Teatterielämää Teheranissa

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa persialaisesta ja arabialaisesta historiankirjoituksesta ja sai vuonna 2016 FIMEn tutkijavieraluapurahaa tutkimukseensa Iranissa.

Iran on kunnostautunut monella kulttuurin alueella. Elokuvan saralla Abbas Kiarostami, Asghar Farhadi ja Jafar Panahi ovat kansainvälisesti tunnettuja. Samoin maailmalla tunnetaan rikas klassinen persialainen kirjallisuus; Hafez, Omar Khaiyyam, Maulana Rumi ja Ferdousi. Varsin harva kuitenkin tietää, millaisessa teatterin hurmassa nyky-Iranissa eletään.

Perinteistä iranilaista teatteria edustaa täzʿiye-perinne, joka tosin liittyy vain uskonnollisen muharram-kuun juhlallisuuksiin ja Huseinin (k. 680) marttyyrikuolemaan. Täzʿiye-näytöksissä käydään useiden näyttelijöiden voimin läpi Huseinin kuolemaan johtaneet tapahtumat, jotka määrittävät shiialaista uskonnollista kokemusta ja maailmankuvaa. Tähän perinteeseen kuuluu myös laulelmallisuutta, ja useat kohtaukset lauletaan.  Täzʿiye-perinteellä on siis toistaisesi hyvin rajattu käyttöyhteys, eikä siitä juuri ole ammennettu ideoita moderniin tai kokeilevaan teatteriin.

 

Toisaalta Iranissa ja erityisesti Teheranissa on kehittynyt rikas uuden ja kokeilevan teatterin kenttä. Satoja näytelmiä on käännetty persiaksi englannista mutta myös muista eurooppalaisista kielistä kuten ranskasta, venäjästä, saksasta ja italiasta, ja näytelmäkirjallisuuden klassikot tunnetaankin Iranissa hyvin. Esimerkiksi Ibsenin Peer Gynt on käännetty suoraan norjasta. Joistakin teatteriklassikoista kuten Anton Tšehovin Kirsikkapuistosta on useita käännöksiä, Shakespearen Hamletista tusinan verran. Myös Bertol Brechtiä, Samuel Beckettiä ja August Strindbergiä on käännetty.

Klassikoista tehdään myös omaperäisiä sovituksia. Esimerkiksi pari vuotta sitten Teheranissa pyörinyt Shakespearen Macbeth edusti uutta kokeilevaa teatteria; näytelmän teksti oli kokonaisuudessaan kirjoitettu uudestaan alkuperäisen pohjalta.  Syksyllä 2016 yksityisessä Vapaassa Teatterissa (te’ātr-e āzād) pyöri sovitus John Websterin (1580–1634) näytelmästä Malfin herttuatar. Lähes nelituntinen maratonesitys oli todella suosittu ja veti yli kolmekymmentä kertaa salin täyteen. Tyylinmukaisesti vanhasta englannista klassiselle persialle käännetty näytelmä oli rytmiltään ja näyttelijäsuorituksiltaan todellinen taidonnäyte. Puvustukseen oli panostettu, asuja oli paljon ja ne olivat kuin oopperan näyttämöltä.

 

Ohjaaja Muhammad Rezai Rad oli hionut yksityiskohdat kohdilleen: Näyttelijöitä piinasi aina vähän väliä näkymätön kärpänen, joka laskeutui heidän kasvoilleen tai häiritsi vastanäyttelijän suoritusta. Kohtausten välissä lavan etupuolta raahusti ilveilijäkaksikko, humoristinen lisäys, joka käsikynkkää kävellen ja hihittäen parodioi edellisen kohtauksen näyttelijöitä, heidän ilmeitään, eleitään ja äänenpainojaan. Kaksi tai kolme kertaa näytelmän aikana vuorosanoja oli häivytetty pois. Näyttelijä aloittaa lauseen, vastanäyttelijä vastaa, mutta kesken lauseen ääni katoaa, vain huulet liikkuvat. Oikein ajoitettuna efekti saa katsojan höristämään korviaan: onko näyttelijältä mennyt ääni, pilaileeko ohjaaja katsojien kustannuksella vai onko kyse sensuurista? Kyse ei ollut sensuurista vaan ohjaajan tarkasti harkitusta sovituksellisesta yksityiskohdasta. Efekti toimi mainiosti; joskus hiljaisuus voi herättää, saada höristämään korvia.

Teheranin teatterielämää voi luonnehtia kokeilevaksi ja se elää nousukauttaan, vaikka valtiollisia tukijärjestelmiä vapaalle teatterille ei olekaan. Helmi-maaliskuussa 2016 Teheranissa pyöri 32 näytelmää, ja kaupungissa on pari- kolmekymmentä teatteria. Suurin osa on yksityisiä, lipputulojen varassa toimivia teattereita, sillä valtion tukijärjestelmää ei ole. Pienemmillä teattereilla ei välttämättä ole edes vakiintunutta osoitetta, vaan näytelmät toteutetaan projekti kerrallaan eri tiloissa, jotka vuokrataan harjoittelun ja esitysten ajaksi. On myös mahdollista, että jotkut pienet produktiot kiertävät joka esityskerta paikasta toiseen esityspaikkoinaan yksityiset olohuoneet, tyhjät varastorakennukset tai kahvilat. Aivan kuten Euroopassakin näyttelijöitä, ohjaajia ja käsikirjoittajia koulutetaan teatterikouluissa, jonne on kova tunku. Sisään otetaan vain murto-osa.

 

Tapaan Teheranissa Teatr-e Šahrin eli kaupunginteatterin liepeillä sijaitsevassa kahvilassa Mohsen Abolhasanin. Hän on näyttelijä, kääntäjä, teatteriopettaja ja kulttuurintuottaja, joka valmistelee näytelmäsovitusta Sofi Oksasen kirjasta Kun kyyhkyset katosivat, jonka on tarkoitus tulla näyttämölle vuoden 2016 loppupuolella. Mohsen on myös kääntänyt suurta suosiota saaneen Alan Bennettin näytelmän The History Boys persiaksi. Näytelmä tulee teattereihin kesällä, ja mies itse näyttelee yhtä pääosaa ja vastaa koreografiasta.

Myös paikallisia näytelmäkirjailijoita on monia. Joulukuussa 2016 ensi-iltansa sai Narges Farshin kirjoittama monologi +963, joka kertoi Syyrian sodasta. Näytelmän keskipisteenä on Aleppon kaupunki ja nainen, joka odottaa miestään kotiin. Mies matkustaa Aleppoon muualta Syyriasta ja vaimo yrittää neuvoa tietä puhelimitse. Tien neuvominen osoittautuu kuitenkin vaikeaksi, sillä kaupunki on suurelta osin tuhoutunut. Kadunkulmassa sijainnut kauppa on pommitettu, keskusaukion kohdalla on vain syvä kuoppa eikä katujen nimiä enää lue missään. Näytelmä kertoo muistojen kaupungista, joka ei enää vastaa todellisuutta vaan on olemassa vain ihmisten mielessä. Mikä on todellinen kaupunki? Onko se kaupunki, jota ei enää ole, mutta jonka olemattomien maanmerkkien avulla nainen saattaa neuvoa aviomiehensä luokseen? Vai onko se hajalle pommitettu kaupunki, jonka kuoppia ja epämuodostumia nainen ei tunne, koska ei ole voinut poistua asunnostaan viikkokausiin? Koska maamerkit ovat vaihtuneet, mies eksyy eikä löydä perille.

Jos matkaa Iraniin, Teheranin teatterielämään kannattaa ehdottomasti tutustua. Kaikista Lähi-idän maista juuri Iranissa teatteri kukoistaa elinvoimaisimpana.

Joonas Maristo, 3 maaliskuuta 2017

Iran, kulttuuri, teatteri, Teheran

---