottamaan siitä kuvia. Huomio on kuitenkin herra Nevzatin mielestä hyvästä, sillä se auttaa pitämään alueen perinteistä lätsäkäsityöläisyyttä esillä edes jotenkin.

Iso osa siitä myynnistä, joka vielä tapahtuu, ei tule enää kivijalkaliikkeen kautta, vaan niin sanotulla postimyynnillä. Herra Nevzat lähettää pyynnöistä ympäri Turkkia – ja välillä Saksaankin asti – lätsiä. Useimmissa näistä tapauksissa kyse on lahjahankinnasta esimerkiksi isoisälle. Kivijalkaliike toimii kuitenkin paitsi työpajana myös kohtaamispaikkana. Omistajan kaverit ja tutut tulevat liikkeeseen juomaan teetä ja vaihtamaan uusimmat, ja joskus vanhemmatkin, kuulumiset. Itse ostin herra Nevzatilta juuri kahdeksankulmaisen lätsän, sillä hän on erikoistunut niiden valmistamiseen.

Kaikki on kallista paitsi lätsä

Vaikka turkkilaisten pienituloisten elämä ei ole ollut helppoa talouden parempinakaan aikoina, erityisesti viime vuosina nousseet kuluttajahinnat ovat aiheuttaneet monille toimeentulon haasteita. Herra Nevzat kertoi, että lätsien tekemiseen tarvittavien materiaalien hinta on noussut viisinkertaiseksi verrattuna muutaman vuoden takaisiin hintoihin. Suurin osa tekstiileistä tulee nykyään Istanbulista asti, sillä lähituotanto on vuosien saatossa vähentynyt.

Elazığın lätsäntekijät tekevät yhteistyötä toisten paikallisten yrittäjien, esimerkiksi räätälien, kanssa. Räätäleiltä jää miesten pukujen valmistuksesta yli kangasta, jota on mahdollista käyttää lätsien tekemiseen. Kun lätsäntekijät ostavat kangasta räätäleiltä,  kustannukset pysyvät kohtuullisempina, eikä materiaaleja mene hukkaan.

Mennessäni kaupoille varasin – kirjaimellisesti – paksun tukun Turkin liiroja mukaani, sillä ajattelin käsintehdyn lätsän maksavan reilusti. Suomessa suhteellisen hyvälaatuisesta, ulkomailla tuotetusta lätsästä saa maksaa ainakin 50 euroa. Ostamani lätsät maksoivat kuitenkin vain 150 liiraa kappaleelta, mikä vastaa tämänhetkisen kurssin mukaan noin viittä euroa. Kysyessäni hintaa minun oli hankala uskoa sen olevan niin edullinen, kuin se oli, sillä olin juuri hetkeä aiemmin pulittanut paikallisessa lounasravintolassa syömisistäni saman verran. Jos lätsän tekemiseen menee pari-kolme tuntia, ja hinnasta vähennetään materiaali- ja muut kulut, jää tekijän tuntipalkka pieneksi. Kun tuotteiden menekki on nykyisessä taloustilanteessa pientä jo valmiiksi, ei hintoja voi oikeastaan edes nostaa.

Tekstiiliala Turkin talouden veturina

Vaikka perinteinen käsityön varaan rakentuva tekstiiala on hiipunut, niin viime vuosina Elazığın alueen tekstiiliteollisuus on alkanut investointien myötä jälleen elpyä kohti entisaikojen kukoistustaan. Uusia, tuhansia ihmisiä työllistäviä tekstiilitehtaita on perustettu Elazığın teollisuusalueelle. Näillä muutoksilla on myönteisiä vaikutuksia sekä paikallisen että myös koko Turkin talouden kannalta. Turkki on maailman viidenneksi suurin tekstiilien viejämaa. Tekstiilien ja vaatteiden viennillä oli vuonna 2021 5,4 prosentin osuus Turkin kokonaisviennistä, ja ala on merkittävässä kasvussa. Yli 40 prosenttia Euroopan pääosin vaatteisiin käytettävästä puuvillapohjaisesta neulekankaasta tulee Turkista, ja tämä osuus noussut vuosi vuodelta. Ulkomainen kysyntä osaltaan selittää Elazığın tekstiiliteollisuuden investointeja.

Turkkilaisia kankaita ei kuitenkaan viedä pelkästään ulkomaille, vaan Turkissa on paljon myös omaa vaatetuotantoa. Erityisesti tämä tuotanto on lisääntynyt 2000-luvulla. Turkissa on maan keskiosista Välimerelle ja Syyrian rajamaille ulottuva alue, mikä on tekstiiliteollisuuteen liittyvän talouden kannalta merkittävässä asemassa. Elazığın lisäksi muita alueen keskeisiä tekstiiliteollisuuskaupunkeja ovat Gaziantep, Kahramanmaraş, Adana, Kayseri ja Malatya. Turkissa on isoja, maailmallakin suosittuja vaateketjuja, kuten “Mavi” ja “LC Waikiki”. Myös iso osa näiden ketjujen tuotannosta sijaitsee Turkissa, ja viime vuosina ketjut ovat avanneet useita uusia tehtaita Turkin keski- ja eteläosiin. Helmikuussa 2023 suuri maanjäristys osui erityisesti Syyrian rajaa lähellä olevalle alueelle. Turkin valtio ja YK:n kehitysohjelma ovat myöntäneet alueen tekstiiliteollisuudelle tukea maanjäristystuhojen korjaamiseksi.

– – –

Kun olin viipynyt herra Nevzatin liikkeessä toista tuntia rupatellen ja juoden tulikuumaa teetä, Nevzat alkoi kertoa minulle myös perheestään ja leskeksi jäämisestään. Hän kertoi vaimonsa siirtyneen muutama vuosi sitten ajasta ikuisuuteen. Joka sunnuntai herra Nevzat menee kauniille Harputin kukkulan hautausmaalle muistamaan vaimoaan, ja maanantaisin hän palaa taas työn ääreen. Jatkajaa hänen liikkeellen ei ole.

Lopulta minäkin lähdin tallaamaan paahtavia katuja pitkin hotelliani kohti. Mielessäni seuraava matka Elazığiin. Ihmisiä tapaamaan, uusia kokemuksia hakemaan ja vaikka lätsäostoksillekin.

 

 

Artikkelikuva: Lätsäntekijä herra Nevzat työn touhussa. Kuva: Niko Järvi

Turkista aiemmin Paikan päältä -blogissa: 

Teetä, tupakkaa ja kovatasoista biljardia Turkissa

Surunvalitteluja, spekulaatioita ja uusia koteja helmikuun maanjäristysten jälkeisessä Turkissa

Niko Järvi, 31 elokuuta 2023

Elazığ, Tekstiiliala, Turkki

---