Turistit ovat palanneet Turkkiin!

Lähdin jokuseksi viikoksi Suomen marraskuuta pakoon vanhaan kotikaupunkiini Istanbuliin. Matkalla lentokoneessa luin päivän lehdet. En löytänyt Turkin valtion lentoyhtiön valikoimasta yhtään valtaapitäviin kriittisesti suhtautuvaa lehteä, joten en lukenut lehtiä saadakseni selville mitä maassa tapahtuu. Halusin lähinnä selvittää, mistä hallitus haluaa puhuttavan. Turkin talous on kriisissä, joten talousuutiset ovat keskeisiä. Kulutuksen ylläpitämiseen tähtäävien määräaikaisten veronalennusten lisäksi suuri uutinen näytti olevan ennätyksellisiin lukuihin yltävä turismi.

Syyskuun loppuun mennessä Turkissa on käynyt 32 miljoonaa ulkomaalaista turistia, ja koko vuoden kävijämääräksi ennakoidaan 40 miljoonaa, mikä olisi lähellä kaikkien aikojen ennätystä vuosina 2014 ja 2015. Turkki on erityisesti eurooppalaisille houkutteleva kohde. Se on lähellä, lennot ovat halpoja ja maalla on tarjota paljon aurinkoisia rantoja, historiallisia monumentteja, sykkivä suurkaupunki Istanbul, hyvää ruokaa ja kohtuullinen hintataso. Ei ole yllättävää, että parhaimmillaan vuonna 2015 turismi toi 3,7 prosenttia Turkin bruttokansantuotteesta ja työllisti suoraan 600 000 turkkilaista.

 

 

Viime vuosien väkivaltaisuudet ja epävakaus karkottivat kuitenkin neljäsosan turisteista. Turkissa tehtiin vuosina 2015–2016 sarja terrori-iskuja, joista näyttävimmät vaativat kymmeniä uhreja ja haavoittivat satoja. Euroopassa eniten näkyvyyttä saivat vuonna 2016 tehdyt iskut Istanbulin turistialueille, mielenosoitukseen Ankarassa ja Istanbulin lentokentälle. Ei olekaan yllättävää, että matkailijat eivät enää uskaltaneet tulla: myös FIME perui opettajaryhmän opintomatkan Istanbuliin alkukesästä 2016. 15. heinäkuuta 2016 tehty lähes 250 uhria vaatinut vallankaappausyritys ja sitä seuranneet poikkeustilalait ja massiiviset puhdistukset eivät nekään luonnollisesti parantaneet tilannetta. Vuonna 2016 turisteja olikin 10 miljoonaa vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Nyt, vuonna 2018 väkivaltaisuudet ja pahin epävakaus näyttäisivät olevan takana. Matkailijoita edelleenkin varoitetaan kohonneesta terrorismin uhasta Turkissa, mutta tammikuussa 2017 istanbulilaiselle Reina-klubille tehty isku on ainakin toistaiseksi jäänyt viimeiseksi mittavaksi iskuksi. Presidentti Erdoğan on vakiinnuttanut yhden miehen valtansa niin vakaaksi, että poikkeustilalaista on voitu luopua. Vaikka maassa yhä vainotaan Erdoğanin ja hallitsevan Oikeus- ja kehityspuolueen AKP:n poliittisia vastustajia, sananvapaus on olematonta ja demokratia näennäistä, turistit ovat palanneet. Syyskuun loppuun mennessä Turkissa oli vieraillut yli 5 miljoonaa venäläistä ja 3,5 miljoonaa saksalaista, joiden jälkeen tilastoissa tulivat britit, bulgarialaiset ja iranilaiset.

Ikäväkseni kohtasin turistien paluun hyvin konkreettisesti laskeuduttuamme Atatürkin lentokentälle. Istanbulin uusi lentokenttä, joka on yksi presidentti Erdoğanin ajamista massiivisista projekteista, ei sittenkään valmistunut aivan määräajassa. Lentokenttä piti ottaa käyttöön jo marraskuun alussa, mutta tuossa vaiheessa sieltä tehtiin vasta ensimmäiset kokeilulennot. Yritin ottaa selvää, milloin koko liikenne siirretään pois rapistuneelta ja pieneksi käyneeltä Atatürkiltä, mutta tietoa on yllättävän vaikea löytää. Ehkä vuodenvaihteessa. Ilmeisesti uusi kenttä on vielä melko lailla kesken.

 

 

Niinpä aloitin Turkin matkani jonottamalla puolitoista tuntia passintarkastukseen. Edelläni jonossa oli ainakin tuhat muuta matkailijaa, eikä massa mahtunut siististi aidatulle jonotusalueelle. Jonotimme parin sadan metrin päässä käytävällä, jossa kokonaiset kiinalaisryhmät kiilasivat oppaidensa johdattamina jonon ohi. Valmistuessaan vuonna 2000 Atatürkin lentokentän uusi ulkomaanterminaali oli kiiltävä, hieno ja suorastaan naurettavan iso. Nyt se on ahdistavan ahdas ja täynnä. Edes sen ilmastointi ei riitä kaikkialta maailmasta tulevien vieraiden massoille, vaan jonottaessa happi tuntuu loppuvan, paita liimautuu selkään ja hiki valuu otsalta.

Paluu takaisin vanhaan kotikaupunkiini Istanbuliin tuntuu epätodelliselta. Ilmassa on ristiriitaisuutta. Olen lukenut ulkomaalaisista lehdistä ja kriittisistä turkkilaisista nettijulkaisuista Turkin talouden kriisistä: 25 prosentin inflaatiosta, liiran kurssin romahtamisesta, kurjistumisesta, työttömyyden ja köyhyyden kierteestä, tyhjistä liiketiloista ja kasvavasta epätoivosta. Tutkijat ja toimittajat spekuloivat jo, miten talouskriisi vaikuttaa AKP:n kannatukseen ensi maaliskuun paikallisvaaleissa. AKP tuli valtaan vuoden 2001 talouskriisin jälkimainingeissa, ja suuri osa sen suosiosta on pohjannut sen kyvylle parantaa miljoonien turkkilaisten elämänlaatua ja julkisten palveluiden saatavuutta. Voisiko AKP myös menettää valta-asemansa yhtä mittavan kriisin vuoksi, vai antavatko turvallisuushakuiset äänestäjät edelleen äänensä hallitsevalle puolueelle?

Hallitusta kannattava lehdistökään ei voi enää kiistää taantumaa, mutta sen mukaan kriisistä on syyttäminen pahantahtoisia ulkomaita. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, sillä AKP:n hallitus toimii aktiivisesti kriisin hillitsemiseksi. Presidentin vävyn valtionvarainministeri Berat Albayrakin talousohjelma inflaation hillitsemiseksi toimii, ja positiivisia merkkejä on havaittavissa. Yrityksiä ja kansaa kannustetaan yhteisiin ponnistuksiin talouden kohentamiseksi. Tältä kannalta katsoen turistien paluu on erinomainen juttu ja parantaa osaltaan Turkin pahasti alijäämäistä vaihtotasetta.

 

 

Istanbulin Euroopan puoleisilla kaduilla asiat vaikuttavat normaalin vilkkailta. Ihmisiä on ylipäätään paljon, niin kuin Istanbulissa aina. Ulkomaalaisia on kenties aiempaa enemmän ja aiempaa useammanlaisia. Monista en osaa sanoa, mistä he kenties ovat kotoisin. Kerjäläisiä ja katusoittajia on paljon. Oliko heitä ennen näin paljon, vai onko tämä merkki kurjistumisesta? Osa kerjäläisistä on selvästi syyrialaisia, niin kuin on ollut jo pitkään.

Asuntoja ja toimistoja on paljon tyhjillään. Liiran heikon kurssin vuoksi hinnat vaikuttavat suomalaisesta halvoilta: Beyoğlusta 110 neliön asunto vuokralle 500 eurolla, vai miten olisi 100 neliön asunto Orhan Pamukiin yhdistetyn Nişantaşın alueelta 200 000 eurolla? Mutta ehkä Istanbulin kaltaisessa dynaamisessa suurkaupungissa on aina paljon vaihtuvuutta? Synkät arviot talouden tilasta saavat kuitenkin vahvistusta käynnistäni uudessa ostoskeskuksessa. Sisääntulon trendikkäät kahvilat ovat täynnä nuoria hipstereitä, mutta kellarikerroksen liiketilat ovat tyhjiä ja osa auki olevista liikkeistäkin on pop up -kauppoja, joissa myydään kalliita muotimerkkejä 50-70 prosentin alennuksilla. Olen ainoa asiakas.

Huomaan myös monia muita muutoksia tai ristiriitaisuuksia. Alusvaatemainoksissa poseeraavat vähäpukeiset mallit. Baarit ja alkoholi ovat edelleen – tai ehkä taas – hyvin näkyvillä Istanbulin katukuvassa, ainakin tietyissä kaupunginosissa. Terassit juomineen ja tupakoitsijoineen levittäytyvät kaduille. Toisaalta suurin osa turkkilaisista ei juo alkoholia, jonka verotus on Turkissa pohjoismaisella tasolla, ja nykyään televisiossa sensuroidaan kaikki alkoholi, tupakka ja alastomuus. Raki-pullo on häivytetty epätarkan kohdan alle niin ikään kuin anonyyminä pysyttelevän haastateltavan kasvot, ja saippuasarjan ravintolakohtauksessa juodaan vettä ja salaperäistä epätarkkaa juomaa… Ystäväni mukaan alkoholin televisiosensuuri alkoi jo viisi vuotta sitten – minä en vain ole huomannut, kun en yleensä katso televisiota. Jään miettimään, onko sensuuri automatisoitua vai onko jonkun toimenkuva pikselöidä lähetettävien ohjelmien kiellettyä sisältöä manuaalisesti. Tänä vuonna sensuuri on laajennettu koskemaan myös netistä ladattavia ohjelmia. Miltä mahtaa näyttää Game of Thrones Turkissa?

 

Artikkelikuva: Sulttaani Ahmedin moskeija eli Sininen moskeija Istanbulissa. Kuva: Anu Leinonen

Anu Leinonen, 3 joulukuuta 2018

Istanbul, talous, turismi, Turkki

---