Tripoli – Pohjois-Libanonin huonomaineinen mutta muutosvoimainen kaupunki

Aina kirjoittaessani Libanonista minut valtaa hermostuneisuus. Vaikka olen viettänyt maassa paljon aikaa ja ahminut siihen liittyvää kirjallisuutta, maan monimutkainen yhteiskuntajärjestelmä säilyy minulle yhä mysteerinä. Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän uskallan sanoa siitä mitään. Tätä tekstiä kirjoittaessani mietin erityisesti sitä, millaisia tarinoita valitsemme kerrottavaksi Libanonista tai Lähi-idästä yleensä. On nimittäin paljon tarinoita, jotka ansaitsisivat tulla kerrotuiksi. Useimmilla meistä on myös tarina, jonka haluaisimme kertoa. Sanoittaessamme muiden tarinoita meidän on kuitenkin hyvä olla varovaisia, sillä tarinoissa on monenlaista voimaa. Toisaalta niiden voimalla voidaan ajaa muutoksia, kun taas toisinaan ne voivat passivoida ja lujittavaa ennakkoluulojamme.

Tarinat Libanonin toiseksi suurimmasta kaupungista tuntuvat edustavan viimeksi mainittua kategoriaa. Jo pitkään Tripoliin on liitetty lähinnä radikalismi, konfliktit ja köyhyys. Ennakkoluulot kaupunkia kohtaan ovat todella vahvat myös monien libanonilaisten keskuudessa, ja liian yksipuoliset kertomukset ovat olleet omiaan ruokkimaan pelkoa ja vierauden tunnetta.

Asuessani Tripolissa kaksi kuukautta arabian opintojeni vuoksi vierailin usein viikonloppuisin Beirutissa. Sain aikaan hämmennystä hypätessäni sunnuntai-iltapäivisin bussiin Charles Heloun asemalla Tripoliin palatakseni:

“Oletko varma, että olet menossa Tripoliin?”

“Hey, lady, tiedäthän että tämä bussi on menossa Tripoliin?”

“Ei Tripoli ole hyvä paikka sinulle, miksi ihmeessä menisit sinne?”

“Yiiiiiii, sinä asut Tripolissa?”

Muun muassa Iso-Britannian ulkoministeriö linjaa, että matkustamista Tripoliin, samoin kuin osaan Bekaan laaksosta ja eteläisestä Libanonista, tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää. Näin tuntuvat ajattelevan myös monet paikalliset. Useat libanonilaiset nuoret välttelevätkin Tripolia, vaikka he asuisivat vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Bybloksessa – reilun tunnin päässä sijaitsevasta pääkaupunki Beirutista puhumattakaan. Monet tuttavistani kertoivat, etteivät he ole käyneet Tripolissa, koska sen turvallisuustilannetta pidetään heikkona tai koska sen konservatiivinen maine ei houkuttele. Harva tuntuu ajattelevan, että kaupungissa voisi olla jotakin kiinnostavaa nähtävää tai tekemistä.

 

 

Syy näihin vahvoihin ennakkoluuloihin löytynee alueen lähihistoriasta. Tripoli on yksi Libanonin köyhimmistä alueista, ja vuosien 2008 ja 2014 välillä kaupungissa käytiin aseellisia taisteluita Jabal Mohsen ja Bab al-Tabbaneh -nimisten kaupunginosien alaviitti- ja sunniyhteisöjen välillä. Syyrian sodan alettua taistelut muuttuivat erityisen intensiivisiksi, ja niiden seurauksena monet kyseisten naapurustojen asukkaat vammautuivat, menettivät elinkeinonsa tai joutuivat keskeyttämään koulunkäyntinsä. Mediassa, ainakin länsimaissa, Tripolista on lähinnä kerrottu taistelujen ja radikaalien ääriryhmien keskittymänä, josta esimerkiksi ISIS rekrytoi nuoria taistelijoita Syyriaan. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet alaviittien ja sunnien välisen konfliktin sekä alueen köyhyyden poliittisuus.

Kansallisessa politiikassa Tripolia ei ole priorisoitu, vaan sen alue on järjestelmällisesti jätetty marginaaliin. Syyt tähän juontavat pitkälle historiaan. Itäisellä Välimerellä sijaitseva Tripoli oli satojen vuosien ajan vilkas kauppakaupunki ja hallinnollinen keskus. Sen satama oli tärkeä muun muassa Aleppon, Damaskoksen ja Bagdadin kauppareiteille. Kun nykyisen Libanonin valtion rajat määriteltiin Ranskan johdolla, liitettiin Tripoli Syyrian sijasta Libanoniin sen sunnienemmistön vastustuksesta huolimatta. Tämä oli alkua Tripolin köyhtymiselle, kun valta ja taloudellinen kehitys keskittyivät Beirutiin. Maan sisällissota köyhdytti aluetta entisestään. Lisäksi Libanonin eri uskontoryhmien välillä tasapainottelevassa sektariaanisessa poliittisessa järjestelmässä on aina ryhmiä, jotka hyötyvät Tripolin jättämisestä marginaaliin. Kaupungin omat poliittiset johtajat eivät ole onnistuneet ajamaan sen etuja kovin vahvasti, eivätkä sen asukkaat ole onnistuneet järjestäytymään ja vaatimaan oikeuksiaan. Luotto maan poliittiseen järjestelmään on monessa Tripolin köyhemmistä kaupunginosista heikkoa. Radikaaliryhmät ovat käyttäneet tätä seikkaa hyväksi houkutellessaan nuoria osallistumaan niiden taisteluihin.

 

 

Vaikka Tripolissa ei ole taisteltu enää vuosiin, ei kaupungin maine ole juurikaan muuttunut. Nuoret libanonilaiset ovat varttuneet aikana, jona Tripolissa sodittiin, eikä kaupunkia ole sen jälkeen juurikaan mainostettu turistikohteena. Olen kuitenkin pannut merkille, että Tripolista kerrottavat tarinat ovat vähitellen muuttumassa. Kaupungin historialliset kohteet, mamelukkikauden arkkitehtuuri, ystävälliset ihmiset ja herkullinen ruoka ovat hurmanneet monet siellä ensimmäistä kertaa vierailleet.

Myös monet nuoret tripolilaiset yrittävät parantaa kaupungin mainetta ja nostaa sen elintasoa. Kaupungista löytyy paljon positiivista energiaa ja aloitekykyä. Tripolin asukkaat, kansalaisyhteiskunta ja paikallinen hallinto ovat aloittaneet useita projekteja liittyen sosiaaliseen, taloudelliseen ja ympäristölliseen kehitykseen sekä konfliktien sovitteluun.

Valmistellessani tätä kirjoitusta kysyin myös paikallisilta tuttaviltani, mitä he haluaisivat kertoa kotikaupungistaan. He mainitsivat juurikin tämän, Tripolin potentiaalin kehittyä. He sanoivat, että Tripolissa on kotoisaa, ja ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia. He kertoivat kaupungin valtavasta kulttuuriperinnöstä ja rikkaasta historiasta. Monet ovat kuitenkin turhautuneita siihen, että kaupungin poliittinen tilanne tuntuu olevan jumissa. Ehkä he osittain nostalgisoivat sitä vanhaa Tripolia, josta ovat vain kuulleet. Vilkasta kulttuurikaupunkia, jonka pienet elokuvateatterit eivät olleet vielä sulkeneet oviaan ja jonka intellektuellit istuivat iltamyöhään kantakahviloissaan. Kaupunkia, jonka joessa virtasi vielä vettä ja jonka juna-asema ei kasvanut heinää.

Tripolissa olin hämmästynyt siitä, miten kaupunki, jonka lähihistoriaan mahtuu niin paljon väkivaltaa ja räjähdyksiä, voi nauttia niin paljon ilotulitteista. Ilotulitteita ammutaan siellä nimittäin mihin kellonaikaan tahansa, minä päivänä tahansa ja vieläpä keskellä tiheintä asutusta. Tripolin tarinaa hahmoteltaessa, sen haasteita ja ongelmia väheksymättä, onkin ehkä hyvä muistaa, että kaupungissa eivät enää ensisijaisesti räjähtele pommit.

 

 

Artikkelikuva: Näkymä Qala’at Sanjil -linnoitukselta Jessrinin kaupunginosaan. Kuvan oikeassa alareunassa näkyy Kadisha-laaksosta virtaava Abou Ali -joki, joka on osittain peitetty ja nykyisin hyvin saastunut. Kuva: Sanja Sillanpää

Kuvat: Sanja Sillanpää

 

Lähteet:
Fares Center for Eastern Mediterranean Studies. The Tripoli Project: A Case Study of Middle Eastern Urban Revival. The Fares Center. 2018.
Lebanon Support. The conflict context in Tripoli: Chronic neglect, increased poverty, & leadership crisis. Conflict Analysis Report, September 2016
Al Ayoubi, Bilal. The Roadmap to Reconciliation in Tripoli: Creating an inclusive process for launching a communal reconciliation in Tripoli. 2017.
Khashan, Hilal. Lebanon’s Islamist Stronghold. Middle East Quarterly Spring 2011, pp. 85-90
UNDP, 2015. Tripoli. The Peace Building in Lebanon Joint Supplement. Special issue.

 

Sanja Sillanpää, 1 huhtikuuta 2019

Libanon, sodat ja konfliktit, Tripoli

---