Tunisiassa ihonvärillä on väliä

Tunisiaa on jännittävä tutkia täällä pidempään asuneen silmin, varsinkin kun minuun edelleen usein suhtaudutaan vastatulleena, maan asioista tietämättömänä ja ulkopuolisena. Olen asunut maassa yhteensä jo noin kolmen ja puolen vuoden ajan, ja se on alkanut hiljalleen tuntua toiselta kotimaalta. On erityisen mielenkiintoista seurata, miten lastenkengissä oleva demokratia etsii identiteettiään ja pohtii suhdettaan entiseen siirtomaavaltaansa Ranskaan. Ranskan mallia samaan aikaan sekä vierastetaan että pidetään edistyneenä ja tavoiteltavana. Tunisiassa ranskalaisuus ja länsimaalaisuus usein sekoitetaan toisiinsa, ja minuakin luullaan täällä usein ranskalaiseksi.

Vaikka olen asunut ulkomailla aikaisemminkin, vasta Tunisiassa aikaa vietettyäni olen alkanut ymmärtämään ihonväriin liitettyjä merkityksiä syvemmin. Tunisiassa ihonväriin nimittäin liittyy muutakin kuin vain pohjoismaalaisen vaaleuden herättämää uteliaisuutta. Minua kohdellaan ja minuun suhtaudutaan usein eri tavoin kuin paikallisiin. Välillä hyödyn kohtelusta, kun taas toisinaan se on minulle haitaksi. Vaaleaihoisuus ja länsimaalaisuus yhdistetään varakkuuteen, osaamiseen ja menestykseen. Tunisia kärsii heikosta taloustilanteesta ja inflaatiosta, ja vaalean ihonvärini takia minua luullaan täällä varakkaaksi. Vaikka en opiskelijana pidäkään itseäni erityisen rikkaana, osittain ymmärrän tämän mielikuvan: kuukausittainen opintotukeni on kaksinkertainen tavallisten tunisialaisten keskiansioon verrattuna.

Olen huomannut, että esimerkiksi kaupoissa minuun suhtaudutaan eri tavoin kuin paikallisiin. Usein saan heitä parempaa asiakaspalvelua. Tämä ei johdu siitä, että olisin poikkeuksellisen ihana persoona, vaikka tahtoisinkin niin ajatella. Sen sijaan myyjät uskovat minulla olevan varaa suurempien ostosten tekemiseen: palveluuni kannattaa siis sijoittaa. Uskon myyjien toimivan näin jopa tiedostamattaan. Monessa paikassa hintoja myös surutta nostetaan vastaamaan oletettua ostovoimaani, mikä on tietenkin minun kannaltani ikävää.

Tunisiassa taksien käyttö on edullista ja yleistä julkisen liikenteen puutteiden vuoksi, ja liikun niillä myös itse paljon. Takseissakin huomaan kuljettajien asennoituvan minuun tietyllä tavalla. He olettavat usein minun olevan matkalla Gammarthiin, joka on hieman syrjäinen ja kallis asuinalue pääkaupunki Tunisin pohjoispuolella. Kun kerron heille asuvanikin tavallisella asuinalueella, he selvästi hämmästyvät.

 

Auringonlasku asuinalueellani Cité Erriadhissa La Marsassa.

 

Myöskään työtä hakiessani ihonväriäni ei jätetä huomiotta. Opetin keväällä graduni työstämisen lisäksi englantia yksityisessä kielikoulussa Tunisissa. Työhaastattelussa kielitaitoani ei testattu, saati että siitä olisi pyydetty mitään kirjallisia todisteita. On täysin mahdollista, että vaikka paikkaa olisi hakenut ammattitaitoinen, alan tutkinnon suorittanut tunisialainen englannin kielen opettaja, paikka olisi silti annettu minulle. Täällä länsimaalainen opettaja nimittäin houkuttelee asiakkaita tunisialaista opettajaa enemmän. Tiedän ulkomaalaisia, jotka ovat käyttäneet etuoikeutettua asemaansa ja länsimaalaisuuteen liitettäviä mielikuvia hyväkseen hakiessaan työpaikkaa tai vaatiessaan parempaa palkkaa tai palvelua. Myönnän syyllistyneeni tähän joskus itsekin.

Yleensä ennakkokäsitykset ärsyttävät minua, sillä en koe sopivani niiden asettamaan muottiin. Vielä enemmän ärsyynnyn, jos joku paikallinen yrittää tehdä minuun vaikutuksen kuvitellessaan tietävänsä, missä “kaltaiseni” liikkuvat ja viihtyvät. Nämä oletukset ovat onneksi minun kannaltani harmittomia, mutta ne kertovat surullista tarinaa yhteiskunnasta, jossa ihmisiä kohdellaan eri tavoin heidän ihonvärinsä mukaan. Joissain tilanteissa minä tai ystäväni hyödymme oletuksista, joskus tahtomattamme. Kerran tunisialainen ystäväni vältti ylinopeussakot, koska poliisi ei halunnut nolata häntä antamalla hänelle sakkolappua etupenkillä istuvan “ranskalaisen” edessä.

Jos vaalea ihonväri edustaakin Tunisiassa varakkuutta ja se tuo minulle etuja, tummaan ihonväriin suhtaudutaan täällä täysin päinvastaisesti. Tämän opin, kun aloin seurustella tummaihoisen tunisialaisen kanssa. Tunisialaisten esi-isät ovat berbereitä, mutta maata ovat asuttaneet vuosisatojen saatossa niin foinikialaiset, roomalaiset, arabit, osmanit kuin maan siirtomaaksi ottaneet ranskalaisetkin. Tunisialaiset ovat siis etnisesti hyvin heterogeeninen kansa, mutta tummaihoiset ovat täällä vähemmistö.

Tummaihoisen avopuolisoni ja hänen perheensä kanssa olen tullut kohdanneeksi aivan toisenlaista kohtelua kuin mitä olen itse saanut Tunisiassa kokea. Tummaihoiset nähdään vaaleita alempiarvoisina. Olen kuullut tarinoita vaaleaihoisten tunisialaisten vanhemmista, jotka ovat pistäneet välit poikki lapseensa, kun tämä on päättänyt mennä naimisiin tummaihoisen tunisialaisen kanssa. Kun minä ja puolisoni kuljemme kaupungilla, kuulemme jatkuvasti rasistisia huomautuksia ja epäilyksiä suhteemme todellisista syistä. Ollessamme hiljattain lomalla Etelä-Tunisiassa puolisoni perheen kanssa etsimme istumapaikkaa hotellin täydestä aamiaissalista. Näimme vain kahden miehen istuvan eräässä suuressa pöydässä, joten toivoimme voivamme jakaa pöydän heidän kanssaan. He kieltäytyivät, ja tiedämme toki syyn, vaikka he eivät sitä sanoneetkaan.

 

Minä ja puolisoni Douggassa Tunisiassa.

 

Kuten niin usein tässä elämässä, nuorissa on tämänkin suhteen tulevaisuus: eräänä iltana toisen suuressa pöydässä istuneen miehen tytär leikki puolisoni pikkusiskon kanssa tämän ihonväristä huolimatta. Isä ei siis ollut onnistunut välittämään rasistista maailmankuvaansa tyttärelleen. Toivon, ettei hän onnistu jatkossakaan.

 

Kuvat: Emmiina Vesalainen

Artikkelikuva: Tunisialaisia nahkatöitä. Kuva: Johannes Jauhiainen



Emmiina Vesalainen, 17 toukokuuta 2019

, ,


Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email



Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *